tiistai 23. joulukuuta 2014

Toisten synnit ovat tappavia kenelle tahansa



Vanhassa Testamentissa on lukuisia esimerkkejä siitä kuinka viattomia ihmisiä tapetaan heidän esi-isiensä tekemien rikkomusten takia.

Jefta pyytää Jahvelta apua tappaakseen ammonilaisten lapset. Jefta lupaa, että ensimmäinen ihminen, joka tulee ulos Jeftan talosta polttouhrataan oletetun jumalan oletetuksi kunniaksi. Näillä perusteilla Jahve hyväksyy massamurhan. (Tuom. 11:29-39)

On moraalisesti ala-arvoista Jahvelta, että hän hyväksyy sivullisen ja viattoman uhrin, paitsi jos Jahve näkee ihmiset pelkkänä omaisuutena. Ihminen omaisuusluokkana on vastenmielinen ideologia, vaikka kyseessä olisi kaikkivaltiaaksi väitetyn hahmon määrittelemä omaisuusluokka.

Silloin kun Daavid oli kuninkaana, Daavid päätti edistää yhtenäisyyttä. Tämä se vasta olikin Jahven mielestä paha juttu. Daavidin ”huonon” päätöksen seurauksena Jahve pähkäili rangaistuksen kanssa: Vuosia kestävä nälänhätä? Kuukausia kestävä pakomatka vastustajien kynsistä?  Kolmen päivän kulkutauti?

Päätös oli tuo viimeinen vaihtoehto. Tuloksena oli 70000 kuollutta. Jahven tappamistahti oli ennenkuulumatonta. Raamattu ei mainitse sisältyikö tuohon em. lukuun naiset ja lapset. Eipä sillä juuri merkitystä ole, koska Raamatussa naiset ja lapset eivät ole juuri minkään arvoisia. Taas kerran Jahve murhaa keskikokoisen kaupungin asukasmäärän verran ihmisiä yhden ihmisen rikkeen takia.

Daavidin kysellessä, miksi Jahve surmaa näin monta ihmistä, Jahve ei tietenkään anna vastausta näin epäolennaiseen kysymykseen. (2. Sam 24:10-17)

Lisäksi Daavid vielä himoitsee naista nimeltä Batseba, vaikka nainen on toisen miehen vaimo. Daavid päättelee, että määräämällä naisen miehen taistelussa etulinjaan, ratkaisee ongelman näppärästi. Taas kerran Jahve kyrpiintyy mielettömästi. Kun Daavid ja Batseba saavat lapsen, Jahve kiduttaa lasta sairaudella viikon ja sitten lapsi kuolee. (2. Sam. 11, 12:14-18) Jahve tappaa lapsen isänsä rikkeen takia.

Yhdessä vaiheessa Jahve lähettää nälänhädän Daavidin jengin pariin. Taas kun Daavid kyselee tapahtuman oikeutuksen perään, Jahve antaa mielipuolisen vastauksen: Tällä kertaa syynä onkin Saul ja tapahtuma, joka sattui vuosia aikaisemmin. (2. Sam. 21:1) Vaikka Saul kuoli vuosia aiemmin, Jahve katsoo tarpeelliseksi rangaista ihmisiä, joilla ei ollut mitään tekemistä Saulin päätösten kanssa.

Daavidin poika, Salomon, luopuu perinteen mukaisesta uskosta muiden jumalien takia. Kuten arvata saattaa, Jahve kyrpiintyy tästäkin. Rangaistukseksi pikkumainen jumala ryöstää Salomonin pojan maaomaisuuden tämän päästessä valtaan. (1. Kun. 11:9-13) Tämäkin on esimerkki siitä, että kukaan ja mikään ei turvassa Jahve mielipuoliselta raivolta, vaikka eläisikin Jahven määräysten ja vaatimusten mukaan.

Seuraava painos isä-poika juttuihin on Joosuan tarina kerrottuna 2. Kuningasten kirjassa, luvussa 23:
24 Josia hävitti myös henkienmanaajat ja enteidenselittäjät, kotijumalat, epäjumalankuvat ja kaikki muut iljetykset, joita Juudan maassa ja Jerusalemissa vielä oli. Näin hän pyrki toteuttamaan lain sanat, jotka oli kirjoitettu pappi Hilkian temppelistä löytämään kirjaan. 25 Koskaan ennen ei ole ollut Josian vertaista kuningasta. Koko sydämestään, koko sielustaan ja voimastaan hän alkoi palvella Herraa juuri niin kuin Mooseksen laki määrää. Hänen vertaistaan ei ole tullut hänen jälkeensäkään. 26 Herra ei silti leppynyt. Yhä paloi hänen vihansa Juudaa vastaan kaiken sen pahan vuoksi, jolla Manasse oli hänet vihastuttanut. 

Taas kerran Jahve rankaisee jotakin aivan jonkun muun tekemän rikkeen takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti