sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Ei niin älykäs suunnittelija



Aamulehden Lukijat -palstalla 9.1.2015 Pentti Altonen propagoi ns. älykkään suunnittelun puolesta. Altosen kommentissa oli jotakuinkin kaikki pielessä. Se, että jotakin ei vielä tiedetä, ei tarkoita, että toistaiseksi selittämättömän ilmiön kohdalla ”god-did-it” -argumentti olisi millään laillaan relevantti. Aina kun jollekin ilmiölle on löytynyt validi selitys, luojajumala tai älykäs suunnittelija selityksinä ovat saaneet väistyä. Ilmiöille on aina löytynyt naturalistinen selitys. Mikään ei viittaa, että tilanne tulisi muuttumaan.

Lisäksi Altoselle näyttää olevan epäselvää se, että evoluutioteoria kuvaa biodiversiteettiä ja sen toimintaa ajan funktiona. Abiogeneesi puolestaan käsittelee elämän syntyä maapallolla. Siitäkin on varsin hyvä käsitys, vaikka abiogeneesia ei ole vielä kokonaisuudessaan pystytty verifioimaan.

Evoluutioteorialla ja abiogeneesilla ei kummallakaan ole puolestaan mitään tekemistä universumin synnyn kanssa. Kosmologiassa universumin synnyn avainsanoja kvanttifluktuaatio ja tyhjiöenergia. Tämän jälkeen tapahtui kosminen inflaatio. Sittemmin maailmankaikkeus toimi neljän perusvoiman mukaan. Taas kerran jumalat ja älykkäät suunnittelijat ovat tarpeettomia lisäoletuksia, joilta jo Occamin partaveitsi leikkaa siivet.

Jumalat ja älykkäät suunnittelijat ovat teistien epätoivoinen yritys oikeuttaa jonkin henkiolennon olemassaolo, kun sellaisesta ei voida koskaan todentaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti