Radikaalin yhteiskuntavaikuttamisen sissitaktiikka

Viime viikkoina olen kirjoittanut aika monta postausta radikaalista yhteiskuntavaikuttamisesta. En usko, että nykymaailmassa (ei ainakaan nykyisessä Suomessa) päästään sellaiseen kollektiiviseen radikalismiin kuin 1960- ja 70-luvuilla. Opiskelijaradikalismi jäi noille vuosikymmenille. Samoin taisi käydä työväenliikkeen radikalismille.

Nykyään radikaali yhteiskuntavaikuttaminen noudattaa enemmän sissitaktiikkaa. Valitaan kohde, johon pieni sissijoukko kohdistaa joko vastarintansa tai tukensa.

Metoditkin ovat muuttuneet. Joukkoliikkeiden spektaakkelit kuolivat spektaakkelikritiikin myötä, eikä radikaaleja spektaakkeleita ole sitten ilmaantunut, ei ainakaan Suomessa. Yksittäisiä mielenilmauksia aina silloin näkyy.

Radikalismi on siirtynyt verkkoon ja atomistiseen yksilövaikuttamiseen. Tässä oikeistoradikaalit ovat onnistuneet radikaaleja liberaaleja paremmin. Liberaalit radikaalit verkkovaikuttajat ovat pyrkineet vaikuttamaan mahdollisimman suuren joukkoon yhdellä kertaa. Oikeisto ja alt-right ovat valinneet toisenlaisen lähestymistavan, joka on osoittautunut yllättävän tehokkaaksi.

Alt-rightin sissi esittävät vihamielisiä teesejään vain pienelle piirille ajatuksella, että sissit saisivat uusia tukijoita yksilö kerallaan. Tällainen yksilökeskeinen viestintä pyrkii vetoamaan tunteisiin; kohdeyksilön tunteisiin. Silloin faktoilla ei ole niin väliä. Faktat, väitteiden faktuaalinen tarkistaminen, on tylsää. Valitettavan harva viitsii ryhtyä sellaiseen. Mitä shokeeraavampia väitteet ovat, sitä tehokkaampaa sissitaktiikka on.

Ehkä meidän liberaalien olisi omaksuttava alt-rightin sissitaktiikka sillä erotuksella, että viestintämme perustuu faktoihin. Faktoista voi tehdä kiinnostavia ilman verkkospektaakkeleita. Takamatkaltahan me joudumme lähtemään, mutta ero kirittävissä kiinni.

Juntit perussuomalaiset

Eilen 13.9.2018 Aleksi Parkkinen julkaisi hulvattoman hauskan mutta samalla informatiivisen blogin Uuden Suomen Puheenvuorossa otsikolla PerusSuomalaisten junttiongelma.

Parkkinen kirjoitti: …hän lesoilee maskuliinisuudellaan (joka vetoaa juntteihin). Hän kertoo miten "raavaasta heteromiehestä" on rankkaa katsoa kun lakimiehet olivat "pulkannaruja muistuttavia puku-ukkoja.

Blogisti viittaa persujen pikkupoliitikkoon, Anu Turtiaiseen, Turtiaisen saamaan tuomioon ja tätä seuranneeseen Turtiaisen avautumiseen Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Persuilla näitä juntteja riittää aina Teuvo Hakkaraisesta alkaen. Laura Huhtasaari taas on moukka, eikä sekään ole mitenkään mairitteleva määre.

Parkkisen johtopäätös ja tuomio kuuluu: PerusSuomalaisten pääongelma on mielestäni se, että heiltä puuttuu hovikelpoisia ja älykkäitä poliitikkoja jotka ovat julkisuudessa tunnettuja. Ainoa Persu, joka mielestäni täyttää nuo vaatimukset on Jussi Halla-Aho. Teuvo heittää junttivitsejä ja Huhtasaari kamppailee kreatonismin ja lopputyökohujensa kanssa.

Onhan persuilla riveissään muutama yltiöisänmaallinen dosentti, mutta pyrkivät olemaan enemmän mielipidevaikuttajia, mutta heidänkin retoriikkansa on persuretoriikan lisäksi junttiretoriikkaa: Tosin nämä ovat sama asia.

Aleksi Parkkisen havainnot ovat osuvia. Junttiudessa ei ole mitään kiitettävää. Junttiutta ei edes pelasta se, että sitä pidetään kansanomaisuutena. Ehkä persut haluavat olla junttiuden ja moukkuuden lisäksi svistymättömiä.

Parkkisen kirjoituksen voi lukea tuolta:

http://aleksiparkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260936-perussuomalaisten-junttiongelma

OPPOSITION RESEARCH - Jani Mäkelä

Perussuomalaisten kansanedustajista Jani Mäkelä on ollut varsin näkymätön valtakunnallisella tasolla, mutta aika ajoin Mäkelän on osoittanut piirteitä siitä, että hänellä on vaikeuksia tulla toimeen kanssaihmisten kanssa; varsinkin silloin kun joku en eri mieltä kuin hän.

Mäkelän ja pääministerin Twitter-kiista

Verkkouutiset kertoi 2.1.2018 Jani Mäkelän ja pääministeri Sipilän kiistasta.

Pääministeri oli blokannut Mäkelän Twitteristä. Tämä tarkoittaa sitä, että Mäkelä ei voinut nähdä pääministerin viestejä. Täten Mäkelä ei voinut kommentoida pääministerin viestejä Twitterissä.

Verkkouutisten mukaan Mäkelä arveli pääministerin suivaantuneen siitä, että Mäkelä oli kysynyt pääministeriltä: Aikooko pääministeri tuomita presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren kodin ikkunan rikkojat?

Tiedossa ei ole miten tilanne kehittyi tuosta pattitilanteesta.

Jani Mäkelän masinoima boikotti

Keskiviikkona 5.8.2015 kerrottiin kansanedustaja Mäkelän sosiaalisessa mediassa aloittamasta kampanjasta sanomalehti Etelä-Saimaata vastaan. Mäkelä itse kiisti masinoineensa mitään kampanjaa. Aiheesta raportoi Iltalehti.

Mäkelä kertoi lopettaneensa Etelä-Saimaan tilauksen, koska ko. lehti oli Mäkelän mielestä puolueellinen. Mäkelä jakoi sosiaalisessa mediassa linkkejä lehden asiakaspalveluun, jossa lehden tilauksen voi peruuttaa.

Mäkelä kuitenkin näytti poistaneen viestinsä.

Mäkelän mielestä Etelä-Saimaa kohtelee puolueita ja mielipidekirjoittajia eriarvoisesti. Mäkelä sanoi: Siellä oli lehdellä kaksi eri mielipidekirjoitusta. jossa haukuttiin perussuomalaisia, tämän kirjoittajan puoluekantaa ei kerrottu/…/Viimeinen niitti oli vihreiden puolueen edustajan mielipidekirjoitus, jossa perussuomalaisia haukuttiin uusnatseiksi, vaikka puolueemme johto on täysin irtisanoutunut siitä.

Mäkelän lienee aivan mahdotonta ymmärtää, että kaupallinen toimija voi itse päättää, mitä julkaisee ja mitä ei. Perussuomalaisiin kuuluu todennettavasti uusnatseja riippumatta siitä, mitä puolueen johto heistä on. Ilmeisesti Mäkelästä ja hänen edustamastaan puolueesta saa kirjoittaa vain myötäileviä juttuja.

Lopulta Mäkelä yritti vähätellä sanomisiaan: Olen kuluttajana liikkeellä.

Viikkoa aikaisemmin Mäkelä oli ajautunut kiistaan professori Teuvo Teivaisen kanssa. Teivainen on Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori.

Jani Mäkelä vs. Teuvo Teivainen

Kansanedustaja Jani Mäkelä ihmetteli Ilta-Sanomien (30.7.2015) mukaan sitä, että Meillä on unelma -mielenosoitukseen ei oltu haettu viranomaislupaa. Teivaisen mukaan lupaa ei tarvita.

Teivainen: Kiinnostava kysymys lainsäätäjältä. Etkö tiedä, että Suomen perustuslaki takaa mielenosoitusoikeuden. Lupaa ei tarvita.

Jäätyään tappiolle em. debatissa Mäkelä kirjoitti Facebookissa: Budjetin valmistelu raksuttaa taustalla, ja mikä mukavaa, leikkauslistalla on myös tämän Teivaisen työnantaja.

Mäkelän toilailuja ei lievennä se, että hän myöhemmin pyysi Teivaiselta anteeksi.

Sosiaalisessa mediassa Mäkelää kritisoitiin siitä, että lainsäätäjä ei tunne perustuslakia. Mäkelä ei myöskään tuntenut eroa ilmoituksen ja luvan välillä.

Teivainen sanoi: Ilmoitus on eri asia. Sinä puhuit luvasta. Kannattaa tosiaan tutustua perusoikeuksiin.

Mäkelän mielestä väittely oli semantiikalla vatkaamista.

Teivainen vastasi Mäkelälle: Jos kokoontumisvapaus on vain semantiikalla vatkaamista, pidätkö muitakin perusoikeuksia turhana semantiikkana.

Mäkelän ja Teivaisen sanailua kommentoi myös Helsingin yliopiston oikeustieteen professori Kaarlo Tuori: Meillä mielenosoitukset eivät ole luvanvaraisia. Mielenosoitusten muuttaminen luvanvaraiseksi vaatisi Tuorin mukaan kokoontumislain muuttamista ja se olisi kyseenalaista Suomen perustuslain näkökulmasta.

Mäkelän totalitarismin kaipuu tulee ilmi tästäkin kiistasta.

Mäkelä väittää olevansa äänestäjien äänitorvi

Mäkelä väitti Ylelle 27.7.2015: Kansanedustajalla on velvollisuus sanoa, mitä hänen äänestäjänsä ajattelevat.

Mäkelä jatkaa: Perussuomalaisten ohjelma kirjoitetusti kriittinen monikulttuurisuutta kohtaan ja itsekin näen hallitsemattomassa maahanmuutossa ja hallitsemattomassa monikulttuurisuudessa negatiivisia sävyjä.

Ylen mukaan Mäkelä ei ole kuitenkaan aivan niin jyrkkä kuin puoluetoverinsa Olli Immonen, jonka kirjoituksissa esiintyy kansallissosialistisia viittauksia.

Mäkelän huutelut eduskunnassa

Jani Mäkelän omassa vaalipiirissä ilmestyvä lehti, Etelä-Saimaa, kertoi 3.10.2017, kertoi Mäkelän aiheuttamasta rasistisesta välikohtauksesta eduskunnassa.

Turkkilaistaustainen kansanedustaja Oznan Yanar yritti eduskunnan kyselytunnilla saada Puheenvuoron Suomen ulkopolitiikkaa käsitelleessä keskustelussa. Etelä-Saimaan mukaan vuoro jäi saamatta, jonka jälkeen Yanar heitti kädessään olleen muistiinpanopaperin pöydälle.

Pari riviä taaempana istunut Jani Mäkelä huudahti: Kohta alkaa jihad!

Mäkelä on myöntänyt välikohtauksen.

Perussuomalaisille tyypilliseen tapaa Mäkelä uhriutuu: Hän ihmettelee ajankohtaa. Kuulemma tapaus on sovittu Yanarin kanssa. Tuolloin tapahtumista oli kulunut vuosi. Mäkelä sanoo, ettei Yanarinkaan käytös ollut kiitettävää.

Etelä-Saimaan mukaan Mäkelä on kansanedustajista yksi ahkerimpia sosiaalisen median käyttäjiä: Yhteisöpalvelu Twitterissä Mäkelä kommentoi maailman menoa usein samassa hengessä kuin eduskunnassa Yanarille.

Mäkelän perhearvojen myrkyllisyys

Uuden Suomen Puheenvuorossa 26.3.2018 Mäkelä julkaisi kirjoituksen, joka oli otsikoitu: Perinteiset arvot perhepolitiikkaan.

Perhepolitiikasta ja sitä sivuavista aiheista on tullut perussuomalaisten mieliaihe maahanmuuton lisäksi. Kukaan ei vain koskaan kerro mitä ovat perinteiset arvot tai perhearvot.

Mäkelä: Olen perinteisen perhemallin ja ydinperheen kannalla…Monesti perheen perustaminen riittävän nuoressa iässä on kiinni arkisista asioissa.

Toisaalla Mäkelän laukoo: Yhteiskunnan rooli on tarjota erilaisia vaihtoehtoja, ei paimentaa aikuisia ihmisiä. Samanaikaisesti Mäkelä kuitenkin vaatii yhteiskuntaa paimentamaan aikuisia ihmisiä lisääntymään nuorella iällä

Mäkelän EU-vastaisuus

Eduskunnan suuren valiokunnan jäsenenä Mäkelä ajoi Suomen ja suomalaisten vastaisia asioita. Uuden Suomen Puheenvuoron blogissaan Jani Mäkelä viittaa 21.3.2018 annettuun lausuntoon, johon perussuomalaiset ovat kirjanneet eriävän näkemyksen.

Seuraavassa kyseisestä eriävästä mielipiteestä muutama poiminta:

1. Ideologisista syistä Mäkelä vastustaa EU:n ja EMUN syventämistä.

2. Perussuomalaiset eivät näe tarpeellisena Unionin vaikutusvallan ulottamista arvopolitiikan ohjaamiseen tai mielipidevaikuttamiseen. (Mäkelä ei kuitenkaan kerro edes päällisin puolin, mitä tuo tarkoittaa.)

3.  Mäkelä vastustaa uusia ympäristövelvoitteita Suomelle.

4. Mäkelä kannattaa liittoutumista eräiden Euroopan uusfasististen puolueiden kanssa.

Muita Mäkelän perusteettomia näkemyksiä Euroopan Unionista

Mäkelä kyseenalaistaa Suomen EU-jäsenyyden laillisuuden. Tämä on toistuva perussuomalaisten esittämän väite.

Mäkelä väittää, että Suomen on oltava maa, jonka jokainen suomalainen tuntee olevansa myös hänen asiallaan. (Uusi Suomi, Puheenvuoro 23.11.2017) Muutamaa kuukautta myöhemmin, 22.3.2018, Mäkelä kritisoi Uuden Suomen Puheenvuorossa suomalaista hymistelevää konsensushenkisyyttä syyllistyttyään siihen itse.

Mäkelä ennakoi perussuomalaisten hajaannusta

Mäkelä kirjoitti Uuden Suomen Puheenvuorossa 24.5.2017 seuraavasti:

Perussuomalaisten on jatkossa puolustettava omia. Puolueeseen pesiytyneestä toverituomioistuinmentaliteetista on päästävä eroon. Nyt välillä tuntuu, että mihin me enää vastustajia tarvitsemme, kun omat tuomitsevat kovimmin. On jopa kuultu uhkauksia erota puolueesta, jos epämieluinen ehdokas tulee valittua puheenjohtajaksi – käsittämätöntä!

Aikaisemmin Jani Mäkelä oli ilmoittanut olevansa käytettävissä puolueen varapuheenjohtajaksi,

Mäkelän koominen kirjallinen kysymys valtiontukea saavien yhdistysten laillisuusvalvonnasta

Kysymyksen ensimmäinen virke kertoo oleellisen:

Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö oli maksanut satojentuhansien eurojen suuruiset tukirahat Suomen islamilaiselle neuvosto ry:lle vuosina 2007-2014.

Uuden Suomen Puheenvuorossa 28.4.2017 Mäkelä kommentoi omaa kirjallista kysymystään: Järjestelmässä on paljon korjattavaa ja ainakin omasta mielestäni paljon tukia joille löytyisi parempaakin käyttöä. Mäkelä ei kuitenkaan esitä asiasta enempää vaan lukija jää avoimeksi, mitä Mäkelä tarkoittaa ja mihin pyrkii.

Radikaali jättää noudattamatta epäeettisiä käskyjä ja määräyksiä

Väkivallattoman radikaalin tehokkain vaikuttamiskeino on tottelemattomuus. Tällainen radikaali kieltäytyy noudattamasta lakia tai muuta määräystä ennen kuin hän on tutkinut itse lain tai määräyksen vaikutukset erityisesti omaan elämäänsä.

Ennakkoon totteleminen jätettäköön auktoriteettiuskoisille konservatiiveille, joille auktoriteetit muodostavat oman käyttäytymisen oikeutuksen. Tottelematon tietää, että hänen tottelemattomuudellaan saattaa olla juridisia seuraamuksia, mutta juuri seurausten kantaminen tekee tottelemattomuudesta ylevää toisin kuin varaukseton alistuminen auktoriteetin vaatimaan käyttäytymiseen.

Radikaali tottelematon pitää painetta yllä kohti haitalliseksi katsomaansa menettelyä kohtaan. Strategia on selvitetty ennen toimintaa ryhtymistä, taktiikka taas elää sen perusteella mitä tilanteita eteen tulee.

Tottelemattomuuden uhka on alistaville auktoriteeteille suurempi uhka kuin tottelemattomuus itse. Uhka aktualisoituu erityisesti silloin kun hegemoninen ja dominantti auktoriteetti käyttää väkivalta-apparaattia tottelemattomien rankaisemiseen, ruotuun palauttamiseen ja oikeutetun mielenilmaisun vaientamiseen. Väkivalta-apparaatilla ei koskaan ole legitimiteettiä toimia väkivaltaisesti. Perusteluja tottelemattomiin kohdistetulle väkivallalle kyllä löytyy, mutta uskottavuus uppoaa jo lähtökohtaisesti.

Väkivallaton radikalismi toimii parhaiten silloin kun radikaalit itse eivät itse ole osa vastustettavaa suuntausta. Sisältäpäin vaikuttaminen jätettäköön institutionaaliseen vaikuttamiseen. Tosin silloin kun instituutiot alkavat toimia epädemokraattisesti, radikaalit ryhtyvät ulkoparlamentaariseen vastarintaa tottelemattomuudellaan.

Väkivallattoman radikaalin tehokkain ase on vastustajan paranoia. Radikaalin taktiikka on vaihteleva ja dynaaminen. Vastustaja ei voi koskaan tietää, mikä on päivän taktiikka. Tällä tavoin vastustaja voidaan pakottaa mukavuusalueensa ulkopuolelle ja pian vastustaja tekee naurettavan virheen painon ollessa sanalla naurettavan.

Väkivallattoman radikalismin tarpeellisuus

Ammattiyhdistysliikkeen välttämätön uusi radikalismi

Eduskuntavaaleihin on puoli vuotta aikaa. Silloin on seuraava mahdollisuus vaihtaa lainsäätäjät, mutta sitä ennenkin voi vaikuttaa. Yksilöistä kumpuava kansalaisaktivismi on tarpeellisempaa kuin ehkä koskaan aiemmin Suomen historiassa.

Kollektiivisesti on saatu Suomessa paljon aikaan. Kiitos tästä kuuluu paljolti ammattiyhdistysliikkeelle. Pitkällisten ponnistelujen jälkeen ammattiyhdistysliike on kuitenki nkuohittu, eikä ilmiö ole pelkästään suomalainen vaan samansuuntaista muutosta on tapahtunut kaikissa Euroopan teollisuusmaissa.

Suomessa ammattiyhdistysliike on suunnitellut syksyksi 2018 erinäisiä voimannäyttöjä. Tätä voi tervehtiä ilolla. Tosin liike on käynyt viimeiset parikymmentä vuotta eloonjäämistaistelua, joten kyseessä saattaa olla koko liikkeen kuolinkouristukset ennen kuin liike vajoaa irrelevantiksi puuhakerhoksi.

Ammattiyhdistysliikkeen olisi ollut syytä ryhtyä väkivallattomaksi radikaaliksi liikkeeksi jo vuosia sitten, koska nyt se saattaa olla jo liian myöhäistä.

Väkivallattomaan radikalismiin sopii oikein hyvin vaikka sitten laittomat lakot. Näille laittomillekin lakoille löytyy legitimiteetti pelkästään siitä, että palkansaajien asemaa on kurjistettu lainsäädännöllisesti vuosikymmeniä. Korporaatioiden tyranniasta on tullut vallitseva laillinen normi. Kun asiaan ei juuri voi vaikuttaa, ei edes neljän vuoden välein järjestettävien eduskuntavaalien puitteissa, on otteita kovennettava vaikka sitten laittomilla työtaisteluilla. Lakeja voidaan muuttaa, kunhan riittävän monta yksilöä osallistuu kukin omilla tahoillaan lakkoiluun. Ääni on saatava kuuluville ja mikäpä sen parempi keino kuin iskeä korporaatioiden tuottoihin.

Hyvin hajautettu väkivallaton radikalismi iskee kaikkein kipeimmin sortaviin rakenteisiin, jotka pysyvät pystyssä sortavan lainsäädännön ansiosta.

Naurunalaiseksi asettaminen

Eräs toimivaksi todettu väkivallattoman radikalismin muoto, on jonkin ilmiön, ihmisen tai asettaminen naurunalaiseksi.

Yksi esimerkki tällaisesta radikalismin muodosta sattui Tampereella talvella 2015-16.

Tuolloin Tampereen kaduilla partioi väkivaltaiseksi äärioikeistolaiseksi luokiteltava Soldiers of Odin. Tämä kerho oli jo itsessään humoristinen ja naurettava, mutta tilannetta kärjisti Odineja seurannut klovniryhmä, joka irvaili Odinien kustannuksella talvisilla Tampereen kaduilla.

Väkivallattomasta radikalismista on näyttöä erilaisten vastarintaliikkeiden toiminnan johdosto. Ihan ensimmäisenä mieleen tulevat Mahatma Gandhi ja Martin Luther King. He eivät asettaneet vastapuoltaan naurunalaiseksi, mutta silti he olivat näkyviä radikaaleja.

Nykyään jonkin ihmisen, asian tai ilmiön naurunalaiseksi asettaminen toimii verkossa. Verkkovaikuttamisen huono puoli on kuitenkin möly ja kohina. Hyvin harvoin relevantti naurunalaiseksi asettaminen saa ansaitsemaansa julkisuutta.  Naurettavuudet sekoittuvat myös puhtaaseen trollaamiseen.

Saavuttamattomat ideaalit

Kansallismieliset, isänmaalliset, konservatiivit, kristilliset, kristilliset konservatiivit ovat kykenemättömiä elämään ideaaliensa mukaan.

En ole koskaan tavannut konservatiivia, joka esimerkiksi ajaisi vapausoikeuksien lisäämistä ilman, että vapausoikeudet määriteltäisiin juuri hänelle suotuisalla tavalla. Toisinajattelijoiden vapausoikeudet eivät ole koskaan suotavia ja pahimmassa tapauksessa ne olisivat kiellettyjä.

Edellä mainittujen kuppikuntien vapausoikeuksien toteutumisen valvomiseksi tarvitaan mittava valvontakoneisto. Samanaikaisesti nuo kuppikunnat ajavat lähes poikkeuksetta valvonnan ja sääntelyn purkamista. Kun valvontaa vähennetään toisaalla, lisätään sitä toisaalla suhteellisesti suuremmalla määrällä.

Erityisesti kristilliset konservatiivit ovat täysin kykenemättömiä elämään ideaaliensa mukaisesti. He poimivat väitteensä muinaisesta mytologiasta ja asettavat nuo väitteet kaikkia koskeviksi velvollisuuksiksi kykenemättä itse elämään niiden mukaan.

Kristillisillä konservatiiveilla on tapana asettaa toimimattomia velvollisuuksia maksimaalinen määrä, mutta oikeuksia ei ole kuin nimeksi ja nuokin oikeudet on repäisty mytologiasta.

Tässäkin tapauksessa kristilliskonservatiivisten velvollisuuksien naurunalaiseksi asettaminen toimii hyvin, sillä monet noista velvollisuuksista ovat täysin naurettavia. Tällaiset konservatiivit voivat ihan itse elää omien naurettavien kriteeriensä mukaan, mutta yleispäteviksi velvollisuuksiksi niistä ei ole.

Kristilliskonservatiivit ovat myös laajemman valvonta- ja kontrolliyhteiskunnan kannalla. Naurettavien kriteerien valvomiseen tarvitaan suuri joukko valvojia, jotka tuskin itsekään elävät noiden velvoittavien kriteerien mukaan. Kristilliskonservatiivit ovat tekopyhiä par excellence.

Kun ulkopuolinen vaatii kristilliskonservatiivia elämään kriteerien mukaan, niin se on jollakin käsittämättömällä tavalla vainoa ja sortoa. Tällaisiin projektioihin nämä konservatiivit perustavat koko agendansa. Heille omien heikkouksien realistinen kohtaaminen kognitiivisesta dissonanssista johtuen on ahdistavaa. Projektiot lievittävät ahdistusta.

Paine taantumusta kohtaan

Taantumus voidaan haastaa monella eri tavalla. Taantumuksellisten muutosvastarinta on haastettava kaikkialla missä sellaista sattuu kohtamaan.

Taantumukselliset eivät paradoksaalisesti ole kaikkea muutosta vastaan. Heille muutos tarkoittaa paluuta johonkin glorifioituun mystiseen menneisyyteen, jossa juuri he olivat hegemonisessa asemassa pystyen sanelemaan muille naurettavia velvollisuuksia. Nämä velvollisuudet puolestaan johtivat staattiseen moralismiin, joka puolestaan ei voi olla millään tavoin velvoittavaa, sillä moralismi ei perustu valintaan vaan pakkoon ja rangaistuksen uhkaan varsinkin silloin kun rangaistukselle ei juridisia perusteita. Juridiikka ei sanele teosta x rangaistusta, mutta moralismi sanelee. Kun riittävän moni jättää noudattamatta moralistista velvollisuutta, moralismi kaikessa naurettavuudessaan menettää vähäisimmänkin legitimiteettinsä.

Painetta on siis kasattava taantumuksellista konservatiivisuutta vastaan.

Paineen kohteiden lista tuntuu loputtomalta. Pitkän listan edessä ei ole syytä lamaantua. Ihmiskunnan historia on täynnä onnistuneita esimerkkejä vähittäisestä muutoksesta. Kun radikaalia painetta annetaan kutakin taantumuksellista tekijää kohtaan, johonkin seikkaan saada muutos.

Konservatiivinen taantumuksellisuus on monopolisoinut väkivallan

Taantumuksen, kaikkien tässäkin kirjoituksessa esiintyvien taantumuksellisten kuppikuntien, hegemonia perustuu väkivalta-apparaattiin tavalla tai toisella.

Taantumuksen ollessa vallassa väkivalta oikeutetaan systeemin selviämisellä. Systeemin vartijoista tulee väkivallan toimeenpanijoita, joilla muutosta vaativa radikalismi pyritään nujertamaan.

Historiasta voidaan kuitenkin todeta, että väkivalta on aina kääntynyt harjoittajaansa vastaan. Kaikki väkivaltaiset yhteiskunnat ovat aina kaatuneet omaan mahdottomuutensa. Väkivalta tai sellaisella uhkaaminen synnyttää aina ja varmasti radikaali vastavoiman, joka sekin saattaa olla väkivaltainen, mutta tyypillisesti se ei ole sitä.

Väkivalta ei välttämättä ole fyysistä väkivaltaa. Hegemonia-asemassa oleva taantumuksellisuus tavallisesti kieltää edistykseltä ja edistyksellisiltä oikeudet, jopa hyvin perustellut oikeudet. Tavallisesti tämä koskee joko hegemonia-asemassa olevien kritisoimisen kriminalisoimista tai moraalista paheksuntaa moralismin muodossa.

Konservatiiviseen ideologiaan voi hyvin vastata väkivallattomalla radikalismilla. Kaikkien moralististen vaateiden noudattamatta jättäminen on osoittautunut toimivaksi strategiaksi. Tämä pakottaa konservatiivit joko elämään tiukasti ideologisten premissiensä mukaan tai luopumaan niistä. Ideologiset imperatiivit taas ovat mahdottomia noudattaa, joten on selvää mitä tulee tapahtumaan.

Väkivallattoman radikalismin pragmaattisuus

Realismi ja pragmatismi työskentelevät radikaalien hyväksi. Kun muutosta tarvitseva tekijä on identifioitu, on käytettävissä olevien resurssien estimoinnin aika.

Radikalismi on kustannuksiltaan halpaa. Systeemin haastaminen on aina halvempaa kuin systeemin ylläpitäminen. Kun radikaalia muutosta tarvitseva seikka on identifioitu ja omat resurssit kartoitettu, on aika toiminnalle. Toiminta taas määrittyy muutosta vaativan seikan ja resurssien perusteella. Tämä on itseään vahvistava voima

Toiminnan luonne voi olla melkeinpä mitä tahansa; myös lainvastaista kansalaistottelemattomuutta. Radikaali pragmatismi ottaa myös huomioon sen, että lainvastaisella toiminnalla on seurauksia. Radikaalit kantavatkin vastuunsa radikaalilla tavalla.

Väkivallaton radikalismi on hauskaa ja mielenkiintoista

Mitä tärkeämpänä muutosta pidetään, sitä hauskempaa radikalismin on oltava. Kukaan ei jaksa työskennellä muutoksen eteen pitemmän aikaa, jos otsanahka on kurtussa koko ajan.

Ei radikalismi silti mitään karnevalismia ole, vaikka karnevaalin järjestäminen onkin hyvä ja toimiva symbolinen voimannäyte. Symbolien muovaaminen on sekin väkivallatonta radikalismia. Symboli voi olla hashtag tai karnevaali. Vaihtoehtoja kyllä löytyy.

Haittaisänmaallisten identiteettipolitiikka

Kun on seurannut tiettyjen kansallismielisten (kutsun tätä tiettyä joukkoa myös haittaisänmaallisiksi) puheita ja kirjoittelua, niin heidän kansallismielisyydessään rasismi on yksi silmäänpistävä piirre. Kansa ja kansakunta identifioidaan valkoisten ihmisten muodostamaksi ryhmäksi. Vähän vielä tuosta näkemyksestä oikealle puhutaan jo valkoisten miesten kansakunnasta.

Rodusta on tullut yksi identiteettipolitiikan väline. Haittaisänmaallisten kansakunnassa vain valkoiset muodostavat kansakunnan. Muun värisillä ei ole nokan koputtamista, jos joku ”väärän” värinen olisi saanut tuon maan kansalaisuuden. Täten kansalaisuus kansallisen identiteetin perustana joudutaan hylkäämään tai sitten väärän väristen kansalaisuus joudutaan perumaan, vaikka nämä olisivat syntyperäisiä kansalaisia.

Kansallismielisyys erityisesti sen haittaisänmaallinen muoto johtaa vääjäämättä sekä ryhmän sisäisiin konflikteihin että konflikteihin muiden samanlaisten ryhmien välillä. Tästä historiassa ei taida löytyä poikkeusta?

Kansallismielisten ja isänmaallisten puheet ”omasta maasta” ja ”omasta kansasta” ovat nekin lähes järjestäen huonosti perusteltuja ja argumentatiivisesti kestämättömiä. En ole koskaan kuullut ainuttakaan relevanttia määritelmää kyseisistä käsitteistä. Olkiukkoja kyllä taas riittää.

Käsitteeseen ”oma kansa” sisältyy implisiitti ajatus alamaisuudesta. On jokin taho, jolle ihmiset ovat alamaisia muodostaen tämän oman kansan. Tämä tietenkin on kovin rojalistinen ja monarkistinen näkemys ihmisen yhteiskunnallisesta asemasta. Kansalaisyhteiskunnassa taas ihmisten valitsemien johtajien tulisi olla vastuullisia valitsijoilleen. Tämä tarkoittaa myös vastuullisuutta niitä kohtaan, jotka eivät äänestäneet häntä. Tällaiseen haittaisänmaalliset eivät taivu.

Oma kansa identiteettipolitiikan välineenä edellyttää aina, että ihmiset jollain tavoin olisivat ohjattavissa ja ohjauksen suorittaa taho, jolla olisi jokin maaginen kyky päättää mikä alamaisille hyväksi. Tällaisessa tilanteessa vapausoikeudet joutavat mennä.

Valistuneen itsevaltiaan kaipaus johtaa aina vähemmän valistuneeseen tyranniaan.

Nuoret britit maallistumisen kärjessä

Kotimaa24 kertoo, että kaksi prosentti alle 25-vuotiaista briteistä pitää itseään Englannin kirkon jäseninä. Juttu ei kuitenkaan kerro, miten jäsenyys määritellään. Originaali artikkeli oli julkaistu The Guardianissa, eikä sieltäkään löytynyt jäsenyyden kriteereitä.

Iso-Britannia näyttäisi olevan sekularisoitumisen kärkimaa Euroopassa. Perinteisesti britit ovat olleet varsin konservatiivisia, mutta tässä uskontokysymyksessä he ovat edistyksen asialla. Pidän vähän yllättävänä, että juuri Iso-Britanniassa kehitys on ollut näin nopeaa. Todennäköisempää olisi, että kärkimaana olisi ollut Hollanti tai jokin Pohjoismaista.

Maallistuminen ei koske pelkästään nuoria. Guardianin mukaan vain 30 prosenttia yli 65-vuotiaista briteistä identifioi itsensä Englannin kirkon jäseniksi.

Maallistuminen on ollut trendi kaikkialla Euroopassa ainakin sata vuotta. Muutama vuosi sitten uutisoitiin siitä, kuinka nolla prosenttia islantilaisista nuorista uskoo Jumalaan. Tuohon islantilaistutkimukseen ja sen metodeihin sekä otoskokoon on syytä suhtautua varauksella. Suuntaa antavana tutkimuksena se kuitenkin oli uskottava.

Suomi vaikuttaa noiden ym. lukujen valossa kovin uskonnolliselta maalta ja sitähän Suomi on. Ev.lut. kirkolla on valitettavasti vielä turhan suuri painoarvo suomalaisessa yhteiskunnassa. Mikä on se tekijä, joka pitää suomalaiset kiinni maagisessa ajattelussa? Tästä ei taida olla luotettavaa tutkimusta.

Kotimaa24.n jutun kommenteista löytyy teksti, jossa kerrotaan, että 24 prosenttia suomalaisista uskoo Jumalaan. Sekin on suorastaan hämmästyttävän suuri luku. Suomi tosiaan vaikuttaa uskonnolliselta patavanhoilliselta maalta.

The Guardianin jutussa hämmästellään myös sitä, että vaikka nuorten keskuudessa jäsenyysluvut ovat noin alhaisia, Englannin kirkko pyörittää laajaa kouluverkostoa. Miten britit aikovat ratkaista tämän paradoksin?

Edelleen Englannin kirkon 26 piispaa istuvat parlamentin ylähuoneessa. Kannatuksen määrään nähden piispat ovat yliedustettuina.

Nähtäväksi jää päästäänkö Suomessa koskaan brittien edistyksellisyyteen mitä tulee uskontoihin?