torstai 25. toukokuuta 2017

Patmoksessa ylistetään valtioterrorismia



Maailman johtava idiootti, Donald Trump, kävi Israelissa ja taas saivat fundamentalistit vettä myllyynsä. Tosin sama tapahtui jo pari päivää ennen idiootin vieraillessa Saudi-Arabiassa.

Koomisimman julkisen kannantoton Suomessa julkaisi vanha konna ja ketku Leo Meller. Leksan jutun otsikko Seitsemän tärkeää kohtaa Donald J. Trumpin puheesta Saudi-Arabiassa. Patmoksessa yleensä Juha Ahvio on hoitanut nämä poliittiset puheenvuorot, mutta vanhasta muistista ääneen pääsi tällä kertaa Leksa. Tosin ihan yhtä huttua oli Leksankin jutut kuten ovat aina olleet Ahvionkin.

Mikä lie änkyröitä oikein vaivaa, kun he eivät näe Israelin toiminnassa koskaan mitään kritisoitavaa? Saudi-Arabiakin on oikein hyvä maa kunhan Trump käy siellä esittämässä omia paskapuheitaan.

Jutun juoni oli tietenkin se, että Irania syytettiin valtioterrorismista, vaikka Saudi-Arabia tukee terrorismia näkyvästi. 911-terroristeista suurin osa oli saudeja. Mutta eihän siinä tietenkään ole mitään väärää, että Trumpin hallinto myi saudeille aseita monella sadalla miljoonalla. Ei tietenkään ole mitenkään moraalisesti epäilyttävää, että samassa yhteydessä Ivanka Trumpin hyväntekeväisyysrahasto sai sata miljoonaa saudeilta.

Moraalin mitta on tietenkin dollari.

Samaa Israelin ylistystä kuultiin Trumpin Jerusalemin vierailun yhteydessä. Taas meni vituiksi, kun Trump möläytti paljastaneensa salaisia Israelin tiedustelupalvelulta saatuja tietoja venäläisille. Trump onnistui tahtomattaan vahvistamaan epäilyt.

Lopulta Leo Meller jatkaa vanhoja salaliitoteorioita jutussaan. On se häiriintynyt heppu tuo Leo Meller, mutta niin on myös idolinsa Donald Trump.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti