tiistai 18. joulukuuta 2018

Valkoisen talon uskonnollisen oikeiston valehteleva puhuva pää ottaa hatkat


Maanantaina parikin verkkojulkaisua kertoi, että Valkoisen talon lehdistösihteeri, Sarah Huckabee Sanders, olisi lyömässä hanskat tiskiin vuodenvaihteessa. Tällainen käänne tapahtumissa on mennyt minulta ihan ohi, mutta oletetaan, että väite pitää paikkansa.

Sarah on ollut oman elinaikani eniten valehteleva Valkoisen talon lehdistösihteeri ja minä sentään seurasin Nixonin aikaisen lehdistösihteerin, Ron Zieglerin, valehtelua Watergate-skandaalin tiimoilta. Sanders on vienyt valehtelun aivan uusiin sfääreihin, mutta kun esimiehenä on patologinen valehtelija, niin ei ole lainkaan yllättävää, että lehdistösihteerikin on patologinen valehtelija.

Hämmästyttävintä Sarah Sandersin toiminnassa on täydellinen moraalittomuus. Muuta tosin ei voi odottaakaan republikaaniselta uskonnollisen oikeiston edustajalta. Heihin pätee väite: ”Jeesus oli republikaani”. Omatunto on näille hihhuleille vieras käsite, tai sitten omatunto on vaiennettu dominionistisen kiilastrategian nimissä.

Sarahin tapauksessa hänen kristillinen kasvatuksensa tarkoittaa sitä, että hän on omaksunut isänsä Mike Huckabeen konservatiivis-kristilliset mykistävän moraalittomat prinsiipit karvoineen päivineen. Presidentiksikin pyrkinyt Mike Huckabee oli jopa republikaaneille liian kilahtanut uskonnollisen äärilaidan politisoimisen airut. Heitä sanotaan joko kristofasisteiksi tai dominionisteiksi. Hyvin on Sarah omaksunut isänsä harhaisuuden. Huckabeet ovatkin oikein sopivia representoimaan republikaanisen uskonnollisen oikeiston moraalittomuutta.

Mike Huckabee oli jo Arkansasin kuvernöörinä ollessaan tiukka Quiverful-liikkeen kannattaja. Tämä joukko pyrkii lisääntymällä valtaamaan maan kaikkein taantumuksellisimmille kristityille. Kun tosi-tv:n Quiverful-hörhöt, Duggarin perhe, ryvettyi seksi- ja talousskandaalien saralla, niin eikö vain Mike pyrkinyt valkopesemään Duggarien konnuudet. Muistaakseni sen Duggarien elämää seuranneen tv-ohjelman nimi oli 19 Kids and Counting.

Suhteet tietenkin auttoivat Sarahia Valkoiseen talon, mutta tietä tasoitti sekin, että Sarah oli amerikkalaistyylisen kristillisen kasvatuksen saaneena valmis valehtelemaan päivästä toiseen. Denialismi ja tarkoituksellinen valehteleminen ovatkin ainoat amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston kommunikointitavat. Siinä he ovatkin aivan erinomaisia.

Mielenkiintoista nähdä kenestä tulee seuraava valehteleva puhuva pää? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti