Haittaisänmaallisten identiteettipolitiikka

Kun on seurannut tiettyjen kansallismielisten (kutsun tätä tiettyä joukkoa myös haittaisänmaallisiksi) puheita ja kirjoittelua, niin heidän kansallismielisyydessään rasismi on yksi silmäänpistävä piirre. Kansa ja kansakunta identifioidaan valkoisten ihmisten muodostamaksi ryhmäksi. Vähän vielä tuosta näkemyksestä oikealle puhutaan jo valkoisten miesten kansakunnasta.

Rodusta on tullut yksi identiteettipolitiikan väline. Haittaisänmaallisten kansakunnassa vain valkoiset muodostavat kansakunnan. Muun värisillä ei ole nokan koputtamista, jos joku ”väärän” värinen olisi saanut tuon maan kansalaisuuden. Täten kansalaisuus kansallisen identiteetin perustana joudutaan hylkäämään tai sitten väärän väristen kansalaisuus joudutaan perumaan, vaikka nämä olisivat syntyperäisiä kansalaisia.

Kansallismielisyys erityisesti sen haittaisänmaallinen muoto johtaa vääjäämättä sekä ryhmän sisäisiin konflikteihin että konflikteihin muiden samanlaisten ryhmien välillä. Tästä historiassa ei taida löytyä poikkeusta?

Kansallismielisten ja isänmaallisten puheet ”omasta maasta” ja ”omasta kansasta” ovat nekin lähes järjestäen huonosti perusteltuja ja argumentatiivisesti kestämättömiä. En ole koskaan kuullut ainuttakaan relevanttia määritelmää kyseisistä käsitteistä. Olkiukkoja kyllä taas riittää.

Käsitteeseen ”oma kansa” sisältyy implisiitti ajatus alamaisuudesta. On jokin taho, jolle ihmiset ovat alamaisia muodostaen tämän oman kansan. Tämä tietenkin on kovin rojalistinen ja monarkistinen näkemys ihmisen yhteiskunnallisesta asemasta. Kansalaisyhteiskunnassa taas ihmisten valitsemien johtajien tulisi olla vastuullisia valitsijoilleen. Tämä tarkoittaa myös vastuullisuutta niitä kohtaan, jotka eivät äänestäneet häntä. Tällaiseen haittaisänmaalliset eivät taivu.

Oma kansa identiteettipolitiikan välineenä edellyttää aina, että ihmiset jollain tavoin olisivat ohjattavissa ja ohjauksen suorittaa taho, jolla olisi jokin maaginen kyky päättää mikä alamaisille hyväksi. Tällaisessa tilanteessa vapausoikeudet joutavat mennä.

Valistuneen itsevaltiaan kaipaus johtaa aina vähemmän valistuneeseen tyranniaan.

Nuoret britit maallistumisen kärjessä

Kotimaa24 kertoo, että kaksi prosentti alle 25-vuotiaista briteistä pitää itseään Englannin kirkon jäseninä. Juttu ei kuitenkaan kerro, miten jäsenyys määritellään. Originaali artikkeli oli julkaistu The Guardianissa, eikä sieltäkään löytynyt jäsenyyden kriteereitä.

Iso-Britannia näyttäisi olevan sekularisoitumisen kärkimaa Euroopassa. Perinteisesti britit ovat olleet varsin konservatiivisia, mutta tässä uskontokysymyksessä he ovat edistyksen asialla. Pidän vähän yllättävänä, että juuri Iso-Britanniassa kehitys on ollut näin nopeaa. Todennäköisempää olisi, että kärkimaana olisi ollut Hollanti tai jokin Pohjoismaista.

Maallistuminen ei koske pelkästään nuoria. Guardianin mukaan vain 30 prosenttia yli 65-vuotiaista briteistä identifioi itsensä Englannin kirkon jäseniksi.

Maallistuminen on ollut trendi kaikkialla Euroopassa ainakin sata vuotta. Muutama vuosi sitten uutisoitiin siitä, kuinka nolla prosenttia islantilaisista nuorista uskoo Jumalaan. Tuohon islantilaistutkimukseen ja sen metodeihin sekä otoskokoon on syytä suhtautua varauksella. Suuntaa antavana tutkimuksena se kuitenkin oli uskottava.

