tiistai 29. tammikuuta 2019

Evankelistojen kristillinen totalitarismi


Uskontoa sivuavilla keskustelupalstoilla kiihkoilevat ”evankelistat” haastetaan kerta toisensa jälkeen. Kadunkulmissa evankelioivat ovat hekin vähentyneet. Silloin harvoin kun joku sellaiseen ryhtyy, niin aina löytyy joku, joka haastaa katuevankelistan. Evankelistan kiemurtelua on hauska seurata.

Syykin on selvä: evankelistat puhuvat silkkaa paskaa väittämällä selvästi epätosia asioita tosiksi. Ihmiset eivät pidä paskapuheesta. Yleisölle on aivan selvää, että uskonto (aivan kaikki uskonnot) ovat haitallisia tuottaen pelkästään uusia uskonnon uhreja.

Kaikkialla missä uskontojen vaikutus on vähentynyt, siellä on saatu aikaan positiivisia yhteiskunnallisia muutoksia. Orjuuden vastustaminen oli aluksi sekin jumalanpilkkaa, samoin naisten äänioikeuden ajaminen. Työväestön oikeuksien ajaminen, oli taas Jumalan tahdon vastustamista. Esimerkkejä riittää. Uskonnot ovat aina ja poikkeuksetta eriarvoisuutta ajavia. Maailman levinnein fiktiivinen kirja, Raamattu, on paras esimerkki siitä, kuinka tappavan haitallista se on, kun fiktiivisestä teoksesta johdetaan kategorisia imperatiiveja.

Kristinuskon fundamentalistisimmat nykymuodot ovat silkkaa valtapolitiikkaa, jonka tarkoituksena on tuottaa autoratiivinen ja totalitaristinen yhteiskunta. Muunlaista yhteiskuntaa ei raamatunlauseista voi edes johtaa.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Kristinusko epäonnistui yhteiskuntapoliittisena toimintaohjelmana


Vierailin pitkästä aikaa Suomi24:n uskontoaiheisilla keskustelupalstoilla, erityisesti luterilaisuus-palstalla. Muutama vuosi sitten postailin toisinaan aktiivisestikin kommentteja palstalle. Sittemmin tahtini hiljeni.

Moderointilinja näyttää muuttuneen. Ihan kaikkea palstalle ei enää pääse kirjoittamaan, sillä poistorobotti hoitaa moderoinnin. Saattaahan siellä joku ihminenkin poistella tekstejä, jos robotti ei huomaa jotain. Moderointi onkin ihan ok. Jokaisella toimijalla (tässä tapauksessa Allerilla) on oikeus toimia oman julkaisualustansa suhteen miten parhaaksi katsoo, eikä muilla siihen pitäisi olla mitään sanomista.

Kun äsken kävin läpi luterilaisuus-palstan etusivun otsikoita ja luin muutaman avauksen, niin sama meno jatkuu kuin ennenkin. Muutama fundamentalistien kirjoittama avaus pisti silmään. Vaikutti silti kuin jutut olisi kirjoittanut harhainen ja hädissään ollut fundis. Maailma muuttuu ja se saattaa kaiketi kismittää ja pelottaa jotakuta, joka on panostanut koko kassan yhden hevosen (~kristinuskon) puolesta, mutta hevonen jäi lähtöön.

Joitakin näköään kiristää se, että kristinusko kaikissa muodoissaan on menneen maailman ilmiö, eikä siitä ole enää yhteiskuntapoliittiseksi toimintaohjelmaksi. Silloin kun uskontoa (ihan mitä tahansa niistä) on käytetty yhteiskunnallisena ohjelmana, tuloksena on ollut aina(!) ikävä ja suurelle osalle haitallinen yhteiskunta.

Näitä fundamentalisteja ja vähän maltillisempiakin närästää se, että heidän uskontonsa dominoiva hegemonia-asema painuu historian hämärään, eikä heiltä enää kysytä enää minkälainen yhteiskunnan tulisi olla. Kun maailmankuva perustuu maagiseen ajatteluun ja mysteeriuskontoon, niin siitä ei ole relevantiksi toimintaohjelmaksi. Kristillisiä yhteiskuntia on jo kokeiltu huonoin tuloksin, eikä ole viitteitä siitä asiaan olisi tulossa muutos.

Kristillisen hegemonian aikana kaikki positiiviset yhteiskunnalliset muutokset ovat alkaneet jumalanpilkasta. Kun muutoksesta on tullut välttämättömyys, siinä saa maaginen ajattelu kyytiä.

Aina ja kaikkialla missä törmääkin uskonnon propagoimiseen yhteiskuntapoliittisena ohjelma, sellainen näkemys tulee haastaa ja näin onneksi yhä useammin myös tapahtuu. Fundikset ovat huonoja vastaamaan heille esitettyyn haasteeseen. Haasteen kohdatessaan alkaa mielipuolinen nillitys ja uhriutuminen. Haastaminen ei suinkaan ole vainoa vaan validien ja relevanttien perusteiden vaatimista. Sellaisia ei maagisen ajattelun harrastaja pysty esittämään.

torstai 24. tammikuuta 2019

Amerikkalainen uskonnollinen oikeisto ja suomalainen Patmos


Tuon edellisen postaukseni jälkeen aloin oikein pohtia, mikä amerikkalainen uskonnollis-poliittinen järjestö on lähimpänä Patmoksen Ahvion, Turusen ja Mellerin ajamaa linjaa. Nykymuotoiset Billy Grahamin aloittamat järjestöt sitä eivät ole, mutta John Hageen Cornerstone Church on, kuten myös John Hagee Ministries. Cornestone toimii San Antoniossa Teksasissa.

Hyllystäni löytyi Matt Taibbin vuonna 2008 julkaistu kirja The Great Dearangement: A Terrifying True Story of War, Politics & Religion at the Twilight of the American Empire. Kyseinen kirja on laajennus Matt Taibbin aiemmin Rolling Stone -lehteen kirjoittamasta artikkelista Jesus Made Me Puke: And Other Tales from the Evangelical Front Lines.

Taibbi on kirjoittanut parikymmentä vuotta Rolling Stoneen ja häntä pidetty Hunter S. Thompsonin mantteliperijänä. Taibbi aihepiirit ovat paljolti samat kuin Thompsonin, mutta Taibbin tekstit eivät ole ihan yhtä polveilevia kuin Thompsonin.

Reilut kymmenen vuotta sitten Taibbi soluttautui Hageen megaseurakuntaan osallistuen kaikkeen toimintaan jumalanpalveluksista viikonlopun kestäviin ”leireihin”. Aika sekopäistä touhua Taibbin raportoinnin mukaan.

Hageen doktriineista löytyy Patmoksen hepuista Mellerille tyypillinen kristillinen sionismi ja lopunajan profetiat. Hageen keskeinen profetia on suunnilleen se, että muslimit hyökkäävät Venäjän tuella Israeliin ja tästä seuraa se, että Jeesus palaa juuri silloin.

John Hageen teologisesta positiosta Taibbi ei paljon raportoi, mutta vuosikymmeniä sitten Hagee oli kallellaan helluntailaisuuteen. Sittemmin John Hagee Ministries on kehittänyt aivan oman teologiansa, joka pikaisen tarkastelun perusteella muistuttaa teemoiltaan teologiaa, josta Patmoksen blogistit ovat kirjoittaneet blogeissaan.

Hagee on myös merkittävä tekijä Teksasin politiikassa. Ihan äkkiä en muista, että John Hagee olisi kannattanut muita presidenttiehdokkaita kuin John McCainia vuonna 2008 ja Donald Trumpia 2016. Sen sijaan Hagee on puuttunut Teksasin paikallispolitiikkaan useilla vaalikierroksilla. Isona osavaltiona Teksasilla on  painoarvoa myös liittovaltion tasolla.

Hagee tavoittaa miljoonia ihmisiä viikoittaisilla televisio-ohjelmillaan.

Hageesta ei taida paljon löytyä suomeksi, mutta esim. hakusanoilla ”Matt Taibbi John Hagee” löytyy paljon juttua englanniksi. Youtubessa on videoita kummastakin miehestä.

John Hagee Ministriesin agendan kannalta on merkittävää se, että patavanhoillisessa Teksasissa on tapahtumassa muutos ainakin vuoden 2018 kongressivaalien tulosten perusteella. Toki republikaanit ovat edelleen enemmistössä, mutta Teksasin suurissa kaupungeissa Austinissa, Dallasissa, Houstonissa ja jopa Hageen kotikaupungissa San Antoniossa demokraatit saivat enemmän ääniä kuin vuosikymmeniin. Selittävänä tekijänä on esitetty, että noihin kaupunkeihin on muuttanut paljon nuoria ihmisiä, eikä republikaanien taakse ryhmittyneen uskonnollisen oikeiston sanoma vetoa nuoriin. Pääsääntöisesti nuoret ovat kaikissa osavaltioissa aika liberaaleja.

Ensimmäisen kerran törmäsin Hageen juttuihin 80-luvulla asuessani raamattuvyöhykkeellä. Sitten menikin parikymmentä vuotta ennen tuon Taibbin kirjan ilmestymistä. Sinä aikana Hagee näyttää radikalisoituneen. En tiedä, mitä Hagee nykyään saarnaa, tuskin kuitenkaan mitään maltillisempaa kuin mistä Taibbi raportoi.

Näiden megakirkkojen ongelma on se, että niiden perustajat ovat joko kuolleita tai seniiliyttä läheneviä vanhuksia. Hagee on syntynyt vuonna 1940. Megakirkot, joissa pastoreina toimii nuorempia miehiä (melkein aina miehiä!), ovat sanomaltaan lähempänä menestysteologiaa kuin lopunaikoihin liitettyä mystiikkaa.

Ja sitten vähän off topic. Keskustelupalstoilla esitetään, että Donald Trumpin menestys perustui maatalousväestön ääniin. Väite on vain osittain totta. Suurin maataloustuotteita tuottava osavaltio non Kalifornia, jossa tuotetaan dollarimääräisellä arvolla mitattuna 11 prosenttia koko liittovaltion ruokatuotannosta. Seuraavana tulevat Iowa 8%, Nebraska 6% ja Teksas 5% . Teksaskin on nykyään kaikkea muuta kuin perinteinen maatalousvaltio.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Republikaanisen uskonnollisen oikeiston väkivaltaisuus ei uusi ilmiö

Republikaanien taakse ryhmittyneen uskonnollisen oikeiston väkivalta ei ole mikään uusi ilmiö. Nykyinen republikaaninen hallinto veljeilee erilaisten White Supremacy/White Power –järjestöjen kanssa uskonnollisen oikeiston kompatessa väkivaltaisia menettelytapoja.

Patmoksen yhteistyökumppanin Samaritan’s Pursen johtaja Franklin Graham on toistuvasti asettunut puolustamaan republikaanisen korruptoituneen uskonnollisen oikeiston ääri-ilmiöitä, eikä hän edes yritä peittää epähumaanisuuttaan. Sama pätee myös Jerry Falwell Junioriin. Sekä Franklin että Jerry ovat kuuluisten isien poikia, jotka eivät koskaan pääse pois isiensä varjosta.

Jo 1970-luvun alussa Franklinin isän järjestö Billy Graham Evangelistic Associatio oli osallisena potentiaaliseen väkivaltaprojektiin, jolla pyrittiin provosoimaan Nixonin Vietnam-politiikkaa vastustaneita opiskelijoita.

Tausta oli lyhyesti seuraava:

Erään Washington D.C:ssä tapahtuneen mielenosoituksen yhteydessä Valkoisessa talossa noudatettiin ns. John Wayne -taktiikkaa. Elokuvissa Wayne ajattaa leirin ympärille vankkureita pitääkseen hyökkääjät loitolla.  Nixon ajatti joukon busseja Valkoisen talon suojaksi, kun Valkoista taloa piirittivät tuhannet opiskelijat.

Tällöin Billy Graham Evangelical Associationissa laadittiin muistio, jossa tarjottiin Nixonille sellaista menettelytapaa, että tuo uskonnollisen oikeiston järjestö olisi toimittanut paikalle 150-200 miestä, jotka olisivat järjestäneet väkivaltaisen yhteenoton mielenosoittajien kanssa, jolloin poliisi ja kansalliskaarti olisi voinut ryhtyä väkivaltaan ja tuo väkivalta olisi ollut edes jollain tavoin oikeutettua. Kansalliskaartihan ampui mm. neljä mieltään osoittavaa opiskelijaa Kent State Universityn pihalla vuonna 1970. Yhdeksän opiskelijaa haavoittuu. Billy Grahamin joukko käytti koodinimeä ”Advance  Men”.

Tuo em. Billy Grahamin muistio löytyy Nixonin museosta ja kirjastosta, joka on tuossa Los Angelesin itäpuolella Yorba Lindasta. Kannattaa käydä tutustumassa, jos sattuu matkailemaan Kaliforniassa.

Nixonin lähimmistä neuvonantajista Haldeman ja Ehrlichman kuuluivat Chrisitan Science–nimiseen lahkoon. He olivat suurimman Watergate-konnat Mitchellin ja Deanin kanssa. Muista tuolloisista konnista McGruder ja Colson ryhtyivät pastoreiksi kärsittyään Watergatesta saamansa vankeusrangaistukset.

Watergate-konnista erityisesti myös vankeusrangaistuksen saanut John Dean on käyttänyt vuosikymmeniä arkistojen penkomiseen. Sieltä löytyy silloin tällöin tuo ym. muiston kaltaisia helmiä. Ehkä vuosikymmenten kuluttua saadaan selville myös muut uskonnollisen oikeiston konnuudet.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Uskonnollisen oikeiston epärehellinen twist, Falwell Jr. taas asialla


Konservatiivinen ja patavanhoillinen lehti, Wall Street Journal, julkaisi pari päivää sitten pienen uutisen, joka toi jälleen kerran esille republikaaninen taakse ryhmittyneen uskonnollisen oikeiston rikollisen korruption. Asialla häärivät taas evankelikaalinen kristofasisti, Jerry Falwell Jr, sekä Donald Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen, joka puolestaan aloittaa maaliskuussa kolmen vuoden kakun lusimisen.

Uskonnollisen oikeiston on aina saatava mihin tahansa asiaan epärehellinen twist. Tällä kertaa kyseessä oli mielipidekyselyn tulosten väärentäminen ja väärennetyn tiedon levittäminen verkossa.

Episodi oli lyhyesti seuraava:

Mielipidekyselyn tulokset oli saatava myönteisemmäksi Donald Trumpille. Nämä tulokset oli saatava leviämään mahdollisimman laajalle. Tehtävään valittiin Falwellin johtaman kristofasistisen opinahjon, Liberty Universityn, tietotekniikasta vastaava yritys. Liberty Universityssä ei tapahdu mitään sellaista, mitä Falwell Junior ei tietäisi.

Tiettävästi väärennetyn tiedon levittäminen onnistui erinomaisesti, mutta sitten alkoi episodin absurdi vaihe.

Cohen oli luvannut maksaa yrityksen edustajalle 50 000 UDS, mutta lopulta Cohen maksoi vain 13 000 USD ja senkin käteisenä, joka oli Walmartin kauppakassissa. Tämän jälkeen Cohen oli tarinan mukaan laskuttanut toimeksiantajaltaan täyden summan. Tarina ei kuitenkaan kerro saiko Cohen 50 000 USD:n summan.

Tästä ei ole kuin pari viikkoa kun samainen Wall Street Journal raportoi kuinka Falwell Jr oli järjestänyt rahanpesutarkoituksessa 1,8 miljoonan dollarin lainan uima-allasvahdille ja siinäkin operaatiossa Michael Cohen oli mukana.

Jerry Falwellin johtamat puulaakit ovat uskonnollisiksi yhteisöiksi naamioituja bisnesimperiumeja. Jokainen niistä toimii joko rikollisesti tai ainakin harmaalla alueella. Uskonto on antanut näille rikollisille toimille oikeutuksen. On perin valitettavaa, että noista em.  rikoksista joutuu edesvastuuseen todella harvoin.

torstai 17. tammikuuta 2019

USA:n varapresidentti ja ulkoministeri kuuluvat lopunajan kulttiin


Raw Story referoi konservatiivisen julkaisun, Wall Street Journalin, artikkelia, jossa todettiin USA:n varapresidentti Mike Pencen ja ulkoministeri Mike Pompeo kuuluvan lopunajan kulttiin. Amerikassa näitä kultteja riittää, mutta on aika häiritsevää, että sekopäisen uskonnollisen vakaumuksen omaavat ovat niinkin merkittävässä asemassa maan hallinnossa.

Wall Street Journalin artikkelin kirjoittaja, Edward Luce, dokumentoi sitä, kuinka Pence ja Pompeo kuuluvat ns. millenariaanisen kulttiin, jonka mukaan Jeesus loikkaa takaisin ihan justiinsa.

Jeesusta onkin odoteltu pari tuhatta vuotta ja odottajat joutuvat pettymään sukupolvesta toiseen. Millenariaanit ovat sitten päättäneet, että Jeesuksen paluuta tulee jouduttaa luomalla kansainvälinen poliittinen tilanne, jossa ns. lopunaika toteutuu.

Millenariaanit hekumoivat globaalilla ydinsodalla ja muulla kaiken kattavalla väkivallalla.

Raw Storyn referaatista tai Wall Street Journalin artikkelista ei selviä, mitä kaikkea muuta kuin em. tekijät kuuluu lopunajan kulttiin. Aikaisemmin on kuitenkin raportoitu, että lopunajan kultti pyrkii luomaan Lähi-itään tilanteen, jossa sotilaallinen konflikti eskaloituu sellaiseksi välienselvittelyksi, että Jeesus loikkaa takaisin.

USA:n uskonnollinen oikeisto onnistui vuosikymmeniä kestäneen systemaattisen urakoinnin jälkeen valtaamaan hallinnon ylimmät virat, joten Pence ja Pompeon sekopäiset uskonnolliset vakaumukset ovat hyvin linjassa laajemman uskonnollisen sekopäisyyden kanssa.

Uskonnollinen sekopäisyys onkin nykyään ehdoton edellytys valtion virkaan.

Raw Storyn jutun voi lukea tuolta:

tiistai 15. tammikuuta 2019

Rukousaamiainen 2017: venäläiset korruptoivat Huhtasaaren, Soinin ja Laukkasen


Venäläiset eivät pelkästään korruptoineet USA:n vaaleja vuonna 2016 vaan he korruptoivat myös republikaaneja tukevat järjestöt. Yksi tällainen oli vuosittainen Kansallinen rukousaamiainen (The National Prayer Breakfast).

Vuonna 2017 tuohon Washington D.C:ssä järjestettävään tilaisuuteen osallistuivat suomalaisista ainakin Laura Huhtasaari, Timo Soini ja Antero Laukkanen.

Perjantaina 11.1.2019 Raw Story referoi The Young Turksin raportointia aiheesta: Rukousaamiainen on päätynyt erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkintaan. Tämä ei oikeastaan ole lainkaan yllättävää, sillä uskonnollinen oikeisto on aika helposti korruptoitavissa.

Rukousaamiaisen korruptoimisen taustalla hääri kolmekymppinen venäläisnainen, Maria Butina, joka narahti vakoilusta Venäjän hyväksi. Butina odottaa vankilassa oranssit haalarit yllään lopullisen tuomion julistamista. Butina on kuitenkin sopinut yhteistyöstä Muellerin johtamien tutkijoiden kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena on paljastunut uskonnollisen oikeiston kokoontumisenkin korruptoiminen.

Aivan ensimmäiseksi julkisuuteen on tullut tieto siitä, kuinka Butina korruptoi NRA:n (National Rifle Association). NRA:n kautta virtasi kymmeniä miljoonia dollareita republikaanien vaalikampanjoihin ja aivan erityisesti Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaan.

Butinan ”käsittelijä” oli Alexander Torshin, Putinin lähipiiriin kuuluva Venäjän keskuspankin entinen johtaja. Tilanne on Torshinin kannalta niin nolo, että hän painunut maanalle. Torshin ohjaili rahavirtoja kulloinkin korruptoitavaan kohteeseen.

Venäläisten korruptoimaan rukousaamiaiseen osallistuneista suomalaisista erityisesti Huhtasaari on ollut erityisen suopea korruptiolle. Toistuvasti Huhtasaari on ylistänyt Donald Trumpia, joka päivä päivältä näyttää olevan venäläisten agentti. Putinin totalitarismi on Huhtasaarelle se kaikkein paras hallitusmuoto.

Olisi hienoa, jos Muellerin tutkimuksissa kiinnitettäisiin huomiota myös muihin rukousaamiaiselle osallistuneisiin ulkomaalaisiin kuin venäläisiin. Kansainvälisessä politiikassa Laura Huhtasaari on pelkkä mitättömyys, mutta suomalaisten kannalta olisi tarpeellista tietää, onko myös hän venäläisten korruptoima.

Raw Storyn jutun voi lukea tuolta:

maanantai 14. tammikuuta 2019

Lapset ovat pahoja riiviöitä


Äärioikeistolaiseen Oikea Mediaankin kirjoittava taloustieteen professori Matti Viren julkaisi Uuden Suomen Puheenvuorossa lasten lukumäärää koskevan blogin, joka oli otsikoitu: Minne ovat lapset kadonneet?

Viren kirjoituksen otsikon kysymys oli naivin lapsellinen. Vastaus kuuluu: Ei minnekään! Lapsia vain syntyy nykyään vähemmän kuin ennen ja hyvä niin. Vähän psykologisoimalla asiaa voidaan sanoa: Lapset ovat pahoja riiviöitä. Vaatii vähän viiston persoonallisuuden, jos haluaa lapsia.

Virenin kirjoituksesta löytyy kaikki elementit, joilla naisia on syyllistetty asian johdosta. Jotenkin asiaa kääntyy aina naisten syyllistämiseksi, jos nainen on katsonut, että lisääntyminen ei ole hänelle millään tavoin relevantti menettelytapa.

Viren kirjoituksen elementeistä näkyy kaikki kristillisen konservatismin ikävimmät piirteet, vaikka Viren ei vuodatuksessaan viittaa uskonnolliseen konservatismiin. Viren blogin kommenteista löytyy muutama uskonnolliseen konservatismiin vetoava avautuminen.

Ei ole lainkaan yllättävää, että professori Viren ja Patmoksen häijy dosentti, Juha Ahvio, mahtuvat kirjoittamaan saman julkaisun (Oikean Median) sivuille. Toinen ratsastaa Jeesuksella ja toinen on muuten vaan aasi.

Näille konservatiiveille, olipa kristitty konservatiivi tai ei, on ilmeisesti mahdoton ajatus, että lapsia ei vain yksinkertaisesti haluta. Syitä etsitään milloin mistäkin, mutta se kaikkein yksinkertaisin selitys jätetään huomiotta. Ockhamin partaveistä käyttämällä asia saa yksinkertaisimman selityksen: Lapset ovat pahoja riiviöitä, eikä sellaisia haluta.

Virenin tilityksen voi käydä lukemassa tuolta:

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Kristillisten konservatiivien sadistinen lojaalisuus


Lojaalisiakin ollaan vain omalle evankelikaaliselle lahkolle, joka osoittautuu lopulta kultiksi, yhdensortin ”Manson familyksi”. Jos joku jäsenistä osoittaa vähäisimmässäkään määrin itsenäistä ja kriittistä ajattelua, hänet tulee tuhota keinolla millä hyvänsä, mieluiten sadistisella spektaakkelilla. Toisen tuhosta saadaan sadistista nautintoa ja päälle heitetään muutamat rukoukset puolivillaisilla raamatunlauseilla höystettyinä.

Kauan sitten amerikkalainen unelma sisälsi mm. ajatuksen vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta. Nyt tuota unelmaa tavoittelevien elämä on päivittäistä painajaista. Kristillis-konservatiivit tappoivat unelman systemaattisella pyrkimyksellään onnistuen pyrkimyksessään hyvin, lähes täydellisesti. Heidän ”amerikkalainen unelmansa kuuluukin ”Valta hinnalla millä hyvänsä!”

Kristillis-konservatiivinen uskonnollinen oikeisto ja sen agenda on samassa linjassa kuin amerikkalaisen yhteiskunnan konnien agenda. Kaikki he viittaavat itseensä Jumalan valittuina. Jokaiselta suuntauksen edustajalta tulisikin yksityiskeskusteluissa kysyä: ”Allekirjoitatko varauksetta jokaisen edustamasi suuntauksen menettelytavan? Soimaako omatuntosi sinua koskaan?” Vastaukseksi taitaa saadaan sadistisia raamatunlauseita ja vihaista poliittista jargonia, joka taas on omaksuttu demagogeilta ja agitaattoreilta.

Kun kristillis-konservatiivit ovat niin ihastuneita Raamattuun, niin voidaan sanoa aivan raamatullisesti, että he myivät sielunsa paholaiselle. Tuloksena hyvyyden numeeriseksi arvoksi määrittyy nolla, tai tyhjä joukko.

Historiallisesti jokaisella kristinuskon suuntauksella on väkivaltainen historiansa. Amerikassa tämä on saavuttanut täydellisyytensä poliittisen vallan tavoittelussa, nyt saavutetun vallan paaluttamisessa ikuiseksi sadistiseksi jumalalliseksi prinsiipiksi.

perjantai 11. tammikuuta 2019

Konservatiivisuus kuuluu yhteiskunnan marginaaliin


Pitkästä aikaa kävin lukemassa Uuden Suomen Puheenvuoroa. Siellä jatkuu sama meno kuin ennenkin. Aina vaalien lähestyessä persut valtaavat palstatilan. Heille voi antaa yhden aktiivisuuspisteen, mutta paskapuheet eivät muutu faktoiksi, eikä paskapuheesta voi johtaa relevantteja toimintaohjeita.

Eilen kävin myös lukemassa Patmoksen Juha Ahvion blogeja lähetyssäätiön verkkosivuilta. Sama mitä tuossa edellä sanoin persuista, pätee myös itsensä konservatiiviseksi kristityksi identifioimaan Juha Ahvioon. Paskapuhemittari hyppää ihan tappiin Ahvion tilityksten takia.

Tämä konservatiivinen joukko operoi sen verran harhaisten väitteiden alueella, että olisi jo korkea aika ryhtyä debunkkaamaan heidän väitteitään kaikkialla missä sellaisiin ikinä törmääkään. Me edistykselliset liberaalit olemme olleet kovin kilttejä noita konservatiiveja kohtaan. Konservatiivien tuottamaan mölyyn on vastattu huvittuneen hilpeällä hymyllä. Ehkä tähän tarvitaan muutos: vasta-argumentit ja erityisesti kansalaisaktivismi olisi juuri nyt tarpeen, jotta konservatiivit eivät enää pääsisi aiheuttamaan lisää haittoja.

Olen tietenkin seurannut vain kahden maan, USA:n ja Suomen, politiikkaa aktiivisesti. Edellä kuvattujen konservatiivien kannatuspotentiaali ei kummassakaan maassa riitä enemmistöasemaan, mutta silti heidän aiheuttamansa haitat ovat suhteessa suuremmat kuin maksimaalinen kannatuspotentiaali.

Konservatiivien kannatuspotentiaali Yhdysvalloissa liikkuu maksimissaan 40 prosentin vaiheilla, varmuudella kolmannes väestöstä voidaan luokitella konservatiiveiksi. Suomessa konservatiivin määritelmä on hieman eri, mutta sovellettaessa amerikkalaista määritelmää, konservatiivien kannatuspotentiaali on ehkä 15 prosenttia. Tämä luku koostuu kristillisdemokraattien ja persujen yhteenlasketusta kannattajakunnasta. Suomessa konservatiiveja löytynee myös muiden puolueiden riveistä, valitettavasti.

Yhteiskunnallisen debatin yhteydessä sekä Suomessa että USA:ssa on esitetty väite, että kansa olisi jakautunut kahtia. Oletetaan väitteen pitävän paikkansa, vaikka todellisuudessa joko on kaiketi tapahtunut useampaankin osaan.

Oikeastaan on hienoa, että kansa on jakaantunut edellä kuvatulla tavalla. Konservatiivien aiheuttamat haitat ovat vihdoinkin joutumassa suurennuslasin alle. Kun yhtälöön lisätään konservatiivien kaikinpuolinen korruptio, niin paradigman vaihdos on paikallaan: konservatiivisuus kuuluu yhteiskunnan marginaaliin ja sielläkin siihen kaikkein synkimpään ja syvimpään päähän.

Totta helkkarissa olen vihainen, kun konservatiivit ovat järjestelmällisesti kaikkea edistystä ja ihan mitä tahansa muutosta vastaan. Ihmiskunnan tila olisi toinen, jos konservatiivien aiheuttamiin haittoihin olisi puututtu aktiivisesti.

Suomessa tilanne on paljon parempi kuin Yhdysvalloissa. Pienessä maassa edistyskin saavuttaa väestön ripeämmin.

Mitä sinä olet tehnyt tänään konservatiivien aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi?

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Kristillisten konservatiivien viimeinen ponnistus


Viimeisenä voimanponnistuksena konservatiivit pyrkivät saattamaan voimaan autoratiivisen ja totalitaristisen yhteiskuntajärjestyksen. Tätä voidaan kutsua myös vähemmistön diktatuuriksi.

Kristittyjen konservatiivien ja oikeistopopulistien yhdistävänä tekijänä on epätosia väittämiä esittävä retoriikka ja kuvitteelliset uhkakuvat.

Kristilliset konservatiivit maalailevat uhkakuvia moraalisesta rappiosta, maahanmuuttopolitiikan tuomasta kuvitteellisesta islamisaatiosta, kristittyjen vainoista jne. Kaikki on kuitenkin epätosista premisseistä johdettuja epätosia johtopäätöksiä.

Kaikkein paatuneimmat fundikset taitavat olla myös kaikkein kriittisimpiä kansainvälistä yhteistyötä kohtaan, paitsi jos yhteistyötä voidaan puolustaa evankelioimisella. Uhkakuvat eivät perustu realiteetteihin ja faktoihin vaan sentimentaaliseen primitiiviseen fiilistelyyn. Täten konservatiivien kannatuksesta ainakin osa selittyy uskonnon ja populistisen politiikan liitolla.

Nämä fundikset, populistiset poliitikot ja muut kuppikunnat ovat niitä, joihin faktat eivät tehoa. Vaikka tuolle sekalaiselle joukolle esittäisi asiat ihan vääntämällä rautalangasta, niin tulos on yhtä tyhjän kanssa. Fundamentalismi ja populismi edellyttävät kategorista denialismia. Toisinaan tämä tekee heistä hassuja höpöttäjiä, mutta yleensä he aiheuttavat sen sortin haittoja, että noiden haittojen korjaamiseen kuluu tolkuttoman paljon muutenkin rajallisia resursseja.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Tapio Puolimatka ehdolla eduskuntaan - sekopäistä harhaisuutta luvassa


Kristillisdemokraatit nimesivät ”kahdestisyntyneen” professorin, Tapio Puolimatkan eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään vaaleihin.

Tämän blogin alkutaipaleella kommentoin paljonkin Tapio touhuja. Tapio jutut ovat olleet sakeita, eikä mikään ole muuttunut.

Hassu yhteensattuma on se, että tämän blogin edellisen neljän viikon luetuin juttu oli lähes kolme vuotta sitten kirjoitettu Mia ja Tapio Puolimatkan vihamielinen maailmankuva. Saman periodin toiseksi luetuin kirjoitus oli sekin lähes kolmen vuoden takaa: Tapio Puolimatkan tekopyhyys paistaa läpi.

Näistä tuo jälkimmäinen on blogin kolmanneksi luetuin postaus ja ensin mainittu blogin viidenneksi luetuin postaus.

Ne löytyvät tuolta:


ja tuolta:


Viime eduskuntavaaleissa Mia Puolimatka oli Kristillisdemokraattien ehdokkaana keräten 376 ääntä. Tapsa varmaan saa 500 ääntä, ehkä enemmänkin, mutta se ei riitä.

Kun on lukenut sekä Mian että Tapion kirjoituksia, niin on mahdotonta sanoa, kumpi on harhaisempi. Molempien jutuissa seikkailee jumalia ja muita vekkuleita olioita, jotka punovat kaikenlaisia konnankoukkuja ihmisten päänmenoksi.

Oikeastaan Tapsa on oikein erinomainen kristittyjen edustaja kevään vaaleissa. Hänessä kiteytyy kaikki se, mikä kristinuskossa ja sen politisoidussa suuntauksessa on vialla.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Harkimo liian korruptoitunut Kokoomukselle


Viime viikkoina ovat iltapäivälehdet raportoineet Jokerien yli 50 miljoonan euron summaan kohoavista tappioista. Siinä on ollut Jokerien toimitusjohtajalla selittämistä. Taustapiruna vaikuttava Harry Harkimo on työntänyt toimitusjohtajan bussin alle peittääkseen oman rikollisen korruptionsa. Harkimo huseeraa pakotteiden alaisena olevien liikemiesten kanssa ja siitä voi vetää johtopäätöksen, että kaikki osapuolet pyrkivät vain kiertämään Venäjän vastaisia pakotteita. En olisi lainkaan yllättynyt, jos Harkimo olisi Rotenbergien ja Timoshenkon bulvaani.

Harkimo on vain yksi esimerkki korruptoituneesta liikemiehestä. Korruptio leviää politiikkaan aina ja takuuvarmasti, kun liikemies ryhtyy poliitikoksi. Esimerkkejä riittää aina Berlusconista Trumpiin ja vähemmän näkyviin liikemiehiin. Kun on seurannut ”harkimoiden” globaalia korruptiota, niin sanasta ”liikemies” on tullut synonyymi sanalle ”rikollinen”.

Harkimon korruptio on jopa liikaa Kokoomukselle. Kun Harkimo ei esimerkillisestä korruptiosta huolimatta saanutkaan hänelle luvattua ministerinpestiä, niin Harkimo otti hatkat koko puolueesta. Kokoomuksen puoluepamppujen hälytyskellot kilisivät Code Red –tasolla kun Harkimon korruptiota alettiin penkoa. Kokoomuksen imagotappiot ovat muutenkin merkittävät, joten yhtään ”harkimoa” Kokoomus ei tarvinnut.

Harkimolla on käänteinen Midaksen kosketus: kaikki mihin Harkimo koskee, menee paskaksi.

Aamulehden verkkoversio listasi 28.4.2018 Harkimon katastrofaalisia epäonnistumisia. Aina palaa jonkun muut rahat Harkimon korruption takia.

1.  Hartwall Areenan kauppoja puitiin oikeudessa asti. Tämä oli harvinainen voitto Harkimolle Sanoma Oy:ta vastaan. Halli päätyi venäläisille ja on sen jälkeen ollut osa pakotteiden kiertämistä ja muuta venäläisten rikollisuuteen viittaavaa kähmintää aina rahanpesuun asti.

2.  Harkimo tunaroi jalkapalloseura FC Jokerit mittaviin tappioihin. Seura lopetti toimintansa ja taas kerran Harkimo onnistui polttamaan muiden rahat oman korruptoitumisensa takia.

3. Hampurin monitoimihalli kaatui sekin SanomaWSOY:n syliin, kun hallin rahoittajille kävi selväksi Harkimon korruptio. Rahaa piti sataa taivaalta viemällä Jokerit pörssiin, mutta Harkimo tunaroi senkin. Taas muut pelastivat Harkimon, eikä heppua edes hävettänyt.

4. Myös muut rakennushankkeet ovat kaatuneet tyypillisenä esimerkkinä Sipoonranta. Taloudellisten tappioiden edessä Harkimo läpeensä korruptoituneena liikemiehenä poltti muiden rahat ja myi osuutensa Skanskalle, jotta omat rahat eivät olisi palaneet. Niitä rahoja Harkimolla ei edes ollut.

Samoin kävi Hankoon suunnitellulle talo- ja hotellihankkeelle. Taloudellisten realiteettien edessä Harkimo yritti pelastaa nahkansa onnistuneesti myymällä täysin kuralla olleen hankkeen yritykselle, joka kaksi vuotta myöhemmin teki konkurssin.

5. Harkimo on tunaroinut urheilumanageroinninkin saralla. Jokaisen, jonka managerina Harkimo on ollut, ura on kääntynyt laskuun; toisinaan jopa syöksykierteeseen.

6. Muut vituksi menneet hankkeet: a) Sport FM- radiokanava, b) Anna-käteisautomaattiketju, c) urheilu- ja tapahtuma-alan yritys Starsquad ja moni muut.

Aamulehden juttu päättyy seuraavasti: Kauppalehti tilasi vuonna 2010 analyysiyhtiö Balance Consultingilta selvityksen Harkimon bisnerimperiumista. Jutun otsikko oli : Harkimon elämäntyö: Rapakuntoinen yritysryväs.

Harkimo on läpeensä korruptoitunut konna!

lauantai 5. tammikuuta 2019

Evankelikaalinen terrori jatkuu myös vuonna 2019


Kun katsoo toissapäivinä aloittaneen kongressin edustajainhuoneen kokoonpanoa, niin muutama seikka on syytä ottaa huomioon.

Demokraattien riveistä valitut edustajat edustavat diversiteettia sellaisena kuin se esiiintyy väestössä. Nämä edustajat ovat läpileikkaus USA:n demografisesta tilanteesta juuri. Tendenssi on ollut kohti suurempaa diversiteettia, mutta vasta nyt se alkaa näkyä poliittisten päätöksentekijöiden kohdalla.

Republikaanien edustajat taas ovat kuin jonkin suuremman pörssiyhtiön johtokunnan kokouksesta: valkoiset ikääntyvät miehet ovat pääosassa. Demografisesti tämä ryhmä on jo nyt vähemmistössä, mutta niin vain he roikkuvat vallankahvassa.

Näillä harmaahapsilla on vankka evankelikaalisen liikkeen tuki. Täten he pystyvät vähemmistöasemassakin terrorisoimaan ympäristöään aiheuttaen isoja tuhoja.

Jerry Falwell Junior on vastenmielisen isän vastemielinen poika, jolle uskonnollisen oikeiston republikaaninen terrori on elinehto. Muussa tapauksessa hänen johtamansa republikaaninen ja evankelikaalinen kultti ei voisi terrorisoida amerikkalaisia nykyisessä mittakaavassa.

Right Wing Watch raportoi, kuinka Falwell Juniorin mielestä kristittyjen velvollisuus on tukea kaikissa tilanteissa Donald Trumpia täysin riippumatta siitä, mitä Trump tekee tai sanoo.

Falwellin jutut eivät eroa millään tavoin ääri-islamististen jihadistien jutuista. Kaikki uskonnoista johdetut poliittiset suuntaukset ovat terroristisia, eikä poikkeuksia ole.

Falwellista voi lukea tuolta:

torstai 3. tammikuuta 2019

Spektaakkeleita luvassa, uusi kongressi aloittaa tänään


Tänään on luvassa pienimuotoinen spektaakkeli uuden kongressin aloittaessa toimintansa. Marraskuussa 2018 käydyissä vaaleissa kaikki edustajainhuoneen ja kolmannes senaatin edustajista meni vaihtoon. Aika moni kokenut poliitikko säilytti paikkansa, mutta demokraatit saivat edustajainhuoneeseen huomattavan enemmistön. Aika moni heistä edistyksellinen, vähemmistöryhmiin kuuluva ja naisia valittiin demokraattien riveistä ennätysmäärä.

Odotettavissa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, isoja ja pieniä spektaakkeleita; jos ei heti ensimmäisenä päivänä niin ensimmäisen vuoden kuluessa. Seuraavat vaalit pidetään marraskuussa 2020 ja sitä ennen ehtii tapahtua vaikka mitä mielenkiintoista.

Ensimmäisenä kaiketi yritetään avata osittain suljettu liittovaltion hallinto. Trump ei saa muuriaan ja tässäkin asiassa demokraatit marssivat kohti voittoa. Hienoa!

Yhdysvaltain valtiovarainministeri julkaisi eilen luvut, joiden mukaan liittovaltion velka on kasvanut Trumpin kaudella 2 triljoonalla dollarilla. Luku on isompi kuin kukaan osasi odottaa, mutta silti se ei hämmästyttävä.

Republikaanien korruption päämääränä on viimeisen 40 vuoden aikana ollut valtiovarainministeriön kassan kuivattaminen siten, että republikaanien rikollinen miljonäärisiipi voi jatkaa tuhlailevaa yltäkylläistä elämäänsä niillä rahoilla, jotka on tarkoitettu valtion yhteisen hyvän edistämiseen.

Tällä hetkellä lähes tusina liittovaltion ylimpään johtoon kuuluvaa on tutkinnan alaisena koskien liittovaltion varojen väärinkäyttöä.

Triljoonan dollarin veronkevennykset yrityksille ja rikkaille yksityishenkilöille tekivät ison loven valtiovarainministeriön kassaan. Toinen samanlainen lovi on syntynyt vain ja ainoastaan republikaanisen hallinnon korruption takia.

Tuolla triljoonalla dollarilla yritykset ostivat takaisin omia osakkeitaan pönkittääkseen pörssikurssiaan, mutta vikaanhan se meni, ja talouden kääntyessä laskuun republikaanisen rosvouden ansiosta, pörssikurssit päätyivät joulukuussa laskuun ja koko triljoona paloi kokonaan.

Tässä lähtötilanne uusille spektaakkeleille.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Evankelikaalisten rivit rakoilevat mutta korruptio syvenee


Aina kun evankelikaaliset sanovat tai tekevät jotain typerää, niin se ei ole uutinen, mutta se on uutinen, että evankelikaalisten rivit rakoilevat; ei paljon mutta kuitenkin.

Evankelikaalisten sadismista on tullut kristinuskon kokokuva Yhdysvalloissa, vaikka heitä on maksimissaan ehkä kolmannes amerikkalaisista kristityistä. Kristinusko on jo perusteiltaan sadistista ja julmaa: kaikki oman kuppikunnan ulkopuolisiin tulee suhtautua sadistisen julmasti, eikä väkivaltakaan ole poissuljettujen toimintatapojen joukossa.

Republikaanisen puolueen taakse ryhmittyneen uskonnollisen oikeiston sekopäisin joukko, etelän baptistit (Southern Baptist), on tehnyt uskonnosta poliittisen ideologian ja ideologiasta uskonnon. Tätä on toteutettu nyt yli 40 vuotta.

Aika ajoin joku vähemmän tunnettu evankelikaalinen nousee liikkeen johtavia sadisteja, Jerry Falwell Junioria ja Franklin Grahamia vastaan. Metaforisesti Falwell ja Graham ovat myyneet sielunsa todella halvalla.

Alabamalainen pastori, Alan Cross, sanoi muutama päivä sitten, että Falwell Junior on korvannut Jeesuksen Trumpilla. Cross on harvinaisen oikeassa. On helppo osoittaa, kuinka Falwell on oikein malliesimerkki republikaanien evankelikaalisen sadismista ja korruptiosta; kaikesta ikävästä mikä juontaa yhdestä kristinuskon tulkinnasta.

Ennen Joulua Falwell Juniorian uutisoitiin tehneen hämäriä rahansiirtoja. Vähän mutkan kautta tällä oli yhteys Donald Trumpin korruptioon. Falwell oli myöntänyt 1,8 miljoonan dollarin lainan jollekin uima-allasvahdille ja sitten tämä allasvahti oli nimetty jonkin lomakohteen manageriksi.

Lainan oli junaillut Trumpin asianajajana kunnostautunut Michael Cohen. Cohen on saanut rikoksistaan kolmen vuoden tuomion ja lusiminen alkaa maaliskuussa 2019. Lisää syytteitä on Cohenille tulossa kunhan tutkimukset etenevät. Tuleeko vankeusrangaistukseen lisää vuosia, selviää aikanaan.

Tuo Falwellin iso rahansiirto olisi jäänyt kokonaan huomiotta, mutta se tuli esiin jonkun oikeuteen toimitetun dokumentin alaviitteissä. Uutisointi ei kertonut mihin tapaukseen Falwellin rahat suoranaisesti liittyvät, mutta kun asialla ovat Falwell ja Cohen, on jokseenkin selvää, että kyse on oletusarvoisesti rikollisesta toiminnasta.

Tällainen toiminta on aivan jokapäiväistä evankelikaalisille republikaaneille. Kaikki rikollinen ja moraaliton toiminta on heille mitä parhainta kristillisyyttä.

Alan Crossista lisää tuolta:

tiistai 1. tammikuuta 2019

Toiveita vuodelle 2019


Vuoden ensimmäisenä päivänä voi taas esittää toiveita alkavalle vuodelle. Muutama toivomus on listalla.

Yhdysvaltain poliittisessa tilanteessa toivomus on se, että republikaanien korruptiota ryhdytään tutkimaan perinpohjaisesti. Pientä optimismia herättää se, että ylihuomenna valta vaihtuu kongressin edustajainhuoneessa. Siitä alkaen demokraateilla on enemmistö tutkintaa suorittavissa komiteoissa.

Republikaanit ovat rikollisliiga ja vaarallinen terroristiorganisaatio, joten on jo korkea aika, että heidän laiton toimintansa tutkitaan. Edustajainhuone voi kutsua kenet tahansa kuultavaksi ja toiveenani on, että kuulemistilaisuudet ovat julkisia ja mieluiten televisioituja kuten oli Watergate-skandaalin tutkimusten yhteydessä.

Kongressille valehtelu on samanlainen rikos kuin valehtelu FBI:lle. Rangaistus on tavallisesti vankeutta. Jos henkilö x valehtelee kuulemistilaisuudessa, niin syytekirjelmässä lukee x vs. The United States.

Jos on liittovaltion politiikka republikaanien korruptoimaa, niin korruptio on moninkertaista paikallispolitiikan tasolla. Paikallispolitiikassa ei tietenkään liiku yhtä isoja rahoja, mutta paikallispolitiikkoja on jo pelkästään ison maan koosta moninkertainen määrä, niin rikollisen korruption kumulatiivinen määrä on sekin moninkertainen.

Hyvin harvoin paikallinen republikaaninen rikollinen korruptio yltää valtakunnalliseksi uutiseksi, mikä on sinällään harmillista. Jokainen republikaaninen poliitikko on oletusarvoisesti rikollisesti korruptoitunut ja se tulee paljastaa juurta jaksain.

Republikaaninen rikollinen korruptio on jatkunut jo niin kauan, että se ei enää hätkäytä ihmisiä. Ihmisistä on tullut välinpitämättömiä republikaaniselle rikolliselle toiminnalle. Ehkä havahtuminen sietämättömään nykytilaan tapahtuu, kun rikolliset republikaanit saavat yksi toisensa jälkeen tuomioita liittovaltion tasolla. Tämäkin on toive vuodelle 2019.

Yhdysvalloissa tutkiva journalismi on kokenut viime vuosina renessanssin. Tosin Watergate-raportoinnin kaltaista vaikutusta sillä ei ole ollut. Republikaanit ovat korruptoituneita rikollisia vaikka häkki heilahtaisikin. Raportointi on kuitenkin tuonut hyvin esille sen, kuinka mädäntynyt organisaatio republikaaninen puolue on. Millään journalistisella organisaatiolla ei ole resursseja raportoida republikaaninen kaiken kattavasta rikollisuudesta. Silti on tärkeää uutisoida resurssien sallimissa rajoissa.