perjantai 15. tammikuuta 2016

Jeesuksen barbaarinen väkivaltaisuus



Aamulehden printtiversion Lukijalta –palstalla julkaistiin 10.12.2015 jonkun Ahosen mielipidekirjoitus, joka oli otsikoitu : Jeesuksen sanoista oli turha hakea väkivaltaa. Ahonen lukee Raamattuaan melko selektiivisesti. Jeesus kehotti toistuvasti väkivaltaan. 

Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus sanoi: 34. "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. 35 Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan.

Vaikka edellisiä jakeita lukisi ”vain” vertaiskuvallisesti, niin siitä huolimatta jakeisiin sisältyy väkivallan elementti.

Myös perhearvoissaan Jeesus oli ainakin implisiitisti väkivaltainen. Edelleen Matteuksen evankeliumista: 37 "Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle. 37 Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle.

Jokainen ei irtisanoudu omasta perheestään, ei kelpaa Jeesuksen seuraajaksi. Lopulta tällaisia ihmisiä uhkaa ikuisesti kestävällä kidutuksella tulimeressä.

Jeesus myös kehottaa seuraajiaan hankkimaan aseita: Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan. (Luukas 22:36)

Edellisten lisäksi Jeesus itse toimi väkivaltaisen anarkistisesti temppelissä hyökkäämällä täysin laillista ammattiaan hoitavien rahanvaihtajien kimppuun.

Kolme Abrahamista polveutuvaa uskontoa, judaismi, kristinusko ja islam ovat kaikki perusteiltaan väkivaltaisia. Uudessa Testamentissa seikkailee erityisen väkivaltaisen Vanhan Testamentin sadistisen jumalan väitetty poika. Vanha Testamentti taas on kertomus murhista, raiskauksista, kansanmurhista ja orjuudesta. Kaikkea tätä Vanhan Testamentin jumala piti erityisen hyvänä.

Uudessa Testamentissa Jeesus tuli täyttämään lain; siis väkivallan elementin. Tämän hän teki kiristämällä vaatimustasoa entisestään: jokainen joka ei hyväksy häntä ”Vapahtajanaan” ansaitsee ikuisen kidutuksen helvetissä.

Edellisen perusteella Uusi liitto ei korvannut Vanhaa Liittoa vaan teki siitä vieläkin väkivaltaisemman. Kaikkivaltiaaksi väitetyllä hahmolla olisi luullut olevan arsenaalissaan muitakin keinoja. 

Onneksi nämä Raamatun kertomukset ovat vain muinaista mytologiaa, sillä elämänohjeeksi niistä ei ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti