maanantai 29. joulukuuta 2014

Islamilainen sensuuri



Islamin opin, opetusten ja käytäntöjen kritisointia on sensuroitu jotakuinkin koko islamin historian ajan.
Yksi törkeimmistä sensuurin muodoista on fatwa, joka kohdistui Saatanallisten säkeiden kirjoittajaan Salman Rushdieen. Rushdieta syytettiin jumalanpilkasta ja rangaistus tällaisesta mitättömästä rikkeestä (joka ei edes ole rike) on kuolemantuomio.

Myös kuvat Muhammedista ovat joutuneet sensuurin kohteeksi, mikä osoittaa islamilaisen yhteiskunnan jälkeenjääneisyyttä. Islamilaisen teokratian valtapyrkimysten vastustaminen voidaan aloittaa vaikka piirtämällä tolkuttoman monta pilakuvaa Muhammedista ja levittämällä niitä ympäri tietoverkkoja. Täten pystytään osoittamaan islamilaisen sensuurin naurettavuus. Internet on uhka sensuurille ja niin sen tuleekin olla. Mikään uskonnollinen instanssi ei saa rajoittaa vapaata tiedonvälitystä ja –levitystä, vaikka levitettävä informaatio olisikin ko. instanssin kannalta kiusallista.

On todella typerää, että joissakin islamilaisissa valtioissa on uskonnollinen poliisi. Keski-ajalla Euroopassa oli julma inkvisitio-laitos. Tästä voidaan yksiselitteisesti vetää se johtopäätös, että islamilaiset valtiot ovat vuosisatoja jäljessä kehityksessä. Jos usko ja uskomukset – ihan mitkä tahansa niistä- tarvitsevat ”poliisia” selviytyäkseen muiden ideologioiden paineessa, niin sellaiset uskomukset joutavat kuolleiden uskomusten kaatopaikalle.

Ei ole millään tavalla puolustettavaa, että jokin uskonto saa dominoivan aseman käyttämällä väkivaltaa tai sillä uhkaamista. Jos usko ja uskomukset eivät kestä kriittistä tarkastelua, niin ei ole syytä pitää niitä muuna kuin kuriositeettina.

On suorastaan pelkurimaista, että monissa länsimaissa harjoitetaan itsesensuuria islamin suhteen. Kaikkia uskomuksia pitää pilkata, koska ei ole olemassa mitään itsearvoisesti pyhää. Pyhän kokemushan on ihmisen aivojen oma tuote, eikä se viittaa mihinkään ulkopuoliseen yliluonolliseen olentoon.

On pilkattava rohkeasti Koraania ja erityisesti pedofiliaan syyllistynyttä Muhammedia olipa sitten kyseessä akateeminen koraanikritiikki tai yksittäisen ihmisen islaminvastainen mielipide. Koraanin tarjoamaa ihmisvihamielistä maailmankuvaa ei tule hyväksyä vaan on tuotava rohkeasti esille Koraanin epäkohdat ja tehtävä ne naurunalaisiksi.

Minä aloitan nyt: Muhammed oli täysi mulkku!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti