keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Suomen republikanisoiminen sen kuin jatkuu


Suomen vähittäinen republikanisoiminen jatkuu ainakin sen perusteella, mitä viime viikonloppuna kokouksiaan pitäneet Keskusta ja Kokoomus esittivät. Radikaali oikeistolainen talouspolitiikka jatkuu, eikä merkittävää vastarintaa ole syntyneet. Ihmiset ovat pysyneet poissa kaduilta.

Lestadiolaismafia vahvisti asemiaan, kun Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä sai jatkokauden puolueensa puheenjohtajana. Lestadiolaismafian edesottamuksia on dokumentoitu, mutta toimenpiteisiin lestadiolaismafian edesottamuksia vastaan tuskin nähdään; ei ainakaan niin kauan kuin Sipilän asema on se, mikä se tällä hetkellä on.

Ei lestadiolaismafia nyt niin vaikutusvaltainen ole kuin republikaaninen taakse ryhmittynyt uskonnollinen oikeisto on Yhdysvalloissa. Silloin kun pääministeri on haitallisen herätysliikkeen jäsen, on aivan selvää, että hänen uskonnollisella vakaumuksellaan on jotain poliittistakin merkitystä.

Lestadiolaisten korruptio on talousasioissa dokumentoitu niin hyvin, että sillä luulisi olevan juridisiakin implikaatioita, mutta kun ei ole, mikä sekin on osoitus lestadiolaisesta korruptiosta. Lestadiolaiset syyllistyvät haitallisten käytäntöjensä puitteissa seuranaisin ihmisoikeusrikkomuksiin, eikä niihinkään puututa, vaikka syytä olisi.

Republikaaneilta omittu uskontoon perustuva politikointi ei vain Keskustan tapauksessa ole niin näkyvää.

Kokoomus taas jatkaa takuuvarmasti republikaanisella talouspoliittisella linjalla. Ennen Kokoomus oli porvaripuolue, mutta amerikkalaisen esikuvansa mukaan siitä on tullut kleptokraattien ja oligarkkien puolue. Pääomaahan se suurpääomakin on, mutta samalla Kokoomus vieraannuttaa keskiluokkaiset äänestäjänsä.

On aika hämmästyttävää, että niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa keskiluokan kurjistuminen on jo kovin näkyvää, mutta silti he uskollisesti äänestävät puoluetta, jonka talouspoliittiset linjaukset kurjistavat kaikkein kovimmalla kädellä keskiluokkaa.

Tuohon edelliseen kun lisätään ulkoministerinä häärivän Timo Soinin häröily niin uskonnon kuin politiikan saralla, kuvaus republikanisoidusta Suomesta alkaa olla valmis.

Ehkä jo seuraavissa vaaleissa löytyy vastavoima Suomen republikanisoimiselle.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti