maanantai 7. tammikuuta 2019

Tapio Puolimatka ehdolla eduskuntaan - sekopäistä harhaisuutta luvassa


Kristillisdemokraatit nimesivät ”kahdestisyntyneen” professorin, Tapio Puolimatkan eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään vaaleihin.

Tämän blogin alkutaipaleella kommentoin paljonkin Tapio touhuja. Tapio jutut ovat olleet sakeita, eikä mikään ole muuttunut.

Hassu yhteensattuma on se, että tämän blogin edellisen neljän viikon luetuin juttu oli lähes kolme vuotta sitten kirjoitettu Mia ja Tapio Puolimatkan vihamielinen maailmankuva. Saman periodin toiseksi luetuin kirjoitus oli sekin lähes kolmen vuoden takaa: Tapio Puolimatkan tekopyhyys paistaa läpi.

Näistä tuo jälkimmäinen on blogin kolmanneksi luetuin postaus ja ensin mainittu blogin viidenneksi luetuin postaus.

Ne löytyvät tuolta:


ja tuolta:


Viime eduskuntavaaleissa Mia Puolimatka oli Kristillisdemokraattien ehdokkaana keräten 376 ääntä. Tapsa varmaan saa 500 ääntä, ehkä enemmänkin, mutta se ei riitä.

Kun on lukenut sekä Mian että Tapion kirjoituksia, niin on mahdotonta sanoa, kumpi on harhaisempi. Molempien jutuissa seikkailee jumalia ja muita vekkuleita olioita, jotka punovat kaikenlaisia konnankoukkuja ihmisten päänmenoksi.

Oikeastaan Tapsa on oikein erinomainen kristittyjen edustaja kevään vaaleissa. Hänessä kiteytyy kaikki se, mikä kristinuskossa ja sen politisoidussa suuntauksessa on vialla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti