Uskovien puutteellinen päättelykyky

Kaikkein ärsyttävintä ja turhauttavinta keskustelussa uskonnoista on kuunnella epäloogisia argumentteja, kun vastapuoli esittää näkemyksiään. Loogiset virheet tapahtuvat reaalimaailman ulkopuolella ja sellaisia käyttävät uskonkiihkoilijat omasta uskonnollisesta positiostaan. Vaikka jotkut em. argumenteista näyttävät valideilta tavalliselle yleisölle, erityisesti niille, joiden usko perustuu kulloinkin käsiteltävän argumentin oletettuun ”totuuteen”. Tässä blogitekstissä käsitellään em. argumenttien argumentatiivista heikkoutta.

Itse asiassa kristinuskon epäloogiset attribuutit ehkäisevät apologeettojen osallistumista keskusteluun rationaalisin argumentein. Tässä blogitekstissä pyritään näyttämään toteen huonojen uskonnollisten argumenttien formulointi. Hypoteettisia argumentteja joudutaan käyttämään muita ristiriitaisia ja hämmentäviä argumentteja puolustaessa.

Kriittisten ajattelijoiden on tärkeää huomata ja välttää näitä apologeettojen epä-älyllisiä ja epärehellisiä argumentointitapoja.

Logiikan työkalut ovat sen puolella, joka ei harrasta perusteetonta taikauskoa. Epäuskon tapauksessa ei ole vähäisintäkään syytä alentua käyttämään virheellistä loogista päättelyä.

PERUSTEETTOMAT VÄITTEET

Tässä osassa käsitellään kuinka perusteettomat argumentit johtavat vääriin johtopäätöksiin.

Ensimmäinen esimerkki on Argumentum ad ignorantiam. Tämä tarkoittaa tietämättömyydestä tehtyä argumenttia Kristitty saattaa sanoa: ”Ristiinnaulitseminen on historiallinen fakta, koska kukaan ei ole löytänyt dokumenttia, joka kieltäisi sen.” Samalla tavoin, minä voin sanoa, että Jeesuksella on neljä kättä. Kukaan ei pysty todistamaan naurettavaa argumenttiani epätodeksi. Ensimmäisen argumentin esittäminen faktana sallii minun käyttää samoista syistä argumenttia, jonka esitän faktaksi.

On kaiketi tarpeetonta sanoa, että kumpikaan argumenteista ei täytä toden historiallisen argumentin totuuskriteereitä.

Jotkut apologeetat (ne jotka puolustavat uskonnollista doktriinia) pitävät pätevänä argumenttina sitä, että yleisö kuulee sen useammin kuin vastustavan argumentin. Tätä virheellisyyttä kutsutaan argumentum ad nauseam. Tämä argumentaatiotapa riippuu silkasta toistosta. Puhuja, joka käyttää tätä metodia, käyttää resursseja siihen, että argumentti kuullaan mahdollisimman usein. Vaikka argumentti itsessään saattaa kuulostaa pitävältä, mutta se ei ole yhtään sen enempää totta kuin silloin kun argumentti esitettiin ensimmäisen kerran. Joku saattaa ryhtyä pitämään argumenttia totena virheistään huolimatta, jos argumenttia vielä vahvistetaan jollakin oheiskirjallisuudella. Hiljainen muoto tästä argumentista muodostetaan silloin, kun joku muodostaa argumenttinsa runsaasta aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta. ”Kristillisissä valtioissa” julkaistaan suuri määrä kristillistä kirjallisuutta, mutta tämä ei paranna apologeettojen argumenttien totuusarvoa. Tavallisesti näiden kirjallisten tuotteiden kirjoittajat heittävät yleisölle samoja argumentteja pienin variaatioin

Kristityt saattavat myös esittää argumentin ja vedota sen totuuteen sillä, että ympäröivä yhteiskunta on hyväksynyt sen todeksi, ja sitä on pidetty totuutena pitkän aikaan. Tämä on esimerkki Argumentum ad antiquitaten (tarkoittaa argumentin ikää). Kristitty saattaa sanoa: ”Ihmiset ovat uskoneet jumalaan tuhansia vuosia. Tämä usko on kestänyt niin kauan, että siinä täytyy olla jotain totuutta.” Paljon vanhempien uskontojen apologeetat saattavat sanoa aivan samoja argumentteja, mutta ahdasmieliset kristityt jättävät ne pääsääntöisesti huomiotta.

Lyhyesti, kyseessä olevan uskomuksen ikä on riippumaton uskomuksen legitimiteetistä. Käänteisesti toiset kristityt väittävät joidenkin uskomusten olevan ”aidompia”, koska ne ovat iältään nuorempia. Tämä on esimerkki argumentum ad novitatem. ”Jeesus Kristus ristiinnaulittiin dokumentoidun historian aikana. Useat ihmiset kirjoittivat hänen kuolemastaan, joten tapahtuma on vaikeampi väärentää kuin vanhemmat kertomukset. Tästä syystä kertomuksen on oltava totta.”  Tutkijat ovat osoittaneet monet vanhat kertomukset epätosiksi, olivatpa nämä kertomukset sitten sekulaareja tai uskonnollisia kertomuksia

Apologeetat lainaavat attribuutteja ja ominaisuuksia, joita muinaisille henkilöille on annettu. He pitävät näitä todistuksina, joilla heidän argumenttejaan täytyy pitää oikeina. On esitetty sellaistakin, että menestyneen ihmisen usko Jeesukseen on osoitus siitä, että tämä menestyksekäs henkilö on tehnyt oikean valinnan. Näin naurettavaa propositiota kutsutaan argumentum ad crumenan. Argumentti perustuu esimerkiksi vaurauteen. Jos tämä henkilö myös uskoi pääsiäispupuun, maaginen pupu ei kuitenkaan hyppää reaalimaailmaan.

Käänteisesti kristitty saattaa pitää köyhää ihmistä hyveellisempänä, koska hän ei ole materiaalisten omistussuhteiden alainen. Täten apologeettojen mukaan meidän tulisi nähdä hänen uskonnolliset uskomuksensa parempina ja korkea-arvoisempina. Tämä esimerkki argumentista on argumentum ad lazarum; varattomuuteen perustuva argumentti. Entä köyhän ihmisen usko pääsiäispupuun?

Jos henkilö on kuuluisa, niin kristityt vetoavat tämän tähän ominaisuuteen, jonka oletetaan lisäävän perusteettoman uskon legitimiteettiä. Koska muutamat viimeisimmät Yhdysvaltain presidentit ovat olleet kristittyjä, niin tästä seuraa, että kristinusko on oikea uskonto. Tätä absurdia näkemys on  argumentum ad verecundiam; argumentti, joka perustuu auktoriteettiin. Tosin George Washington ja Abraham Lincoln olivat ei-kristittyjä. On kuitenkin huomattava looginen sudenkuoppa vetoamisessa auktoriteettiin. Auktoriteetti ei takaa uskoo reliabiliteettia.

Jos tietämätön väittelijä pitää yhtä henkilöä riittävänä todisteena, joten miljardit henkilöt olisivat aina vain parempi todistus. Argumentum ad numerum perustuu siihen, että joukko – joskus suurikin joukko – pitää uskonnollista väitettä totena. Kristityt saattavat sanoa Jeesuksen olleen todellinen historiallinen henkilö, koska kaksi miljardia ihmistä uskoo häneen. Kuitenkin miljardi ihmistä uskoo Muhammediin. Mitä tapahtuu kun muslimien määrä maailmassa ylittää kristittyjen määrän? Missä kulkee raja, jossa argumentum ad numerumia aletaan pitää todisteena. Hyväksyvätkö kristityt apologeetat tämän silloin, kun islamia totena pitävät perustuvat pelkkään lukumääräiseen uskovien joukkoon? Epäilen. Eikä sitä tulisikaan hyväksyä, sillä pelkkä lukumäärä ei tee islamista sen faktuaalisempaa kuin kristinusko. Samalla tavalla, argumentum ad populum on argumentin käyttöä niin, että se vetoaa johonkin uskovien osaan.

Voidaan sanoa: ”Laskemalla ne lukuisat Raamatun huijaukset ja menneet sankarit, joita huijattiin…”

Tämä saattaa raivostuttaa puhujan opponenttia, mutta se on röyhkeän suorasukainen – joskus kuitenkin tahaton – yritys vaikuttaa yleisöön emotionaalisella tavalla.

Riippumatta siitä kuinka suosittuja ja laajalle levinneitä uskonnolliset uskomukset ovat, tämä ei riitä siihen, että ne kestäisivät faktoja vastaan

VÄÄRISTYNEET AIKAJANAT JA IRRATIONAALINEN KONGRUENSSI

Uskovien mielipäättelyä on cum hoc ergo propter hoc. Esimerkki tästä on seuraava: jollakin alueella rikollisuusaste on laskenut kahden vuodentakaisesta, koska samalla ajanjaksolla kirkossakäynti on lisääntynyt, joten lisääntynyt kirkossakäynti laskee rikollisuutta.

Edellinen on kyllä mahdollinen selitys rikosten määrän laskulle, mutta kahden tapahtuman välillä ei ole pääteltävissä olevaa kausaalisuutta riittävällä varmuudella. Uskovien apologioissa jätetään yleisesti huomiotta monet muut mahdolliset selitysmallit, jos ne eivät sovi uskovien agendaan.

Yritys luoda linkki kahden toisestaan riippumattoman tapahtuman välille on non causa pro causa.

Linkki voidaan myös yrittää luoda kahden teoreettisen tapahtuman välillä. Edellisen tekijän kielto on yksi esimerkki tästä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos edeltävä argumentti on jo osoitettu paikkansapitämättömäksi, niin sitä seuraakin argumentti on epätosi. Uskova saattaa sanoa: ”Ihmisen sanottiin polveutuvan Neanderthalin ihmisestä, mutta koska polveutuminen Neanderthalista on osoitettu vääräksi, niin evoluutiokin on paikkansapitämätön.”

On totta, että tiedemiehet  pitivät aiemmin Neanderthalin ihmistä homo sapiensin ”esi-isänä”, mutta tieteen edistyminen ja tiedon lisääntyminen tässäkin asiassa, ei tee silti evoluutiota epätodeksi.

Samalla tavoin seurausten affirmointi on epäpätevää päättelyä. Jos ensimmäinen argumentti on osoitettu todeksi, niin tästä seuraisi, että seuraavakin argumentti on välttämättä tosi. Esimerkkinä olkoon tämä: ”Jeesus sanoi, että lopunaikoina koittaa sota ja nälänhätä. Koska tänäänkin maailmassa on sotia ja nälänhätää, Jeesus todella sanoi niin”. Tapahtumat eivät tapahdu, jotta ne täyttäisivät profetioita. Lopulta pitäisi todentaa, onko maailmanhistoriassa ollut ajanjaksoa, jolloin missään päin maailmaa ei olisi ollut sotaa tai nälänhätää.

Uskoville on myös taipumus harmonisoida pois ristiriidat Raamatun ja tieteellisen informaation välillä. Yksi yleisimmistä esimerkeistä on luomisen ja maapallon iän yhteensopimattomuus. Uskovat saattavat sanoa, että maapallo luotiin miljardeja vuosia sitten ja samanaikaisesti pitävät luomiskertomusta totena. Molemmat eivät voi olla yhtä aikaa tosia.

Myös ad hoc päättely on valitettavan yleistä. Uskovat kovin mielellään palaavat johonkin vanhempaan todistukseen, jos käsillä oleva todistus epäonnistuu. Uskova saattaa väittää. ”On todisteita, että maapallo on muutamia tuhansia vuosia vanha.” Kun uskovalle osoitetaan todisteiden kautta, että hänen väitteensä on epätosi, uskova saattaa sanoa: ”Jumala teki asiat sellaisiksi, että ne näyttävät vanhoilta, joten tällä hän testaa sitä, luottaako ihminen omiin johtopäätöksiinsä vai Raamattuun.”

Kaltevan pinnan argumentin mukaan uskova saattaa sanoa: ”Jos rukoilu poistetaan kouluista, niin lapset turvautuvat vähemmän jumalaan koko loppuelämänsä aikana. Lapset saattavat syyllistyä rikoksiin, koska he eivät osaa kääntyä jumalan puoleen.” Kaltevan pinnan argumentti väittää, että jos toimimme tietyllä tapaa, seuraukset ovat vääjäämättömät.

SATUNNAISET TAPAHTUMAT

Tässä jaksossa käsitellään muutamia älyllisestä epärehellisyydestä seuraavia argumentaatiovirheitä. Ensimmäiseksi tulee mieleen luottamus anekdootteihin todisteena. Tällöin johtopäätökset perustuvat huolimattomiin havaintoihin ja henkilökohtaiseen ”kokemukseen”, eikä suinkaan rehelliseen tieteelliseen analyysiin ilmiöistä.

Esimerkiksi lapsen syntymän sanotaan olevan ihme. Ei ole muuta mahdollisuutta selittää sitä. Lapsen syntymä saattaa ilmetä joillekin käsityskyvyn ulkopuolella olevana tapahtuma. Kuitenkin kun asiaa tarkastellaan biologisena tapahtumana, siinä ei ole mitään ihmeeseen edes etäisesti viittaavaa.

Erityisyyteen vedotessa uskova saattaa sanoa: ”Vain osa vastaväittäjäni argumenteista toimii minun argumenttiani vastaan.” Tällä tavoin pyritään voittamaan debatti vetoamalla esimerkiksi yleisöön. Siis: jos jätetään vastaväittäjän argumentista seikka X huomiotta, uskovan argumentti pätee. Tätä argumentointivirheeseen syyllistytään joko tarkoituksellisesti tai tahattomasti. Todisteita ei voi toivoa pois.

Yleistyksiä sovelletaan erityistapauksiin. Kun uskovat väittävät, että ateistit eivät ole lukeneet Raamattua, he tavallisesti puhuvat jostain tietystä ateistista. Saattaa olla totta, että enemmistö ateisteista ei ole vaivautunut lukemaan Raamattua. Tästä ei kuitenkaan pidä tehdä yleistystä, joka koskisi juuri määrättyä yksilöä, ellei sille ole todellista perustetta.

Myös sekavat yleistykset ovat tavanomaisia. Väite esitetään perustuen vaillinaisen aineiston pohjalta.

No True Scotsman argumentti voisi kuulua vaikka seuraavasti: Koska Teppo on kristitty, hän ei ole voinut tappaa Seppoa. Tässä asetetaan keinotekoinen raja eliminoimaan mahdollinen syyllisyys.

Myös vetoaminen jonkin ”luonnollisuuteen” voi johtaa argumentaatiovirheeseen. Tämä on tyypillistä esimerkiksi ihmisen seksuaalisuutta koskevassa argumentoinnissa. Homoseksuaalisuus tuomitaan ”luonnottomana” seksuaalisuuden muotona. Väitettä saatetaan vahvistaa vetoamalla siihen, että homoseksuaalisuutta ei esiinny muilla olioilla. Tämäkin väite on jo moneen kertaan osoitettu vääräksi.

Petito Principii on myös yleinen argumentointivirhe. Tässä tapauksessa premissi, jonka pitäisi tukea johtopäätöstä, on jo itsessään virheellinen tai epätosi. Esimerkiksi näin: Raamattu on jumalan sanaa. Koska Raamattu kertoo, että Jeesuksen hyväksyminen on ainoa tie taivaaseen, niin ei ole muuta keinoa välttää helvettiin joutuminen kuin hyväksyä Jeesus.

Väitteen esittäjä olettaa johtopäätöksen olevan oikea, koska hän olettaa premissin olevan oikea. Ei-kristityt joutuvat täten helvettiin, koska Raamattu on jumalan sanaa. Premissi on kuitenkin vähintään kyseenalainen. Kyseenalainen premissi voi parhaimmillaankin tuottaa vain kyseenalaisen johtopäätöksen.

Kysymys saattaa kuulua: ”Vieläkö lähetätte ihmisiä helvettiin käännyttämällä heitä pois jumala luota?” Tässä tapauksessa joku olettaa joitakin seikkoja faktoiksi esittäessään kysymyksen. Kysymys edellyttää ennalta määrätyn vastauksen. Kysyjän olisi esitettävä kausaalinen todistus, mutta sitähän em. kysymyksen esittäjä ei tee.

Kehäpäättely on taas piinaavan tavallista tähän tapaan: ”Raamattu on jumalan sanaa. Koska jumala kirjoitti Raamatun, me tiedämme, että Raamattu on totta. Koska totuus on jumalasta, tiedämme Raamatun olevan jumalan sanaa.” Ei ole löytynyt ainoatakaan perustetta ja todistetta, joka tukisi edellisen kaltaista kehäpäättelyä.

Kehäpäättely on ärsyttävä argumentointitapa, sillä kristitty kiroaa muut uskonnot samankaltaisen kehäpäättelyn takia. Apologeetat saattavat olla niin ärsyttäviä, että vaatimus lisätodisteista väitteiden tueksi on heidän mielestään kehäpäättelyä.