torstai 7. tammikuuta 2016

Puolimatka puhuu ihan pehmeitä



Teologisilla opintopäivillä, tuolla fundamentalistien puuhakerholla, puhuttiin tänäkin vuonna pehmeitä. Pahiten päänsä pehmittänyt, kuinka ollakaan, oli jälleen kerran Tapio Puolimatka. Aina kun Puolimatka puhuu, paskapuhemittari kosahtaa ihan tappiin.

Tällä kertaa Puolimatkan idioottimaisin teesi oli: Yhteiskunta kantaa tiedostamatonta syyllisyyttä. Kas kummaa, juuri Tapio Puolimatka porautuu kansan tiedostamattomuuden ytimeen. Ei lainkaan uskottavaa. Puolimatka voi väittää mitä tahansa, mutta väitä vaatii jo pelkän uskottavuuden kannalta todennettavia näyttöjä ja perusteluja. Kunnon paskanpuhujan tavoin Puolimatka ei sellaisia esitä, koska tietää itsekin puhuvansa ihan pehmeitä.

Koska yhteiskuntamme ei voi myöntää elävänsä synnissä tappaessaan lapsia äitinsä kohtuun, jo syntyneidenkin lasten oikeus elämään asetetaan ennen pitkää kyseenalaiseksi. Ihmisen ehdoton oikeus elämään tulee uhatuksi.

Mikä lienee tuonkin taustalla olevan mekanismi? Tässäkin asiassa Puolimatka on huvittavan subjektiivinen. Sikiö olipa sen missä vaiheessa raskautta tahansa, on raskaana olevan naisen sisällä oleva solumöykky. Jo syntynyt lapsi voidaan katsoa ihmiseksi. Mitään linkkiä solumöykyn ja syntyneen lapsen välillä ei ole.

Puolimatkan ja näiden abortin vastustajien haluna tuntuu olevan pääsy määräilemään siitä, mitä kukin nainen kropallaan tekee. Ei onnistu, ei ainakaan vetoamalla jonkin kuvitellun jumalan kuviteltuun tahtoon. 

Abortti on täysin laillinen Suomessa, eikä tähän asiaan Puolimatkalla ole nokan koputtamista. Tuosta vastasyntyneen lapsen tappamisesta Puolimatkalla on siitäkin henkilökohtainen subjektiivinen näkemys: yksi Puolimatkan lapsista sattuu olemaan vammainen. Tapio, ei kukaan ole tulossa tappamaan lastasi vai olisitko sinä halunnut tappaa tuon lapsen aikoja sitten?

Maailmankaikkeuden Luojana Kristus on luonnon lainalaisuuksien ja ihmiselämää säätelevien normien alkuperä.

Just joo Tapio! Kristus on myytti. Ei edes tarinaan ole kirjoitettu luonnon lainalaisuuksia. Se mikä Raamatussa nyt sattuu edes etäisesti viittamaan luonnonlakeihin, on niin pielessä kuin vai voi olla. Raamatusta ei ole oppikirjaksi, eikä moraaliseksi ohjeeksi. Raamattua noudattamalla syntyy vain uusia Puolimatkoja. Tapio, tiesitkö että Raamatussa kannatetaan aborttia?  Lue 2. Moos 21:22 -23. Sikiötä ei pidetä ihmisenä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti