Tapio Puolimatkan luomisoppi törmää argumentaation heikkouteen

Kirjassaan Tiedekeskustelun avoimuuskoe (2010) uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka, propagoi ”luomisopin” puolesta. Jos haluan olla oikein kiltti, niin kutsun luomisoppia luomisteoriaksi, vaikka ns. luomisteoria ei täytä mitään tieteelliselle teorialle asetettuja kriteereitä.

Puolimatka on samassa veneessä kaikkien luomisopin kannattajien kanssa: heidän argumenttinsa ei kestä kriittistä tarkastelua.

Puolimatka et al. tekevät aluksi oletuksen: Jumala on olemassa. Tämä oletus saa väitteen muodon: väite ei kuitenkaan ole verifioitavissa eikä falsifioitavissa.  Ontologisia argumentteja eri jumalien puolesta – ja niitä vastaan – on esitetty kaiketi niin kauan kuin jumalista on esitetty olemassaoloväitteitä.

Jos nyt kuitenkin jokin jumala sattuisi olemaan olemassa, niin se olisi vain yksi tuhansista – ellei peräti kymmenistä tuhansista - jumalista. Kristittyjenkin jumalia on olemassa yhtä monta kuin on kristittyjä: tällä hetkellä luku on yli kaksi miljardia. Yhteistä kristittyjen jumalilla on nimi; olkoon se sitten Jumala.

Ns. luojajumaliakin on tuhansia. Nyt sitten olisi vain osoitettava sen lisäksi, että jokin luojajumala on olemassa, tuo luojajumala olisi juuri Puolimatkan jumala. No olen kiltti: kristinuskon Jumala on yhteinen kaikille kristityille, vaikka tulkintoja tuosta Jumalasta on siis yli kaksi miljardia.

Tuhansien jumalten joukosta olisi melkoinen sattuma, että juuri Jumala olisi tuo kaivattu luojajumala. Se että kaksi miljardia ihmistä uskoo (vai uskooko?) Jumalan olevan tuo luojajumala, ei todista luomisesta mitään; se ei edes todista Jumalan olemassaolosta. Lukumäärä ei ole todiste väitteen totuudesta. Eksistenssi ei puolestaan ole olion ominaisuus.

Ym. kirjassaan Puolimatka perustelee argumenttia Jumalan olemassaolosta subjektiivisilla jumalkokemuksilla. Melkoinen kömmähdys niin oppineelta mieheltä kuin Puolimatka! Subjektiiviset kokemukset eivät ole todiste väitteen totuuden puolesta, vaikka väite sinällään saattaisi olla tosi. Kuten Puolimatkakin ymmärtää, subjektiiviset jumalkokemukset eivät ole intersubjektiivisia.  Hinduilla on samanlaisia kokemuksia omasta luojajumalastaan kuin Puolimatkalla. Ei ole mitään menetelmää verifioida mikä – jos mikään – luojajumalista on luojajumala. Mahdollisesti kaikki luojajumalat ovat luojajumalia tai sitten ei mikään. Väliin mahtuu melkoinen määrä variaatioita.

Puolimatka peräytyy kristityille tyypilliseen strategiaan: Jumala on juuri tuo luojajumala, koska Raamattu sanoo niin. Raamattu taas on Jumalan puhetta, koska Jumala sanoo niin. Siihenhän siten Puolimatka ja kumppanit jäävät kiertämään kehää kehäpäätelmänsä kanssa. Mikään ulkopuolinen tekijä ei edes loogisesti voi tukea tuota em. väitettä.

Kuinka monta kertaa Puolimatka onkaan väittänyt muiden kuin itsensä syyllistyvän kehäpäättelyyn? Tapio kun itse ei ole vielä päässyt pois (leikki)kehästään.

Lisäksi Puolimatkan harhautusstrategia on loppuun kaluttu: hän sekoittaa estoitta Big Bangin, kosmisen evoluution, abiogeneesin ja biologisen evoluution. Tietämättömille ”puolimatkalaisille” sellainen höperyys on kaiketi oikein viisaan miehen puhetta, mutta kun asiaa miettii edes hiukan, niin Puolimatkankin argumentit kumisevat tyhjyyttään, eikä sen huomioimiseen tarvita minkäänlaista oppineisuutta.

Kirjassaan noin sivun 400+ paikkaille (tämän estimaatin tein muistinvaraisesti, koska juuri tässä ja nyt ei ole tuota kirjaa saatavilla ja muistiinpanonikin ovat ties missä) Puolimatka viittaa suureen idoliinsa Alvin Plantingaan. Plantingaan ja muihin fundamentalisteihin Puolimatka tutustui sellaisessa paikassa kuin Notre Dame University; South Bend, Indiana, USA 1990-luvun puolivälin paikkeilla.

Tuossa kyseissä kohdassa Plantinga sanoo, että kristityillä luomisopin kannattajilla ei ole aavistuskaan kuinka Jumala teki temppunsa. Tämän Puolimatka tietenkin ohittaa mahdollisimman nopeasti. Se onkin jo kovin nolo peräytyminen.

Puolimatkan niin halveksimilla naturalisteilla/materialisteilla on hyvä käsitys tapahtumien kulusta. Moni asia onkin jo todennettu. Paljon tutkimusta tarvitaan ja yhä parempi näkemys asioiden kulusta on lähes jokapäiväistä, vaikka ”kaiken teoriaa” ei koskaan pystyttäisi formuloimaan.

Puolimatkalla ja kumppaneille jää käteen vain: koska Jumala…koska Raamattu… Siinä kaikki, eikä parempaa ole odotettavissa.

Uskonnottomien luokittelusta

Kaikkien uskonnottomien luokittelu ateismin kategorian alle ei ole välttämättä perusteltua. Uskonnottomalla ei välttämättä ole kantaa jumalkysymykseen. 

Ateismi voidaan kuitenkin luokitella alaluokkiin, vaikka luokkien rajat eivät ole selväpiirteisiä. Gragun et al. (2012) ovat kuitenkin yrittäneet erotella alalajeja, vaikka ateistit eivät itsekään mielellään harrasta ko. luokittelua. 

Uusateistien luokittelu on osittain päällekkäisiä. Henkilö saattaa kuulua useampaan luokkaan; tai sitten hän ei identifioi itseään yhteenkään luokkaan kuuluvaksi.

Identiteetin luokittelussa esiin tulleet luokat ovat: agnostikko, humanisti, vapaa-ajattelija (freethinker), skeptikko, sekularisti jne.

Luokkien väliset suhteet ovat resiprookkisia, joten ei ole outoa, että uusateisti identifioi itsensä useampaan luokkaan kuuluvaksi (Kettell 2013, 63).

Daniel Dennett (2003) on lanseerannut luokan ”Brights”, joka voidaan suomentaa esimerkiksi fiksuksi tai välkyksi. Laajempaa kannatusta välkkyjen kategoria ei ole kuitenkaan saanut. (poikkeuksena Richard Dawkins)

Yhteinen piirre uusateistiksi itsensä identifioiville (riippumatta alaluokasta) on naturalistinen maailmankatsomus. Järkeä ja järjen käyttöä pidetään hyveenä. Tiedettä pidetään parhaana mahdollisena tapana ymmärtää todellisuutta. (Kettell 2013, 63)

Uskonto nähdään propositionaalisena, jonka todellisuutta koskevat väitteet (ja niiden totuusarvo) eivät kestä kriittistä tarkastelua saatavilla olevan parhaan mahdollisen todistusaineiston valossa. Tästä johtuen uusateistit pitävät uskontoja ontologisesti ja epistemologisesti epätosina ja moraalisesti haitallisina.

Koska uskonnolliset uskomukset ja doktriinit perustuvat subjektiivisiin kokemuksiin ja jumalallisiin ilmoituksiin (eivätkä tieteelliseen todistusaineistoon), uskonnot eivät ole pelkästään vääriä vaan myös irrationaalisia. 

Kettell (2013, 63) kuvailee uskontoja patologisiksi ja ainutlaatuisen vaarallisiksi. Uskonnot jakavat ihmisiä ryhmiin ja tämä johtaa ennakkoluuloihin ja syrjintään. Pahimmillaan uskonnot motivoivat väkivaltaan.

Dawkins (2004, 158) selvittää, kuinka uskonto ei pelkästään motivoi väkivaltaan varsinkin silloin ”me” ja ”ne toiset” voidaan selvästi identifioida. Dawkinsin mukaan ei ole liioiteltua sanoa uskonnon olleen historian tulenarin aihe.

Uskonnot ovat uusateistien mukaan nauttineet etuoikeutetusta asemasta aivan liian kauan. Uskonnot ovat saaneet erityiskohtelua, mitä tulee niiden esittämiin väitteisiin. Uskontoja ei ole historiallisesti kritisoitu kuten poliittisia ideologioita, kirjallisuutta tai muita taiteita. (Kettell 2013, 63-64)

Uusateistien kritiikki ei kohdistu pelkästään uskonnollisiin ääri-ilmiöihin vaan myös maltilliseen uskonnollisuuteen, koska tämän katsotaan oikeuttavan ääri-ilmiöiden olemassaolon. Greta Christina (2012) kirjoittaa: ”…moderate and progressive  religion still encourages the basic idea of faith; the idea that it is acceptable, and even virtuous, to believe things you have no good reason to think are true.”

Uusateistit ottavat myös kantaa teistien esittämiin väitteisiin uskontojen moraalisuudesta. Uusateistit sanovat, että uskonto ei ole tarpeellinen moraalisen käyttäytymisen edellytys. Itse asiassa uskonto on usein epämoraalista (moraalitonta), koska uskonnoilla on negatiivinen vaikutus yhteisölliseen ja yksilölliseen vastuuseen koskien jonkin teon seurauksia. Uusateistit suosivatkin naturalistisia selityksiä moraaliselle käyttäytymiselle (esimerkiksi altruismi ja yhteistyö). Uusateistit painottavat ihmiselämän eettisiä ulottuvuuksia ilman uskontoa/uskontoja. Ihmisen olemassaolo on arvokasta ilman oletusta jostain todentamattomasta kuoleman jälkeisestä elämästä. (Kettell 2013, 64)

LÄHTEET

Christina, G. 2012. Why are you Atheist so Angry? 99 Things that Piss off the Godless: Greta Christina/Dirty Heathen Publishing.

Dawkins, R. 2004. A Devil’s Chaplain: Reflections on Hope, Lies, Science and Love. New York: First Mariner.

Dennett, D. 2003. The Bright stuff. The New York Times, 12 July 2003.

Gragun, R.T., Kosmin, B., Keysar, A., Hammer, J.H., and Nielsen, M. 2012. On the receiving end: discrimination towards the non-religious in the United States. Journal of Contemporary Religion, 27(1): 105-127.

Kettell, S. 2013. Faithless: The politics of new atheism. Secularism & Nonreligion, 2: 61-78.

Anselmin ontologisen argumentin yhdeksän kriittistä kohtaa

1.

Anselmin ontologisen argumentin rakenne on pääpiirteissään seuraava sellaisena kuin se johdetaan Anselmin Proslogion II:sta (katso Charlesworth 1965).

(1)   Ihmisellä voi olla ajatus olennosta, jota suurempaa ei voi ajatella.

(2)   Oletetaan, että tämä olento on olemassa ainoastaan ajatuksena ihmisen mielessä.

(3)   Olemassaolo todellisuudessa on suurempaa kuin olemassaolo ainoastaan mielessä.

(4)   Voidaan siis ajatella olentoa joka on suurempi kuin olento jota suurempaa ei voi ajatella: olentoa, joka on olemassa myös todellisuudessa.

(5)   Ei voi olla olentoa joka on suurempi kuin olento, jota suurempaa ihminen ei voi ajatella.

(6)   Siksi olennon, jota suurempaa ei voida ajatella, täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.

Tämä oli siis ontologisen argumentin klassinen muoto. Argumentista on esitetty vuosisatojen kuluessa lukusia variaatioita, mutta tämä kirjoitus käsittelee ontologisen argumentin klassista muotoa ja Peter Millicanin esittämää kritiikkiä argumentti kohtaa.

2.

Peter Millican identifioi artikkelissaan (2004) yhdeksän seikkaa, joihin kriittisen lukijan tulisi kiinnittää huomiota:

(1)   Uusplatonistinen ennakko-oletus (presupposition)

Anselm joutuu tekemään (uus)platonisen ennakko-oletuksen olion suuruudesta sekä suhteellisesta suuruudesta. Taustalla on ajatus olemisen asteista (degrees of existence) sekä metafyysisestä täydellisyydestä.

(2)   Sekaannus mentaalisessa entiteetissä.

Kun Anselmin todistuksessa siirrytään kohdasta (1) kohtaan (2), Anselm käsittelee entiteettiä ymmärryksessä, mutta kohdasta (2) eteenpäin niin, että entiteetti olisi olemassa itsessään. Anselmin argumentin kohdan (1) entiteetti ei ilmeisesti ole entiteetti, jolla olisi ominaisuuksia, eikä sitä siten voi verrata muihin entiteetteihin.

(3)   Intentionaalisen objektin virhe

Vaikka huomioitaisiin mentaalisten olioiden aito olemassaolo mielessä, niin joudutaan tilanteeseen, jossa kohdan (1) esitetty eksistentiaalinen propositio edellyttää suurempaa olemassaoloa kuin kohdassa. [1]

(4)   Vertailun vaikeus

Mielessä olevan olion ja reaalimaailmassa aktuaalisen olion vertaileminen mielekkäällä tavalla on ongelmallista. Anselmin argumentin kohta (3) riippuu paljolti vertailtavuudesta.

(5)   Uniikki referenssin ongelma

Anselm näyttää ajattelevan, että ’jota suurempaa…’ ja ’tämä …’ olisivat sama olio. Tässä tulee kielien ero esiin. Tämä Millicanin esittämä ongelma on konkreettisempi englanninkielessä. Asiaa voi tarkastella siirtymässä kohdasta (2) kohtaan (4). Millicanin mielestä siirtymä on ”laiton”, ellei määritelty, että vain yksi referenssi olio, johon viitataan.[2]

(6)   Kantilainen dogmi (eksistenssi ei ole predikaatti)

 Ei ole perusteltua pitää eksistenssiä olion ominaisuutena. Täten Jumalan olemassaolo ei ole perusta esimerkiksi Jumalan ”suuruudelle”. Täten Anselmin kohta (3) on epäkoherentti ja kohta (4) väärä. [3]

(7)   Erillisten alojen prinsiippi

Immauel Kant (1781, 56) ilmaisi ajatuksen, että reaalimaailmaan kuuluvat oliot kuuluvat reaalimaailmaan riippumatta siitä, mitä ideoita tai konsepteja niistä on. Jos eksistenssinkin suhteen noudetaan tätä prinsiippi, ei voi olla varma kumpaan alaan eksistenssi kuuluu. Ongelmallista on, että eksistenssi selitettäisiin toisessa alassa, kun se kuuluisikin toiseen alaan.

(8)   Tuomas Akvinolaisen vasta-argumentti

Tuomaksen argumentti tämänkin asian tiimoilta on sen verran laaja, että se vaatisi laajemman selvityksen. Lyhyesti sanottu, esimerkiksi ”suuruus” ei ollut Tuomakselle niin ”suurta” kuin Anselmille. Tuomas hyväksyi myös ajatuksen siitä, että ”suuruus” saattaa ilmetä vain mielessä.

(9)   Gaunilon reduktiot

Paralleelit parodiset argumentit (kuten Gaunilon argumentti täydellisestä saaresta) osoitti, että Jumalaa koskevat argumentit eivät ole – eikä niiden tulisi olla – kritiikin ja tutkimuksen ulkopuolella.

Lähteet

Anselm, St. 1965. Proslogion. Teoksessa M. Charlesworth (ed.) St. Anselm’s Proslogion. Oxford: Oxford University Press.

Barnes, J. 1972. The Ontological Argument. London: McMillan.

Kant, Immanuel.1781/1933. Critique of Pure Reason. London:McMillan.

Millican, P. 2004. The One Fatal Law in Anselms Argument. Mind, Vol. 113, July 2004.

Parsons, T. 1980. Nonexistent Objects. New Haven, CT: Yale University Press.

Prior, A.N. 1976. On Some Proofs of the Existence of God. Papers in Logic and Ethics. London Duckworth: 58-63.

Russell, B. 1905. On Denoting. Mind, Vol. 14: 479-93.

Viitteet

[1] Yksi muoto tästä virheestä on: ”ajattelen X:ää” vs. ”X on jotakin jota ajattelen”. Terence Parson (1980, 215) kuvailee tätä laittomaksi siirtymäksi  de dicto:sta de re:hen.

A.N. Prior (1976, 60-63) pitää tätä Anselmin argumentissa pahimpana virheenä

[2] Jonathan Barnes (1972, 13,80) pitää tätä singulariteetin puutetta vakavana ongelmana Anselmin argumentissa. Bertrand Russell (1905, 54) kiistää teoriassaan deskriptiosta Anselmin argumentin pätevyyden. 

[3] Immanuel Kantin jälkeen filosofit toistivat dogmia: oleminen ei ole predikaatti.

Tapio Puolimatkan teokraattinen fasismi

Taas kerran uudestisyntynyt professori Tapio Puolimatka on julkaissut vanhaa kaavaa toistavan nillityksen Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.

Puolimatkaa vituttaa niin vietävästi se, että hän on saanut kyseenalaisen kunnian vastaanottaa sekä Huuhaa- että Kunniarotta-palkinnot. Jonkin verran Puolimatka antaa siimaa Skepsiksen Huuhaa-palkinnolle, mutta Setan myöntämä Kunniarotan arvonimi saa Puolimatkan kiehumaan kiukusta.

Aina Puolimatka se vain jaksaa vaatia avointa keskustelua milloin mistäkin aiheesta; yleensä hänen omien kirjoitustensa aiheista, mutta heppu ei koskaan itse osallistu keskusteluun. Lakeijat hoitavat itsensä nolaamisen, koska Puolimatka on itse niin herkkähipiäinen, ettei itse enää kehtaa asettaa itseään naurunalaiseksi pelleksi.

Puolimatkan niin halveksima Seta ei ole koskaan rajoittanut Puolimatkan sanomisia millään tavalla: Tapio on saanut sanoa sanottavansa aivan vapaasti. Se että Puolimatkan sanomiset ovat pähkähulluja ja tyypillisesti selvästi epätosia, ei ole Setan ongelma vaan yksinomaan Puolimatkan. Tapiota nähtävästi kiukuttaa se, ettei hänen sanomisiaan pidetä tosina. Miksi edes pitäisi? Kun jutut ovat seinähullun epätosia horinoita, niin ne voi jättää huomioitta. Vapaus olla sanomatta yhtään mitään on sekin sananvapautta.

Toisaalta, kun seinähullut epätodet väitteet asetetaan kriittisen tarkastelun jälkeen naurunalaiseksi, pilkan ja inhon kohteeksi, sekin on sananvapautta. Lisäksi se on myös Puolimatkan kaipaamaa avointa keskustelua. Puolimatkalla on aivan sama mahdollisuus toimia samoin vastapuolensa suhteen, mutta faktaperustein Puolimatka ei siihen pysty. Täten Tapion on pakko projisoida omat heikkoutensa vastapuolen heikkouksiksi.

Tuo edellä mainittu strategia on kovin säälittävää touhua niinkin oppineelta mieheltä kuin Puolimatka. Vielä säälittävämmäksi viimeisimmän Puolimatkan kirjoituksen tekee vanha stalinisti-kortin pelaaminen. Se argumentti on jo niin nähty ja heikoksi havaittu. Puolimatka yrittää siten vain peittää oman teokraattiseen fasismiin tähtäävän politikointinsa.

Puolimatkan henkilöhistoriasta löytyy jos jonkinlaista teokraattista fasismia kannattavaa kuppikuntaa. Niitä on käsitelty tässäkin blogissa jo toista vuotta. Teokraattisen fasismin periaate on aina sama: aiheesta saa puhua vaikka kuinka paljon, kunhan on samaa mieltä kuin Puolimatka ja hänen kuviteltu taivaallinen tyranninsa.

Koska Puolimatkalla on taivaallinen isähahmo, Puolimatka ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi. Tuo isähahmo tarkkailee jokaista Puolimatkan tekoa ja ajatusta rangaisten ikuisella kidutuksella Puolimatkaa pienestäkin virheestä. Koska Puolimatka on lapsiorjan asemassa suhteessa taivaallisen isähahmoonsa, kenelläkään toisella ihmisellä ei saa olla oikeutta olla vapaa aikuinen. Se on fasismia.

http://tapiopuolimatka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215688-mita-seta-voisi-oppia-skepsikselta

Teologien nokkapokkaa: Haittaako Aito Avioliitto evankelioimista?

Joensuussa Kirkon evankelioimisen päivillä käytiin pienimuotoista nokkapokkaa kahden teologin, Teemu Kakkurin ja Mika Tuovisen, välillä. Asiasta raportoi verkkojulkaisu Seurakuntalainen.

Herätysliiketutkijaksi tituleerattu Teemu Kakkuri esitti teesin, jonka mukaan Kansalähetys hukkaa mahdollisuutensa konservatiivisen maailmankuvansa myötä. Tästä puolestaan Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen veti herneen nenäänsä.

Kakkuri: Konservatiivinen maailmankuva Aito avioliitto -kampanjoineen on paljon esillä. On kysyttävä, jääkö kutsu Jeesuksen yhteyteen konservatiivisuuden alle?

Kuinka ollakaan, konservatiivinen maailmankuva kiteytyy juuri Aito Avioliitto ry:ssä. Kansanlähetystä lähellä olevan verkkojulkaisun Uusi Tien päätoimittaja Leif Nummela on antanut julkaisussaan paljon palstatilaa Aito Avioliitolle. Kyseisen puulaakin aktivistit ovat myös olleet aktiivisia verkkokirjoittajia mm. Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.

Kakkuri tekee oikean suuntaisen johtopäätöksen: Aito Avioliitto on tehnyt kristinuskosta niin vastenmielisen, että Aito Avioliiton perusteeton retoriikka on kääntynyt sitä itseään vastaan.

Kakkuri kiinnittää myös huomiota Aito Avioliiton amerikkalaismalliseen poliittisen pyrkyryyteen kysymällä: Tuleeko Kansanlähetyksestä Teekutsuliike?

Kysymys voidaan osoittaa Kansanlähetyksen lisäksi monille vapaiden suuntien järjestöille. Esimerkiksi Patmos Lähetyssäätiö on politisoinut Aito Avioliiton tukemisen mm. tutkimusjohtajansa, Juha Ahvion, toimesta. Ahvion kirjoittelulla on ollut vaikutusta: myös hän on tehnyt kristinuskosta niin vastenmielisen, että Aito Avioliiton tukeminen tuli Patmokselle kalliiksi. Patmoksen Leo Meller joutui masinoimaan taas kerran uuden rahankerjuukampanjan, sillä Patmos tarvitsi 300 000 euroa.

Mutta takaisin Kansanlähetykseen…Mika Tuovinen vastasi Teemu Kakkurille: Tarkoittaako konservatiivinen maailmankuva sitä, että Raamatusta julistetaan myös ihmisestä ikävältä tuntuvaa lakia? Jos tarkoittaa, siitä ei missään tapauksessa voi luopua/…/Evankeliumi on kirkon ja sen järjestöjen ydinasia. Se on Raamatun sanoma alusta loppuun. Mutta Raamattu on alusta loppuun myös lain julistusta. Se kertoo meille, miten meidän tulee elää.

Tuossa vastauksessaan Tuovinen paljastaa implisiitisti sen, miksi kristinusko ei ole millään lailla relevantti elämänohje. Kyseinen uskomusjärjestelmä on Tuovisen haikailemine lakeineen kahden tuhannen vuoden aikana havaittu niin haitalliseksi, että siitä on syytä jo luopuakin.

Kyse on lähinnä siitä, että ihmiset ovat ymmärtäneet, kuinka alistava Raamatun mukainen konservatiivisuus on. Nämä Tuovisen kaltaiset ääriänkyrät eivät salli muillekaan sitä, minkä he kieltävät itseltään. Tästä on muodostunut kristinuskon dogma: polje toisten vapausoikeuksia kaikilla tavoin, koska omat uskomuksesi niin edellyttävät! Yhä harveneva joukko haluaa osallistua kanssaihmisten sortamiseen.

Tuovisen tilannetta ei myöskään paranna se, että jotakuinkin kaikki Raamatussa esitetyt väitteet on osoitettu selvästi epätosiksi. Kakkuri sentään jättää tilaa skeptisismille, mutta eipä Kakkurikaan suoraan sano sitä, että omien kristinuskoa koskevien uskomusten kriittinen tarkastelu osoittaa ko. uskomukset perusteettomiksi ja epätosiksi.

Lopulta koko nokkapokka voidaan tiivistää teurastusteologiseen värväykseen. Tuovinen sanoo: Evankelioivia puheita kuuntelevat vuodesta toiseen samat, jo uskossa olevat ihmiset.

Onneksi Suomessa Tuovisen vihamielinen teurastusteologia on vähenemään päin.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tuovinen-vastaa-kakkurin-kritiikkiin-lain-julistaminen-ei-tarkoita-evankeliumin-piilottamista-%E2%80%92-painvastoin/

Apologiafoorumin teurastusteologiset opintopäivät

Kansanlähetysopistolla Ryttylässä järjestettiin viime viikolla Apologiafoorumi. Apologia on tarkoituksellista valehtelemista kristinuskon puolesta. Valehtelu on välttämätöntä, koska yksikään kristinuskon teesi ei ole todennettavissa.

Kansanlähetysopisto on ns. viidennen herätysliikkeen vaikutuspiirissä oppilaitos, joten ei ole lainkaan yllättävää, että valehtelua opetetaan juuri Ryttylässä. Päivi Räsäsen aviopuoliso, Niilo Räsänen, on Kansanlähetysopiston merkkihenkilö, joten se kertoo jo paljon siitä, kuinka patavanhoillinen puulaaki Kansanlähetysopisto on.

Apologiafoorumin ”tähtiesiintyjä” oli professori Don Carson, joka on oikein hyvin perehtynyt apologeettiseen valehteluun. Jokainen apologia tarkoittaa pähkähullun väitteen pitämistä totena ilman ainuttakaan hyvää perustetta. Silti epätosi väitteitä yritetään puolustaa sanapuurolla.

Carson: Kun olin nuori, silloin ateistitkin olivat ”kristittyjä” ateisteja. Tarkoitan sitä, että Jumala, johon he eivät uskoneet, oli kristinuskon Jumala.

Tuskinpa vain. Ateismi on universaali ilmiö, joka koskee kaikkia jumalia ja uskontoja. Joko Carson valehtelee tarkoituksellisesti tai sitten hänen maailmansa on todella pieni.

Carson: Nykyään kukaan ei tiedä, mikä on se jumala, johon ateistiksi itseään nimittävät eivät usko. Samalla ”Raamatun lukutaidottomuus” on kasvanut huomattavasti.

Tuossa edellä totesin kaikkien jumalien olevan yhtä olemattomia.

Carson: Kaksikymmentä vuotta sitten vielä oli paljon ihmisiä, jotka reagoivat kristinuskoon niin voimakkaasti, että he vihastuivat, kun joku tuli evankelioimaan. Nykyään ihmiset eivät tiedä tarpeeksi ollakseen vihaisia. Jos alan puhua heille Kristuksen jumaluudesta, Jumalan kolminaisuudesta tai kuolleiden ylösnousemuksesta, he kysyvät: ”noinko kristityt todella uskovat?”

Ehkä tuolloin ihmiset vihastuivat siitä, että heitä yritettiin kusettaa. Nykyään ihmiset ovat jo niin valistuneita, että evankelioimiseen voi suhtautua joko hilpeän huvittuneesti tai täysin välinpitämättömästi. Kristittyjen uskoaan koskevat väitteet ovat niin noloja, ettei sellaisiin haluta koskea edes pitkällä tikulla.

Seurakuntalainen kirjoitti: Carsonin mukaan uskoa haastavat vastaväitteet on kohdattava, ja apologetiikalla on tärkeä tehtävä tässä. Professori painotti kuitenkin, että pelkkä puolustautuminen vastaväitteiden singotessa ei riitä. Jos tyydymme vain puolustautumaan, pelaamme peliä skeptikoiden ehdoilla.

Carson: Emme tarvitse ainoastaan vastauksia tiettyihin ongelmiin, vaan vaihtoehtoisen kertomuksen ja maailmankuvan, joka vaikuttaa ja luo.

Raamatun tekstejä ja ylipäänsä kristinuskoa ei voi puolustaa faktoilla, joten on aivan selvää, että Carson ja kumppanit tarvitsevat vaihtoehtoisen kertomuksen; tosin tuo kertomus on teurastusteologinen aavikkobarbaarien kirjoittama satu. Oikeastaan on aika yllyttävää, että vielä vuonna 2016 moni pitää teurastusteologiaa relevanttina. Ihmiset tuntuvat olevan kovin kiintyneitä epätosiin uskomuksiinsa.

Seurakuntalainen: Carsonin mukaan Raamatun suuri kertomus, pelastushistoria, joka alkaa luomisesta ja syntiinlankeemuksesta ja joka huipentuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, on kristittyjen vaihtoehtoinen kertomus, jota on pidettävä esillä pelkkien yksittäisten apologeettisten vastausten lisäksi.

Tuo kaikki sitten sisältää teurastusteologian. Onneksi ihmiset ovat enimmäkseen kiinnostuneita tosiasioista jättäen teurastusteologian marginaaliryhmien puuhasteluksi.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tuo-on-vain-sinun-mielipiteesi/

Patmoksen Markku Vuorinen haluaa oppia puhumaan siansaksaa

Patmoksen pellehermanneista on tällä kertaa ollut Markku Vuorisen vuoro häröillä blogissa, jonka otsikko oli Mihin profetiat ja kielillä puhuminen ovat hävinneet?

Siinä sitä onkin Vuorisella pohdittavaa. Olisiko sittenkin niin, että sekä profetiat ja kielillä puhuminen on todettu niin noloksi ja mielipuoliseksi puuhaksi, ettei kukaan halua tehdä itsestään narria – tai no Markku Vuorinen haluaa.

Vuorinen kirjoitti:

Anttoni-isäntä aloitti usein sanoilla; ”saparat sai ”, Hilja taas sanalla; ”anakonda su ”; Osmo vuorostaan starttasi; ”saidi pakadat saidi.” Olihan siinä vähän toisella kymmenellä olevalla pojalla ihmettelemistä. Useiden naisten ääni muuttui kireäksi ja miesten taas hieman aleni. Näiltä pohjilta ja näillä kokemuksilla lähdin kohden oman elämäni karismaattisten kokemuksien maailmaan.

On siinä ollut lapsella ihmettelemistä. Nuo aikuiset olivat enemmän psykiatrisen hoidon tarpeessa kuin Markku osasi kuvitellakaan.

Sitten seuraa Vuorisen polveilevaa kerrontaan, jonka johtopäätös oli ennalta arvattava: Olin saanut kielilläpuhumisen lahjan, joka jäi pysyväksi. Täten paskanpuhujasta tuli sen lisäksi siansaksan puhuja, mikä on Vuorisen kannalta aivan helkkarin noloa.

Tämän jälkeen Vuorinen jaarittelee siitä, kuinka vähän tuollaisen mongerruksen selittäjiä on. Jutun juoni on: ensin joku puhuu ihan täyttä puuta heinää ja sitten joku toinen tulkkaa jutun selkokielelle. Kyseessä on siis tuplakusetus. Tällaista mielipuolista käytöstä sitten vielä pidetään tavoiteltavana.

Vuorisen loppulauseetkin ovat sitä samaa hulluuden oiretta:

Nöyrin mielin olen rukoillut, että Herra antaisi minulle kielilläpuhumisen selittämisen armolahjan, enkä olisi pahoillani vaikka osaisin profetoidakin. Haluan helluntain takaisin!

Tuollaiset kuuluvat suljetulle osastolle.