Häpeällistä Suomi, häpeällistä Sauli Niinistö

Tämä päivä, 16.7.2018, muistetaan synkkänä päivänä Suomen historiassa, kun Suomen valtio antoi mahdollisuuden kahden diktaattorin tapaamiselle Helsingissä.

Suomen valtion kannalta on häpeällistä, että kaksi diktaattoria tapaa valtion omistamissa tiloissa. Suomen viesti kahdelle diktaattorille on se, että Suomen valtio hyväksyy heidän tapaamisensa hyväksyen samalla näiden kahden diktaattorin ylivaltapyrkimykset.

Sauli Niinistön kannalta on erittäin häpeällistä, että hän ehti tänään jo kertaalleen tapaamaan Amerikan oligarkin, Donald Trumpin. Hävettää suomalaisten puolesta, että Suomen tasavallan presidentti käyttäytymisellään implikoi, että Trump olisi tervetullut vieras Suomeen.

Kaikki mitä on sanottu Trumpista, pätee myös Putiniin.

Viime kuussa tämä iso oranssi konna tapasi Pohjois-Korean diktaattorin Singaporessa. Singapore onkin poliisivaltio ja helkkarin iso keskitysleiri. Se oli oikein sopiva paikka diktaattorien tapaamiselle. Olisi ollut myös kahden kaikenlaisiin konnuuksiin syyllistyneiden Putinin ja Trumpin tapaamiselle.

Suomen valtio ja aivan erityisesti presidentti Sauli Niinistö saavat ottaa piikkiinsä Suomelle aiheutuneen imagotappion. Suomi sai jo eilen näkyvyyttä Amerikassa Fox Newsillä. Sellaista huomiota Suomi ja suomalaiset eivät tarvitse, sillä Fox on korruptoituneen konnakoplan, republikaanisen puolueen, äänitorvi.

Niinistö antoi sisäpoliittista puhtia suomalaisille epädemokraattisille voimille. Noiden piirien esikuvat ovatkin juuri Putin ja Trump.

Suomi on kompuroinut ennenkin kansainvälisessä politiikassa, mutta Sauli Niinistön jotakuinkin tahraton meriittien lista sai synkän merkinnän.

Konservatismin korruptio

Konservatismin pateettista uhriutumiseen perustuvaa narratiivia ei tule legitimisoida. Uhriutuminen onkin ehkä ainoa konservatiiveja yhdistävä globaali tekijä. Konservatiivien narratiivissa erilaiset vähemmistöt ovat vieneet konservatiivien elintilan, joten vähemmistöjä tulee vastustaa.

Konservatiivinen narratiivi pyrkii oikeuttamaan vihan ja väkivallan. Konservatiivisen narratiivin yksi tyypillisimmistä ilmiöistä on ns. valeuutiset; kaikki se mikä mediavirrassa ei miellytä konservatiiveja, on valeuutisointia. Faktat eivät kuitenkaan ole tässäkään asiassa konservatiivien puolella. Kyseessä onkin vain ja ainoastaan konservatiivien projektio: omat heikot argumentit pyritään projisoimaan vastapuolen heikkouksiksi.

Konservatiivisen liikkeen ideologia on aivan maailmanlaajuisestikin korruptoitunutta. Silloin kun agendaa ei pystytä ajamaan faktoihin perustuvalla argumentaatiolla, on välttämätöntä korruptoida oma ajattelu. Tällainen älyllinen epärehellisyys on historiallisesti ollut kaiken konservatiivisen ajattelun ominaispiirre.

Konservatiiviseen ajatteluun kuuluu myös debatin sulkeminen liberaaleilta katsannoilta. Kun faktat ovat pääsääntöisesti liberaalien puolella, konservatiivien on pakko sulkea debatti. Tähän kelpaa mikä tahansa syy; vaikka sitten nuo em. konservatiiviset valeuutiset.

Rationaalisuuskaan ei ole konservatiivinen hyve. Väitteet ovat jo lähtökohtaisesti sentimentaalista roskaa ja mikä vielä pahempaa, konservatiivi mielellään omaksuu väitteet joltakin ulkopuoliselta auktoriteetilta pohtimatta lainkaan väitteen totuusarvoa. Täten moni konservatiivinen ryhmä voidaankin luokitella kultiksi. Kultteja on paljon muitakin kuin uskonnollisia kultteja, vaikka monessa konservatiivisessa kultissa on myös uskonto mukana.

Amerikkalainen konservatismi nykymuodossaan ajaa koko konservatiivisen liikkeen konkurssiin. Kun tuo konservatiivisuuden muoto on saanut jalansijaa maailmanlaajuisesti, niin myös vastarinnasta tulee maailmanlaajuista. Tässä asiassa liberaalit massat ovat ylivoimaisia: konservatiivit pyrkivät hankaloittamaan elinoloja, joten pelkän lukumäärän perusteella vastarinta on murskaavan ylivoimaista.

Konservatiiviseen uhriutumismentaliteettiin kuuluu väkivaltaisella loppuratkaisulla hekumointi. Tällaiseen väkivaltaan konservatiivit pyrkivätkin johdonmukaisesti, joten konservatiivisen liikkeen tavoite on väkivalta, jolla oikeutetaan oman aatteen tappio.

Maanpetoksellisten konnien kokous Helsingissä - konservatismin alamäki jyrkkenee

Yhdysvaltain liittovaltion erikoissyyttäjä Robert Mueller asetti eilen syytteeseen tusinan nimeltä mainittuja Venäjän sotilastiedustelun upseeria heidän sekaantumisestaan USA:n vuoden 2016 vaaleihin. Tuskin näitä konnia koskaan saadaan oikeuden eteen, mutta heidät voidaan tuomita poissaolevina.

Kaksi oikein isoa konnaa kohtaa maanantaina Helsingissä. Nyt julkistetut syytteet asettavat näiden kahden konnan ajaman ”konservatismin” todella tukalaan rakoon. Putin on koko vallassaoloaikansa syyllistynyt kaikkeen mahdolliseen rikolliseen toimintaan aina sotarikoksista alkaen. Amerikan iso oranssi konna ei taas ole laillinen presidentti, sillä hänen vaalivoittonsa perustui todistetuksi maanpetokseen, johon oli osallisena nyt syytettyjen venäläisten konnien lisäksi valtavan suuri joukko amerikkalaisia konnia.

Mielenkiintoista nähdä kuinka maanpetoksellisten konnien puolueelle, republikaaneille, käy kunhan kaikki tutkinnat on saatu päätökseen.

Kahden konnan edustama konservatiivinen liike on onnistuneesti valjastanut uskonnon omien konnuuksiensa mahdollistajaksi. Venäjällä ortodoksit ovat varauksetta Putinin konnuuksien puolesta. Amerikassa evankelikaalisten riveissä on pientä rakoilua, vaikka ainakin vielä enemmistä noista harhaisista on laittoman presidenttinsä puolella.

Samalla kun konservatiivinen liike kärsii arvovaltatappioita kahden ison konnan takia, niin myös uskonto konservatiiviseen agendaan kuuluvana kärsii yhtäläisiä tappioita.

Olisi aivan mahtavaa, jos suomalainen konnien vastustus pääsisi niin pitkälle vastarinnassaan, että koko maanantaiksi suunniteltu konnien kohtaaminen peruuntuisi. Olisi aivan mahtavaa, jos kaksi konnaa pidätettäisiin Helsingissä kansainvälisen pidätysmääräyksen perusteella. Valitettavasti sellaista määräystä ei vain ole, mutta ehkä tulevaisuudessa on.

Suomen presidentti syventää Suomelle aiheutuvaa imagotappiota antamalla Suomen valtion omistaman presidentin linnan kahden konnan kokouskäyttöön. Tämä on Sauli Niinistöltä paha virhearvio. Helsingistä tulee taas kerran Suomen historian häpeäpilkku. Massiiviset mielenosoitukset konnien kokouspäivänä korjaavat edes hieman imagotappiota.

Sari Essayahin pyhä tekopyhyys

Patavanhoillinen verkkojulkaisu Seurakuntalainen antaa aina ja varmasti tilaa kaikenlaiselle tekopyhällä pyhyyden nimissä. Tällä kertaa asialla oli krisujen puheenjohtaja Sari Essayah.

Seurakuntalaisen jutun otsikko oli: On hyvä muistaa, ettei tarkoituksella loukkaa toiselle ihmiselle pyhiä asioita. Näppärästi Sari pyrkii torjumaan kaiken hänen uskonnolliseen vakaumukseensa kohdistuvan kritiikin ja irvailun, mutta aiemmin kommenttien perusteella Sarilla olisi mahdollisuus loukata muiden ”pyhinä” pitämiä asioita.

Jo pelkkä sanan ”pyhä” käyttö diskvalifioi kaiken Essayahin sanomisen. Maailmassa ei ole mitään pyhää, sillä ”pyhä” on vain nimilappu, jonka jotkut liimaavat tärkeänä pitämäänsä asiaan. Kun jokin asia, esimerkiksi Sarin uskonnollinen vakaumus, nimetään pyhäksi, silloin kuvitellaan, että tuo asia olisi maagisella tavalla kritiikin ja naurunalaiseksi asettamisen ulkopuolella.

Sarin avautumisen taustalla oli tietenkin Pori Jazzin toimitusjohtajaksi nimetyn Aki Ruotsalan pikaiset potkut. Ruotsala on sen sortin hihhuli, että potkut olivat aivan paikallaan, sillä Ruotsala aiheutti työnantajalleen ison imagotappion. Sari Essayahin ja Aki Ruotsalan uskonnollisen vakaumus diskvalifioi heidät ihan mistä tahansa tehtävästä. Jos pitää Raamatun satuja ja tarinoita reaalimaailman kuvauksia, pyhinä tai epäpyhinä. ei ole mahdollista, että kyseinen henkilö suoriutuisi mistään tehtävästä reaalimaailman kriteerein.

Sarin tekopyhä uhriutuminen on sen sortin denialismia, että sitä ei tule kunnioittaa millään tavalla. Sarin on myös turha nillittää tahallisesta väärinymmärtämisestä, sillä hänet ja Aki Ruotsala on ymmärretty aivan oikein: he ovat uskonharhaisia änkyröitä, joiden päämääränä on tehdä muidenkin elämästä yhtä ikävää kuin heidän oma elämänsä, sillä muussa tapauksessa he jättäisivät noudattamatta lähetyskäskyä.

Sari ei selviydy puolueensa puheenjohtajana yhtään paremmin kuin edeltäjänsä Päivi Räsänen. Heidän molempien ulostulonsa ovat yksi osoitus siitä, mikä on uskonnoissa vikana. Heidän ulostulonsa ovat myös parasta mainosta, mitä me sekulaarit humanistit saamme asiallemme. Heidän uskonsa ja uskonsa on niin vastenmielistä, että yhä harvempi haksahtaa sellaiseen.

Putinin korstot Suomessa

Ensi viikolla saamme sitten hämmästellä kahden roistovaltion diktaattorin kokousta Helsingissä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan molemmat diktaattorit tuovat mukanaan ison joukon ns. turvamiehiä. En tiedä mitkä heidän valtuutensa toimia Suomessa ovat, mutta näitä korstoja on hyödyllistä provosoida mahdollisimman näkyvästi.

Helsingin diktaattoritapaaminen voisi olla aivan erityinen näytön paikka Venäjän oppositiolle. Suomi on aivan erinomainen maa järjestää Putinin vastainen mielenosoitus. Venäjän valtiollinen media tuskin raportoisi sellaisesta mielenosoituksesta, mutta venäläisillä on onneksi vielä pääsy aika monelle sosiaalisen media sivustolle. Suomalaiset voisivat osoittaa solidaarisuutta Venäjän oppositiolle osallistumalla Venäjän opposition rinnalla Putinin vastaisiin toimiin.

Korstot ovat varsinainen riesa. Tästä saatiin hyvä näyttö viime vuonna Washington D.C:ssä, kun Turkin diktaattori Erdogan vieraili Yhdysvalloissa. Kurdit järjestivät rauhanomaisen mielenosoituksen ja Erdoganin korstot ryntäsivät ilman mitään syytä kurdien kimppuun. Siinä olikin paikallisille poliisilla kova työ saada korstot pois kurdien kimpusta.

Diktaattorien kokous Helsingissä on valtava imagotappio Suomelle. Riittävä kokouksen häirintä ja jopa sabotointi olisi oiva osoitus kansainväliselle yhteiselle, ettei suomalaiset tue millään tavoin diktaattorien toimia.

Kyynelkaasua ja kumiluoteja vesitykeillä höystettynä on viesti koko maailmalle, että suomalaiset seisovat Venäjän vaiennetun opposition rinnalla. Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että pyrkiessään profiloitumaan kovaksi kundiksi Putin tarkoituksellisesti kohdistaa itseensä jopa väkivaltaiseksi yltyviä mielenilmauksia. Siinä ei sata korstoa riitä hillitsemään vihaista väkijoukkoa.

Olen vähän pettynyt, jos Suomessa ei saada aikaan kunnon rähinää kahden roistovaltion diktaattorin vastustamisen merkeissä.

Vieläkin yksi kristillisdemokraatti jaksaa nillittää Pridestä

Minua jaksaa aina huvittaa konservatiivisten fundamentalistien typeryydet. Tällä kertaa puhuvana aasina toimi Uuden Suomen Puheenvuorossa joku Petri Muinonen.

Petri oli aika kyrpiintynyt Pride-marssista. Tuskin on lainkaan yllättävää, että profiilitiedoissaan Petri Muinonen ilmoittaa puoluekannakseen kristillisdemokraatit. Näille änkyröille seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat punainen vaate ja mikä on vielä pahempaa, nämä seksuaalivähemmistöt järjestävät iloisia festivaaleja. ”Muinoset” osaavat pitää vain ikävää.

Sinänsä on koomista, että Petri Muinosen edustaman puoleen jäsenmäärä on pienempi kuin seksuaalivähemmistöjen yhteenlaskettu lukumäärä.

Muinonen väittää vastustavansa totalitarismia ymmärtämättä, että hänen edustamansa uskonsuuntaus suorastaan vaatii totalitarismia, jos tuo suuntaus joskus onnistuisi pääsemään valtaan. Jos on ”tosiuskova” Muinosen tapaan, niin silloin ainoa sallittu yhteiskuntajärjestelmä on totalitaristinen teokratia.

Puheenvuorossaan Muinonen tekee ainakin yhden oikean havainnon: suomalainen kristillisyys ei kiteydy Muinosen puoluetoveriin Päivi Räsäseen. Päkä on nyt vain ollut näkyvin taantumuksellinen kristitty, vaikka Suomessa on vankka liberaali kristillinen joukko. Päkä on ollut nopeuttamassa kristillisyyden ja sitä myötä konservatiivisuuden alasajoa. Hyvä niin, sellaiset haittatekijät saavatkin painua historian hämärään.

Kristillisdemokraatit yhdistetään usein viidesläisyyteen. Tästä Päivi Räsänen on saa ottaa syyt niskoilleen. Edes Muinonen ei pysty rationalisoimaan tätä pois puolueensa tahraisesta imagosta.

Edelleen Muinonen nillittää henkilöön menevistä argumenteista. Ad hominem –argumentit puolustavat paikkaansa siten, että paskaa puhuvaa sanotaan paskanpuhujaksi ja idioottimiasuuksia laukovaa idiootiksi. Muinosessa henkilöityy nämä molemmat piirteet.

Kristillisdemokraattinen kristillisyys on niin tunkkaista, että sen tuleekin kohdata merkittävää vastarintaa.

Jumalusko vähenee Suomessa - vähemmistön diktatuuri voi silti hyvin

Verkkojulkaisu Seurakuntalainen viittasi Alma Median tutkimukseen, jonka mukaan usko kristinuskon jumalaan laski taas vuoden takaisista lukemista.

Jutun mukaan 37 prosenttia suomalaisista uskoo Jumalaan. Pudotusta viime vuoden lukemaan on pari prosenttiyksikköä. Jutusta selviää, että Vaasan vaalipiiri on kovin uskonnollista seutua, sillä 53 prosenttia uskoo Jumalaan. Helsingissä vastaava luku on 24 prosenttia.

Suunta on hyvä, mutta lukemat putoavat sietämättömän hitaasti. Suomalaisista taitaa kuulua ev.lut. kirkkoon vielä yli 70 prosenttia. Ero jumaluskon ja uskonnolliseen yhteisöön kuulumisen välillä on häikäisevä. Lieneekö missään muualla maailmassa samanlaista paradoksia?

Kirkon jäsenmäärän voimalla nämä jumaluskovat pääsevät harjoittamaan vähemmistön diktatuuria. Tästä on seurauksena, että he pääsevät ajamaan ihmisten kannalta haitallisia menettelytapoja. Tässä suhteessa vähemmistöön jääneillä jumaluskoisilla on tolkuttoman paljon valtaa.

Vähemmistön diktatuurin kuuluu moraalin sijasta moralismi milloin mitäkin elämänalueella.

Yksi irvokkaimmista esimerkeistä vähemmistön diktatuurista on koulujen uskonnonopetus. Kirkkoon kuuluvilla lapsilla ei ole oikeutta kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta uskonnon opetuksesta. Lapsillakin voi olla aivan oma vakaumuksensa, joka on jotain ihan muuta kuin vanhempien vakaumus tai se mitä papereissa lukee. Vähemmistö pitää tiukasti kiinni oikeudestaan indoktrinoida lapset moralistisiin haitallisiin dogmeihinsa.

Toinen yhteisö, jossa vähemmistön diktatorinen moralismi kukoistaa, on armeija. Asevelvollisilla on sentään oikeus kieltäytyä uskonnonharjoituksesta, vaikka vähemmistön diktatuurin kätyrit, sotilaspapit, tekevät kaikkensa pitääkseen yllä uskonnollista haitallista moralismia.

Jumaluskon väheneminen näkyy yhteiskunnassa valitettavan hitaasti. Nuorison suhde uskontoihin on kuitenkin toivoa herättävä. Ei mene kauan, kun nuoriso alkaa vaatia uskonnotonta julkista valtaa. Suunta on ollut tämä jo vuosikymmeniä. Kun nuoriso riittävässä mittakaavassa haistattaa pitkät uskonnoille julkisen vallan yhteydessä vähemmistön uskonnollinen diktatuuri ei löydä legimiteettiä.