Suomi vaikuttaa noiden ym. lukujen valossa kovin uskonnolliselta maalta ja sitähän Suomi on. Ev.lut. kirkolla on valitettavasti vielä turhan suuri painoarvo suomalaisessa yhteiskunnassa. Mikä on se tekijä, joka pitää suomalaiset kiinni maagisessa ajattelussa? Tästä ei taida olla luotettavaa tutkimusta.

Kotimaa24.n jutun kommenteista löytyy teksti, jossa kerrotaan, että 24 prosenttia suomalaisista uskoo Jumalaan. Sekin on suorastaan hämmästyttävän suuri luku. Suomi tosiaan vaikuttaa uskonnolliselta patavanhoilliselta maalta.

The Guardianin jutussa hämmästellään myös sitä, että vaikka nuorten keskuudessa jäsenyysluvut ovat noin alhaisia, Englannin kirkko pyörittää laajaa kouluverkostoa. Miten britit aikovat ratkaista tämän paradoksin?

Edelleen Englannin kirkon 26 piispaa istuvat parlamentin ylähuoneessa. Kannatuksen määrään nähden piispat ovat yliedustettuina.

Nähtäväksi jää päästäänkö Suomessa koskaan brittien edistyksellisyyteen mitä tulee uskontoihin?

Takaiskuja Tapio Puolimatkalle ja Timo Soinille

Suomalaisen uskonnollisen oikeiston mölyapinat Tapio Puolimatka ja Timo Soini ovat kärsineet kuluvan viikon aikana melkoiset takaiskut.

Puolimatka oli tehnyt hallintokantelun Jyväskylän yliopiston rehtorista Keijo Hämäläisestä. Puolimatkan mukaan rehtori oli toiminut sopimattomasti, kun hän oli ilmoittanut, että Puolimatkan propagandajuttu pedofilian ja homoseksuaalisuuden kausaalisuudesta ei edusta tieteen ja täten Jyväskylän yliopiston näkemystä asiasta.

Puolimatka on vuosia julkaissut samanlaista soopaa ilman seuraamuksia. Myös tällä kertaa Puolimatka ja hänen opetuksessa käyttämänsä materiaali on joutunut tarkastelun kohteeksi.

Puolimatkan tekopyhyys paistaa taas läpi perin irvokkaalla tavalla. Tapio on päätynyt julkaisemaan tuota hölynpölyään kaikilla mahdollisilla foorumeilla, jotka vain suostuvat julkaisemaan Tapion propagandaa. Tällä hetkellä nuo julkaisut ovat Puolimatkan omat kotisivut, Patmoksen, Seurakuntalaisen ja Oikean median verkkosivut.

Puolimatka on nähnyt jo tähtihetkensä. Kun lunta tulee tupaan ihan aiheesta, olisi fiksua vetäytyä julkisuudesta ja miettiä mikä meni vikaan. Tällaiseen itsekritiikkiin Tapio Puolimatka tuskin pystyy.

* * *

Ulkoministeri Timo Soini puolestaan joutuu epäluottamuslauseeseen. Soini on esittänyt vähän samansuuntaisia lausuntoja kuin toinen mölyapina, Tapio Puolimatka. Kuinka nämä uskonnollisen oikeiston puhuvat päät aina onnituvatkin löytämään kaikkein irvokkaimmat väitteet? Kuinka kieroa täytyy ajattelun olla, kun ei osaa muuta kuin esittää selvästi epätosia väitteitä tosina? Sitä sanotaan valehteluksi. Sitten nämä ”uskonsankarit” väittävät kristillisen moraalin olevan jollain tavoin korkeana. Se on vain korkealentoista maagista ajattelua.

Jo onkin aika saada nämä hahmot vastaamaan tekemisistään. Tavallisesti epäluottamuslauseet eivät johda muihin toimenpiteisiin. Asia on nyt vain otettu esille. Toivottavasti muidenkin paskanpuhujien juttuihin aletaan kiinnittää huomiota. Liian kauan nämä sankarit ovat patsastelleet hegemonia-asemansa turvin.

