perjantai 18. toukokuuta 2018

Amerikkalaiset naiset konservatiivien mielivaltaa vastustamassa


Tässä blogissa oli jokin aika sitten puhetta siitä, että Trumpia kannattavat konservatiiviset miehet eivät pääse treffeille naisten kanssa. Kun naiselle selviää, että mies on konservatiivi ja/tai Trumpin kannattaja, niin se oli sitten siinä: Wash and go!

Nuoret naiset ovatkin republikaanien ja kaikenlaisten konservatiivien aiheuttamien haittojen vastustamisen eturintamassa. Amerikkalaiseen konservatismiin kuuluu selvä myrkyllinen maskuliinisuus.

Sama ilmiö toistuu myös evankelikaalisten nuorten miesten kanssa. Hekään eivät pääse treffeille ja aivan samasta syystä kuin muuten konservatiiviset miehet. Evankelikaalinen liike on muutenkin kärsinyt jäsenkadosta. Erityisesti milleniaalit ovat jättäneet evankelikaalisuuden, koska liikkeen agenda ei ole heidän maailmankuvansa mukainen.

Erityisesti evankelikaalisten milleniaalit miehet eivät pääse pukille. He taitavatkin olla incel-heppujen lukumääräisesti suurin joukko.

Milleniaalit ovatkin jo tämän vuoden vaalikierroksella suurin äänioikeutettujen ryhmä. Jos he aktivoituvat äänestämään marraskuussa, niin konservatiivit ovat tiukoilla. Heidän vähemmistön diktatuurinsa ei enää kauan elä.

Amerikassa nuoret naiset ovat muokkaamassa maata inhimillisempään suuntaan. Konservatiivien mielivalta on jatkunut jo vuosikymmeniä, joten nyt on korkea aika sille, että nuoret naiset ottavat ohjat omiin käsiinsä.

Mikä on suomalaisten konservatiivisten miesten tilanne? Pääsevätkö he pukille yhtä huonosti kuin amerikkalaiset ikätoverinsa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti