tiistai 31. toukokuuta 2016

Kreationisti-dorkat Eduskunnassa



Seura (9.5.2016, nro 20) esitti kansanedustajille kolme kysymystä koskien evoluutiota, enkeleitä/henkimaailman olentoja ja vaihtoehtoista lääketiedettä. Kyselyyn vastasi 26 kansanedustajaa.

Ihan omassa sarjassaan idiotisminsa kanssa oli Mika Niikko. Hän nikotteli siitä, että evoluutiota opetetaan kouluissa. Niikon jutut on jo niin moneen kertaan osoitettu silkaksi humpuukiksi ja taikauskoksi, ettei Niikkon ansaitsisi yhtään enempää huomiota. Niikko on hyvä esimerkki siitä, kuinka usko samentaa ajattelun ja johtaa faktojen kieltämiseen, sillä muuten saattaisi usko mennä. Niikolle voi vain sanoa, että evoluutio on hyvin dokumentoitu fakta, eikä siihen ole Niikon jumalalla nokan koputtamista.

Toinen änkyrä, Sari Essayah ei vastannut seuran kyselyyn, mutta Sari vastasi kysymykseen jo viime syksynä Suomen Kuvalehden haastattelussa. Tässäkin blogissa käsiteltiin silloin Sarin puhumaa puppua. Kaivelkaa arkistoista, jos haluatte lukea, mitä minä sanoin kyseistä haastattelusta.

Tiivistettynä Sari sanoi, että ei voi samanaikaisesti uskoa, että Jumala on kaiken luoja ja että kaikki on lähtenyt tyhjästä. Eipä ole Sari perehtynyt edes kosmologian alkeisiin, mutta eihän uskovalta voi sellaista juuri odottaa, koska usko mene sinäkin. Sarikin on siis denialisti.

Vastaajista Kike Elomaa on jotakuinkin Niikon linjoilta. Elomaa myös ”seurustelee” henkiolentojen kanssa, mikä on jo aika häiriintynyttä.

Seuran toimitus sanoi: Julkinen vastaaminen omaa maailmankatsomuksen ydintä koskevaan käsitykseen voi olla voi olla kiusallista kenelle tahansa…Poliitikoille se on astetta vaikeampaa. Hän joutuu pohtimaan, mitä hän voittaa tunnustaumalla evoluution tai luomisopin kannattajaksi.

Kansanedustaja Pertti Salolainen (kok) sanoo: Enkeleitä ei ole olemassa. Ihmisaivot tuottavat monelaisia harhoja.

Vaihtoehtolääketieteeseen suhtautuu moni kansanedustaja miten milloinkin.

Yhteistä kreationisteille näyttää olevan Aito Avioliitto ry:n kannattaminen. Vitun taantumuksellista sakkia!

maanantai 30. toukokuuta 2016

Homoeroottiset veijarit Ahvio ja Rahkonen



Vuosi pari sitten evankelinen kauhukaksikko ja Aito Avioliiton aktiivit Juha Ahvio ja J-P Rahkonen järjestivät Täyteen mieheyteen –seminaareja.

Eivät taida järjestää enää, mikä sinänsä on harmi. Osallistuisin sellaiseen, jotta voisin raportoida, mitä siellä oikein touhuttiin. Taannoin ko. seminaarit menivät kokonaan ohi.

Aika häiriintynyttä settiä ja shittiä siellä puhuttiin, kertovat jotkut paikalla olleet. Ovatko Ahvio ja Rahkonen kaappihomoja? Sellaista voisi päätellä siitä, että heput ovat viime vuosina olleet kovin kiinnostuneita pippeleistä.

Tällaista heput menevät sanomaan ihan vakavalla naamalla:
Perustasolla sitä, kuinka länsimainen, konservatiivinen ja patriarkaalinen perhekäsitys joutuu yhä enemmän kritiikin kohteeksi.
Sellaista alistusmekanismia, jota Rahkonen ja Ahvio edustavat pitääkin kritisoida. Heille naisten potentiaalin käyttö on kai jotenkin uhkaavaa. Kai se vituttaa kun he eivät saa tehdä mitä mieleen tulee ilman, että joutuvat vastaamaan väitteidensä ja tekojensa haitoista kanssaihmisilleen.

Perheessä elannon hankkiminen ja muu ulospäin suuntautuva toiminta on miehen tehtävä. Äidin tehtävät taas keskittyvät kotiin ja perheeseen. On olemassa luontaiset sukupuoliroolit, jotka ovat kehittyneet biologisesti vuosituhansien aikana. Ne eivät ole keinotekoisia eivätkä varsinkaan pahantahtoisesti rakennettuja.

Tällaista voi sanoa vain kauhukaksikko, joka ottaa Raamattunsa todesta. Onneksi asiat ovat toisin kuin Ahvio ja Rahkonen haluaisivat. Siitä voimme kiittää aktiivisia naisia. Naiset eivät kuulu nyrkin ja hellan väliin, eikä varsinkaan pippelin ja hellan väliin.

”On turmiollista, jos miehistä aletaan tekemään enemmän naisia ja naisista enemmän miehiä. Siinä kärsivät lopulta kaikki, erityisesti lapset”, Ahvio tiivistää näkemyksensä.”

Ahviolle ja Rahkoselle taitaa olla ihan mahdotonta sellainen skenaario, että jokainen ihminen – siis ihminen – saa olla sellainen kuin haluaa. Eiköhän se ole jokaisen oma asia miten identiteettinsä määrittelee.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Aasinlakki 21/2016 One Way Missionin Tapani Suonnolle



Aasinlakki viikolla 21/2016 menee selvästi One Way Misssionin Tapani Suonnolle. Tapani möläytti seuraavan virkkeen:

Koska koko maailmasta ei löydy mitään kauniimpaa paikkaa kuin Golgatan risti eikä mitään kainiimpaa sanomaa kuin viaton Jumalan Poika ristille naulittuna.

Jos jonkun teloittaminen on jonkun mielestä kaunista, niin ko. henkilön täytyy olla hyvin häiriintynyt. Ristiinnaulitsemisesta on todella vaikea löytää mitään perusteltua estetiikkaa.

Taitavat nämä erään juutalaisen lahkon edustajat – siis nykyiset kristityt – olla sekavaa sakkia, koska heidän symbolinaan on antiikkinen teloitusväline, risti.

Jos teloitus on kauneinta mitä Suonto tietää, niin mikä mahtaa olla kauheinta?

Suonto voisi vastata kysymykseen olettaen, että Jeesus oli historiallinen henkilö, mitä heppu ei ollut. Siis: Jos olisit ollut paikalla kun Jeesus teloitettiin, niin olisitko pyrkinyt estämään tapahtuman?
Vastaus kertoo aika paljon Suonnon moraalista.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Kristillisdemokraatit vastustavat lapsiavioliittojen kieltämistä



Kansanedustaja Tytti Tuppurainen ehdottaa, että lapsiavioliitot tulisi kieltää Suomessa. Asia on saanut kannatusta Eduskunnassa, mutta kuinka ollakaan Kristillisdemokraatit haraavat vastaan muutaman Perussuomalaisen peesatessa.

Tuppurainen: Tämä tuli myönteisenä yllätyksenä. Erinomaista, että hallituspuolueen edustajat ovat nyt tässä asiassa liikkeellä. Uskon, että tämä nyt patistaa [oikeus- ja työ-] ministeri [Jari] Lindströmiä (ps.) viemään asiaa eteenpäin kun päähallituspuolueen edustajatkin ovat asiassa liikkeellä, Tuppurainen sanoo Uudelle Suomelle.

Tuppurainen: Emme me voi kritisoida muita maita, joissa tämä on vakikäytäntö, jos meillä itsellämmekin on tällainen poikkeusmahdollisuus olemassa. Ihmisoikeuskysymyksissä pitää näyttää esimerkkiä, hän sanoo.

Uusi Suomi: Eduskunnan lähetekeskustelussa kiinnitettiin huomiota siihen, että raskaana olevan alaikäisen kohdalla voitaisiin harkita avioliittoa.

Tuppurainen: Se on minusta väärä päättely. Jos alaikäinen on raskaana hän tarvitsee kyllä tukea, mutta se ei ole avioliitto se tapa, jolla tukea osoitetaan. Se on syytä rajata täysi-ikäisyyteen. 

Uusi Suomi: Hänen mielestään on ”patriarkaalinen, vanha ja konservatiivinen ajattelutapa”, että alaikäistä äitiä pitäisi tukea antamalla hänen mennä naimisiin ennen kuin täyttää 18 vuotta. 

Tuppuraisen aloite herätti juttua myös keskustelupalstoilla. Krisujen vastahankainen suhtautuminen ei juuri saanut ymmärrystä. Seuraavassa muutama poiminta keskusteluista.

Etkös tiedä että suuri osa näistä lapsiavioliitoista on uskovissa perheissä? nehän tuppaa äänestämään KD:tä? vai luuletko että uskovat äänestää vihreitä? tai vasemmistoliittoa? KD naiset ei muuten ole kieltämässä lapsiavioliittoja vaan kirjoittelee tällaista netissä:
" KD Naiset pitää ehdottoman tärkeänä, että luvan myöntäjä tapaa avioliittoon haluavat henkilökohtaisesti ja varmistuu hakemuksen vapaaehtoisuudesta ja syistä.
KD Naiset ehdottaa lain muuttamista niin, että avioitumiselle asetetaan useimpien muiden Euroopan maiden tapaan 16 tai 17 vuoden alaikäraja. Myös osapuolten ikäeroon tulee kiinnittää erityistä huomiota."
eli jatketaan vaan kun kannattajat haluaa näitä avioliittoja solmia. mutta täysi-ikäinen ei tarvitse katos kuitenkaan olla KD naisten mielestä.

Ja lisää…
Kristiilisissä piireissä on myös pitkät perinteet lasten sopu-avioliitoista, jossa vanhemmat sopivat keskenään naittavansa lapsiaan.

"Pariskunta luki, että poikkeusluvan pystyi saamaan vetoamalla uskonnollisiin tai kulttuurisiin syihin. Jenna kirjoitti hakemukseensa hakevansa ”lupaa mennä alaikäisenä naimisiin uskonnollisista syistä”.

Vaikea onkin kuvitella, mikä tarve muilla kuin erimerkkisillä konservatiivisilla uskovaisilla voisi olla päästä naimisiin alaikäisinä. Tunteeko kukaan ainuttakaan noihin piireihin kuulumatonta, jonka mielestä seksiä saa olla vain avioliitossa? Voin itse vastata itselleni, että helpommin löytyy neula heinäsuovasta.

Kristittyjen ansiosta edelleenkin lapsiavioliitot on sallittuja Suomessa.
Lapsiavioliitot ovat ihan Raamatun mukaisia ja siksipä KD:n väki ei halua siitä luopua.

Olisihan noita kommentteja ollut satamäärin, mutta tuossa vain muutama ketjun alusta.

Uuden Suomen juttu löytyy tuolta:

perjantai 27. toukokuuta 2016

Familia-verkoston ja Aito Avioliiton yhteys fasistiseen äärioikeistoon - tapaus Terhi Kiemunki



Tästä ei ole kuin pari viikkoa kun Eduskunnassa vaikuttavat änkyrät (pääasiassa Kristillisdemokraatit) panivat pystyyn Familia-verkoston. Tuon puulaakin yhteys Aito Avioliitoon on hyvin dokumentoitu, mutta nyt on selvinnyt, että sekä Familialla että Aito Avioliitolla on yhteyksiä suomalaiseen fasistiseen äärioikeistoon. Aito Avioliiton kansainväliset yhteydet on nekin hyvin dokumentoitu.

Tällä kertaa fasistinen yhteys löytyy perussuomalaisen (kuinkas muuten?) Terhi Kiemungin kautta. Tämä fasistinen täti toimii Lea Mäkipää eduskunta-avustaja.

Kiemunki herätti keväällä kummastusta kommenteillaan maahanmuuttajataustaisista virpojista. Jo on pienet murheet Kiemungilla! Tämän jälkeen Kiemunki sai ansaitsemaansa negatiivista huomiota sekä lehdistössä että televisiossa. Jos ihminen on moukka kuten Kiemunki, niin hän saa aivan aiheesta kuraa päälleen.

Nyt on selvinnyt, että Kiemungin poika Ville Kuusinen olisi Soldiers of Odinin Tampereen osaston johtohahmoja. Alun perin tieto löyti Takku-sivustolta, mutta juttuun liittynyt Kuusinen & Kiemunki on nyt poistettu sivustolta.

En olisi lainkaan yllättynyt, että Odinit olisivat uhkailleet sivuston ylläpitäjää. Minä en niin vähästä hätkähdä, vaan sanon, että Kiemunki on fasistinen moukka, kuten on poikansakin.

Oikein odotan Odinien, Familian ja Aito Avioliiton yhteydenottoa, jotta voin nauraa heille paskaisesti päin naamaa. Samalla voin valistaa heitä siitä, kuinka taantumuksellisia he oikein ovat sekä kuinka haitallisia heidän ajamansa asiat ovat.

Sekä Familia että Aito Avioliitto on agendaltaan yritetty häivyttää joksikin muuksi kuin fasistisen äärioikeistolaisen politiikan kannattajiksi.  Koko tämä konkkaronkka on niin vastenmielistä sakkia, että heidän toimintansa haitallisuus tulee ottaa erityistarkkailuun.

Sensuroidun Takun artikkelin voi käydä lukemassa tuolta:

Kristillisten Antero Laukkanen kiukuttelee Aito Avioliiton kanssa Opetushallitukselle



Muutama päivä sitten kirjoitin siitä, kuinka Kristillisdemokraattien Eduskuntaan perustama Familia-verkosta pyrkii myrkyttämään kaiken. Nyt on sitten Krisujen ja Familian lannanlevittäminen alkanut. Tosin asiasta on uutisoitu vain Krisujen omassa lehdessä ja muutamalla keskustelupalstalla.

Eduskunnassa järjestettiin kansalaisinfon nimellä kulkenut tilaisuus, jonka aiheena Avioliitto ja kansalaisaloitteet. Sitä kutsuttiin oikein seminaariksi, mutta kyseessä oli Krisujen propagandatilaisuus.

Familian perustaja Antero Laukkanen oli suivaantunut Opetushallitukselle yhdestä oppaasta (Tasa-arvo on taitolaji), koska oppaassa kerrottiin homouden olevan normaalia, mitä se onkin.

Laukkanen meni möläyttämään, että ko. opas on selvästi laiton.

Noin puhuu mies, joka uskoo raamatullisesti puhuviin ja käärmeisiin reaalimaailman eläiminä. Noin puhuu mies, joka uskoo täysin todentamattomiin henkiolentoihin. Noin puhuu mies, joka keskustelee olemattomien henkiolentojen kanssa. Noin puhuu mies, jonka mielestä ainakin yksi ihmisuhri oli tarpeen lepyttämään täysin todentamaton henkiolento.

Niin sekaisin voi mennä vain uskonnosta, vaikka vertailukohtana olisivat kaikki maailman päihteet.

Laukkasta tuntuu vituttavan monen muun änkyrän tavoin se, ettei hän pääse määräilemään mitä kukin tekee sukupuolielimillään, mitä kukin ajattelee sukupuoli-identiteetistä, miten kukin määrittelee oman sukupuolensa. Lopulta tullaan tasa-arvoisen avioliittolain dogmaattisen vastustaminen vailla yhtäkään rationaalista perustetta.

Meidän sekulaarien humanistien tehtäväksi jää Laukkasen ja muiden limanuljaskoiden aiheuttamien haittojen korjaaminen ja uusien haittojen ehkäiseminen.

torstai 26. toukokuuta 2016

Kristillisdemokraatit ja Aito Avioliitto veljeilevät nyt ranskalaisen äärioikeiston kanssa



Aito Avioliitto ry:n veljeily amerikkalaisen vihajärjestön MassResistancen kanssa on jo vanha ja hyvin dokumentoitu juttu. Kristillisdemokraattisen puolueen ja Aito Avioliiton välille sopii piirtää ihan oikeutetusti yhtäläisyysmerkki. Äärioikeistolaisuutta edustaa Krisujen viimeinen tempaus – veljeily ranskalaisen La manif pour tous –liikkeen kanssa. Tämä fasistinen ranskalainen puulaaki sattuu myös olemaan Aito Avioliitto ry:n yhteistyökumppani.

Kristillisdemokraatit tekivät poliittisesti aika harkitsemattoman liikkeen kutsumalla puhujaksi La manifin Ludovine de La Rocheren Eduskunnassa järjestettyyn Avioliitto ja kansalaisaloitteet –seminaariin.

Eduskunnan pääsihteerillä olisi ollut hyvät perusteet estää Eduskunnan tilojen käyttö tilaisuudessa, jonka tarkoituksena on yhden pienen kristillisen ryhmän etujen ajaminen ja erään toisen vähemmistöryhmän oikeuksien polkeminen. Itse uskonto oli häivytetty taustalle, mutta kun kyseessä on Krisujen masinoima tilaisuus, on aivan sama puhutaanko äärioikeistolaisesta politiikasta vai uskonnosta ja vielä sen kaikkein fundamentalistisimmasta muodosta.

Kun Aito Avioliiton tavoite – tasa-arvoisen avioliittolain vastustaminen – kusi nilkoille, niin dominionistista strategiaa pyritään toteuttamaan toisella tavoin. Kyseessä on ihmisten elämän ankeuttaminen ja kaikinpuolinen syrjintä keinolla millä hyvänsä. Kaikki tehdään jonkin kuvitellun jumalan kuvitellun ja oletetun tahdon varjolla, kun lopulta kyse on vain ja ainoastaan kristillisestä fasismista, vallan tavoittelusta.

Uskonnoista ei ole seurannut koskaan mitään hyvää ja siitä ovat Kristillisdemokraatit elävä esimerkki.

Taas jää meidän sekulaarien humanistien asiaksi korjata jo uskovien aiheuttaman vahingot ja estää uusien vahinkojen syntyminen. Krisut ja aitoavioliittolaiset ovat niin vihamielisesti kanssaihmisiinsä suhtautuvia, ettei sellaista voi pitää muuna kuin paatuneena taantumuksellisuutena.

http://www.kdlehti.fi/2016/05/24/ranskassa-isa-aiti-katosivat-julkisivusta-lainsaadannosta-sukupuolineutraalin-avioliitolain-myota/

Ei kyllä pidä tuokaan KD-lehden otsikko paikkaansa, mutta epärehellisyys onkin Krisujen ja Aitoavioiden bravuuri.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Pastori suuntasi tsunamin toisaalle, jotta tytär ei kastuisi



Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivän Donald Trumpin (Moukkien puolue) kaveri ja Trumpin ”kristillisiä asioita” koskeva neuvonantaja, pastori Franks Amedia, esitti taannoin ei-niin-yllättävän väitteen: hän suuntasi tsunamin toisaalla rukoilemalla.

Juttu tapahtui vuonna 2011 jolloin Japanin rannikolla tapahtui maanjäristys, jonka aiheuttama tsunami teki tuhojaan mm. Fukushiman ydinvoimalalle. Samaan aikaa Amedian tytär oli lomailemassa Havaijilla ja heppu sai sykerön ja päätti sitten suunnata tsunamin muualle tappamaan ihmisiä, ettei vain Amedian oma tytär kuolisi. Juuri tällaista sontaa on kristittyjen lähimmäisenrakkaus.

RawStory raportoi asiasta seuraavasti:

“I stood at the edge of my bed and I said, ‘In the name of Jesus, I declare that tsunami to stop now,” he recalls in the video. “And I specifically said, ‘I declare those waters to recede,’ and I said, ‘Father, that is my child, I am your child, I’m coming to you now and asking you to preserve her.’ Apostle, it was seen by 400 people on a cliff. It was on YouTube, it was actually on the news that that tsunami stopped 200 feet off of shore. Even after having sucked the waters in, it churned and it went on and did devastation in the next island.”

Ehkä jo seuraavan maanjäristyksen jälkeen Amedia ymmärtää rukoilla tuota niin herttaista jumalaansa, ettei kenellekään muullekaan – muulle kuin Amedialle itselleen ja hänen sukulaisilleen - sattuisi mitään.

Aika vastenmielinen heppu tuo Amedian jumala kun niittasi ison joukon ihmisiä aaltoihin, mutta kuunteli kun Amedia oli perin itsekäs rukouksissaan. No, onneksi jumalia ei ole olemassa, mutta Amedia saa ihan vapaasti kuvitella kaikenlaista. Hän on vain vienyt mulkeroinnin ihan uusiin ulottuvuksiin – perikristilliseen tapaan. Taannoin sama heppu pelkäsi myös voodoota.

Dogmatiikan dosentti ja absurdin ajattelun aasi - tapaus Juha Ahvio



Dogmatiikan dosentti, Patmoksen pellehermanni ja absurdin ajattelun aasi on kaapannut Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla aasin paikan uudestisyntyneeltä professorilta, Tapio Puolimatkalta. Kyseessä on tietenkin Juha Ahvio, joka viime aikoina on keskittynyt levittämään saastaansa copy-pasten menetelmin: ensin juttu julkaistaan Patmoksen sivuilla ja sitten kaikkialla muualla, minne tuo absurdi aasi, Ahvio, vain saa juttujaan tungettua.

Tähän väliin voidaan katsoa mitä Karl Popper sanoi dogmaattisesta ajattelusta teoksessaan Arvauksia ja kumoamisia (suom. 1995).

”Taipumuksemme etsiä säännönmukaisuuksia ja pakottaa lainalaisuuksia luontoon johtaa psykologiseen ilmiöön nimeltä dogmaattinen ajattelu tai yleisemmin dogmaattinen käyttäytyminen. Oletamme säännönmukaisuuksia joka puolella ja yritämme löytää niitä, vaikka niitä ei olisikaan. Ilmiöitä, joihin yrityksemme ei ulotu, joudumme käsittelemään eräänlaisena ”taustameluna”, ja pitäydymme odotuksissamme, vaikka ne eivät olisikaan sopivia ja meidän tulisi hylätä ne. Tällainen dogmatismi on jossakin määrin välttämätöntä. Sitä vaaditaan tilanteessa, jota voi käsitellä vain pakottamalla arvauksemme sopimaan todellisuuteen. Lisäksi dogmatismi mahdollistaa sen, että voimme lähestyä hyvää teoriaa asteittain likiarvojen avulla. Jos hyväksymme tappiomme liian helposti, voimme estää itseämme huomaamasta sitä, että olimme melkein oikeassa.”

”On selvää, että dogmaattinen asenne, jonka ansiosta riipumme kiinni ensimmäisissä vaikutelmissamme, ilmaisee vahvaa uskoa, kun taas kriittinen asenne, joka on valmis muuttamaan periaatteitaan ja joka myöntää epäilyt ja vaatii testejä, on ilmaus heikommasta uskosta.”

Ahvion dogmaattinen asenne on jo aika häiriintynyttä, mutta mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka pitää puhuvaa käärmettä ja puhuvaa aasia reaalimaailman eläiminä.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Aasinlakki 20/2016 Aito Avioliiton Vesalle



Aasinlakki viikolla 20/2016 menee Aito Avioliiton Vesa Vollakalle. Heppu heitteli sellaista sontaa Facebookissa, että täytyy oikein hämmästellä, miten kenellekään tulee edes mieleen päästellä jotain niin helkkarin typerää. Tai ehkä se on aitoavioliittolaisten ominaisuus; kaikenkattava typeryys.

Vesa pitää aivan ihanteellisena sitä, että ISIS-järjestö tiputtaa homot katolta katuun. Vesan kommenttiin pääsee tutustumaan tuolta:

Vesa on myös suivaantunut kansanedustaja Jani Toivolalle. Vesa kommentti löytyy seuraavan linkin takaa.

Onnittelut Vesalle Aasinlakin johdosta!

lauantai 21. toukokuuta 2016

Negatiivinen uskonnonvapaus peittoaa Päivi Räsäsen propagoiman Suvivirren



Pari päivää sitten Päivi Räsänen heitti taas täyttä tuubaa Uuden Suomen Puheenvuoro –palstalla kirjoituksellaan, jonka otsikko oli Jo joutui armas aika!

Koulujen lukuvuoden lähestyessä loppuaan nämä uskonsankarit propagoivat uhanalaisena pitämänsä Suvivirren puolesta. Tällaista tapahtuu Suomessa vuonna 2016. Olisi jo aika luopua kaikesta huuhaasta ja hömpästä julkisen rahoituksen parissa olevan koulutyön yhteydessä.

Päkän ensimmäinen teesi kuuluu: Uskonnonvapauslakia on usein tulkittu väärin painottaen negatiivista uskonnonvapautta.

Patologisena valehtelijana ja propagandistina Räsänen yrittää vakuuttaa, että tuo olisi fakta. Näin ei kuitenkaan ole. Negatiivinen uskonnonvapaus, vapaus olla uskomatta yhteenkään jumalhahmoon, on oletusarvoisesti ensisijainen. Jokainen voi sitten vapaasti uskoa vaikka kuinka hölmöihin juttuihin, mutta yrittäessään taivuttaa muut joko pakolla tai suostuttelulla oman ideologiaansa, niin ollaan alueella, jota negatiivinen uskonnonvapaus suojelee.

Pitkin hampain Päkä joutuu myöntämään: Oppilaalla on kyllä oikeus omantunnon syistä kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta, esimerkiksi koulujumalanpalveluksesta.

Tuo pointti selvästi vituttaa Päkää. Näinhän ei tietenkään saisi missään tapauksessa olla, vaan kaikkien tulisi taipua juuri Päkän uskoon. Sellainen taivuttelu on jo lasten hyväksikäyttöä, mutta nämä uskonsankarit ovatkin valmiita ihan mihin tahansa kuvitellun jumalansa nimissä.

Päkä jatkaa: Kristillisen kulttuuriperinnön sisällyttäminen koulun päättäjäisjuhlaan ei siis edellytä ennakkoilmoitusta tai lupien kyselemistä huoltajilta.

Näinhän se on – valitettavasti. Negatiivinen uskonnonvapaus ei toteudu tässäkään tapauksessa. Jos asiasta oikein aletaan vääntää, niin kyse on perustuvanlaatuisista ihmisoikeuksista, joihin kuuluu vapaus välttyä haitallisilta uskonnollisilta riiteiltä ja rituaaleilta.

Lisäksi Päkän ”kristillinen kulttuuriperintöä” on enää anekdootti kellastuvilla historiankirjan sivuilla.  Kristinusko ei lopulta ole mitenkään suomalaista vaan tänne miekkalähetyksellä tuota epäterveellistä kamaa.  Onneksi nyt kouluikäiset ovat Suomen historian uskonnottomin väestönosa. Heissä on tulevaisuus, joten parempaa on odotettavissa kunhan he tuosta vähän varttuvat. Slloin päiviräsäset ovat marginaalin marginaalissa ja hyvä.

Aito Avioliitto ry yrittää myrkyttää Eduskunnan Familia-verkostolla



Talvella Kristillisdemokraatit perustivat ajatushautomo Kompassin ja nyt pari krisujen kansanedustajaa ovat puuhaamassa Eduskuntaan Familia-verkostoa; no siellä on mukana muutama persukin.

Familia on looginen jatke Aito Avioliitto ry:n kiilastrategialle. Kun tasa-arvoisen avioliiton vastustaminen kusi nilkoille, niin näiden taantumuksellisten pellehermannien on pakko päästä huutamaan vastenmielistä agendaansa foorumilla jos toisellakin. Aito Avioliitto ry:n puheenjohtaja Susanna Koivula on nyt myös Familian varapuheenjohtaja. Perustamiskokouksen yhteydessä otetussa kuvassa pällistelee kiihkomielinen homofoobikko Timo Lehtonen, joka on Uudessa Suomessa tullut tunnetuksi yhtenä idioottimaisimpana kommentaattorina.

Familian – kuten Aito Avioliitonkin – agendana on syrjintä; ihmisten elämän kaikinpuolinen ankeuttaminen. Kompassin tapauksessa vihamieliset jutut naamioidaan ”asiantuntijalausunnoiksi, mutta kaikki kristillinen dogmatiikka on osoitettu epätodeksi, joten Kompassin tapauksessa nämä asiantuntijat ovat valehtelemisen ja paskanpuhumisen asiantuntijoiksi. Familian taas pyrkii levitttämään yhteiskunnan kannalta haitallista änkyräuskovaisuutta osaksi poliittista keskustelua koskien jotain hypoteettista perhearvojärjestelmää. Hypoteesien todenkaltaisuutta voidaan arvioida, eikä uskontoon nojautuvissa hypoteeseissa ole mitään todellisuuden kanssa yhtenevää; paitsi se että hypoteesit ovat ylipäänsä olemassa.

Familian ryhmäkuvassa pällistelee myös yksi idioottimainen uskonsankari, Päivi Räsänen. Päivi pyrki pitämään etäisyyttä Aito Avioliittoon, mutta nyt hän on sitten mukana uudessa puulaakissa.

Meidän sekulaarien humanistien kannalta Aito Avioliitto, Kompassi ja Familia-verkosto ovat takeita siitä, että maallistuminen etenee takuuvarmasti. Nämä änkyrät onnistuvat tekemään uskosta niin vastenmielistä ja halveksittavaa, että heihin voi suhtautua vain torjuen. Paskanpuhujiahan he ovat ja lisäksi vielä kusipäitä. Kusipäitä tulee sanoa kusipäiksi, sillä kusipäisyys on yhtenevä ominaisuus fanaattisen fundamentalismin kanssa.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Uhkaavatko homot Ahvion anusta?



Patmoksen Juha Ahvio on siirtynyt copy-paste-kirjoitteluun. Hän julkaisi kopion Patmoksen sivuilla 15.5.2016 julkaisemastaan kirjoituksesta Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla 19.5.2016. Jutun otsikko oli varsinainen kummajainen – Pirkkalan marxilaisesta opetuskokeilusta HLBTIQ-vallankumoukseen.

Ahviolla on pakkomielteenä homot. Nyt kun uudestisyntynyt professori Tapio Puolimatka ei ole pariin viikkoon kirjoitellut mitään homoista, niin aasiksi on ryhtynyt Ahvio. Molemmat heput osaavat tahattoman komiikan. Heitä on mahdoton parodioida, koska he tekevät sen ihan itse.

Kummallakin taitaa olla latentteja homoseksuaalisia taipumuksia. Ainakin julkiset kannanotot antaisivat sellaisesta viitteitä. Ihmeellisiä denialisteja nämä kristilliset fundamentalistit.

Yli 40 vuotta sitten Pirkkalassa (siinä Tampereen naapurissa) yritettiin käyttää aika idioottimaista opetusmonistetta historian opetuksessa, mutta homma jäi yritykseksi kuihtuen saman tien kasaan. Nyt Ahvio löytää erinäisten aasinsiltojen kautta yhtymäkohtia tuon opetusmonisteen ja kuvittelemansa ”homovallankumouksen” välillä. Oikeasti niillä ei ole etäistä korrelaatiota.

Odottelen koska Ahvio tulee ulos kaapista. Taitaa Ahvio tuntea anuksensa uhatuksi. Ja marxilaiset ne vasta vaarallisia ovatkin! Oikeasti he ovat samanlaisia idiootteja kuin Ahvio ja muut kristilliset oikeistoänkyrät.

Homot tuntuvat vituttavan Ahviota niin paljon, ettei hänellä edes veri tunnut kiertävän päässä.

torstai 19. toukokuuta 2016

Puolimatka on juuttunut syntiinlankeemukseen



Uudestisyntynyt professori Tapio Puolimatka on viimeaikaisessa mielipidekirjoittelussaan siirtynyt homoista puhumisesta yleiseen tiedekeskusteluun, mutta kuten arvata saattaa, niin tuloksena on pelkkää skeidaa.

Parissa lukemassani Puolimatkan kirjoittamassa kirjassa kaikkiin tieteellisiin kysymyksiin vastauksena on Jumala. Se on professori melkoinen pohjanoteeraus. Usko on samentanut Puolimatkan ajattelun niin, ettei hänestä ole edes tiedemiehen irvikuvaksi.

Kaikkiin pohtimiinsa kysymyksiin Puolimatka yrittää keksiä jollain tavalla sopivia argumentteja. Nekin argumentit ovat ihan täyttä huttua, kuinkas muuten. Lopulta Puolimatkan heikko kohta on syntiinlankeemus. Puolimatka oikein rypee syntiinlankeemuksen parissa.

Syntiinlankeemusta koskien Puolimatka vain joutuu toteamaan syntiinlankeemuksen tapahtuneeksi asiaksi. Tämä se vasta hölmöä onkin: Kirjaimellisesti Raamattua lukeva Tapio joutuu tässä tapauksessa hyväksymään myös puhuvan käärmeen reaalimaailman oliona. Puolimatkalle voi vain hymyillä vienosti, jos haluaa olla hänelle kiltti, mutta minäpä en halua vaan väitän Tapiota pahasti harhaiseksi, joka on psykiatrin tarpeessa.

Syntiinlankeemuksen myötä Puolimatka ajautuu epistemologiseen pessimismiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Tapio ei voi tietää mitään ilman Jumalaa ja silloinkin hänen tietonsa on vajavaista. Tapio toki saa uskoa noin hölmöihin juttuihin, mutta kun hän propagoi sitä yleispätevänä periaatteena ilman vähäisintäkään evidenssiä, niin tämä merkitsee sitä, että uudestisyntynyt professori Puolimatka ansaitsee paljon paskaa niskaansa ja vielä vähän enemmänkin.

Myös professorin vaimo, Mia Puolimatka, on näitä ”syntisiä”. Hupaisaa, että hänkin on kasvatustieteiden tohtori. Tämä koominen kaksikko on kyllä suomalaisen tiedemaailman pelleistä ihan omaa luokkaansa.

Tapsa ansaitsi Aasinlakki-palkinnon ihan joka viikko.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Puolimatka murjottaa Uudessa Suomessa



Uudestisyntynyt professori Tapio Puolimatka murjottaa Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla tiistaina 17.5.2016 julkaisemassaan kirjoituksessa, jonka otsikko oli Pitäisikö yliopisto opetusta sensuroida?

Uudestisyntynyt professori murjottaa, koska hänen kristinuskoaan ei oteta vakavasti tieteellisenä hypoteesina tai jonkin ilmiön selitysmallina. Tämä tietenkin on Puolimatkan mielestä sensuuria, mutta Tapiohan osaa murjottamisen ja uhriutumisen taidon. Tämänkertainen murjotus sai alkunsa siitä, että Puolimatka sai kritiikkiä siitä, että Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan pääsykoe kirjana oli Puolimatkan itsensä kirjoittama teos Kasvatus, arvot ja tunteet. Ei liene kenellekään yllätys, että ko. teos on silkkaa kristillistä propagandaa ja sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä tieteen kanssa.

Tämän vuoden puolella olen lukenut kaksi Puolimatkan kirjaa, yhteensä noin 700 sivua. Kirjoitin aiheesta tässä blogissa 25.4.2016 esittäen kritiikkiä koskien kirjaa Tiedekeskustelun avoimuuskoe. Jostain syystä unohdin kritiikin kirjoittamisen koskien Puolimatkan aivopierua nimeltä Usko, tieto ja myytit.

Ilmeisesti tuo pääsykoekirja jatkaa samaa linjaa noiden kahden em. kirjan kanssa. Ei kemianopiskelijoitakaan vaadita alkemian pitämistä minään relevanttina ja validi selityksenä kemiallisia ilmiöitä koskien.

Kristinuskon argumentit on kaluttu jo niin moneen kertaan ja tulos on aina samasta: ko. argumentit eivät kelpaa argumenteiksi, eikä niissä ole totuuden häivääkään.

Se kun uudestisyntyneelle professorille osoitetaan hänen argumenttiensa heikkoudet ihan rautalangasta vääntäen, niin se on tietenkin epädemokraattista sensuuria. Onneksi Puolimatkan ura Suomen tieteen Don Quijotena alkaa olla ehtoopuolella. Tapsan jäädessä eläkkeelle Jyväskylän yliopisto kasvatustieteiden tiedekunnan opetuksen taso paranee heti. Sitä odotellessa.

Mahtaa uudestisyntyneellä professorilla olla rankkaa, kun hän on huomannut, että elämä meni propagoidessa epätosien ja haitallisten uskomusten puolesta?


tiistai 17. toukokuuta 2016

Kansanedustaja Jaana Pelkonen löi Aito Avioliitto ry:lle luun kurkkuun



Uuden Suomen Puheenvuoro –palstalla kansanedustaja Jaana Pelkonen löi uskonnollisen oikeiston fundikselle luun kurkkuun. Kokoomuksen kansanedustajalta liberaali näkemys tietyistä asioista. Siihen ei ole Kokoomuksen konservatiiveilla nokan koputtamista. Vielä vähemmän minkään sortin fundamentalisteilla. Pelkonen ei edes saanut kuraa niskaansa kommenttiosuudessa. Ilmeisesti kansanedustajan arvovalta ehkäisee turhan loan heittämisen. Yleensä änkyrät äityvät räksyttämään kenen tahansa kommenteista, jos ne ovat edes lievästi Pelkosen linjoilla.

Kansanedustaja Jaana Pelkonen on hyväntahdon lähettiläs homofobiaa vastaan. Pisteet Pelkoselle. Yleensä homofobikot ovat uskonnollisen oikeiston äänekkäitä moukkia; kuten Patmoksen Ahvio (perusmoukka) ja uudestisyntynyt professori Tapio Puolimatka (perusmoukka).

Pelkosen argumentit ovat niin purevia, että niitä on paha kritisoida.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Aasinlakki 19/2016 menee Torpalle



Viikon 19/2016 Aasinlakki-palkinto menee Torpalle. Uudessa Suomessa heppu käyttää etunimeä Mikael ja Saulus-Lähetyksen sivuilla etunimeä Toni. Omapa on asiansa.

Palkinnon perusteena on viimeisin kirjoitus Uuden Suomen Puheenvuorossa. Kirjoitus on jatkoa vuosia jatkuneelle ”luomisevankelioinnille”. Torppa on saavuttanut niin suuren faktavapaanvyöhykkeen, että se on jo poikkeuksellista jopa kaikkein fundamentalististen änkyröiden keskuudessa.

Torpalle on osoitettu vuosien kuluessa tolkuttoman monta kertaa hyvin spesifisti, missä ja miten hänen argumenttinsa uppoavat. Kaikesta todistusaineistosta huolimatta Torpan denialismi on saavuttanut sellaisen mittakaavan, että kaikki kriittisyys ja skeptisyys uhkaa Torpan niin hellimää uskoa. Sellainen denialismi sammuttaa vähäisenkin järjenvalon.

Torppa: Sen sijaan Mooseksen ylös kirjaama kuvaus vedenpaisumuksesta perustui Jumalan tarkkaan ja totuuden mukaiseen silminnäkijäkuvaukseen ja siten Raamatussa on ainoa oikea kuvaus tapahtuneesta.

Torppa: Uskon kaiken Raamatusta ja en usko evoluutioteoriaan.

Onnittelut Torpalle Aasinlakista! Uuden Suomen Puheenvuoronsa kommenttiosuudessa lisää Torpan idiotismia.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Juha Ahvion naisvihaa Äitienpäivänä



Juha Ahvion Äitienpäivä taisi mennä kirjoittaessa blogia Patmoksen sivuille. Näköään riman voi asettaa aina alemmaksi: tällä kertaa Ahvion jutut olivat naisvihamielisiä. Lieneekö Ahviolla ongelmallinen suhde äitiinsä ja vaimoonsa? Jutuista päätellen tällaisenkin tulkinnan voi tehdä.

Ahvio: Jotta suomalaisilla ja muilla eurooppalaisilla kansoilla ja eurooppalaisella kristikunnalla olisi tulevaisuus, Eurooppa ja Suomi tarvitsevat Herran pelossa ja Kristuksen armossa runsaslukuisia uusia sukupolvia synnyttäviä ja kasvattavia perheenäitejä, vaimoja, puolisoita.

Pikku-Juha siirtyi tuossa katolisten ja lestadiolaisten linjoille: parasta on kestokyvyn ylittävä lapsilauma. Ei siis kortsuja Ahviolle. Tuon perusteella naisen paikka on edelleen nyrkin ja hellan välissä ja toisinaan haarat levällään lisääntymispuuhissa. Naisella ei tietenkään ole – eikä Ahvion mukaan tarvitsekaan olla – mitään sanomista kuinka omaa kroppaansa käyttää; siis suostuuko synnytyskoneeksi.

Ahvio: Etenkin 1960-luvulta eteenpäin eurooppalaiset ovat omaksuneet demografiselta ja kulttuurin säilymisen kannalta tarkasteltuna erittäin turmiollisia ja perhearvoihin nähden vihamielisiä ideologioita ja näiden mukaisia käyttäytymismalleja.

Mahtaa Pikku-Juhaa vituttaa kun naiset eivät olekaan enää miehen omaisuutta? Kaikkialla, missä naisten tasa-arvo on edistynyt, siellä on hyvinvointi lisääntynyt. Kaikkein kurjimmassa asemassa naiset ovat siellä, missä syntyvyys ja lapsikuolleisuus ovat suurinta. Tällainen pikku seikka ei kiinnosta Juhaa lainkaan: hänen on pakko päästä purkamaan sovinismiaan. Ilmeisesti kotona Juha on se, joka on alistetussa asemassa, täysi tohveli. Eivät palaa ne Ahvion haikailemat kalvinistiset periaatteet, mutta Juha se vain jaksaa kusta vastatuuleen.

Ahvio: Perinteisten kristilliskonservatiivisten avioliitto- ja perhearvojen ohjelmallinen hylkääminen on ollut sosiologisesti, demografisesti ja myös taloudellisesti tuhoisaa.

Asiahan on tietenkin juuri päinvastoin, kuinkas muuten, mutta Ahviolla on pakkomielteenä valehteleminen, sillä muuten Ahvion naisiin halveksivasti suhtautuvaa ajatuskulkua ei voi ymmärtää. Tai sitten Ahvio on niin häiriintynyt, ettei kykene arvioimaan omaa tilaansa, omia juttujansa.

Lisää Ahvion taattua tuubaa: On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että perinteisen perheen kaikinpuolinen heikentyminen on heikentänyt kristillisen uskon asemaa lännessä.

Mitään perinteistä perhettä ei tietenkään ole koskaan ollut olemassakaan. On ollut lukuisia variaatioita perheistä ja nämä tietysti ovat vaihdelleet aikojen saatossa.

Ahvion ala-arvoisen Äitienpäivänä julkaistun blogin voi käydä lukemassa tuolta. Pitäkää hauskaa sen parissa!

lauantai 7. toukokuuta 2016

Yhä useampi amerikkalainen pitää kristinuskoa ääri-ilmiönä



Amerikkalainen kristillinen ”tutkimuskeskus” Barna Group on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan yhä useampi amerikkalainen pitää kristinuskoa ääri-ilmiönä ja haitallisena sellaisena.

Mikäli tuohon Barna Groupin tutkimukseen on luottamista, niin kehitystä voi pitää ilahduttavana. Historia on täynnä kristinuskon aiheuttamia haittoja. Sama kyllä pätee kaikkiin muihinkin uskontoihin.

Tuon tutkimuksen mukaan amerikkalaisten mielestä evankelinen protestanttisuus ja vakaumuksellinen katolilaisuus ovat niitä kristinuskon haitallisimpia suuntauksia. Kun katsoo näitä kiihkoilevia tv-evankelistoja, niin asia on aivan selvä: sellainen kristinusko hipoo mielipuolisuutta.

Tutkimuksessa selvitettiin amerikkalaisten mielipiteitä kristinuskosta ääri-ilmiönä. Ääri-ilmiöinä pidettiin julistamista julkisella paikalla, käännytysyrityksiä, uskonnollisten painotuotteiden jakamista. Kaikkia suuntauksia koskien uskonnon varjolla tehty väkivalta ja vaatimus lääkehoidosta kieltäytymiselle perustuen uskoon, olivat amerikkalaisten mielestä ääri-ilmiöitä. Samoin lasten indoktrinointia kristinuskoon moni piti ääri-ilmiönä.

Barnan toimitusjohtaja David Kinneman turhautui tuloksista. Kinnemanin mukaan aiemmin toimintoja pidettiin ääri-ilmiöinä, mutta nykyään ääri-ilmiöiden kategoriaan kuuluvat uskomukset. KInneman saa turhautua ihan itsekseen. Kun näistä haitallisista uskonnoista vihdoinkin ollaan pääsemässä eroon, niin ihmiskunnan tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Sitä ennen uskovat taitavat kuitenkin pyrkiä maksimaalisiin tuhoihin ja haittoihin pelkän vitutuksen takia.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Lähestymiskielto Jumalalle



Israelilainen David Shoshan haki lähestymiskieltoa Jumalalle Haifan kaupungissa, koska Shoshan ei halunnut Jumalan sekaantuvan elämäänsä tai ylipäänsä vastaavan minkäänlaisiin rukouksiin.

Oikeudessa, jossa lähestymiskieltoa käsiteltiin, Shoshan kertoi Jumalan olleen kovin negatiivinen viimeisen kolmen vuoden aikana.

Shoshan oli myös ilmoittanut poliisille Jumalasta lukuisia kertoja kolmen vuoden aikana. Poliisi oli vieraillut tarkistamassa Shoshanin tilanteen ainakin kymmenen kertaa.

Tuomari Ahsan Canaan hylkäsi lähestymiskieltohakemuksen absurdina. Miksi? Niin ja Jumala ei ilmaantunut oikeuteen, eikä Jumalalla myös ollut asianajajaa oikeudessa.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Patmoksen Ahvion vappuhoureet



Patmoksen Juha Ahvion kirjoitti Vappuna taas viikoittaisen blogin. Kevätaurinko lienee sekoittanut miehen pään, sen verran sekavaa settiä faktavapaalta vyöhykkeeltä taas punnerrettiin Patmoksen sivuille. Kirjoittipa Ahvio politiikasta, niin heppu selvästi hourii.

