tiistai 9. toukokuuta 2017

Joko pian vallataan taas kadut vanhaan malliin?



Meneillään olevalla hallituskaudella työttömien ja opiskelijoiden asemaa on kurjistettu oikein kunnolla. Pääministeri on vetänyt niin oikealta ohi, että amerikkalaiset uskonnollisen oikeiston republikaanit kalpenevat sen rinnalla. Muut suomalaiset ministerit ovat peesanneet pääministeriä aivan lähituntumassa.

Kuinka paljon opiskelijoiden ja työttömien elämää voidaan vielä vaikeuttaa ennen kuin he nousevat kapinaan? Kapina olisikin oikein paikallaan, mutta hallituspuolueissa taidetaan laskelmoida sen varaan, että nuo kaksi ryhmää ovat niin munattomia, etteivät he kapinoi.

Minä olen jo niin vanha, että muistan oikein hyvin 60-luvun lopun ja 70-luvun alun mielenosoitukset niin Helsingissä Pariiisissa ja eri puolilla Amerikkaa. Kent State Universityssa Ohiossa kansalliskaarti teurasti neljä mieltään osoittavaa opiskelijaa 4.5.1970. Tutkimuksissa sitten osoitettiin, että kaksi noista teurastetuista ei edes ollut mielenosoittajia vaan luennolle matkalla ollut nuorta. Crosby, Stills, Nash & Young tekivät Kent Staten tapahtumista hittibiisin ”Ohio”.

Tuo Kent Saten episodin jälkeen sadat korkeakoulut ja ihan tavalliset koulut sulkivat ovensa opiskelijoiden vallatessa opinahjonsa. Tuosta alkoi Nixonin totalitaristisen hallinnon romahdus.

Nuoret eivät pelkästään vastustaneet Vietnamin sotaan vaan heillä oli paljon muitakin tavoitteita. Suomessa opiskelijat vaativat osallistumisoikeutta opintojen sisältöjen suunnitteluun ja korkeakoulujen hallinnon demokratisoimista. Ranskassa opiskelijaliikkeen tavoitteet olivat vielä jyrkemmin poliittisia – vaatimuksena läpimädän valtionhallinnon kaikinpuolinen uudistaminen.

Itse osallistuin noihin yli 40 vuoden takaisiin mittelöihin jossain määrin. Aktiivisempi olin sentään varhaisessa ympäristöliikkeessä ja punk-ajan demonstraatioissa.

Meitä tuon ajan aktivisteja on vielä paljon hengissä ja monet jopa vielä varsin hyvissä voimissa. Soisin oikein mielelläni nykynuorison valtaavan kadut vanhaan malliin. Toki demonstraatioita voi järjestää sosiaalisessa mediassakin, mutta niiden tehokkuus on vähän kyseenalainen. Tarvitaan näkyvää vihaista joukkovoimaa juuri kaduilla.

Jos joku nykynuorisosta innostuu asiasta, niin minä olen pelkästään jo solidaarisuussyistä mukana. Jos joku on kiinnostunut meidän vanhojen veteraanien kokemuksista kansalaisaktivismin saralla, niin mielelläni kerron vuosikymmenten takaisista kokemuksistani.

Toukokuu on ehkä parasta aikaa näkyvälle kansalaisaktivismille. Verryttelynä voisimme vyöryttää Suomi Ensin rajakki-vajakkien leirin Helsingissä. Minulla on oikein hyvä taktiikka siihen, mutta sen kerron vasta sitten kun riittävä kriittinen massa on saavutettu. Sitten voidaan siirtyä jo isompiin projekteihin.

Tehdään kesästä 2017 edistyksellisten mielenilmausten kesä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti