lauantai 3. joulukuuta 2016

Manu Ryösön paatunutta epärehellisyyttä Kotimaa24:ssä



Profiilikuvassaan liperit kaulassa Kotimaa24:n sivuilla esiintyvä Manu Ryösö teki epärehellisyydessä oman ennätyksensä kirjoituksessa, jonka otsikko oli: Tunnustustilanteita 1.

Pitääkö Ryösö lukijoitaan ihan idiootteina? Ilmeisesti kyllä, sillä tuskin muuten Ryösö jutustelisi ihan pehmeitä evoluutiosta. Ilmeisesti tällainen paatunut epärehellisyys on uskon puolustuksen edellytys.

Evoluutio ei käsittele maailmankaikkeuden syntyä. Sitä tutkii kosmologia. Evoluutio ei käsittele elämän syntyä maapallolla. Sellainen kuuluu abiogeneesin alaan. Koska Ryösö ei pysty pysymään faktoissa tällaisissa asioissa, niin hänen uskottavuutensa uppoaa jo ihan lähtökohtaisesti.

Ryösö nillittää siitä, että koulun biologian tunnilla opettaja kertoo todennettavista faktoista, vaikka Ryösö sekoittaa käsitteet omaan tarkoitukseensa sopivasti. Nuo biologian opettajan esittämät seikat nyt vaan ovat todennettavia faktoja.

Illalla Ryösön kertoman tarinan nuori menee seurakunnan nuorisoiltaan ja siellä pastori kertoo jotain ihan muuta. Ryösön mukaan nuori joutuu tästä hämilleen. Niin varmasti joutuukin, koska tuo pastori puhuu tarinassa silkkaa paskaa. Se on silkkaa nuorison kusetusta. Ilmeisesti nuorille valehtelu tekee Manu Ryösöstä oikein taivaskelpoisen kristityn; paitsi että tuo kristittyjen taivas on sekin vain mielikuvituksen tuotetta.

Ryösön tarinassa nuori toimii seuraavasti: Hän kokee, että hänen on kristittynä aika näyttää väriä, uskostaan käsin, totuuden tähden...

Koko juttu kaatuu noihin kahteen viimeiseen sanaan: totuuden tähden. Nyt kun vain on niin, että kristinuskossa ei mikään ole totta; ei vaikka Ryösö kuinka polkisi jalkaa ja harrastaisi semanttista verbaaliakrobatiaan.

Ryösö kiemurtelee asian kanssa kuin korkkiruuvi, mutta pelastukseksi tulee – Tapio Puolimatka!

Ryösö: Koulun jälkeen nuori kristitty löytää tiensä kaupungion kirjaston uskonto-osastolle. Hyllystä löytyy professori Tapio Puolimatkan kirja, Usko, tiede ja evoluutio.

Mahtavaa! Suorastaan briljantti shittiä ja settiä! Tämän uudestisyntyneen professorin jutut ovat pahempaa paskaa kuin Ryösön itsensä. Puolimatka on viihdyttänyt tässä blogissa monen monta kertaa.

Kuinka nuo fundamentalistit aina löytävätkin kaikkein epärehellisimmät kaverit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti