tiistai 29. maaliskuuta 2016

Tapio Puolimatkan kehäpäättelyä



Uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka julkaisi taannoin (21.2.106) Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla kirjoituksen, jonka otsikkona oli Sukupuolineutraali yhteiskuntakoe: hämäävä tasa-arvoretoriikka.

Kun nyt viime aikoina olen eri yhteyksissä ruotinut Puolimatkan kirjoittelu, niin menköön nyt siinä samassa tämäkin, vaikka Puolimatkan jutut ovat aivan päättömiä. Aina jaksaa hämmästyttää ja kummastuttaa se, kuinka helkkarin tyhmänä Puolimatka pitää lukijoitaan. Ainakin Uuden Suomen lukijoissa on oppineita henkilöitä. Ehkä Uusi Suomi on hieman väärä foorumi Puolimatkan propagandalle. Herätyskristillisiin piireihin ja muihin änkyröihin Tapio jutut varmaan uppoavat täysin.

Tarkastellaan tällä kertaa vain yhtä Puolimatkan väitettä. Tapio kirjoitti:
Päättelyn lähtökohtana on avioliitolle annettu uusi määritelmä, jonka mukaan avioliitto on “aikuisten välinen läheinen suhde”. Tämän uuden määritelmän pohjalta argumentoidaan, että koska avioliitto on pelkästään kahden aikuisen välinen läheinen suhde, kahdelta samaa sukupuolta olevalta henkilöltä ei voida kieltää oikeutta mennä keskenään avioliittoon.

Ja sitten Tapio sönkötti:
Tämän päättelyn ongelmana on, että avioliiton merkitys ensin lähtökohtaisesti uudelleen määritellään tavalla, joka ei tee oikeutta sen erityisluonteelle miehen ja naisen välisenä liittona, ja sitten tämän uuden avioliiton määritelmän pohjalta esitetään syyte syrjinnästä. Tasa-arvoon perustuvan argumentin pahanlaatuinen kehä näkyy siinä, että sen lähtökohtana on avioliiton uudelleen määrittely, jonka avulla se perustelee avioliiton uudelleen määrittelyn.

Ja tuollaista tekstiä suoltaneen hepun pitäisi olla hyvin perehtynyt filosofiseen argumentaatioon? Ei ikinä uskoisi.

Tuolla tavalla muotoiltuna tasa-arvoisen avioliittolain kannattajien väitettä voidaan pitää kehäpäättelynä. Sitten Tapio kuitenkin asettaa itselleen pommin, joka myös räjähtää tuhoten koko Tapion kirjoituksen uskottavuuden.

Tapio määrittelee avioliiton joksikin erikoislaatuiseksi miehen ja naisen väliseksi suhteeksi. Sitten tätä erikoislaatuista miehen ja naisen suhdetta perustellaan erikoislaatuisella miehen ja naisen välisellä suhteella.

Tapio, olitko ihan tosissasi kun kirjoitit aivopierusi? Luulitko todella, ettei kukaan huomaan.

Eilen Puolimatka julkaisi Seurakuntalaisessa saman kirjoituksen kuin viikko sitten Uudessa Suomessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti