torstai 4. toukokuuta 2017

Lopun alku Patrick Tiaiselle?



Tässä blogissa on muutamaan otteeseen kommentoitu nuoren evankelistan, Patrick Tiaisen, edesottamuksia. Taisi olla viime vuoden lokakuussa, kun edellisen kerran sanoin jotain hepun toilailuista. Tuolloin kirjoitusta inspiroi Tiaisen esiintyminen TV7:lla. Se oli varsinainen viihdepläjäys, jossa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Tänään ja jo vähän eilen eri verkkojulkaisut ovat uutisoineet Patrickin viimeisimmästä meriitistä, jos sitä nyt meriitiksi voi sanoa. Heppu on saanut fudut perustamansa seurakunnan, Word of Faithin, johtotehtävistä. Virallinen versio kaiketi on tällä hetkellä se, että Tiainen irtisanoutui itse. Kuinka paljon häntä lie painostettu?

Ilta-Sanomat kertoi: Tiainen kertoo tiedotteessa olleensa avioliiton ulkopuolisessa suhteessa mieheen. Hän kirjoittaa myös joutuneensa maaliskuun lopussa auto-onnettomuuteen, jonka jälkeen hän on saanut lääketieteellistä apua.

On aika hämmästyttävää, että vielä vuonna 2017 homoseksuaalinen suhde saa aika fundamentalisteissa aikaan kuohuntaa. Eivätkä nuo avioliiton ulkopuolisetkaan suhteet ole koskaan olleet mitenkään harvinaisia; ei edes ”tosiuskovien” joukossa. Kaiketi Tiaisen kannalta erityisen raskauttavaa oli se, että hänellä oli avioliiton ulkopuolinen suhde samaa sukupuolta olevaan henkilöön.

Jos joku tappaa toisen ihmisen ja tulee sitten uskoon, niin hän pääsee todistamaan seurakunnan eteen. Jos jollakin on homoseksuaalinen suhde, niin hän ei kelpaa edes seurakunnan kynnysmatoksi. Kovin on karu maailmankuva tuollainen.

Saa nähdä miten Patrick selviytyy jupakasta. En minä näitä hihhuleita arvosta juuri mitenkään, mutta kun fudujen perusteena on homoseksuaalisuus, niin Tiainen saa minulta yhden sympatiapisteen.

Lieneekö kukaan ”tosiuskova” puolustanut Patrickia. Kovin yksinäistä kitumista hän joutuu harjoittamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti