lauantai 12. maaliskuuta 2016

Tapio Puolimatkasta "drama queen"?



Puolimatka saa kuraa niskaansa Uuden Suomen Puheenvuorossa. Kaikki paska sataa niskaan aiheesta. Tällä kertaa kritiikkiä Puolimatkaa kohtaan tarjoilee ihan eri kirjoittaja kuin se eilisessä postauksessani mainittu kirpeää kieltä käyttänyt kriitikko. Maaliskuinen internet-draama sen kuin jatkuu.

Kuinka nopeaa tahtiin jutut katoavat tällä kertaa bitti-avaruuteen. Ehkä Puolimatka oletti, että häntä ei haasteta verbaaliseen kaksintaisteluun? Oletus oli turhan optimistinen: edes professorin titteli ei tee Puolimatkasta immuunia kritiikille. Juuri asemansa johdosta kaikki mitä Puolimatka sanoo, joutuu tavallistakin kriittisemmän tarkastelun kohteeksi.

Louekosken blogista Uuden Suomen Puheenvuorossa:
Puolimatkan tapa käyttää akateemista arvovaltaansa uskomuspohjaisten käsitysten propagoimisessa on herättänyt lukuisia vastareaktioita eri alojen tieteentekijöiden ja asiantuntijatahojen parissa. Myös lastensuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat tyrmänneet selvin sanoin Puolimatkan lapsen oikeuksia koskevat näkemykset, joita hän on esittänyt taistelussaan samaa sukupuolta olevien parien avioliittoja vastaan.

Blogisti on näin aluksi kovin kiltti uudestisyntyneelle professorille, mutta jatkoa seuraa:
Eräs keskeinen piirre Puolimatkan mielipidevaikuttamisessa on hänen tapansa viitata sellaisiin tutkimuksiin, jotka on laajalti kyseenalaistettu edustamallaan tieteenalalla. Puolimatka ei oman mielipidevaikuttamisensa yhteydessä kaihda myöskään erilaisten täydellisen todentamattomien käsitysten – esimerkiksi voimakkaita ennakkoluuloja herättämään pyrkivät salaliittoteorioiden kaltaiset ajatusrakennelmat – levittämistä.

Kovin kummoinen kuva Puolimatkasta ei synny tiedemiehenä. Lieneekö Puolimatka edes koskaan ollutkaan tiedemies.

Minäkin esitän salaliittoteorian: Puolimatka pinnisteli sen verran, että pääsi professoriksi. Siitä asemasta käsin hän sitten noudattaa dominionististä strategiaa yrittämällä ujuttaa kristillistä propagandaa osaksi tiedekeskustelua.

Popcornit ovat paukkumassa ja kaljat kylmenemässä. Maaliskuinen internet-draama jatkuu…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti