lauantai 2. tammikuuta 2016

Patmoksen Pasi Turunen kävi kiusaamassa lapsia



Tällä kertaa Patmoksen pellehermanni Pasi Turunen on käynyt kiusaamassa lapsia. Turunen kirjoitti:

Joukko lapsia oli valinnut minun luokkahuoneeni, jossa saivat kysellä kaikkea Raamatusta. En ole elämässäni ollut niin kipsissä ja sisäisesti kauhuissani, kuin silloin. 

Jotenkin siitä selvittiin. Olin helpottunut, kun huomasin, että on aika lopettaa.
Mutta sitten tuli johtaa lapset yhteiseen päätösrukoukseen. Minulla ei ollut aavistustakaan miten. Kokemukseni mukaan suomalaisia aikuisiakin on tavattoman vaikea saada rukoilemaan ääneen ja yhdessä.

Yhtäkkiä sain ajatuksen: ”Nyt me päätämme ja rukoilemme yhdessä,” sanoin lapsille. ”Rukoilemme jokainen lyhyesti vuoron perään siten,, että jokainen aloittaa sanoilla: ’Kiitos, Jeesus siitä, että…” ja sitten täydennät sen lauseen lyhyesti loppuun.”

Lapset painoivat päänsä rukoukseen ja yksi toisensa jälkeen rukoilivat: ”Kiitos, Jeesus siitä, että…” Se oli yksi koskettavimpia rukoushetkiä, joissa olen ollut. Lasten sydämestä nousevat kiitoksen aiheet olivat täynnä kiitosta elämän pienistäkin asioista - vanhemmista, ystävistä, leiristä, Jumalan sanasta. 

Noin kirjoitti mies, joka kannatti lapsiin kohdistunutta väkivaltaa Vanhan Testamentin yhteydessä tapahtuneissa kansanmurhissa. Lapset kuulemma olivat ”sotilaskohteita” ja täten ansaitsivat kuoleman.

Kirjoitin aiheesta vuonna 2015:

Erityisen raskauttavaa Turusen kannalta on se, että hän toi väkivaltaan pohjautuvan ”raamatullisen” agendansa selvästi esille Leif Nummelan toimittamamassa Cafe Raamatussa:

Antaisitko näin vastenmielisen miehen aivopestä lapsiasi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti