Agenda Europen amerikkalaiset esikuvat

Amerikkalaista evankelikaalista fundamentalismia ja sen eri organisaatioita on tutkittu paljonkin. Näyttää siltä, että samaa taantumuksellista fundamentalismia pyritään monistamaan Euroopan oloihin sopivaksi. Amerikkalainen uskonnollinen öykkäröinti sopii huonosti ainakin Pohjoismaihin.

Amerikassa soluttautuminen alkoi noin 40 vuotta sitten ihan ruohonjuuritasolta. Silloin perustettiin erilaisia soluja milloin minkin asian ympärille. Solun koko oli tuollainen 10-30 henkeä. Siitä on olemassa ihan relevanttia psykologista tutkimusta, että solun optimaalinen operatiivinen koko on juuri tuo. Pienemmässä ryhmässä kaikki tavoitteiden mukaiset asiat eivät löytäisi tekijöitä, suuremmassa ryhmässä kaikille ei sitten löytyisi sopivaa ja mielekkääksi koettua puuhaa.

Eivät nuo solut olleet pelkkiä ”raamattupiirejä” vaan niillä oli selkeitä poliittisia päämääriä, jotka uskonnollisen oikeiston ideologit olivat muotoilleet jo ennen kyseistä vaihetta. Ensin vallattiin mm. koululautakunnat, sheriffin virat, kaupunginvaltuustot ja siitä sitten siirryttiin osavaltioiden hallintoon ja sitten vallattiin liittovaltion hallinto, kongressi ja jopa oikeuslaitos.

Paikallisilla soluilla oli yhteistoimintaa nimenomaan vaalien ehdokasasettelun suhteen. Toisinaan ryhmityttiin jonkin lakialoitteen puolesta tai sitten sitä vastustettiin.

Soluilla saattoi olla katto-organisaatio tai sitten ei. Baptistit ryhmittyivät tavallisesti Southern Baptist Conventionin ympärille, luterilaiset esimerkiksi Missouri Synodin ympärille. On huomattavaa, että teologista eroista huolimatta eri organisaatiot löysivät toisensa silloin kun kyse oli soluttautumisesta yhteiskunnan rakenteisiin.

Toisinaan nämä katto-organisaatiot perustuivat omia oppilaitoksiaan, joissa koulutettiin ideologiselle agendalle myötämielisiä henkilöitä. Nykyään nämä tällaisten oppilaitosten entiset oppilaat ovat yliedustettuina yhteiskunnan kaikissa organisaatioissa. 40 vuotta siihen meni.

Teoreettista tukea soluille ja niiden katto-organisaatioille tuottivat erilaiset think tankit; esim. Family Research Council, Focus on Family jne. Muutama vuosi sitten oli seitsemän vihajärjestöksi luokiteltua tällaista puulaakia, joiden nimessä oli sana perhe (family).

Näiden think tankien teologiset perustelut kannoilleen ovat tavallisesti ihan täyttä kuraa. Validi ja relevanttia argumentaatio ei olekaan niiden tarkoitus vaan se, että mahdollisimman moni saadaan toistamaan niiden puppugeneraattorien tuottamaa jargonia kreationismista feminismiin ja moneen muuhun aiheeseen. Hyvin he ovat siinä onnistuneet ainakin Amerikassa.

Geroge W. Bushin presidenttikaudella uskonnollinen oikeisto ja alt-right löysivät toisensa kiihdyttäen propagandaansa Obaman kaudella. Nyt vaikka he eivät olekaan lukumääräisesti kuin ehkä kolmasosa amerikkalaisista, niin heillä on melkeinpä hegemonia asema yhteiskunnassa. Voidaankin puhua vähemmistön diktatuurista.

Nuo ”family”-organisaatiot näyttävät rantautuneen nykyään Eurooppaankin. Afrikkaan he pyrkivät ja pääsivät jo parikymmentä vuotta sitten.

Suomi ei vain taida olla kovin suopea alusta amerikkalaistyyliselle uskonnolliselle oikeistolle. Puolassa ja Unkarissa he ovat onnistuneet paljon paremmin. Euroopassa etnonationalistit ovat lyöttäytyneet yhteen uskonnollisen oikeiston kanssa tavoitellen jotakuinkin samaa kuin amerikkalaiset vastineensa.

Kun seuraa suomalaista debattia asian tiimoilta, niin pystyy ihan nimeltä mainitsemaan henkilöt, joilla on selvä uskonnollinen ja poliittinen agenda ihan amerikkalaisten esikuviensa mukaan.