Konservatiivien
ahdinkoa on todella hauskaa seurata. Jos niin ahdistaa, olisi ehkä syytä
tarkastella oman ajattelunsa perusteita.
Palstalla jos
toisella konservatiiveiksi profiloituneet kommentaattorit tuntuvat kärsivän
ilmastoahdistuksesta (paino ahdistuksella), vaikka he projisoivat mielellään
oman ahdistuksensa maapallon ilmaston tilasta huolissaan olevien ahdistukseksi.
Konservatiivien ilmastoahdistus onkin synonyymi ilmastodenialismille.
Ilmastoahdistuksesta on tullut konservatiiveille eksistentiaalinen ahdistus.
Samat
konservatiivit, erityisesti miehet, näyttävän ahdistuvan naisten, erityisesti
vihreiden naisten, esiinmarssista yhteiskunnassa. On aivan mahtavaa, että nuo
naiset lyövät luun kurkkuun konservatiivisille miehille. Konservatiivisille
miehille naisten osallistuminen yhteiskunnallisiin asioihin on sekin
ahdistavaa. Minusta on suunnattoman hauskaa, kun konservatiiviset miehet
ahdistuvat ja vetävät herneen nenäänsä feministien kirjoittelusta.
Konservatiivinen
ajattelu, ainakin sen uskonnollinen muoto, redusoituu aina sukuelimiin.
Erityisesti seksuaalivähemmistöt ja heidän asemansa parantaminen tuntuvat
ahdistavan konservatiiveja aivan suunnattomasti. Mitä he eivät suo itselleen,
he eivät soisi muillekaan.
Listaa voisi
jatkaa pitkäänkin, mutta todetaan nyt vain lyhyesti: muutos ahdistaa
konservatiiveja niin paljon, että muutoksesta tulee uhka heidän
olemassaololleen.
Ateistien ahdinkoa on samoista syistä hauska seurata. On hauska huomata, että ateistit kompuroivat itse asioissa, joista syyttävät konservatiiveja, oman mielipiteen ehdottomuus, kapeakatseisuus, suvaitsemattomuus, eri tavalla ajattelevien halveksunta ja naurunalaiseksi tekeminen, yleinen ahdistuneisuus siitä, kun ei maa makaa, niinkuin itse haluaisitte.
VastaaPoistaAhdistuneisuus on mielestäni erityisesti ateistien ominaisuus. Ja negatiivisen ilmapiirin synnyttäminen. Hyvä esimerkki tästä oli, kun tv:ssä kerran oli haastattelussa vapaa-ajattelijoiden Petri Karisma ja piispa Teemu Laajasalo. Haastattelussa Teemu oli rennolla asenteella, iloinen ja valoisa, sen sijaan Petri Karisma oli synkkä, iloton ja ahdistuneen oloinen. Oli kurjissaan, siitä, että uskovaiset saa Suomessa olla ja toimia ja elää uskonnonvapaudessa. Enpä ole moista ahdaskatseisuutta tavannut uskovien keskuudessa koskaan mitä tapaa ateisteissa.