lauantai 23. kesäkuuta 2018

Jotkut jaksavat hourailla synnistä ja syntisyydestä


Aina huvittaa, kun kristityt puhuvat synnistä, eikä kyseessä ole edes änkyröiden käsitykset synnistä vaan änkyrää hieman liberaalimpikin kristitty huorii synnistä ja syntisyydestä.

Eräästä blogista löytyi virke: Syntisyys on meidän olemuksessamme, josta emme voi päästä eroon.

Tuo oli taas kerran täyttä puppua ja on aika typerää, että vuonna 2018 vielä joku ehkä ihan tosissaan propagoi tuollaisen näkemyksen puolesta.

Tuolla em. blogistilla menee ominaisuudet ja olemukset aika huvittavasti seikka. Filosofian professorin punakynä heiluisi, jos tuollaista menisi lataamaan filosofian peruskurssin tenttivastaukseen.

Oikeastaan asialla ei kuitenkaan ole sen suurempaa merkitystä. Synti ei ole ominaisuus, eikä ihmisen olemukseen kuuluva ilmiö. Synti kun nyt ei ole edes reaalimaailmaan millään tavalla liittyvä tekijä vaan uskonnollinen konstruktio; yksi uskonnollisen jargonin sana, jolla ei ole reaalimaailman vastinetta.

Synti on vain aavikkobarbaarien mytologiaa ja mytologiaa se on syntiin tarinoiden mukaan liittyvät Aatami, Eeva ja Jeesus. Aika alkeellista aavikkobarbaarien mytologiaa koko syntihoure! Ihmiskunnan olisikin jo korkea aika päästä eroon sen sortin maagisesta ajattelusta.

Onhan tuo synti ollut näppärä väline vallankäytössä, mutta täysin perusteeton synnin markkinoiminen tavalla tai toisella, on estänyt kristinuskon historiassa ihmistä olemasta ihminen.

Jonkin maagisen synnin pelotevaikutuksen luulisi olevan jo olematon, mutta niin vain löytyy aina ihmisiä, jotka ottavat syntiä koskevat perusteettomat väitteet tosissaan. He voivat puhua vain omasta puolestaan, mutta todennettavaa yleispätevää merkitystä heidän houreillaan ei ole.

Kristinuskon hegemonian murentumisen myötä Euroopassa myös ihmisten ”syntisyys” on nollautumassa. Synnin pelotevaikutus on sekin jotakuinkin nolla nykymaailmassa.

Elämä on oikein mukavaa ihan siitä riippumatta, mitä änkyrät sanovat synnistä. Heillekin tekisi hyvää luopua uskostaan ja syntihoureistaan. Sitten he voisivat opetella elämään ihmisiksi ja sovussa kanssaihmistensä kanssa.

2 kommenttia:

  1. Onkos sillä niin paljon väliä, miksi sitä kutsuu? Synti on synti ihmiselle, joka uskoo näin oleva, mutta suunnilleen samat asiat on väärin ateistisen ihmisen moraalia vastaan kuin uskovankin, koska yhteiskuntamme moraalikäsitykset nousevat aika suoraan kristillisestä perinteestä. Itsekin olet varmaan sitä mieltä, että tappaminen ja varastaminen on väärin, niin kuin myös vaimon pettäminen, valehtelu, pahan puhuminen toisista, väkivalta ja olisi hyvä vielä, että lapset kunnioittavat vanhempiaan. Itse olen sitä mieltä, että ilman uskonnon luomaa pohjaa kulttuurillemme, olisi tämä aika ikävä paikka olla. Toki esimerkkejä ei taida juurikaan olla, johon voisimme verrata, en tiedä yhtään maailmankolkkaa, jossa uskonnolla ei olisi ollut vaikutusta moraalikäsitysten syntyyn. Lisäksi ei tule mieleen yhtään Raamatussa määriteltyä "syntiä", joka olis tavallaan aivan turha, se, että jotkin asita ovat vaan väärin, suojelee itseämme, lähimmäistämme ja tätä paikkaa, jossa elämme. Ja nyt pitää muistaa erottaa vanhan testamentin vain juutalaisille tarkoitetut säännökset uuden liiton aikana voimassa olevista säännöksistä. Tässä menee teillä asiaan perehtymättömillä ateisteilla usein puurot ja vellit sekaisin :D

    VastaaPoista
  2. Tästä tekstistä näkyy kirjoittajan ahdas ja kapeakatseinen maailmankatsomus, jossa asiat ovat mustavalkoisia, on vain oikeita mielipiteitä ja maailmankatsomuksia ja vääriä. Kirjoittajan mielestä väärät käsitykset leimataan "typeriksi änkyröiden houreiksi" sen kummemmin perustelematta tai yrittämättä ymmärtää ihmismieltä tai edes ihmiskunnan historiaa. Uskontoja on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta kirjoittaja nostaa oman totuutensa muiden yläpuolelle ja leimaa muut typeryksiksi. Sanavalikoima pyörii lähinnä pilkkaavien ja herjaavien ilmaisujen kategoriassa, tekstin lähes jokaisessa kappaleessa pyörii seuraavia amiksen tupakkapaikalla opittuja, ympäröivää tuntematonta ja pelottavaa maailmaa ja ihmisiä kuvaavia alentavia sanoja, joille ei löydy kuitenkaan muita perusteita, kuin kirjoittajan ainoiksi oikeiksi ajatuksiksi kokema ahtaan ajattelun maailmankuva:

    puppua
    typerää
    propagoi
    jargon
    aavikkobarbaari
    alkeellista
    houre, hourii
    perusteeton
    nolla
    änkyrät

    Blogin otsikko ennakoi jonkinmoista filosofista pohdintaa. "ajatushautomo" on tässä tapauksessa kuitenkin vain vihaisen ja suvaitsemattoman (miehen?) besserwisseröintiä.

    Sitten ihmettelemme mistä maailmassa riehuva viha johtuu? No se johtuu tällaisista kapeakatseisista katsantokannoista, joissa ihmisyydelle on tietty muotti ja vain oikeat ajatukset ja mielipiteet. Surullista, että tämäkin kirjoitus on tehty varmaan tietynlaisen kuvitteellisen mielen vapauden nimissä, sitä kuitenkaan olematta.

    VastaaPoista