sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Amerikkalaisille nuorille kristinusko on irrelevanttia


Barna Groupin mukaan amerikkalaisista milleniaaleista vain 18 prosenttia pitää kristinuskoa relevanttina. Näin vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan. Raportin olivat toimittaneet aiemminkin tässä blogissa mainitut David Kinneman ja Gabe Lyons. Raportti julkaistiin nimellä: unChristian: What a New Generation Really Thinks about Christianity…and Why It Matters.

Kinnemanin ja Lyonsin mukaan kristinuskon suurin ongelma amerikkalaisten nuorten keskuudessa on se, että kristinuskolla on iso imago-ongelma. Varsin hienovaraisesti Kinneman ja Lyons panevat asian republikaanien taakse ryhmittyneen uskonnollisen oikeiston piikkiin. Nykymuotoinen ”politisoitu” kristinusko nähdään vastanmielisenä. Kristilliseen identiteettipolitiikkaan suhtaudutaan torjuvasti.

Barna Group on yleiskristillinen tutkimuslaitos. Omasta mielestäni on poikkeuksellisen rehellistä, että kristillinen organisaatio sanoo asian, kuten se on. Amerikkalaisten kristillisten puulaakien kohdalla rehellisyys on perin harvinaista. Tuo Barnan tulos vahvistaa omalta osaltaan niitä tuloksia, mitä riippumattomissa kyselytutkimuksissa on saatu jo aiemmin.

Sukupolvien väliset erot ovat asian suhteen suuria. Eihän Yhdysvallat ole koskaan ollut mikään yhtenäiskulttuurin luvattu maa, mutta en keksi toista tekijää, jossa suurten ikäluokkien ja nuorien välillä olisi näin suurta eroa.

Menee vielä pitkä aika ennen kuin post-kristillisyys alkaa näkyä liittovaltion politiikassa. Murentuvaa kristinuskon hegemoniaa yritetään ylläpitää regressiivisellä politiikalla, eikä se pitemmän päälle tuo menestystä, kun nuorempi sukupolvi ottaa sille kuuluvan aseman.

Raporteissa tuodaan toistuvasti esille se, että evankelistat ovat nuorille pelkkiä ”puhuvia päitä”, joiden sanoma ei vetoa nuoriin sanoman takapajuisuuden takia. On myös esitetty näkemys, että tv-evankeliointi on tullut tiensä päähän. Se nähdään enemmän huijaukseen perustuvana bisneksenä kuin varteenotettavan uskonnollisen vakaumuksen.

Barna Groupin raportin mukaan nuoret elävät kuin kristinuskolla ei olisi mitään merkitystä, vaikka he eivät eksplisiitisti ilmaisisikaan asiaa. Kinneman ja Lyons tekevät huomion, että kristinuskon regulatiivinen tehokkuus nuorten parissa alkaa olla jotakuinkin olematon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti