lauantai 10. kesäkuuta 2017

Britannian persuille vaalitappio



Torstaina Britanniassa järjestettiin parlamenttivaalit ja ilahduttavin tulos oli se, että Britannian persut, Itsenäisyyspuolue, sai nolla paikkaa parlamenttiin.

Tänä vuonna ”persuilu” on kärsinyt tappion Hollannissa, Ranskassa ja kunnallisvaalien yhteydessä Suomessa. Paljon saa piikkiinsä Britannian itsenäisyyspuolueen entinen johtaja Nigel Farage. Farage kuului Donald Trumpin vaalijoukkueeseen, eikä se ole meriitti, vaikka tuolloin se saattoi sellaiselta vaikuttaa. Trump on osoittautunut niin myrkylliseksi, että kaikki hänen kanssaan tekemisissä olleet poliitikot ovat hekin muuttuneet myrkyllisiksi

Noissa Britannian parlamenttivaaleissa suurin voittaja oli tietenkin Jeremy Corbin työväenpuolueesta.

Aamulehden pääkirjoitus sanoi asiasta 10.6.2017 seuraavasti: Britannian vaalien yksi kiinnostava yksityiskohta oli nuorten innostuminen äänestämisestä – ja jo poliittiseksi ruumiiksi leimatusta Jeremy Corbinista.

Ilmiö on hiukan sama kuin Bernie Sandersin imu Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaaleissa. Nuorisokapinaa vetävät vasemmistopapat.

Nuoret ovat vankasti brexitiä vastaan viime vuoden kansanäänestyksessä.

…Nuoria närästävät esimerkiksi opintojen hinta, asumisen kalleus ja yleisemmin sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus.

Tänään alkavalle persujen puoluekokoukselle Britannian tapahtumat antavat osviittaa siitä, että persut ovat matkalla kohti auringonlaskua. Toivottavasti tämä arvioni pitää paikkansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti