Tosiuskovien paatokselliset Pride-näkemykset

Seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin huomiota kiinnittävät Pride-tapahtumat aiheuttavat tosiuskovien parissa jos jonkinlaista hämmennystä. Ajattelevatko tosiuskovat muuta kuin homoseksiä?

Uuden Suomen Puheenvuorossa julkaistiin eilen parikin blogia asian tiimoilta. Aina kun puhe kääntyy seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin, niin Aito Avioliitto ry:n puheenjohtaja Susanna Koivula kirjoittaa blogin. Poikkeusta ei taida löytyä, ei ainakaan Usarin Puheenvuorosta. Myös Arto Lehkamo palaa homoseksiä käsittelevään aiheeseen kerta toisensa jälkeen.

Noiden kahden Usariin kirjoittavan bloggarin juttuja on käsitelty moneen kertaan tässäkin blogissa. Kaikki heidän argumenttinsa on debunkattu eri foorumeilla perusteellisesti, joten ei toisteta niitä tässä yhteydessä.

Tässä blogissa on viime päväivinä ollut vähän juttua synnistä, ja tosiuskovien jutut Pridesta liittyvät juuri syntiin. Sekä Koivula että Lehkamo yrittävät väittää homouden harjoittamisen olevan syntiä ja kaikkien tulisi hyväksyä heidän perusteeton kantansa vallitsevana ”totuutena”. Heidän kannaltaan on katastrofaalista, että synti ei ole reaalimaailman ilmiö, eikä Jumala, Jeesus ja muut Raamatun sivuilla seikkailevat hahmot ole yhtään sen todellisempia.

Koivulan ja Lehkamon maailma on todella synkkä. Kaikki karnevaalit ja muuten iloiset tapahtumat ovat syntiä ja täten sellaiset tulisi kieltää. Ehkä joskus oli aika, jolloin selvästi epätosien raamatunlauseiden pohjalta laadittiin ihmiskuntaa haittaavia lakeja. Sellaisen aika on kuitenkin ohi ja näiden tosiuskovien teesit kuuluvat ihmiskunnan synkkään historiaan.

”Koivuloiden ” ja ”lehkamoiden” pateettinen paatos iloisten tapahtumien johdosta on parasta mitä eri vähemmistöt voivat toivoa. Tosiuskovaisuus ajaa itsensä yhteiskunnan marginaaliin ja sellainen herättää toivoa siitä, että ainakin länsimaiset ihmiset ehkä oppivat elämään ihmisiksi ilman synkkää uskonnollista paatosta. Yhdysvallat taitaa tehdä asiassa poikkeuksen, vaikka sielläkin kielteinen suhtautuminen uskontoihin on lisääntymässä erityisesti nuorten ihmisten parissa.

Olen seurannut uskonnollista oikeisto kahdella eri mantereella vuosikymmeniä tullen siihen tulokseen, että tosiuskovien on mahdotonta nauttia elämästään, tästä ainoasta elämästä joka heillä todennettavasti on. Heidän ankea elämänsä nojaa taivaallisen teemapuiston odotukseen ja muidenkin tulisi toimia samalla tavalla ilman. Tällainen asenne on vain osoitus uskon myrkyllisyydestä. Uskonto tosiaan myrkyttää kaiken, eikä usko suo tosiuskoville mitään muuta kuin synkkyyttä ja ankeutta. Tosin länsimaissa tosiuskovaisuus on ajautumassa marginaaliin ja tämä herättää toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Tosiuskovat ”koivulat” ja ”lehkamot” ovat muinaisjäänteitä ihmiskunnan synkästä menneisyydestä, jolloin uskonnoista johdettiin milloin mitäkin haitallisia menettelytapoja.