keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Taas jää sekulaarien humanistien tehtäväksi korjata Brysselin tuhot



Brysselissä paukkui ja pamahteli eilen. Tästä voidaan päätellä, että uskonto – ihan mikä tahansa niistä – on myrkyllistä. Uskonto saa muuten järkevän ihmisen tekemään pähkähulluja tekoja.

Jos tuosta Brysselin terroristi-iskusta jotain hyvää pitää hakea, niin takuulla uskontojen merkitys tulee entisestään vähenemään. Kukaan ei kohta halua koskea pitkällä kepilläkään uskontoihin, sillä se on jo nähty mitä siitä seuraa – väkivaltaa väkivallan perään.

Sinne samaan uskontojen kaatopaikalle joutuvat niin kristinusko kuin islam. Kyse on vai siitä, kumpi kuolee ja kuopataan ensin. Molemmat nimittäin ovat jo melkein vainajia.

Sitä mukaa kuin näiden terroritekojen jälkiä paikkaillaan, tulee yhä vaikeammaksi oikeuttaa uusia iskuja. Nämä uskonharhaiset tarvitsevat apua, koska juuri näiden radikalisoituneiden ainesten päässä viiraa pahasti. Jumalia ei nyt vaan ole olemassa.

Taas jää meidän sekulaarien humanistien asiaksi siivota uskovien – uskoviahan nuo islamistitkin ovat – aiheuttamat tuhot. Siinä ohessa koko yhteiskunta sitten sekularisoituu ja sellainen kehitys on pelkästään positiivista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti