Blogikirjoittaja
Teuvo V. Riikonen osoitti poikkeuksellista rehellisyyttä Seurakuntalaisen sivuilla 31.1.2016 päivätyssä kirjoituksessaan,
jonka otsikko oli Rajat kiinni ja
pelkomme. Verrattuna esimerkiksi edellisessä postauksessani käsiteltyyn Leo
Mellerin pelkovaikerointiin, Riikosen kirjoitus sijoittuu aivan päinvastaiseen
suuntaan.
Riikonen
kirjoitti:
Joillekin se on ”rajat kiinni” ajattelu. Se
on reviirisäksätystä globaalin ajattelun sijaan. Mitä enemmän pyörimme oman
napamme ympärillä, sitä enemmän sitä harjoitamme. Silloin olemme koko ajan
varpaillaan, milloin pakolaisten, Venäjän, mamujen, suvakkien, toisella tavalla
uskovien ja naapurikuntien asukkaiden puolesta. Pelkäämme enemmän naapuria,
kuin naapuri meitä. Kun tällainen saa otteen, ihmisestä tulee erilainen.
Tällaiset ihmiset vaativat rajoja kiinni, mutta eivät kaikkien kohdalla.
Sitten Riikonen
lataa täyslaidallisen:
He vaativat ihmisiä aisoihin, poliitikkoja
vankilaan ja pappeja oikeisiin töihin. Heillä on koko ajan paha olla. He
eivät tiedä, että heidän suurin ongelmansa on pelko, jota he eivät tunnista,
tunnusta ja kohtaa. Heidän mielestään koskaan ei ole ollut näin kauheaa aikaa.
Vedenpaisumuksesta, Rooman palosta, mustasta surmasta, rutosta, leprasta,
maailmansodista ja Tsunamista on selvitty, mutta ”ei Perkele näistä 30.000
pakolaisesta.”
Änkyräuskovaisten
kannalta Riikosen kirjoitus on karua luettavaa. Taitaa olla niin, että mitä
fundamentalistisempi uskova on, sitä suuremman pelkokertoimen hän saa.
Riikosen
johtopäätös on:
Työtä pelon voittamiseksi on tehtävä
yhdessä. Maailma on yhteinen, ongelmat yhteisiä ja haasteet yhteisiä. Rajat on
annettu, mutta rajat voidaan ylittää. Uusi ajattelu vaatii uutta asennetta,
ajattelua ja oman mukavuusrajan ylittämistä. Joskus se vaatii pelon tunnistamista,
jotta voit sen kohdata.
Siitä vana
fundikset toteuttamaan Riikosen teesejä sen sijaan, että aina vaikeroitte
peloissanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti