perjantai 12. toukokuuta 2017

Puolimatka paneskelee kaikkea mikä liikkuu



Tuo otsikon mukainen tilanne voisi olla jopa validi; sen verran seksuaalisviritteistä häröilyä Puolimatka on viime vuosina esittänyt. Tietenkin Tapsalla on pakkomielle seksistä. Olisi nyt nuorena nusautellut enemmän, niin ei nyt eläkeikää lähestyvänä seniilinä professorina tarvitsisi kiukutella seksistä. Tapsan vanhassa gramofonissa on jäänyt rahiseva levy päälle.

Tästä ei ole kuin muutama päivä, kun arkkipiispa löi kirkolliskokouksessa Leif Nummelalle luun kurkkuun, koska Lefa siteerasi Puolimatkaa asiasta, jota kirkolliskokouksessa ei edes käsitelty. Tästä Tapsa veti herneen nenään, mutta ei siinä mitään ihmeellistä ole: Idioottimaisuuksia laukovaa ihmistä tuleekin sanoa idiootiksi ja Puolimatka täyttää tässä merkityksessä kaikki idiootin kriteerit.

Aina jaksaa huvittaa, kuinka 64-vuotias ikääntyvä mies jaksaa olla ylenpalttisen kiinnostunut seksistä; nimenomaan muiden seksistä. Nusauttelisi nyt Miansa kanssa, niin ei tarvitsisi nillittää palstalla jos toisellakin. Pakkotoistokin tekee ihmisestä idiootin.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että Tapio Puolimatkan ajattelevat elimet ovat valuneet haaroväliin. Ymmärrän kyllä, että nuorilla on paneskelu aina mielessä, mutta parhaat päivänsä nähneen professorin tapauksessa se on pelkästään säälittävää ja usein jopa varsin surullista.

Taitaa Tapsan lapset ensimmäisestä kattauksesta tuntea myötähäpeää isänsä houreiden takia. Olisi myös mielenkiintoista kuulla Tapsan ensimmäisen vaimon mielipide Tapsan suhteesta seksiin Traumaattinen se suhde takuulla on, mutta että niin traumaattinen kuin se Tapsan juttujen perusteella näyttää olevan, viittaa jo patologiseen tapaukseen

Kovin pitkään Puolimatkan houreita ei enää jaksa käsitellä, joten olkoot tämä nyt tässä. Pistäkää vinkki, jos Tapsa saa sanottua jotain uutta tai pääsee edes nusauttelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti