Pääkaupunkiseudun
seurakuntien verkkojulkaisun Valomerkin kolumnisti
Paha Pastori (Teemu Potapoff) antaa Päkä kuulla kunniansa 8.7.2016 päivätyssä
kirjoituksessa, jonka otsikko oli: Rakasta,
mutta sääntöjemme mukaan.
Kirjoituksen
ingressi oli jo se aika karu:
”Avioliiton perusta ei ole siinä, että
ihminen pitää toisesta.” Anteeksi, mutta mitä helvettiä mä luin, oli
ensimmäinen reaktioni, kun selasin MTV3:n uutista lääkäri, kansanedustaja Päivi
Räsäsen ja hänen miehensä teologian tohtori Niilo Räsäsen uudesta kirjasta
Mistä on kysymys? Avioliitto.
Aika moni muukin
ihmettelee Päkän ja Niilon juttuja. Pahan pastorin johtopäätös Päkän ja Niken
linjasta on: Eli kaikki te, jotka olette
menneet tai haluatte mennä naimisiin rakkaudesta: olen pahoillani, rakennatte
kaiken väärälle pohjalle.
Paha Pastori:
Luettuani Maikkarin jutun, toinen ajatukseni
oli, kuinka eroakirkosta.fi:n palvelimet huutavat jälleen punaisena ihmisten
rynnätessä koneilleen täyttämään erohakemusta ja protestoimaan kirkkoa
vastaan. Mikä on sikäli sääli, sillä Räsästen henkilökohtaisilla mielipiteillä
on yhtä paljon tekemistä kirkon virallisen linjan kanssa kuin ISIS-liikkeellä
islamin kanssa.
Myös tässä
blogissa on arveltu fundamentalisti-kristittyjen ja äärilaidan islamisten
olevan lopulta hyviä liittolaisia.
Paha pastori: ei paljon ollut rakkaudella sijaa, kun puhuttiin hevosista, lampaista
ja lehmistä. Noinhan se enne oli:
avioliitto oli kahden suvun taloudellinen sopimus.
Yalen yliopiston professori John Boswell
kirjoittaa vuonna 1994 ilmestyneessä kirjassaan Same-Sex Unions in Premodern
Europe kuinka sekä ortodoksinen että katolinen kirkko vihkivät miespareja
liittoihin samaan tapaan kuin heteropareja. Näistä vihkiriiteistä luovuttiin
1300-luvulla, jonka jälkeen samaa suhteista sukupuolta olevan henkilön kanssa
tuli syntiä kirkon edessä.
Näinhän se oli:
Päkä ja fundikset ovat pakotettuja valehtelemaan ja sitten toivovat, että
ihmiset pitävät heidän absurdia paskanpuhumistaan totena, mutta meitä on
paljon, jotka osoittavat fundisten väitelauseet kerta kerran jälkeen
epätosiksi. Debunkkaajien joukkoon kuuluu myös paljon krisittyjä.
Vaikka osalle kansasta kaikille kuuluvat
samat oikeudet ovat vain punavihersuvakkien horinoita, Räsästen epätoivoisesti
jankkaamalle vanhatestamentilliselle änkyräkristillisyydelle ei ole sijaa enää
vuonna 2016. Kun uskotaan toista tuhatta vuotta sitten paimentolaisheimojen
raapustamiin tarinoihin kirjaimellisesti ja unohdetaan Jeesuksen opettaman
kaiken voittavan rakkauden sanoma, otetaan oikeus luokitella ihmiset syntisiin
ja synnittömiin omiin käsiin.
Hienoa että Paha
Pastori sanoo änkyräkristillisyyttä juuri siksi mitä se on –
änkyräkristillisyydeksi. Räsäsen kaltaiset puhuvat aasit tekevät
kristillisyydestä niin vastenmielistä, että maltillisimmatkin vaikuttavat
idiooteilta.
Jos vedetään uskonnollinen verho sivuun ja
ajatellaan rationaalisesti, Raamattu on oman aikansa tuotos, jonka ovat
kirjoittaneet satoja vuosia sitten eläneet ihmiset. Isoon kirjaan kanonisoidut
kirjoitukset palvelivat sen ajan kirkon agendaa, joka ei päde vuoden 2016
Suomessa.
Änkyröille –
siis näille ”tosiuskoville” Paha Pastori on harhaoppinne, eikä missään nimessä
tosiuskovainen. Tosiuskovainenhan kannattaa vain mitä irvokkaimpia dogmeja.
Mikäli evankelisluterilainen kirkko haluaa
edelleen pitää kattonsa korkealla ja seinät leveällä, sen pitää tehdä selkeä
irtiotto Räsästen kaltaisiin agitaattoreihin, jotka ovat täysin unohtaneet
lähimmäisen rakastamisen ja sen paljon puhutun armon.
Änkyröillehän
ihan kaikkien elämän tekeminen mahdollisimman hankalaksi on se kaikkein ylevin
evankelioimisen päämäärä.
Ai niin, Päivi ja Niilo, oliko alun sitaatti
suunnattu vain seksuaalivähemmistöille vai kaikille? Jos kaikille, haluaisin
tietää, pidittekö toisistanne, kun päätitte solmia avioliitonne.
Paha Pastori
osui suoraan maaliinsa. Juuri oikea kysymys!