Tällä kertaa Ahvion lähdemateriaalina oli Heidelbergin katekismus. Siihen opukseen Ahvio on ennekin viitannut.

Ahvio: ihmiseksi inkarnoitunut Kristus on kuollut Välimiehenä sovittaakseen syntimme, mutta on myös voittanut kuoleman, noussut ylös kuolleista ja on astunut taivaaseen hallitakseen Suvereenina Herrana paitsi seurakuntaansa myös kaikkien kansojen ja koko historian kulkua sen lopullisinta hyvää täyttymistä kohden.

Noinhan se änkyröiden mielestä menee, mutta kun asiaa vaivautuu edes hiukan miettimään, niin ihan täyttä humpuukiahan tuo väite on. Aika harhaista toiveajattelua Ahviolta.

Ahvio: Kristuksen taivaaseenastuminen on keskeinen kristologinen eli Kristuksen persoonaan ja työhön liittyvä totuus, joka osoittaa, että Välimiehen tehtävänhoidon kannalta tarkasteltuna ihmiseksi inkarnoitunut ja kärsinyt Kristus on siirtynyt niin sanottuun korotuksen tilaan.

Kuinka monta kertaa tämä on sanottava? Nuo uskovat vääntävät selvästi epätoden väitteen nimeämällä jonkin totuudeksi. Totuus tulisi olla todennettavissa, mutta ei Ahvio eikä kyllä kukaan muukaan pysty osoittamaan tuota todeksi. Aika epärehellistä touhua!

Ahvio: …Kristuksen taivaaseenastumisessa, joka oli todellinen ajallis-historiallinen ja paikallinen tapahtuma.
Ei muuten ollut vaan pelkästään myytti, jonka myytinmurtajat ovat kumonneet jo monet kerrat.

Ahvio: Täältä Kristus on yhtä ajallis-historiallisesti ja inhimillis-ruumiillisesti tuleva kerran takaisin toisessa tulemuksessaan.
*hymyilee* Tuskin Ahvio itsekään uskoo tuollaista puppua.

Jos tuo Jeesus-heppu oli toiminut kuten Ahvio kirjoituksessaan väittää, niin kaikki luonnonlait olisi pitänyt kumota. Sellaista Jumalaa ei ole, vaikka jotkut niin kovasti haluavatkin uskoa. Ahvionkaan vakuuttelut eivät riitä, sillä äijähän selvästi hourii.

Loput jutusta on saman puppugeneraattorin tuotetta, eikä ansaitse tämän enempää huomiota.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Pasi Turunen ja Leif Nummela valehtelijoiden klubin kevätkokoukseen



Pasi Turunen ja Leif Nummela pääsevät toukokuussa osallistumaan kansainväliseen valehtelijoiden klubin kokoukseen, jota myös kutsutaan Euroopan suurimmaksi kristilliseksi apologiafoorumiksi. Euroopan Evankelisen Allianssin toteuttama Leadership Forum kokoaa noin 700 valehtelijaa 40 eri maasta.

Sellainen joukko taitaa päästä jo ennätysten kirjaan paskanpuhumisessa. Kristinusko selvästi epätosi väitteitä ei nimittäin pysty puolustamaan uskottavasti minkäänlaisella jargonilla; ei vaikka tähtiesiintyjänä on itse paskanpuhumisen Amerikan mestari William Lane Craig.

Forumin tavoitteena on kaiketi evankelioida Eurooppa uudelleen, mikä on sinänsä varsin typerä tavoite, sillä usko ja siitä johdetut uskomukset ovat todettu niin haitalliseksi, että kristinuskon hegemoninen dominanssi ei toteudu; ei vaikka argumentteja viriteltäisiin vaikka kuinka hienoiksi.  Haitat ovat niin suuret, että Turusen ja Nummelan toiveet suuresta herätyksestä ovat toiveajattelua. Tällaiset tapahtumat ovat parhaimmillaan viivytystaistelua. Enimmäkseen ne ajavat sekularistien asiaa, sillä ainakin nämä Suomen edustajat ovat onnistuneet tekemään kristinuskosta niin vastenmielistä, että paska haisee kilometrin päähän.

Yksi Turusen puheenvuoro tulee ilmeisesti käsittelemään ”perinteistä” avioliittoa. No sellainen sopii Aito Avioliiton tiedottajalle oikein hyvin. Oikein mielenkiinnolla odotan, kuinka paljon Turunen kehtaa valehdella. Arvelen, että valehtelemisella ei ole ylärajaa kun kysymys on Pasi Turusesta. Leif Nummela taitaa sitten jäädä valehtelijoiden klubin kevätkokouksessa statistin osaan.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Viikon 17/2016 Aasinlakki menee Pekka Reinikaiselle



Viikon 17/2016 Aasinlakki menee selvästi nuoren maan kreationisti Pekka Reinikaiselle. Pekka julkaisi Seurakuntalaisen sivuilla blogin, jonka otsikko Onko ”teistinen evoluutio” raamatullista.

Reinikaisen pläjäys oli vastine Eero Junkkaalalle, jonka mielestä evoluutio sopii Raamatun luomiskertomukseen; sopii ainakin väljästi tulkiten. Reinikaiselle maailmankaikkeus taas luotiin noin 6000 vuotta kirjaimellisesti kuudessa päivässä.

Nämä kaksi kreationismia eri suunnilta lähestyvät uskonsankarit sanailivat viime vuonnakin samaisen Seurakuntalaisen sivuilla ja vielä samasta aiheesta.

Jos väitteestä ei voi sanoa sen totuusarvoa tosi/epätosi, väitteen totuuden kaltaisuutta voidaan arvioida. Reinikaisen ja Junkkaalan tapauksessa tämäkään ei pidä paikkaansa, koska molemmat ovat väärässä. Heidän väitteitään voidaan arvioida sen perusteella, kumpi on vähemmän väärässä ja tälläkin kertaa voittajaksi selviää Eero Junkkaala., koska Reinikainen on täysin väärässä, mutta Junkkaala saa edes auttavasti jotain väitteensä kohtia oikein.

Tuon hassun höperön, Pekka Reinikaisen, plörinöitä on käsitelty tässä blogissa jo aika monta kertaa. Aina kun Reinikainen sanoo ihan mitä tahansa, niin se merkitsee melko varmaa Aasinlakki-palkintoa.

Reinikaisen riemastuttavaa sekoilua voi käydä lukemassa tuolta: