sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Perussuomalaiset ankeuden apostoleina


Perussuomalaisten puolueneuvosto piti eilen kokoustaan. Taas saatiin nähdä, kuinka persut ovat oikeita ankeuden apostoleita.

Kokous alkoi tavalliseen tapaan lippufetissillä: saliin kannettiin Suomen lippu ja laulettiin lippulaulu. Tällainen fetissi liittyy maagiseen ajatteluun siten, että lipulla ajatellaan olevan maagisia metafyysisiä ominaisuuksia. Vielä hassummaksi asian tekee se, että Suomen lippu symbolisoi roomalaista kidutusvälinettä. Toisaalta persuthan yrittävät kiduttaa suomalaisia haitallisella ja moraalittomalla agendallaan, joten roomalainen kidutusväline on heille oikein osuva fetissi.

Kokouksessa rustattiin jos jonkinlaista julkilausumaa. Mallia on otettu USA:n republikaanipuolueen taakse ryhmittyneeltä uskonnolliselta oikeistolta. Persut nyt eivät vain ole yhtä uskonnollisia kuin Amerikan kollegansa, vaikka Laura Huhtasaari yrittääkin pitää esillä fundamentalistista taantumuksellisuutta.

Julkilausumat kaatuvat siihen, että persuilla on pakottava tarve määritellä suomalaisuus mahdollisimman ahtaasti. Toisaalta puhutaan suomalaisesta kulttuurista ja toisaalta kansallisuudesta jopa samassa lauseessa, mutta koskaan ei selviä mitä missäkin tapauksessa tarkoitetaan. Tällainen epämääräisyys onkin kovin tyypillistä ainakin äärioikeistolaisella retoriikalle. Kun asiaa ei ole,            ja jos on, väitteille ei pystytä antamaan kunnon faktuaalisia perusteita. Silloin jäljelle jää persujen käyttämä ankea retoriikka.

Jos persut saavat läpi yhdenkin julistuksissaan mainitun tavoitteen läpi, niin Suomi on ankeampi maa elää. Tosin lohduttavaa on se, että persujen ohjelmat ovat niin ankeita, ettei niiden turvin saada koskaan hegemonia-asemaa.

Jutut suomalaisesta kulttuurista ovat nekin sen sortin bullshittiä, ettei kulttuuristakaan ole suomalaisuutta määritteleväksi tekijäksi. Kyse on lähinnä persujen oman lahkon suomalaisuudesta. Huvittavaa on myös persujen näkemys suomalaisen kulttuurin muuttumattomuudesta: jokaisen persun elinaikana suomalainenkin kulttuuri on muuttunut paljon, eikä näköpiirissä ole tekijää joka ei pysäyttäisi muutoksen.

Perussuomalaisen kultin kannatus liikkuu siinä kymmenen prosentin paikkeilla ja siihen se taitaa jäädäkin. Tuo joukko saa tehdä omasta elämästään niin ankeaa kuin haluaa, kunhan ei edes oleta, että me edistykselliset hassahtaisimme heidän ankean kulttinsa kannattajiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti