Uskonnollinen sensuuri

Wikipedian mukaan sensuuri voidaan määritellä esimerkiksi seuraavasti: ”Sensuuri on esivallan, yleensä valtion tai sellaiseen rinnastettavan muun julkisen vallan ylläpitämä tiedonlevityksen kontrollointijärjestelmä. Sensuurin läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle sellaisissa maissa, jotka harjoittavat julkaisujen tarkastusta eli sensuuria. Sensuurille voidaan alistaa esimerkiksi sanomalehdet, elokuvat, televisiosarjat, teatterinäytelmät ja Internet.”

Uskonnollinen sensuuri voidaan nähdä sensuurin yhtenä kategoriana. Englanninkielinen Wikipedia sanoo asiasta seuraavasti: “Religious censorship is defined as the act of suppressing views that are contrary of those of an organized religion. It is usually performed on the grounds of blasphemy, heresy, sacrilege or impiety - the censored work being viewed as obscene, challenging a dogma, or violating a religious taboo. Defending against these charges is often difficult as some religious traditions permit only the religious authorities (clergy) to interpret doctrine and the interpretation is usually dogmatic. For instance, the Catholic Church banned hundreds of books on such grounds and maintained the Index Librorum Prohibitorum (list of prohibited books), most of which were writings that the Church's Holy Office had deemed dangerous, until the Index's abolishment in 1965.”

Uskonnollisen sensuurin ydinkohdat tiivistyvät seuraaviin seikkoihin:

-          jumalanpilkka

-          harhaoppi

-          pyhäinhäväistys

-          jumalan kunnioituksen puute

Sensuurin kohteena olevan voitiin katsoa olevan:

-          säädytöntä

-          uskonnollisen dogmin vastaista

-          rikkovan uskonnollista tabua

Sensuurivaatimusta, joka kumpuaa esimerkiksi uskonnollisesta traditiosta, vastaan voi olla vaikea taistella, koska ennen (joissakin maissa vielä nykyäänkin) uskonnolliset auktoriteetit – esimerkiksi papisto – ovat monopolisoineet doktriinien tulkinnan itselleen. He voivat myös vedota esimerkiksi jumalalliseen ilmoitukseen vahvistaakseen tulkintansa oikeutusta, ja täten esittää jotakin sensuroitavaksi uskonnollisin perustein.

Esimerkki em. kaltaisesta käytännöstä oli katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen lista, Index Librorum Prohibitorum.

Listalle kuului satoja kirjoja ja listan ylläpito lopetettiin vasta 1966.

Voidaan väittää, että Gutenbergin keksimä kirjapainotaito (noin vuonna 1440) vasta teki sensuurista tarpeellisen. Tämän jälkeen sekä kirkko että valtio (useissa tapauksissa nämä olivat yksi ja sama instanssi) pyrkivät kontrolloimaan painotuotteita. Monin paikoin kirjapainotoiminta oli luvanvaraista. Vuonna 1557 Englannissa valtio myönsi luvan kahdelle yliopistolliselle kirjapainolle (Oxford ja Cambridge) sekä 21 kaupalliselle kirjapainolle Lontoon kaupungissa.

Ranskassa säädeltiin vuonna 1551 annetun lain perusteella maahantuotuja kirjoja. Laki määräsi kaikki maahantuodut kirjat tarkastettavaksi.

Em. katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen lista aloitettiin silloisen paavin toimesta 1559.

Kiellettyjen kirjojen listalle saattoi päätyä täysin epärelevanteista syistä. Listalla olivat niin Erasmuksen kuin Kopernikuksen sekä myöhemmin esimerkiksi Sartren teokset. Toisaalta kiellettyjen kirjojen listalle pääsy takasi teoksen kiinnostavuuden yleisön keskuudessa. Täten sensuurilla oli päinvastainen lopputulos tarkoitukseensa nähden.

Viimeinen versio kielletyistä kirjoista ilmestyi 1948 ollen jo 20. lista kirjoista. Muodollisesti listan pitäminen lopetettiin 14.6.1966 paavin toimesta.

Tieteen kehityksen kannalta listalla oli erittäin haitalliset vaikutukset. Meidän tulee pitää huolta siitä, että vastaisuudessa yhtäkään kirjaa tai missään muussa muodossa olevaa informaatiota ei sensuroida uskonnollisin perustein.

Vuonna 1983 asetettiin Code of Canon Law, jonka mukaan katolisilla piispoilla on velvollisuus tarkastaa materiaali ennen julkaisua koskien materiaalin moraalia.

Jo pelkästään tällaisen pykälän olemassaolo – riippumatta siitä sovelletaanko sitä koskaan – on hälyttävä merkki siitä, kuinka sitkeästi uskonnollinen sensuuri on juurtunut länsimaiseen yhteiskuntaan.

Kaikkea uskonnollista sensuuria tulee vastustaa kaikin mahdollisin laillisin keinoin ihmisten yhteisen hyvän edistämisen nimissä.