Hypoteesini tosiaan on, että Yhdysvaltain
republikaaneista tuli maolainen puolue; tai tarkemmin uusmaolainen puolue.
Tässä blogissa on aiemmin ollut puhetta
siitä, kuinka republikaanien taakse ryhmittyneen uskonnollisen oikeiston
retoriikka on kopioitu paljolta sadan vuoden takaisesta Antonio Gramscin
retoriikasta. Joku on lukenut Gramscin Vankilavihkot ja ottanut vihkojen
retoriset keinot oman käyttöönsä.
Valkoisessa talossa on jo vaikuttanut yksi
leninistiksi julistautunut avustaja, Steve Bannon. Nykyään hän toimii
Breitbartin johdossa ja Breitbart jos jokin on vallankumouksellinen julkaisu.
Tavoitteena tietenkin on yksipuoluejärjestelmä muinaisen Neuvostoliiton mallin
mukaan, mutta toimintatavat ovat pikemmin kopioita maolaisuudesta kuin marxismi-leninismistä.
Tästä hetken kuluttua lisää.
Proletariaatin diktatuuri on korvattu
korporaatioiden diktatuurilla. Molemmat ovat totalitaristisia harvainvaltaan ja
mielivaltaan perustuvia järjestelmiä. Kurjistuminen oli yksi keskeisistä Marxin
teemoista. Marx esitti, että kapitalistisessa järjestelmässä pääomat
keskittyvät harvojen käsiin. Tässä suhteessa Marx oli harvinaisen oikeassa.
Edelleen Marxin mukaan pääomien keskittyminen laukaisee proletariaatin johtaman
vallankumouksen.
Yhdysvalloissa vallankumous tapahtui
hitaasti hivuttamalla, joka muistutti Mao pitkää marssia. Pääomien
keskittymisestä tehtiin ”vallankumouksellinen” hyve, jossa sosialistisen ja
kommunistisen puolue-eliitin korvasi yritysjohtajien eliitti. Nyky-Amerikassa
politbyroon muodostavat suuryritysten yritysjohto, eikä asiaan ole muilla juuri
nokan koputtamista. Tällä politbyroon nykymuodolla on veto-oikeus kaikkeen
valtiolliseenkin päätöksentekoon. Mitään ei tapahdu ilman politbyroon
hyväksyntää. Politbyroosta on tullut se kaikkein tärkein instanssi.
Jotain varallisuuden keskittymisestä kertoo
se, että vuonna 1980 alempi 50 prosenttia tienasi 16 000 USD vuodessa. Ylin
prosentti tienasi tuolloin 430 000 dollaria vuodessa. Inflaatiokorjattuna luvut
vuonna 2014 olivat alimmalle puolikkaalle 16200USD ja ylimmälle yhdelle
prosentille 1300000USD. Luvut kertovat karmaisevasta eriarvoistumisesta, jossa
köyhyydestä on tullut vallitseva normi.
USA onkin nykyään feodaaliyhteiskunta, jossa
maaorjan asemassa ovat pienipalkkaiset, joilla ei nykysysteemissä ole edes toivoa
sosio-ekonomisesta liikkuvuudesta ylöspäin. Vain tuota ylintä luokkaa lukuun
ottamatta sosiaalinen liikkuvuus tapahtuu aina alaspäin. Tämä on saatu ihmisten
hyväksymäksi taitavan retoriikan ansiosta; kuten sanottua tuo retoriikka on
kopioitu mm. Vankilavihkoista.
Tähän kelkkaan hyppäsi myös Yhdysvaltain
uskonnollinen oikeisto. Heidän 40 vuotta kestäneen pitkän maolaisen marssinsa
tarkoituksena oli paaluttaa teonomiaan perustuva teokratia vallitsevaksi
yhteiskuntapoliittiseksi menettelytavaksi. Sosiaalisesti Yhdysvallat on kuin
Pohjois-Amerikan Saudi-Arabia ja taloudellisesti puolue-eliitin korvanneen
talouseliitin hallitsema feodaaliyhteiskunta. Tämä oli se päämäärä ja hyvin siinä on onnistuttukin.
Teokratia ja uusi feodalismi ovat tappava
yhdistelmä. Kun yhdistelmään lisätään kattava rasismia siinä muodossaan kuin
alt-right sitä ajaa, niin kyse on kehitysmaalaisesta diktatuurista.
Kehitysmaahan USA nykyään on, suorastaan banaanitasavalta.
Eivätkä vankileirien saaristokaan ole
tuntemattomia Yhdysvalloissa. Länsimaissa, tai niiden maiden keskuudessa joita
ennen kutsuttiin länsimaiksi, USA:ssa on suurin vankipopulaatio. Lisäksi
mitättömästäkin syysstä pidätetty saattaa menettää koko omaisuutensa. Monessa
osavaltiossa pidätyksen jälkeen epäillyn koko omaisuus voidaan takavarikoida.
Vaikka epäilty saisikin oikeudessa vapauttavan päätöksen, niin takavarikoitua
omaisuutta ei ole lain mukaan mitään velvollisuutta palauttaa. Monet tosin
viruvat selleissä pitkään odottamassa oikeudenkäyntiä.
Korruptiokin on jopa yleisempää kuin
Neuvostoliitossa tai Maon Kiinassa. Yksi irvokas esimerkki on Korkeimman
oikeuden ns. Citzen United –päätös. Sen mukaan yritysten on aivan laillista
”ostaa” poliitikkoja. Toinen Korkeimman oikeuden epäonnistunut päätös oli ns.
Hobby Lobby –päätös. Sen mukaan yritys on henkilö, jolla on uskonnollinen
vakaumus, joten yritys voi syrjiä ja sortaa uskonnolliseen vakaumukseensa
vedoton.
Maolaisuuden yksi lieveilmiö USA:ssa on
tieteen ja kaikenlaisen akateemisuuden halveksunta. Akateemiset kansalaiset
ovat republikaanien epäsuosiossa, ei pelkästään uskonnollisen oikeiston
kristofasistisen siiven vaan myös nykyisen politbyroon muodostavan
talouseliitin epäsuosiossa. Oppineisuus kun kannustaa kriittiseen ajatteluun,
joka on aina vaarallissiat totalitarismiin nojaavan harvainvallan kannalta.
Mao pani oppineet kansalaiset maantöihin,
Yhdysvalloissa heidät lähetetään elämään köyhyydessä.
Oma johtopäätökseni asioiden tilasta on se,
että Yhdysvallat on juuri nyt samassa tilassa kuin Neuvostoimperiumi vuonna
1989 ennen Berliinin muurin murtumista. Mikään imperiumi ei ole ikuinen, mikä
onkin ainoa lohdullinen asia.