tiistai 4. joulukuuta 2018

Idiootti vai marttyyri?


Muutama viikko John Allen Chau sai jonkin verran huomiota amerikkalaisissa tiedotusvälineissä pyrkiessään käännyttämään eristyksissä elävän heimon kristinuskoon Intian rannikolla.

Chau sai niskaansa nuolisateen ja lopulta Chau pääsi hengestään saarella asuvan heimon nuijiessa Chaun kuoliaaksi.

Kaikki evankelikaaliset eivät pidä varauksettomasti Chauta marttyyrina. Tässä asiassa evankelikaaliset ovat jakaantuneita.

Verkkojulkaisu Slate taustoittaa tapahtumia viittaamalla vuoden 1956 tapahtumiin Ecuadorissa. Tuolloin viisi amerikkalaista evankelikaalista lähestyi erityksissä elävää heimoa ja huonostihan siinä kävi. Koko joukko pääsi hengestään. Tämä porukka sai marttyyrin statuksen. Tuohon ecuadorilaiseen heimoon viitattiin ”kivikautisina villeinä”.

Tällä kertaa Chau ei saanut samanlaista arvostusta. Osa evankelikaalisista piti Chau toimintaa kusipäisyytenä, persereikäilynä, epäonnistuneena kulttuuri-imperialismina jne. Paljon on muuttunut 60 vuodessa evankelikaalistenkin asenteessa.

Chaun menneisyyteen kuuluu opiskelu Oral Roberts Universityssä. Oral Roberts oli tv-evankelioimisen pioneereja, joka 1960-luvulla perusti nimeään kantavan ”yliopiston”. Myöhemmin muut tv-evankelistat seurasivat perässä: Jerry Falwell perusti Liberty Universityn ja Pat Robertson Regent’s Universityn. Kaikki oppilaitokset ovat edelleen toiminnassa.

Näistä erityisesti Oral Roberts University pyrki ehdollistamaan oppilaita kansainväliseen lähetystyöhön värväämällä oppilaitaan ”terroristisolujen” jäseniksi. Nämä solut tekivät sitten iskuja eri puolilla maailmaa tavoitteenaan kristillinen teokraattinen maailmanhallitus. Robertsonin ja Falwellin oppilaitoksissa taas valmennettiin oppilaita valtaamaan Yhdysvaltain oikeuslaitos, kongressi ja toimeenpanovalta aina presidentin virkaa myöten. Kansallinen menestys on ollut suorastaan häikäisevä, kansainvälisesti Amerikan evankelikaaliset eivät ole saavuttaneet samanlaista menestystä.

Sekulaari Eurooppa on kaiketi turvassa Amerikan evankelikaalisten terrorismilta, mutta kehitysmaihin suoritetaan täsmäiskuja tyyliin John Chau.

Slaten jutun voi lukea tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti