lauantai 9. heinäkuuta 2016

Aasinlakki 27/2016 Sari Essayahille



Viikolla 27/2016 Aasinlakki-palkinnon saajiksi oli ollut monta hyvää ehdokasta. Aasinlakki menee kuitenkin Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahille.

Kun Päivi Räsänen oli jälleen kerran aiheuttanut puolueelle haittaa ja tuhoa, niin hätiin riensi Sari. Puheenjohtaja yritti Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla kääntää huomion toisaalla – Venäjän uskonnonvapauden rajoituksiin.

Kyllä nyt kiinnitettiin Venäjään huomiota, mutta yksikään kristillinen julkaisu ei aiemmin puhunut asiasta mitään. Sen sijaan minä ateistina puolustin tässä blogissa uskonnonvapautta Venäjällä toteamalla Putinin toimet epäeettisiksi ja suorastaan haitallisiksi monta päivää ennen kuin yksikään hihhuli reagoi asiaan. Hihhulit olivat ihan hiljaa silloin kun ortodoksinen teokratian tavoittelu ja Putinin diktatuuri löivät kättä.

Niinpä niin, surkeasti epäonnistui Essayahin damage control. Ja sitten tietenkin yritettiin selitellä asiaa niin, että Räsänen puhui yksityishenkilönä, eikä puoleen edustajana. Saattaahan se toki noinkin olla, mutta viime vuosikymmeninä Kristillisdemokraatit ovat personifioituneet juuri Räsäseen. Ei ole mitenkään selvää milloin Päkä puhuu yksityishenkilönä, milloin poliitikkona. Aina kun Päkä avaa suunsa, niin hänen edustamastaan puolueesta syntyy todella negatiivinen kuva.

Ollessaan sisäministerinä Päkä esitti, että uskovan tulee noudattaa Raamatun käskyjä, eikä Suomen lakia. Tämä voidaan lukea myös: Jätä noudattamatta Suomen lakia silloin kun se sopii omiin pyrkimyksiisi! Taas Päkä ja kollegat joutivat selittelemään Päkän sanomisia. Aivan vitun epärehellinen akka tuo Päivi Räsänen.

Muutama tunti ennen kuin Essayah esitti puolustuspuheensa, Päkä itse viritteli selitykseksi sananvapautta ja uskonnonvapautta. Samaan asiaan palasi myös Essayah. Siinä sitten olikin päivän typerin paskanpuhujien kaksikko.

Kukaan ei ollut rajoittamassa Päkän tai kenenkään muun uskonnon- tai sananvapautta. Vihamieliset, typerät ja haitalliset Päkän esittämät kommentit saivat arvoisensa vastaanoton. Ne olikin kovin helppo osoittaa silkaksi paskaksi, paskapuheeksi. Aivan sama pätee Sari Essayhiin.

Päivi Räsänen on pelkkä rasite Kristillisdemokraateille. Kansallisesta näkökulmasta Räsänen on myrkyllinen ympäristöhaitta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti