Tapio Puolimatkan uskomusten oikeutusta ei pelasta mikään

Uudestisyntynyt professorimme Tapio Puolimatkalla on oikeus uskoa mihin tahansa; vaikka kuinka hölmöihin ja epätosiin asioihin. Se, että hänen uskomuksensa eivät ole oikeutettuja, on helppo osoittaa.

Oikeutuksella tarkoitetaan niitä syitä, joiden vuoksi joku omaa uskomuksen; selitystä, jonka vuoksi uskomus olisi tosi; tai kuvausta sille, kuinka joku katsoo tietävänsä sen mitä tietää. Esimerkiksi jos henkilö A esittää jonkun väitteen ja henkilö B kyseenalaistaa sen, A:n seuraava siirto olisi todennäköisesti tarjota joku tällainen oikeutus väitteelleen.

Puolimatka kyllä mielellään tarjoaa näennäisiä oikeutuksia uskomuksilleen, mutta näihin oikeutuksiinkin tulee suhtautua skeptisesti. Minkään oikeutusteoreettisen tarkastelun mukaan Puolimatkan taustaoletus ja perususkomus ja siitä johdetut muut uskomukset eivät ole oikeutettuja. Tästä kirjoitin muutama päivä sitten.

Yleisesti oikeuttaminen liittyy moniin asioihin: uskomuksiin, tekoihin, tunteisiin, väitteisiin, lakeihin, teorioihin jne. Tietoteoria keskittyy uskomuksiin. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että perinteinen tiedon määritelmä määrittelee tiedon olevan ”hyvin perusteltu (oikeutettu) tosi uskomus”.

Vaikka Puolimatka voisi perustella uskomuksensa kuinka hyvin, niin hänen uskomustensa oikeutus kaatuu aina uskomusten totuusarvoon: parhaimmillaankin Puolimatkan uskomusten totuusarvo todentamaton, tyypillisesti epätosi. Se, että Puolimatka pyrkii esittämään ylipäänsä minkäänlaisia perustellun oikeutuksen uskomuksilleen, ei tee uskomuksista tosia, ei edes mahdollisesti tosia. Täten uskonnollisista uskomuksista johdetut muut uskomukset eivät ole realistisesti oikeutettuja. Puolimatka on monessa yhteydessä kieltänyt metafyysisen realismin ja naturalismin, mutta hän ei koskaan kykene esittämään, miksi juuri hänen uskomuksensa olisivat edes oikeutettuja tai kilpailevia. Kun kysymyksessä on kilpailevien uskomusten oikeutus, niin silloin valitaan se, joka on paremmin oikeutettu eli naturalismi/realismi.

Eräs tietoteoreettinen kysymys on, mikä tekee uskomuksista oikeutettuja? Se, mitä "oikeutus" ja "oikeuttaminen" tarkoittavat, voidaan tulkita eri tavoin. Ensiksi, sana oikeutus voidaan tulkita kahdella tavalla:

•  Doksastinen tulkinta: oikeutus on uskomusten ominaisuus ("uskomus on oikeutettu, koska...")
• Propositionaalinen tulkinta: oikeutus on henkilöiden ominaisuus ("henkilö on oikeutettu uskomaan johonkin, koska...")

Mikäli käytetään doksastista tulkintaa, niin uskomuksen oikeutuksen tulisi olla tosi: siis sen osan joka alkaa koska…

Propositionaalinen tulkinta on hieman joustavampi: henkilö on tosiaan oikeutettu uskomaan lähes mitä tahansa, mutta oikeutuskin voi olla lähes mitä tahansa. Tässä tapauksessa selvästi epätosi uskomus ja sen selvästi epätosi oikeutus voivat olla loogisesti johdonmukaisia, mutta silti aina epätosia. Juuri uskomuksen propositionaalisen tulkinnan varaan Puolimatka laskee uskomuksensa toivoen, ettei kukaan huomaa vedätystä. Ja kun huomaa, niin Puolimatka vetäytyy jumalargumentin suojiin, mutta sekään jumalargumentista johdettu uskomus ei ole oikeutettu.

Uskomuksen oikeutus voidaan jakaa myös kahteen luokkaan:

·        Kvantitatiivista: oikeutusta voi olla enemmän tai vähemmän; toinen uskomus voi olla oikeutetumpi kuin toinen; tai toinen henkilö voi olla oikeutetumpi uskomaan jotakin kuin toinen.

·      Modaalista: oikeutuksessa on kyse siitä, että jonkin väitteen uskominen on sallittua; tällöin ei voida puhua siitä, että jokin olisi sitä enemmän kuin jokin toinen.

Puolimatka ei oikein pärjää kummassakaan kategoriassa. Jokainen voi ihan itse ottaa esille minkä tahansa Puolimatkan esittämän uskomuksen ja tarkastella sitä kvantitatiivisesti ja/tai modaalisesti. 

Puolimatka uskomusten oikeutus menee taas kerran metsään niin että rytisee.