Ei-olemassaolevat objektit

1.

Määritelmällisesti ei-olemassaoleva objekti on jokin objekti, joka ei ole olemassa. Esimerkkejä on lukuisia: ikiliikkuja, Pegasos, Sherlock Holmes. Myös eri uskontojen jumalat voidaan katsoa kuuluvan tähän joukkoon: Taustainformaation perustella jumalia ei ole olemassa.

Muutamat filosofit ovat ajatelleet ei-olemassaolevia objekteja: esim. Hume (em. objektien ristiriitoja), Kant ja Frege (huonoja muotoiluja); toiset filosofit ovat pitäneet hedelmällisenä kehittää omaa ei-olemassaolevia objekteja koskevaa ontologiaa (Leibniz, Meinong, Russell).

Reicher (2014) pitää yhtenä selityksenä vähäiselle kiinnostukselle ei-olemassaoleviin objekteihin sitä, jotta objektista voitaisiin sanoa, että objekti ei ole olemassa, on oltava ennakko-oletus, että se on olemassa. Muuten ko. objektista ei voisi tehdä tosia tai epätosia väittämiä.

Kantin dogmaattiseksi muodostunut lausahdus ”eksistenssi ei ole predikaatti” on käypä kriteeri. Frege taas esitti, että eksistenssi ei ole singulaarinen (yksilöllinen) predikaatti. Tämän Fregen ajatuksen mukaan aina, kun puhutaan yksilöistä tai yksilöidyistä oliosta, ei-olemassaolevaa objektia koskevat väitteet ovat huonosti muotoiltuja.

2.

Humelaisessa perinteessä ei-olemassaolevat objektit ovat ongelmallisia: Hume esitti, että olemassa oleva objekti ja sellaisen ajattelu ovat yksi ja sama asia. Kant jatkoi samoilla linjoilla (eksistenssi ei ole predikaatti) ja Frege siis esitti, että eksistenssi ei ole yksilöiden predikaatti. (Hume 2000, Kant 2003,  Frege 1966.)

Reicher (2014)  sanoo Kantin motiivina olleen ns. ontologinen todistus Jumalan olemassa olon puolesta. Tämän Anselm Canterburyläisestä alkaneen ontologisen todistuksen tradition mukaan Jumalan täydellisyys seuraa Jumalan eksistenssistä.

Ontologisen todistuksen oletuksena on mm.: Jumala on a) kaikkitietävä, b) kaikkivoipa ja c) hyväntahtoinen. [1] Jos jokin olisi kaikkea em. lisättynä eksistenssillä, tämä olio mahdollisesti täyttäisi Anselmin Jumalan kriteerit. Kant saattoi olla ensimmäinen filosofi, joka pystyi muotoilemaan ontologisen todistuksen heikkouden koskien eksistenssiä ja predikaattia.

Jos Hume on oikeassa, olemassaolo objektin idea/konsepti sisältää olemassa olon.  Jos Frege on oikeassa, ei-olemassaoleva objekti hölynpölyä rikkoen loogisen lauseen loogisuuden.

Fregelle lauseet ”Jumala on olemassa” ja ”Jumalaa ei ole olemassa” tulee ymmärtää Jumalan konseptina; tai väitteinä Jumalan ominaisuuksista.  Fregen tarkoittamassa merkityksessä Jumalasta puhuttaessa viitataan johonkin tiettyyn olioon, jolla on tiettyjä ominaisuuksia.

Jotta ei-olemassaolevista objekteista voitaisiin puhua jotakin järkevästi, on luovuttava ajatuksesta olemisen luonteesta ja pitäydyttävä ajatuksessa, että eksistenssi on jonkinlainen yksilön predikaatti. (Reicher 20014). Tässä tapauksessa voidaan sanoa X:llä olevan eksistenssin ominaisuus. Reicherin päättelynsä lopuksi sanoo: ”Eivät kaikki valkoiset elefantit ole ei-olemassaolevia!”

Edelleen sanottaessa ”On olemassa ei-olemassaolevia objekteja” viittaamatta, että ”ei-olemassaolevia objekteja on” on muotoa: ”F on” tarkoittaa eri asiaa kuin ”F on olemassa”.

Jotkut filosofit vierastavat eroa sanontojen ”there is” ja ”exists” välillä. (Suomenkielessä asiaa lienee hieman helpompi) (Lewis 1990,  Priest 2005, Quine 1953). Toisten filosofien mielestä on tärkeä tehdä em. erottelu. (Meinong 1960, Parsons 1980, Zalta 1988). Joidenkin mielestä ero on luonnollisessa kielessä ja toiset taas kieltävät tämän (Geach 1971).

Loppukommentiksi sopii Reicherin (2014) näkemys: “Of course, this does not rule out that there are theoretical reasons for a distinction between “there is” and ‘exists’, some of which are discussed below.”

Lähteet

Frege, G. 1966. Function and Concept. Teoksessa Peter Geach & Max Black (eds.) Translations from the Philosophical Writings of Gottlob Frege. Oxford: Blackwell: 21-41.

Geach, P.T. 1971. [Review of:} Rush Rees,. Without Answers, Journal of Philosophy, 68: 531–532.

Hume, D. 2000. A Treatise of  Human Nature. Oxford: Oxford University Press.

Kant, I. 2003. Critique of Pure Understanding. New York: Palgrave McMillan.

Lewis, D. 1990. Noneism and Allism. Mind, 99: 23-31.

Meinong, A. 1960. On the Theory of Objects. Teoksessa Roderick Chisholm (ed.), Realism and the Background of Phenomenology. Glencoe, Ill.: Free Press, 76–117.

Parsons, T. 1980. Nonexistent Objects. New Haven: Yale University Press.

Priest, G. 2005 Towards Non-Being. The Logic and Metaphysics of Intentionality. Oxford: Clarendon.

Quine, W. 1953. On What There Is. From a Logical Point of View. Cambridge, Mass.: Harvard University Press, 1–19.

Reicher, M. 2014. Nonexistent Objects. The Stanford Encyclopedia of Philosophy, Winter 2014 Edition.

http://plato.stanford.edu/cgi-bin/encyclopedia/archinfo.cgi?entry=nonexistent-objects

Zalta, E. 1988. Intensional Logic and the Metaphysics of Intentionality. Cambridge: MIT Press.

Kommentit

[1] Raamatun kertomusten perustella Jumala ei vaikuta alkuunkaan hyväntahtoiselta.