Puhemies Risikko ja Vapaakirkko saavat ansaitsemaansa ikävää julkisuutta

Pari päivää sitten kommentoin eduskunnan puhemies Paula Risikon hihhulointia Seinäjoen vapaakirkon järjestämässä tilaisuudessa. Tämä on jatkoa tuolle blogilleni.

Tuskin Risikko arvasi, että hänen puheensa saisi edes pientä julkisuutta. Poliitikkona Risikko tietenkin ymmärtää julkisuutta ja sen merkitystä. Julkisuuttahan jopa uskovaiset poliitikot kaikista eniten kaipaavat. He elävät julkisuudesta.

Risikkoa kohtaan on esitetty varsin kilttiä kritiikkiä. Tästä huolimatta Seinäjoen vapaakirkkolainen, Jaakko Pihlajamäki, katsoi aiheelliseksi puolustaa Risikkoa patavanhoillisessa verkkojulkaisussa, Seurakuntalaisessa. Kyllä se sopii, mutta Pihlajamäen puolustuspuheenvuoro oli ihan samaa skeidaa kuin Risikon alkuperäinen puhe.

Pihlajamäki kirjoitti: Siitä (objektiivisesti todesta) maailmankuvasta, että Jumala on taivaan maan ja luoja, Jeesus on syntien sovittaja ja Pyhä Henki meidän keskellämme vaikuttava voima, ei ole hyväksyttävää ottaa elämän käytännön ratkaisuille ja päätöksille.

Noista tekijöistä ei tosiaan ole yhtään minkään perusteiksi. Tämä on jo perin puuduttavaa, mutta toistetaan taas kerran: Yhdestäkään jumalasta ei ole mitään evidenssiä. Tästä taas seuraa, että luojajumalia ei ole, joten ei ole luomistapahtumaakaan. Jeesus tuskin oli historiallinen henkilö. Hänestäkään ei ole mitään evidenssiä. Pyhä Henkikin on aivan yhtä olematon kuin Jumala ja Jeesus. Pihljamäkin kompuroi oikein kunnolla objektiivisen todellisuuden kanssa. Ei kyllä yllätä yhtään.

Kyllähän se vituttaa kun nykyisin päätöksiä tehdään faktojen pohjalta, eikä suinkaan maagisen ajattelun perusteella. Pihlajamäen vakaumus kuuluukin juuri sinne marginaaliin, jonne uskonnot kerrallaan päätyvät.

Pihlajamäkeä närästää sekin, että Apu-lehden toimituspäällikkö Mikko Vienonen kritisoi kristinuskoa. Vienonen on tehnyt saman johtopäätöksen kuin moni muu: Lausunnoillaan puhemies Risikko hyppää niiden huolestuneiden konservatiivien kelkkaan, jotka haluavat tulkita vähemmistöjen tasa-arvon toteutumisen uhaksi enemmistölle. Niiden kelkkaa, joiden mielestä uskonnon käsittäminen yksityisasiaksi kaventaa heidän uskonnonvapauttaan eli oikeuttaan laulaa suvivirttä koulun päättäjäisissä. Niiden kelkkaan, joiden mielestä kaksi kasviannosta viikossa on varusmiesten ideologista sortamista.

Loput Seurakuntalaisen sivuilla julkaistusta Jaakko Pihlajamäen blogista on pelkkää bullshittiä ja sitähän kaikki uskonnot ovat ilman poikkeuksia.

Amerikan jäähyväiskiertue

Amerikkalainen journalisti, Chris Hedges, on jälleen julkaisut kriittisen kirjan tällä kertaa nimellä: America, The Farewell Tour.

Tässä blogissa on aiemminkin ollut puhetta Hedgesin näkemyksistä. Erityistä huomiota on kiinnitetty vuonna 2007 julkaistuun kirjaan American Fascist: The Christian Right and the War on America.

Hedgesin visiot reilun kymmenen takaa ovat toteutuneet suorastaan hämmästyttävän tarkasti. Nykyisestä republikaanipuolueesta on tullut fasistinen ja rikollinen järjestö, jonka taakse Yhdysvaltain uskonnollinen oikeisto on tekopyhästi ryhmittynyt.

Republikaanit ovat tehneet uskonnosta politiikkaa, joka taas on poliittista uskontoa. Tällainen on taas johtanut kurjistumiseen ja tästä taas on seurannut se, että Yhdysvalloista on tulossa alati kiihtyvällä vauhdilla banaanivaltio. Korruptio rehottaa kaikilla sektoreilla.

Juuri tähän kurjistumiseen Hedges paneutuu uutuuskirjassaan. Hedgesin mukaan käynnissä on suurvallan jäähyväiskiertue. USA tulee hyvin pian menettämään asemansa kansainvälisessä politiikassa. Silloin tämä entinen suurvalta on täysin irrelevantti ja hyljeksitty maa, jolla oli loistava menneisyys, mutta tuo aiemmassa kirjassa, American Fascist, kuvattu poliittinen ja uskonnollinen suuntaus tuhosi ei pelkästään Amerikkaa vaan myös amerikkalaisen unelman.

Hedgesin skenaariossa USA:n ”perikadolla” on tuhoisemmat vaikutukset kuin Neuvostoliiton imperiumin tuholla vuosikymmeniä sitten. Jokainen taantuva imperiumi on ennen tuhoaan pullistellut, mutta ne ovat aina olleet kuolinkouristuksia. Amerikka kärsii juuri nyt omista kuolinkouristuksistaan.

USA:n tuhoutuminen noudattaa lähes samaa kaavaa kuin Neuvostoliiton tuho: kleptokratiasta on tullut vallitseva talousjärjestelmä. Harvalukuinen talouseliitti pystyy tulevaisuudessakin pitämään elämänsä siedettävänä muiden kärvistellessä kuolemankielissä. Ympäristötuhot ovat mittavat, kuten ne olivat entisen Neuvostoliiton alueella. Kaikesta on pulaa, jopa elintarvikkeista. Harvalla on enää varaa edes riittävään ruokaan.

Amerikan jäähyväiskiertueen aikana kulutuskysyntää pyritään pitämään yllä jonkin aikaa, mutta se ei ole kestävää. Kuluttajat pysyvät jonkin aika tyytyväisinä, mutta kun hengissä selviämisestä tulee jokapäiväinen taistelu, tavaratuotanto ja kulutuskysyntä eivät kompensoi maksimaalista kurjuutta.

Eduskunnan puhemies Risikon hihhulointia

Eduskunnan puhemies Paula Risikko kävi Seinäjoella puhumassa läpiä päähänsä. Tilaisuus oli Vapaakirkon järjestämä, joten on jo lähtökohtaisesti selvää, että kyse oli haitallisesta hihhuloinnista.

Risikon juttua siteerattiin Uuden Suomen Puheenvuorossa parinkin blogin verran. Toinen niistä lensi nopeaan tahtiin blogien bittiavaruuteen, toinen on vielä luettavissa tätä kirjoitettaessa. Myös verkkojulkaisut Demokraatti ja Ilkka raportoivat Risikon sanomisista.

Risikkoa riipaisi aivan erityisesti sellainen seikka, että suomalaisten kristittyjen imago on ryvettynyt, koska imago kiteytyy Päivi Räsäseen ja Tapio Puolimatkaan. Juuri nämä kaksi hahmoa ovat olleet kristinuskon näkyvimmät hahmot Suomessa viime vuosina ja he edustavat sitä uskoa, johon kuuluu maaginen ajattelu kaikkein haitallisimmassa muodossaan. Tosin kaikkiin uskontoihin kuuluu maaginen ajattelu, eikä sellaisesta seuraa mitään hyvää. Kolmella abrahamilaisilla uskonnolla on ollut paha imago-ongelma koko noiden uskontojen olemassaolon ajan.

Räsänen ja Puolimatka ovat osoittautuneet mielipiteidensä perusteella vittumaisiksi ihmisiksi, joten kristinuskokin on lähinnä vittumaisten ihmisten uskontoa. Risikko, Räsänen ja Puolimatka antavat edustavan kuvan kaikesta siitä, mikä liittyy kristinuskoon.

Toinen Risikkoa närästävä seikka on se, että kristityt eivät muka saisi tuoda uskoaan esille työpaikoilla, kouluissa ja harrastuksissa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Jos joku alkaa evankelioimaan tai veisaamaan virsiä töissä, sellaisella henkilölle tosin sanotaan hyvin äkkiä: Suksi vittuun! Haista paska! Tai jotain vastaavaa. Ihmiset ovat perin tympääntyneitä kaikkeen tuollaiseen hihhulointiin, mutta mikään ei kuitenkaan estä hihhulia hihhuloimasta töissään.  Vastaanotto vain on kriittinen.

Risikko sanoo, että kaikenlaiset vähemmistöryhmät ovat tulleet ns. ulos kaapista, mutta kristityt ollaan sulkemassa kaappiin. Tälläkin kertaa Paula esittää perättömän väitteen. Jokainen saa tuoda Suomessa uskoaan esille niin paljon kuin haluaa. Sellaiseen vain suhtaudutaan torjuvasta, sillä ihmiset ovat kasvaneet ulos haitallisesta uskonnosta. Mitä nuoremmasta väestöstä on kyse, sitä torjuvammin hihhulointiin suhtaudutaan.

Risikko liittyy avautumisellaan hihhuloivien uhriutujien joukkoon. Omapa on asiansa.

Aika on ajanut sukupolveni ohi

Kun itse kuuluu sodan jälkeen syntyneeseen suurten ikäluokkien kategoriaan, niin jo pelkkä ikä antaa jonkinlaisen perspektiivin tarkastella asioita kantilta jos toiseltakin.

Oma sukupolveni teki vallankumousta 1960- ja 1970-luvuilla.  Monta ajamaamme asiaa onkin toteutunut, moni on vielä toteutumatta. Me olimme aikamme vallankumouksellisia poliittisesta vakaumuksesta riippumatta. Konservatiivien hegemonia murtui juuri meidän ansiostamme, mutta paljon jäi vielä nykynuorisonkin harteille.

Me teimme omaa vallankumousta turuilla ja toreilla, nykynuorten vallankumous taas tapahtuu internetin ihmeellisessä maailmassa. Juuri verkon vieraus on hämmentänyt montaa sukupolveni edustajaa: päällisin puolin näyttää siltä, että nuorison kapina olisi jollain tavoin flegmaattisempaa kuin ennen. Näin ei tietenkään todellisuudessa ole. Vallankumous vain tapahtuu ympäristössä, jota oma sukupolveni ei oikein ymmärrä. Nykynuorten vallankumous on ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa globaalia. Tästä täytyy antaa suuri kiitos nykynuorisolle.

Valistuksen ajasta alkaen jokainen sukupolvi on ajanut liberaaleja menettelytapoja. Tästä on seurannut se, että konservatismi on joutunut perääntymään kaikilla rintamilla, määriteltiinpä konservatiivisuus millä tahansa tavoin. Ensin meni kristillisten konservatiivien legitimiteetti ja perässä seurasi kansalliskonservatiivien uskottavuus. Nuo suuntaukset kuuluvatkin nykyään muinaiseen mytologiaan, jolla on varsin vähän tekemistä nykyisten nuorten ajattelussa.

Paljon puhutaan nuorten syrjäytymisestä. Hyvin harvoin kuitenkaan näkee kannanottoja, että syrjäytyneisyys on radikaali vallankumouksellinen kannanotto minun sukupolveni muovaamaa maailmaa vastaan. Kun riittävän moni jättää noudattamatta vallitsevia moraalistandardeja, tai standardeiksi katsottu ohjeita ja määräyksiä, moraalistandardit menettävät kaiken velvoittavuutensa.

Ehkä ns. syrjäytyneille nuorille syrjäytyminen ei ole lainkaan ongelma. Syrjäytyneisyys saattaa olla tietoinen valinta ja kannanotto vallitsevaa menoa vastaan.

Meillä ikääntyvillä ihmisillä ei ole mitään ratkaisua nykynuorten ongelmiin kuten ei vanhempiemme sukupolvella meidän kohtaamiimme ongelmiin. Me teimme oman vallankumouksemme ja nyt on uusien nuorten vuoro.  Aika on ajanut oman sukupolveni ohi.