Vielä kerran Pekka Reinikaisen blogista

Pari päivää sitten kommentoin sitä, kuinka Reinikaisen Pekan blogi lensi Seurakuntalaisen sivuilta jo toisen kerran bittiavaruuteen ja ihan aiheesta.

Tuo kirjoitus koki reinkarnaation Patmoksen sivuilla. Patmoshan tunnetusti julkaisee kaikenlaista sontaa, joten Pekan kirjoitus oli siellä oikein hyvässä seurassa.

Eilen Reinikainen palasi Seurakuntalaiseen ilmoittamaan, että hänen bloginsa ko. julkaisussa loppuu kokonaan. Jopa niin patavanhoilliselle ja taantumukselliselle julkaisulle kuin Seurakuntalainen Pekan deluusiot olivat liikaa.  Tästä lähtien Reinikainen julkaisee sekopäisiä juttujaan luominen.fi –sivustolla. Se lienee ihan oikea foorumi Pekalle.

Luominen.fi sivustoa luin muutaman artikkelin verran vuosia sitten. Mitään niin hölmöä en sittemmin olekaan lukenut. Luominen on niin vähäpätöinen mediakanava, että tämä taitaa olla kreationismin loppu Reinikaisen propagoimassa muodossa.

Piispa ja arkkipiispa

Piispoista Helsingin piispa Irja Askola ja arkkipiispa Kari Mäkinen ovat aiemmin tänä vuonna ilmoittaneet jäävänsä eläkkeelle.

Askolalle on valittu jo seuraaja, Teemu Laajasalo. Mäkisen seuraaja valitaan myöhemmin. Sekä Askola että Mäkinen ovat varsin liberaaleja, oikeastaan hyvinkin moderneja ja humaaneja ihmisiä. En ole oikein perehtynyt, mitä suuntausta Askolan seuraaja Laajasalo edustaa. Se kaiketi selviää myöhemmin.

Suomen ev.lut. kirkon taantumukselliset ovat jo ryhtyneet vastaiskuun, ryhtyivät jo silloin kun Askola ja Mäkinen eivät vielä olleet ilmoittaneet eläköitymisestään. Nämä kaksi piispaa saivat niin paljon kuraa niskaansa ”tosiuskovilta”, että heikommat yksilöt olisivat saaneet varmasti hermoromahduksen.

Taantumuksellisia vanhoillisia piirejä ärsytti sekä Askolan että Mäkisen suopea suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin ja maahanmuuttajiin. Toki Askola ja Mäkinen puolustivat muitakin yhteiskunnan heikompiosaisia, mutta nuo kaksi em. ryhmää joutuivat konservatiivien hampaisiin.

Askola leimattiin ”ekolesbofeministiksi” ja Mäkinen jopa ”antikristukseksi”. Uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolisena tarkkailijana voin allekirjoittaa monta Askolan ja Mäkisen humaania näkemystä, mutta en yhtäkään konservatiivien ko. piispoihin kohdistuvaa kriittistä argumenttia.

Konservatiivisille fundamentalisteille voin sanoa ihmetteleväni sitä, että miksi teidän uskonne ja siitä johdetut toimenpiteet ovat aina ja varmasti mahdollisimman vastenmielisiä. Sellainen tekee teistäkin vittumaisen vastenmielisiä ihmisiä. Näissä asioissa pisteet menevät Askolalle ja Mäkiselle.

Reinikaisen hapokas blogi siirtyi Patmoksen sivuille

Muutama päivä sitten postasin jutun kreationismin suomalaisen ykkösnyrkin, Pekka Reinikaisen, sekopäisestä blogista patavanhoillisen verkkojulkaisun Seurakuntalaisen sivuilla.

Ei mennyt kuin päivä tai pari, niin Reinikaisen kirjoitus katosi bittiavaruuteen. Kerta ei ollut edes ensimmäinen. Tammikuun 31. 2017 raportoin Pekan edesottamuksista otsikolla: Reinikaisen blogi liian hapokasta Seurakuntalaiselle. Tuolloin blogi tosin palasi Seurakuntalaisen sivuille vähemmän hapokkaassa korjatussa muodossa. Tämä viimeinen blogi tuskin tekee niin.

Vuosia Reinikaisen kirjoittelua seuranneena voi tehdä alustavan johtopäätöksen siitä, että Pekka on dementoitumassa huolestuttavalla tavalla. Sairastumisessa sinänsä ei ole mitään moitittavaa. Ihmisen kognitiivisen kapasiteetin lasku on surullista, mutta kun ihmiset elävät yhä pitempään, niin eipä taida olla montakaan ihmistä, joka ei kuollessaan ole jollain tavoin dementoitunut.

Reinikaisen blogi kuitenkin sai palstatilaa Patmos Lähetyssäätiön sivuilla. Patmos taas on profiloitunut selvästi uskonnollisen oikeiston kristofasistisen sektion äänenkannattajaksi. Sieltä löytyvät kaikkein häijyimmät blogit. Pekka Reinikainen on Patmoksessa vertaistensa seurassa.

Pekan riemastuttavan blogin voi lukea nyt tuolta. Varautukaa face-palm-kokemukseen.

https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1055/pekka_reinikainen_antikristillisen_median_analyysi

Kulttuurisotien kuvitteelliset rintamalinjat

Muutama päivä sitten oli vähän juttua kulttuurisodista. Palataan aiheeseen lyhyesti.

Kulttuurisodassa ei ole selviä rintamalinjoja. Silloin kun ajatukset taistelevat, rintamalinjat muuttuvat jatkuvasti. Muutos onkin ainoa vakio. Ihmisten ajatukset muuttuvat ja tällöin tapahtuu rintamalinjan yli loikkauksia ja tämä koituu tavallisesti liberaalien edistyksellisten hyväksi. Jotkut luopuvat taantumuksellisestaan ajattelusta edistyksen ja sekulaarin humanismin hyväksi.

On kuitenkin huomattava, että tuon tavallisesti kuvitteellisen kulttuurisodan kumpikaan osapuoli ei pysty muodostumaan koherentteja hyvin artikuloituja argumentteja. Tässä liberaalit ovat hiukan parempia, mutta eivät siltikään mitään mestareita. Silti edistyksellisyys tarkoittaa myös argumenttien hiomista todellisuutta vastaviski.

Filosofistesti suuntautuneet konservatiivit (heitäkin on!) näkevät kulttuurisodan enemmän eksistentiaalisesti perspektiivistä. Tämä perspektiivi on vasataus eksistentiaaliseen uhkaan, joka kumpuaa perusteettomista peloista, sillä todella harvoin pelot ovat perusteiltaan reaalisia.

Filosofisesti suuntautuneet konservatiivit ovat niitä konservatiiveja, jotka haluavat oman katsantokantansa perustaksi joitain ”ikuisia ja muuttumattomia totuuksia”, joista lopulta hyvin harva on totuus tai ylipäätään mitään sellaista, joka voidaan todentaa.  Tässä ollaan tilanteessa, jossa idealisoidun ikuisen totuuden ja todellisuuden ollessa ristiriidassa, todellisuus saa mennä. Denialismista on ollut puhetta jo niin monta kertaa, että sitä on tuskin tässä yhteydessä tarpeen toistaa.

Joka kertaa kun todellisuus aiheuttaa pienenkin särön idealisoidussa ikuisessa totuudessa, tuloksena on eksistentiaalinen ahdistus. Tästä kumpuaa kulttuurisota ideaalin ja todellisuuden välillä. Siihen säröön syntyy pelko ja pelko voi pahimmillaan olla lamauttavaa tai jopa halvaannuttavaa.

Tavallisesti konservatiivien maailmankuva on dualistinen dikotomioihin perustava moralismi. Moraalihan ei kuulu konservatiivien elämysmaailmaan. Moralismi on se ilmaisun muoto, jolla konservatiivit ilmaisevat itseäään. Tätä tapaa voitaisiin kutsua myös binaarioppositioiden kulttuurisodaksi. Mitään välimuotoa ei ole, sillä välimuodot ja sellaisten olemassaolon tunnustaminen on juuri tuo edellä mainittu särö näennäisen koherentissa maailmakuvassa. Tälläkin kertaa todellisuus lyö konservatiiveja nyrkillä nenään. Todellisuus koostuu nyansseista.

Näissä konservatiivien aloittamissa kulttuurisodissa konservatiiveille on elinehto tapahtumien täydellinen ennustettavuus. Jos jokin satunnaisilmiö tapahtuu, se voidaan kuitata kuvitellun taivaallisen mielikuvitusystävän tahtona. Täten kulttuurisodan melskeissä konservatiiville ei synny säröä pakonomaiseen eheään pakonomaisesti ylläpidettyyn maailmankuvaan, ei ainakaan sellaista säröä, joka velvoittaisi konservatiivin loikkaamaan edistyksellisten liberaalien leiriin. Loikkariksi ryhdytään vasta sitten kun ristiriita käy sietämättömäksi.

Konservatiivin elämän on merkityksellistä vain niin kauan kuin hän elää kapea-alaista elämäänsä. Tässä tapauksessa konservatiivilla voi olla idioottimaisen orjan hyveet ja niistä pahin kyseenalaistamattomuus ja ihanteellisena pidetty tottelevaisuus, vaikka tuolla tavoin yksilö toimisi omaa etuaan vastaan.

Konservatiivien kollektiivinen muutosvastarinta

Konservatiivisessa ajattelussa yksin jääminen on eksistentiaalinen uhka, joka realisoituu käsityksessä henkilökohtaisessa vastuussa. Jokainen on yksin vastuussa omista tekemisistään. Täten vastuu on ulkoistettava esimerkiksi Jeesukselle tai republikaaniselle puolueelle. Vastuu on niin painava taakka, ettei konservatiivi pystyy kantamaan sitä ilman ulkoista tukea. Tällainen ihminen ei ole vapaa vaan yhden sortin orja.

Konservatiivisessa ajattelussa muutos on uhka, kun muuttumattomuus ja sellaisen vaatiminen aivan äärimäisessä muodossaankin taas on uhan perusteeton torjuntamekanismi. Muuttumattomuuden vaatimus vetoaa konservatiivisiin henkilöihin: Raamatun voidaan väittää sisältää ”ikuisia muuttumattomia” totuuksia, joilla perustellaan muutosvastarintaa. Konservatiivit ovat vastuunpakenemisessaan uhka kaikille muille, sillä muutosvastarinnassaan he vaativat muita sopeutumaan perusteettomiin pelkoihinsa ja niistä johdettuihin selvästi haitallisiin yhteiskuntapoliittisiin menettelytapoihin.

Konservatiivit tavoittelevat myös muuttumatonta identiteettiä ja tässäkin tulevat auktoriteetit avuksi. Jopa oman identiteetin muuttuminen ajan myötä sopeuduttaessa kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin on uhka. Ympäristön muuttuminen vaatii kunkin identiteetin muuttumista. Tämähän ei konservatiiveille käy vaan pakenevat taantumukselliseen identiteettipolitiikkaansa.

Omat pelot moninkertaistetaan kollektiivisesti konservatiivisten yhdistysten, puolueiden, seurakuntien ja muiden sellaisten organisaatioiden toimesta. Kollektivisoidut pelot tulevat niin kattaviksi, että ne lamauttavat yksilön, hänen omakohtaisen ja omaehtoisen ajattelunsa käytöksestä puhumattakaan. Jos konservatiivit tavoittelevat jotain muutosta, niin se tarkoittaa pelon ilmapiirin kasvattamista joko jonkin todellisen tai yleensä kuvitteellisen pelon varjolla.

Konservatiivinen moralisti näkee kaiken edellä sanotun kulttuurisotana, josta on ollut jo aiemmin puhetta. Konservatiivi on hyvä vain jonkin edistyksellisen tekijän vastustamisessa.

Konservatiivien huuto voitetaan faktoilla

Konservatiivit usein valittavat siitä, mistä uutisoidaan. Konservatiiveilla ei vain ole faktoja valituksensa pohjaksi. Jotakuinkin kaikesta uutisoidaan, mutta ei ole median syy, että konservatiiveista ei löydy juuri koskaan mitään positiivista uutisoitavaa.

Konservatiiveille on mahdotonta, että tapahtumasta X kerrotaan faktat silloin kun se on heidän ideologiaansa tai maailmankuvaansa vastaan. Tällöin konservatiivit päätyvät valittamaan meidän liberaalien muodostamasta salaliitosta mediassa. Konservatiivit ovat muodostaneet salaliittoteorian liberaalien hegemonisesta dominanssista uutisoinnin suhteen. Leimaaminen uutisoinnin ”fake newsiksi” toimi hetken, mutta nyt sekin on osoitettu vain ja ainoastaan konservatiivien perusteettomaksi valitukseksi.

Konservatiivien mielestä ohjelma on tasapuolinen ja oikeudenmukainen vasta silloin kun ohjelman juontaja on konservatiivi ja jostakin aiheesta on keskustelemassa kaksi konservatiivia. Tavallisesti tämäkin metodi päätyy valitukseen liberaaleista ja liberalismista.

Edelleen kaikkien lehtien tulisi kirjoittaa pääkirjoituksia ja kolumneja vain ja ainoastaan konservatiiveja miellyttävällä tavalla. Tämä on heidän mielestään tasapuolista.

Oman johtopäätökseni on, että liberaalien medialukutaito on paljon parempaa kuin konservatiivien. Tästä syystä konservatiivinen media vain harvoin pyrkii tavoittamaan liberaalia yleisöä. Konservatiivien viestintä paljastuu nopeasti pelkäksi puppugeneraattorin tuottamaksi paskapuheeksi.

Nykymaailmassa internetistä on tullut konservatiivien temmellyskenttä. Internetissä konservatiivit huutavat kovaa, liberaalit tuskin kuiskaavat.

Meidän liberaalien edistyksellisten olisi jo korkea aika saada äänemme kuuluville. Faktat koskien mitä tahansa asiaa ovat puolellamme. Meidän on lyötävä konservatiivien paskapuheet myös verkossa. Aloittakaamme juuri nyt.

Pekka Reinikaisen seniiliä kreationismia

Suomalaisen kreationismin ykkösnyrkki, Pekka Reiinkainen on taas avannut sanaisen arkkunsa ensin Seurakuntalaisessa ja myöhemmin Patmoksen verkkosivuilla.

Eilisessä postauksessa oli puhetta Leif Nummelan kiukusta ja tänään samaa kiukkua esittelee Pekka Reinikainen dementoituneessa kirjoituksessaan otsikolla: Antikristillisen median analyysi. Pekan, kuten Lefankin, kirjoituksia on käsitelty tässä blogissa niin monta kertaa, että niistä on enää vaikea saada mitään uutta aikaan. Annetaan nyt Pekallekin vähän huomiota, kun hän sitä niin haluaa. Kaikki mitä Pekasta on sanottu, pätee myös Lefaan ja päinvastoin.

Reinikainen: Olen aikaisemmin todennut, että maailman mielipiteen muodostaa viitisenkymmentä johtavaa journalistia. Heille on yhteistä raamatullisen kristinuskon vastustaminen.

Voihan sitä Pekka sanoa ihan mitä tahansa, mutta nyt tuon väitteen Pekka veti ihan hihasta ja hatusta. Ymmärtääköhän ikääntyvä seniili ukko, että kun heti tekstin aluksi heittää täysin perättömän ja seinähullun väitteen, niin kirjoituksen uskottavuus on kovalla koetuksella? Johtopäätöksen voi tehdä jo tässä vaiheessa: Seinähullua kirjoittaa seinähulluille seinähulluja!

Reinikainen: Heidän uskontonsa on humanismi, joka puolustaa oikeutta syntyvyyden säännöstelyyn, aborttiin, avioeroon, aikuisten väliseen vapaaehtoiseen seksuaaliseen vapauteen ja eutanasiaan. Monet ovat myös ekofasisteja.

Humanismi ei ole uskonto vaan filosofinen aatesuunta. Totta kai humanismissa puolustetaan erinäisiä oikeuksia, toisin kuin Reinikaisen propagoimassa kristinuskon versiossa. Mutta miten hitossa ekofasistit liittyvät tähän?

Minusta on helkkarin hauskaa kun seniili Reinikainen ampuu itseään jalkaan: Mitä toimittaja, teologi, tähtitieteilijä tai fyysikko ymmärtää anatomiasta tai fysiologiasta? Yleislääkärin pätevyydellä Reinikainen kuitenkin laukoo milloin mitäkin esimerkiksi kosmologiasta.

Nämä Reinikaisen väitteet ovat surkuhupaisessa kiukkuisuudessaan niin koomisia, että ne tekevät Pekasta camp-hahmon. Sekin lasketaan meriitiksi kreationistien parissa. Jos on Pekka Reinikainen turhautunut kreationismin irrelevanssiin, niin minä olen turhautunut Reinikaisen puppugeneraattorin paskapuheisiin.

Pekan riemastuttavan seniilin kirjoituksen voi lukea tuolta:

https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/antikristillisen-median-analyysi/