Viikon 16/2016 Aasinlakki menee Patmoksen Juha Ahviolle

Nyt olen vähän myöhässä viikon 16/2016 Aasinlakki palkinnon kanssa. Palkintoa menee selvällä erolla Patmoksen Juha Ahviolle.

Patmoksen blogissaan 24.4.2016 Ahviota närästi se, että Yhdysvalloissa 20 dollarin setelistä poistetaan Andrew Jacksonin kuva ja tilalle pannaa Harriet Tubmanin naama.

Jackson oli paatunut orjuuden kannattaja. Jacksonin kyseenalaisiin meriitteihin kuuluu myös alkuperäisväestöön kuuluvien intiaaniheimojen suoranainen kansanmurha. Sellaisen hepun tirsa joutaakin hävitä setelistä.

Erityisesti Ahviota närästää se, että tilalle tulee naisen naama ja erityisesti se, että tuo nainen sattuu vielä olemaan musta. Tubman oli oikein esimerkillinen kansalaisaktivisti, joka toimi orjuuden lopettamiseksi. Tuban myös taisteli naisteen äänioikeuden puolesta.

Kun on lukenut Ahvio kirjoituksia vuosien ajalta, niin selvä tendenssi on rasismi ja vihamielisyys naisia kohtaan. Ahvio suorastaan halveksii lähes kaikkia vapausoikeuksia.

Tuo Jackson vs. Tubman jupakkaa koskien Ahvion strategia on turvallinen: rasistisia ja naisvihamielisiä mielipiteitä voi laukoa ihan miten sattuu, kun kyseessä kaukaisen maan setelin kuvasta. Kuitenkin Ahvio rasismi ja naisten sortaminen on niin silmiinpistävää, ettei sitä voi jättää huomiotta. Kyseiseen seikkaan ovat monet Ahvion lukijat kiinnittäneet huomiota blogin kommenttiosuudessa.

Tästä syystä viikon 16/2016 Aasinlakki menee Juha Ahviolle.

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/844/usa_n_presidentti_andrew_jacksonin_kuva_poistetaan_20_dollarin_setelin_etupuolelta

Puolimatkalle kelpaa lähteeksi jo Me Naiset -lehti

Uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka, esiintyy kovin mielellään tieteen edustajana pönkittämällä statustaan professorin tittelillään. Tästä syystä Puolimatkan mielipidekirjoitustenkin voisi olla olettaa olevan edes auttavasti tieteellisiä tai tieteen kansantajuisia yleistyksiä. Lähteiden käytön tulisi olla jollain lailla perusteltua, mutta tämä ei tietenkään koske Puolimatkaa. Uudestisyntyneen professorin lähteidenkäyttö on tavallisesti yhtä huttua.

Olen odotellut, että Puolimatka julkaisisi jokaviikkoisen töräyksensä Uudessa Suomessa. Sellaista ei vielä näkynyt. Sen sijaan Tapio julkaisi uusimman aivopierunsa viime sunnuntaina Seurakuntalaisessa.

Tuossa kirjoituksessaan uudestisyntyneelle professorille kelpasi lähteeksi jo Me Naiset –lehti. Ihan totta Me Naiset!

Ehkä ensi jo ensi viikolla lähteenä on 7 Päivää ja sitä seuraavalla viikolla Jallu.

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/sukupuolineutraali-avioliittokokeilu-vaientaa-sateenkaarilapsia/

P.S. Puolimatka julkaisi juuri Uuden Suomen Puheenvuoro palstalla viimeisimmän pläjäyksensä.

Tapio Puolimatkan jumalkokemukset - defensiivistä denialismia

Videoperformanssissa (linkki siihen löytyy kirjoituksen lopusta) uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka, retostelee omalla uskoontulollaan. Juttu on sellaista tuubaa, ettei senkään perusteella Puolimatkan vaatimusta dialogisesta pluralismista tule ottaa muuna kuin dominionistisena kiilastrategiana, jolla Puolimatka pyrkii saamaan omat täysin subjektiiviset uskonnolliset kokemuksensa tieteellisen debatin pariin. Subjektiivisia uskonnollisia kokemuksia koskeva tieteellinen debatti on käyty jo ajat sitten, eikä ko. debattiin ole tullut mitään sellaista uutta, että Puolimatkan kokemuksista johdettuja väitteitä voi pitää muuna kuin uskonnolla päänsä sekoittaneen vanhenevan professorin harhaisina horinoina. Tämä oli kovin kiltisti sanottu, mutta minä olenkin kiltti ihminen.

Tuossa Reijo Ruotsalaisen haastattelussa Puolimatka kiemurtelee vähemmän kuin keskustelussa ihan oikeiden tiedemiesten kanssa. Ehkä Puolimatka laskee sen varaan, että kukaan skeptinen, kriittinen ja tieteellisen näkemyksen omaava ei löydä ja katso kyseistä videoperformanssia; performanssia, jolla on lähinnä viihdearvoa. Omiensa joukossa Puolimatkan idiotismi on varmaan erittäin viisaan miehen puhetta. Kaikissa muissa yhteyksissä Puolimatkan jutut ovat juuri sitä mitä ovat – harhaista idiotismia, josta ei ole edes alaviitteeksi siihen Puolimatkan kaipaamaan dialogisen pluralismiin; varsinkin jos dialogin tulisi olla tieteellistä.

Videoperformansissa Puolimatka kertoo tulleensa uskoon jo teininä. Tämä tarkoittaa sitä, että Tapio on elänyt harhaisena jo puoli vuosisataa. Se kertoo pitkäkestoisesta harhaisesta hulluudesta, joka on parannettavissa, mutta eipä taida Puolimatkalta löytyä uskallusta sellaiseen testiin, jossa hän tarkastelisi omia uskomuksiaan ulkopuolisen silmin suhteutettuna kaikkeen verifioituun faktatietoon. Ai niin, Puolimatka on kirjoituksissaan on asettanut positiokseen defensiivisen denialismin, sillä uskohan siinä menee, jos asettaa uskonnolliset uskomukset vastaan kaikkea kumuloitunutta tieteellistä tietoa. Se on jo sen sortin aivovoimistelua, ettei siihen pysty taitavinkaan akrobaatti.

Tuossa videoperformanssissa Puolimatka kertoo, kuinka kokemus oli suorastaan tajunnan räjäyttävä tietoisuuden laajentuma. Hassua, että Puolimatka käyttää lähes samaa retoriikkaa, jolla kuvataan zen-buddhalaisuuden satori-kokemuksia. Tietoisuus laajeni niin paljon, ettei Tapio ole vieläkään palannut reaalimaailman vaan pitää pään tukevasti jeesuspilvessä. Tietoisuus laajenemiseen sisältyi väitetty kokemus juuri Puolimatkan jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä.

Tosin tuohon väittämään sisältyy seikat, jotka manifestoituvat Tapio ja Mia Puolimatkan myöhemmässä kirjoittelussa, jossa uudestisyntynyt pariskunta joutuu puolustelemaan sadistisen paskiaisen, heidän jumaltulkintansa, väkivaltaista vihamielisyyttä; suoranaista väkivaltaista vittumaisuutta. Siitä on rakkaus ja hyvyys kaukana ja sellaisen puolustaminen tosiaan vaatii harvinaislaatuista epärehellisyyttä ja denialismia. Lisäksi Tapiota kyrsii erityisesti se, että hänen jumalaansa sanotaan sadistiseksi paskiaiseksi. Tämän hän kertoo kirjassaan Tiedekeskustelun avoimuuskoe vuodelta 2010.

Kun tuossa videoperformanssissa haastattelija Ruotsalainen kysyy, miten Puolimatka vakuuttui siitä, että kyseessä oli juuri kristinuskon jumala, niin Tapio kuittaa asian sanomalla, että se oli jumalallinen ilmoitus. Tämän perusteella Tapio sitten ”päättelee”, että Jumala on jumala. Jos Tapio olisi syntynyt Saudi-Arabiassa, Iranissa tai Intiassa, niin ne kokemukset olisivat ihan muiden jumalten ilmoituksia, jos nyt kaipaa joitakin harhaisia jumalilmoituksia elämänsä perustaksi. Päänsä voi sekoittaa monella tavalla.

Lopulta ainoat jäljelle jäävät erityistieteiden alat, jotka käsittelevät relevantisti juuri Tapio Puolimatkan uskonnollisia uskomuksia, ovat psykiatria, psykologia ja kognitiiviset neurotieteet. Puolimatkan pariskunnan epistemologisesta epätoivoista kirjoitin tässä blogissa paljonkin maaliskuussa 2016.

Ja sitten henkilökohtainen viesti Tapiolle: minä juuri tässä käyn sinun kanssasi sitä niin kaipaamaasi dialogia pluralistisessa hengessä. Sinä sanoit, ettei positiotasi ole heikentäneet mitkään vasta-argumentit. Minä taas tulkitsen sinun juttusi yritykseksi pitää kiinni puolen vuosisadan harhoista, kun kaikki todistusaineisto on sinua ja sinun subjektiivisia kokemuksiasi vastaan.

Kovin ovat koukuttavia nuo harhaiset uskonnolliset uskomukset. Onneksi niistä voi parantua ja metodi on reality check.

Puolimatkan osuus alkaa kohdasta 4:10.

https://www.youtube.com/watch?v=QH5rawLYflA

Tapio Puolimatkan dialoginen pluralismi on pelkkä dominionistinen kiilastrategia

Kirjassaan Tiedekeskustelun avoimuuskoe (2010) uudestisyntynyt professori ja suomalaisen tiedemaailman Don Quijote, Tapio Puolimatka, ruikuttaa tiedekeskusteluun sellaista dialogia, jossa jo moneen kertaan epätosiksi osoitetut väitteen otettaisiin huomioon.

Tuon dominionistisen kiilastrategian Puolimatka on omaksunut amerikkalaiselta uskonnolliselta oikeistolta. Siltä ilmansuunnaltahan monet Puolimatkan kreisiäkin kreisimmät jaaritukset ovat peräisin.

Puolimatka kihisee kiukusta, kun hänen jumalaansa ei oteta mukaan tiedekeskusteluun edes mahdollisuutena; mahdollisena selityksenä reaalimaailman ilmiöihin. Se keskustelu käytiin jo vuosisatoja sitten. Kyllä se Puolimatkankin jumala otetaan huomioon tiedekeskustelussa, jos Puolimatka ja puolimatkalaiset pystyvät tuomaan jotain uutta ja todennettavaa näyttöä jumalansa puolesta. Pelkkä mahdollisuus ei ole riittävä peruste palata tiedekeskustelussa satoja vuosia taaksepäin, jos mahdollisten maailmojen semantiikkaa on ainoa kriteeri.

Eivät kemistitkään puhu enää alkemiasta. Enää flogistonia ei pidetä jonakin aineena jota palaminen ilmiönä edellyttää. Eivätkä ne valoaallotkaan etene eetterissä. Heti kun joku esittää jotain uutta ja todennettavaa koskien flogistonia ja eetteriä, niin kyllä niistä keskustellaan ja vielä ihan avoimesti. Sama pätee tuohon Puolimatkan jumalaan. Pitäisikö tieteen yhteydessä puhua myös puhuvista käärmeistä ja puhuvista aaseista?

Puolimatkan ja ”puolimatkalaisten” pitäisi siis päästä mukaan jokaiseen tiedekeskusteluun esittämään jumalhypoteesejaan. Jumalahypoteesi on osoitettu riittävällä varmuudella epätodeksi, niin suurella varmuudella kuin induktion periaatteen mukaan on mahdollista. Mikään ei edes etäisesti viittaa siihen, että tilanne tulisi muuttumaan.

Kyse ei suinkaan ole teofobiasta niin mielellään kuin Puolimatka sellaista väittääkin. Kyse on vain jumalhypoteesin epätotuudesta. Mahtaa olla kovaa kun niin uudestisyntyneen professorin niin hellimä kristinusko on jo premisseiltään selvästi epätosi. Sitä ei pelasta minkäänlainen dialoginen pluralismi.

Katsotaan kuinka pitkälle Puolimatka vielä pääseekään idiotismissaan.

Tapio Puolimatkan sattuma-käsitteen kritiikki

Pari päivää sitten kritisoin Puolimatkaa ja ihan aiheesta. Puolimatkalle kun sattuma, satunnaisuus ja satunnaisilmiöt ovat jotenkin implisiitisti jumalhypoteesin vastaisia. Ja ovathan ne, kun asian muotoilee Puolimatkan tavalla. Seuraavassa vähän siitä, miten minä käsitän sattuman ja satunnaisuuden.

Yleistä

Sattuma ja satunnaisuus ovat niin kiinteästi toisiinsa liittyviä käsitteitä, että niitä usein käytetään (perusteettomasti) synonyymeinä. Yleisesti käytetty teesi on:

     Jos jokin on satunnaista, se tapahtuu sattumalta.

Toisaalta tiedemiehetkin syyllistyvät käsitteiden epäselvään käyttöön: Käsitteitä käytetään kuvaamaan fysikaalisia tiloja, joista seuraa jotakin tietyillä todennäköisyyksillä (Futuyma; 2005).

    Käsitteiden käyttö synonyymeinä on kuitenkin filosofian näkökulmasta katsottuna väärin. Esimerkiksi jos ilmiö on aidosti satunainen, mutta sitä ei voida selittää satunnaisuutta käsittelevän teorian (teorioiden) puitteissa, ilmiö mielletään intuitiivisesti sattumaksi. Tässä tapauksessa aliarvioidaan todennäköisyyksiin perustuva satunnaisuus. Virheellisin yleistys on, että kaikki sattumat ovat satunnaisia (Eagle 2013). Tästä seuraa esimerkiksi se, että jos otospopulaation on sattumalta valittu (ei siis satunnaisotannalla), niin tulosten selitysarvo eroaa satunnaisuuteen perustavasta otospopulaatiosta. Satunnaisotanta ei mitenkään edellytä sattumaa.

Sattuma

Syystä taikka toisesta, filosofinen analyysi on keskittynyt enemmän sattumaan kuin satunnaisuuteen. Tätä tendenssiä kuvastaa em. yleistykset.

    Carnap (1945) erotti kaksi todennäköisyyden piirrettä pitäen molempina tärkeinä. Hänen p₁ on episteeminen. Nykyään käytetään ilmaisua evidential probability. p₁ on myös uskomuksen aste.

    p₂ puolestaan on ei-episteeminen kuvastaen objektiivista todennäköisyyttä.

    Filosofit ovat siis käyttäneet paljon resursseja sen selvittämiseen, mitä sattuma todella tarkoittaa. Eräs yritys on frekventistinen selitysmalli (esim. von Mises 1957). Myös Carnapin oma tulkinta p₂:sta oli frekventistinen. Myös Popperin (1959) propensiteettitulkintaa on tutkittu paljon. Sattuman oikeasta tulkinnasta ei yrityksistä huolimatta ole päästy yksimielisyyteen. Konsensus ei siis määrittele sattumaa. Sattuman rajoitusten suhteen on päästy paljon suurempaan yksimielisyyteen (Eagle 2013).

    Sattuma ei ole tekninen termi vaan konsepti, jota voidaan soveltaa arkipäiväisiin tilanteisiin. Kielialueiden kesken sattumalla on suuriakin variaatioita  (käytännöt).

    Todennäköisyyden filosofissa tutkimuksessa on yleisesti hyväksytty kaksi todennäköisyyden rajoitetta:

1)      Sattuman matemaattisen mallin tulee sopia johonkin standardimalliin; esimerkiksi Kolmogorovin aksiomatisointiin.

2)      Sattuman tulee olla objektiivinen ja riippumaton ihmisen mielestä.

On myös esitetty lukuisa joukko muita rajoitteita, mutta nämä kaksi ovat tärkeimpiä. Esimerkiksi seuraavat rajoitteet on esitetty:

     Sattuman tulisi säädellä rationaalista ajattelua. Tästä kirjoitti Lewis (1980 &1994). Lewisin periaate on seuraava:

    C(p|^⌜Ch(p) = x^⌝ ∧ E) = x;

Tämä ilmaisee järjellisen funktion, jolla on evidenssi. Lewisin kaava ilmaisee myös ehdollisen todennäköisyyden.

    Myöhemmin (2004) Lewis formuloi asian seuraavasti:

    C(p|^⌜Ch(p|E) = x^⌝ ∧ E) = x.

Tämä on Lewisin ei-reduktionistinen kaava ja se ilmaisee itsenäisiä todellisuuden piirteitä, jotka ovat johdettavissa Lewisin ensimmäisestä kaavasta (periaatteesta):

Lähteet

Carnap, Rudolf, 1945, ‘The Two Concepts of Probability’, Philosophy and Phenomenological Research, 5: 513–32.

Eagle, Antony, "Chance versus Randomness", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Spring 2013 Edition), Edward N. Zalta (ed.), URL = <http://plato.stanford.edu/archives/spr2013/entries/chance-randomness/>.

Futuyma, Douglas J., 2005, Evolution. Cumberland, MA: Sinauer.

Lewis, David. 1980, ‘A Subjectivist's Guide to Objective Chance’, in his Philosophical Papers, volume 2, Oxford: Oxford University Press, 1986, pp. 83–132.

      1994, ‘Humean Supervenience Debugged’, Mind, 103: 473–90.

von Mises, Richard, 1957, Probability, Statistics and Truth. New York: Dover.

Popper, Karl, 1959, ‘A Propensity Interpretation of Probability’, British Journal for the Philosophy of Science, 10: 25–42.

Jumalhypoteesin tieteellisestä testaamisesta

Väitetään, että teistisiä argumentteja ei voi testata; esimerkiksi hypoteesi jumalasta ei olisi testattavissa.  Neljän hevosmiehen (Hitchens, Dawkins, Dennett ja Harris) sekä esimerkiksi Victor Stengerin mukaan Jumalasta esitettyjä attribuutteja voidaan testata empiirisesti.

Voidaan tehdä kontrolloituja kokeita, jolloin jumalan olemassaolo tulisi esille ilmiöinä, joita ei voi selittää muuten kuin yliluonnollisesti. Tieteen tulisi tässä tapauksessa ottaa jumalahypoteesi vakavasti: lisätutkimukset olisivat tarpeellisia; muussa tapauksessa ratkaisu olisi ns. aukkojen jumala.

Muutamia kokeita onkin suoritettu esimerkiksi rukoilun tehosta [1] ja kuolemarajakokemuksista [2]. Nämä kokeelliset tutkimukset eivät tukeneet hypoteesia Jumalan olemassaolosta. Stengerin mukaan koejärjestely koskisi kaikkia mahdollisia kuviteltavissa olevia jumalia.

Stenger esittää, että jumalan olemassaoloa voidaan testata. Jos jumala on olemassa, niin tämän tulisi ilmetä maailmankaikkeudessa todennettavasti. Mikä tällainen ilmiö olisi, sitä ei Stenger tarkemmin määrittele. Epäselväksi jää millainen todistusaineisto saisi Stengerin vakuuttuneeksi jumalan olemassaolosta. Sama pätee myös Neljään hevosmieheen.

Jos Jumala on kaiken luoja, niin näin älykkäästä suunnittelusta olisi löydyttävä empiiristä evidenssiä. Älykkäästä suunnittelusta ja suunnittelusta ei ole löytynyt riittävän todistusvoiman omaavaa evidenssiä. [3]

Stenger sanoo: “The Intelligent Design movement failed in its effort to prove that the complexity found in some biological systems is irreducible and cannot be explained within Darwinian evolution. Life on Earth looks just as it should look if it arose by natural selection. “

Stengerin mukaan myös Jumalaa koskeva moraalinen hypoteesi olisi testattavissa. Tässä tapauksessa uskovien tulisi erottua ei-uskovasta väestöstä tilastollisesti merkittävällä tavalla virherajan puitteissa. Stengerin mukaan yliluonnollista vaikuttajaa koskien ihmisen käyttäytymistä ei ole pystytty todentamaan. [4]

Jos Jumala ilmoittaisi totuuksia ihmiskunnalle, näiden totuuksien tulisi olla testattavissa. Vuosituhansien kuluessa ihmiset ovat kertoneet mystisistä jumalkokemuksistaan, mutta mitään tieteen kriteerit täyttävää todistusaineistoa ei ole siitä, että ihmiset olisivat kommunikoineet yliluonnollisten henkiolentojen kanssa.

Myös ihmeet olisivat testattavissa. Esimerkiksi universumin syntyä voidaan pitää ihmeenä. Mikään havaintoihin perustuva hypoteesi ei ole ollut verifioitavissa koskien yliluonnollisen luojajumalan osuutta universumin syntyyn. On olemassa selitysmalleja, jotka toimivat riittävän hyvin ilman ylimääräistä oletusta jumalasta.

Teistien väite universumin hienosäädöstä ihmistä varten olisi myös testattavissa. Toistaiseksi tehdyissä kokeissa ei ole ilmennyt mitään, mikä osoittaisi em. hienosäätöä. Stengerin mukaan: “The universe is not fine-tuned for us. We are fine-tuned to the universe.”

Lähteet

Stenger, V. 2012. The God Hypothesis. New Scientist. 17 March 2012.

[1] Pari sairaalaolosuhteissa tehtyä tutkimusta löytyy aiheesta googlaamalla. Edes korrelaatiota ei pystytty esittämään. Toisessa tutkimuksessa ne, joiden puolesta rukoiltiin, toipuivat selvästi hitaammin kuin verrokkiryhmä, jonka puolesta ei rukoiltu. Molemmilla ryhmillä oli sama lääkitys.

[2] NDE-kokemukset on selitettävissä ihan aivojen fysiologian mukaan. Mitään yliluonnollista ei tapahdu.

[3] Maailmankaikkeus ei riittävän täydellinen, jotta sitä voisi pitää suunniteltuna. Maailmassa on niin paljon satunnaisuutta, epätarkkuutta ja epämääräisyyttä, että maailmankaikkeus ei ole älykkään suunnittelijan aikaansaannos.

[4] Sosiologian, psykologian ja sosiaalipsykologian alalta ei minun tiedossani ole tutkimusta, joka osoittaisi uskovien olevan moraaliltaan jolloin tavoin ylevämpiä kuin vertailuryhmien. Päinvastaisesta taas on viitteitä.

Tapio Puolimatkan iso mörkö: Naturalismi selittää oikein hyvin tietoisuuden

Löysinpä sitenkin sen Tapio Puolimatkan kirjan Tiedekeskustelun avoimuuskoe vuodelta 2010. Samassa laatikossa olivat myös aiheeseen liittyvät muistiinpanot. Pikaisen selaamisen perusteella kirjan oli varsinainen huumoripläjäys; voin sen toki lukea hätääntyneen miehen epätoivoisena denialistisena vuodatuksena. Kyllä se kai vähän kyrsii, kun koko aikuisikä meni selvästi epätosien asioiden puolustamiseen. Päälle Puolimatka saa vielä lähes päivittäisen aasinlakin.

Jos kirjan joka sivulta poimisi yhden epätoden väitteen ja osoittaisi sen ihan humpuukiksi, projektiin meni melkein 1½ vuotta, sillä kirjassa on 524 tekstisivua ja kirjallisuusluettelo sekä henkilöhakemisto siihen päälle.

Otetaan nyt vain yksi esimerkki. Sivulta 453 alkaa luku, jonka otsikko on: 6.2. Naturalismi ei selitä tietoisuutta. Naturalismista onkin tullut vuosikymmenten mittaan Puolimatkalle melkoinen mörkö. Naturalismi selittää ilmiöitä oikein hyvin tietoisuuden, mutta siinä menee sitten romukoppaan Puolimatkan niin hellimä kristinusko ainakin sen fundalistisimmassa muodossa. Täten Puolimatkalle on lähes välttämätöntä käyttää defensiivistä denialismia, jotta edes uskon rippeet säilyisivät.

Mutta sitten asiaan…

Puolimatka: …koska naturalismin on vaikea yleensä selittää tietoisuutta, joka on laadullisesti täysin erilainen todellisuuden ulottuvuus kuin fysikaalisten hiukkasten vuorovaikutus.

Tapiolta aika avuton yritys. Asiassa ei ole mitään kummallista, jonka Puolimatka kyllä itsekin ymmärtää. Tuskinpa hän muuten olisi käyttänyt sanaa yleensä.

Tietoisuus, tässä tapauksessa ihmisen tietoisuus, on tietyllä tapaa järjestyneiden hiukkasten toimintatapa. Toimintatapa noudattaa tiukasti luonnonlakeja ja aitoja satunnaisilmiöitä. Tämä voidaan todentaa empiirisesti. Mitään materian ulkopuolista ”tietoisuutta” ei ole havaittu, eikä ole viitteitä siitä, että tilanne tulisi muuttumaan. Jos tietoisuuden nyt jonkin kvalitatiiviseen määreen haluaa antaa, niin kyllä sekin redusoituu lopulta materialismiin plus naturalismiin.

Puolimatka: Kukaan ei ole tähän mennessä onnistunut selittämään, miten tietoisuuden tilojen on mahdollista riippua aivojen tiloista.

Joko Puolimatka on tietämätön, teeskentelee tietämätöntä tai valehtelee tarkoituksellisesti. Eipä Puolimatkalta voi paljon muuta odottaakaan. Kas tässä: Niissä kontrolloiduissa kokeissa tietyin variaabelein ja tietyin parametrein on onnistuttu tuottamaan ihmisille tiettyjä tietoisuuden tiloja. Asiassa ei ole mitään sen kummallisempaa kuin hallusinogeenien, esim. LSD:n tai tiettyjen sienien, käyttö. Menköön nyt myös pilvenpoltto ja kaljanjuonti. Muuttujia ja parametreja on vain niin paljon, että niitä kaikkia tuskin koskaan pystytään mallintamaan, ei ainakaan nykymenetelmin. Pitkälle on kyllä päästy. Asia on niin mielenkiintoinen, että tutkimuksia on syytä jatkaa.

Puolimatka: Miten miljoonien ei-tajuisten hermosolujen kokoelma tuottaa subjektiivisen tietoisuuden?

Kuinka helkkarin tyhmänä Puolimatka pitää lukijoitaan? Asia menee näin: tietyllä tapaa järjestäytyneet hermosolut (lisättynä isolla joukolla muita soluja) tuottavat tietoisuuden tiloja aivan naturalististen mekanismien mukaan. Tapiolle on ilmeisesti mahdotonta käsittää, että myös autenttiset satunnaisilmiöt vaikuttavat asiaan. Satunnaisilmiöitä ei tietenkään Puolimatkan jumalan virittelemässä maailmassa ole, sillä silloin Tapiokin olisi mekaaninen robotti. Satunnaisilmiöitä nykytieteen mukaan kuitenkin on.

Edelleen, kahden ihmisen aivot eivät ole identtisiä, ei edes identtisten kaksosten. Täten subjektiiviset tietoisuuden tilat ovat seurasta erilaisista aivojen rakenteesta. Vaikka aivot olisivatkin identtiset, niin satunnaisilmiöt pitävät huolen subjektiivisuudesta.

Tämä oli niin hauskaa, että palaan asiaan joskus myöhemmin.