perjantai 11. elokuuta 2017

Persutkin lukevat tätä blogia



Ei mennyt kuin puoli vuorokautta tuosta edellisestä postauksestani, niin persujen päivystävä dosentti, Arto Luukkanen, tarttui samaa aiheeseen Uuden Suomen Puheenvuoron blogissa otsikolla Suomalainen lapsikato ja ”pahanilman linnut”.

Luukkasen kirjoitus oli samaa nillitystä, mitä kuullaan taholta jos toiseltakin. Mikä siinä niin kyrsii, että suomalaiset eivät halua lisääntyä? Miksi edes pitäisi?

Luukkasen jutun juoni oli tietyille poliittisille suuntauksille tyypillistä olkiukkojen hakkaamista ja syyllisyyden siirtämistä muualle.

Luukkasen kirjoituksen kommentoijatkaan eivät selvinneet yhtään paremmin. Kaikenlaista syytä ja seurausta esitettiin, mutta ei oikein mitään verifioitavaa faktaa.

Luukkanen ja kommentoijat eivät sentään esittäneet raamatullisia perusteita suurista lapsilaumoista. Se olikin ainoa kirjoituksen vähän yllättävä tekijä. Yleensä lapsia ja naimista koskeviin kirjoituksiin löytyy tavallisesti vähintään yksi paheksuva fundamentalisti.

Ehkä näiden ”huolestujien” olisi syytä hyväksyä sellainen tekijä, että lapset ovat riiviöitä, eikä sellaisia kovin moni halua.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Lapset tuhoavat maapallon



Kauppalehden paperiversiossa (20.7.2017) Sanna Pekkonen kirjoitti mielenkiintoisen kolumnin otsikolla Kuinka monesta lapsesta sinä voisit luopua?

Pekkonen: Environmental Research Letterissä julkaistun tutkimuksen mukaan lapsen hankkimisen aiheuttamat ilmastovaikutukset ovat ylivoimaisesti suurimmat yksilön käsissä olevat valinnoista. Jokainen lapsi lisää vanhemman hiilijalanjälkeä keskimäärin 58,6 hiilioksidiekvivalentin tonnin verran. Jos jättää yhden lapsen hankkimatta, säästyy päästöjä siis joka vuosi tämän verran.

Kolumni jatkuu muiden ilmastoa tuhoavin seikkojen listaamisella, joista ensimmäisenä on autoilu.

Johtopäätös on, että lapset tuhoavat maapallon, joten lapset kannattaa jättää hankkimatta. Tämän on äärilaidan uskoville kova paikka. ”Lisääntykää ja täyttäkää maa” on historiallisesti ollut yksi moraalittomimmista ohjeista. Paljon paremmin ei selviä ne, jotka ovat huolissaan huoltosuhteen heikkenemisestä. Kannattaa siis naida, mutta pitää huolta siitä, ettei lisäänny.

tiistai 8. elokuuta 2017

Persut epätoivoisia Huhtasaaren humpuukin takia



Persujen kristofasistisen siiven edustajan, Laura Huhtasaaren, ilmoittautuminen presidenttikisaan on synnyttänyt pientä parran pärinää ja aivan hulvatonta komiikkaa.

Lieneekö Suomessa ollut toista yhtä tietämätöntä ehdokasta kuin Laura? Nainen on aivan pihalla niin ulko- kuin sisäpolitiikastakin. Tämä on taas johtanut siihen, että jokaista Lauran lausuntoa joudutaan selittelemään. Nimeänkin tässä Laura Huhtasaaren arvonimellä Ignoramus Rex. Aasinlakki-palkinnonhan Laura on jo saanut.

Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalle ilmestyi aivan uusia nimiä puolustamaan Lauran tärkeintä prinsiippiä nuoren-maan-kreationismia. Suomen johtavat kreationistit Törppö-Torppa ja Pekka Reinikainen ovat toistaiseksi olleet Lauran ehdokkuudesta aivan hiljaa. Nämä vähäisemmät kreationistit ovat joutaneet nolaamaan itsensä.

Persujen äänenkannattaja Suomen Uutiset riensi julkaisemaan jutun, jossa ateistit asetettiin moraalisesti huonoon valoon. Tietenkään sitä ei mainittu, että tuossa jutussa lähteenä oli amerikkalainen kristofasistinen ja kreationistinen ”think tank:” Mikään tuollainen julkaisutoiminta ei vähennä sitä, että Huhtasaari on kreationismissaan täysi idiootti. Saamme takuulla vielä monta ratkiriemukasta hetkeä Lauran kustannuksella.

Jotta touhu menisi vielä sekopäisemmäksi, niin toinen kristofasisti, Päivi Räsänen harkitsee ehdokkuutta.

maanantai 7. elokuuta 2017

Tosiuskovien patologinen kiinnostus sukupuolielimiin - kaksoisstandardi



Kaikki seksiin liittyvä on ”oikeiden” uskovien patologisen kiinnostuksen aiheena; eikä pelkästään seksi teknisenä suorituksena vaan myös sukupuolielimet.

Aiheeseen palasi tällä kertaa Seurakuntalaiseen aktiivisesti blogeja kirjoittava Jaakko Pihlajamäki kirjoituksellaan Uskoko syynä?

Juttu käsitteli sukupuolielinten silpomista, se kun sattuu olla yksi eräiden uskontojen suosimia toimenpide, vaikka ei aina vaatimus. Tässä asiassa Pihlajamäki osoitti kaksinaamaisuutensa: Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on aina tuomittavaa, mutta poikien ympärileikkaus on yhden uskonnon edustajien – juutalaisten – tapauksessa oikein suotavaa, suorastaan pakollista.

Pihlajamäki: Sanoin suunnilleen tuon, minkä edelläkin: tyttöjen ympärileikkausta ei pidä hyväksyä.

Kun häneltä oli heti tuon perään kysytty poikien ympärileikkauksesta, niin Pihlajamäki aloitti tosiuskoville tyypillisen kiertelyn ja kaartelun, sillä juutalaisethan ovat Jumalan valittu kansa, eivätkä täten tee mitään koskaan väärin; ei edes siinä tapauksessa, että puuttuvat puolustuskyvyttömän pojan itseään käsittelevään oman kehonsa koskemattomuusperiaatteeseen.

Pihlajamäki: Sanoin, että mielestäni ne ovat eri juttu; poikien ympärileikkaus kuuluu olennaisesti niin juutalaisuuteen kuin islamiinkin uskonnollisena eikä kulttuurisena asiana, ja toimenpide sinänsä ei ole terveydelle vaarallinen.

Tuohon Pihlajamäen heittoon oli jonkun paikallislehden toimittaja sanonut: Uskonnollisista syistä ei pidä poikiakaan ympärileikata. Uskonto ei kuitenkaan saa olla syy veistää paloja vauvojen ja lasten sukuelimistä.

Sitten Pihlajamäki alkaa lipsua: Meille ”pakanakristityille” tämä on tietysti helppo juttu: Paavali suorastaan kieltää meiltä ympärileikkauksen. Mutta tosiasia on, että Jumala itse on säätänyt ympärileikkauksen Aabrahamin lihallisille jälkeläisille.

Siinä se kaksoisstandardi tuli. Israelilaiset saavat silpoa poikiensa sukupuolielimiä, mutta muiden ei tarvitse, mutta jos kuitenkin silpovat, niin Jumala ei ole sitä kieltänyt vaan Paavali.

Missään asiassa nämä äärilaidan tosiuskovat eivät ota kantaa israelilaisia vastaan, vaikka näiden tavat, tottumukset ja teot olisivat häiriintyneitä. Jos Israel tuomitaan edes vähäisessä määrin, niin Jumala heittää näitä tosiuskovia kivellä, ellei sitten satu keksimään vielä paljon pahempaa.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Presidenttikisan puhuva aasi Laura Huhtasaari



Laura Huhtasaari pääsi (vai päätyi?) persujen presidenttiehdokkaaksi. Se kertoo sekä Laurasta että persuista kaiken tarpeellisen.

Keskustelupalstojen irvileuat ovat jo nimenneet Lauran Suomen Sarah Paliniksi. Traagisinta asiassa on, että Laura on yhtä tyhmä kuin Palin ellei vieläkin tyhmempi. Typeryys ja tyhmyys on näiden nuoren-maan—kreationistien ominaispiirre.

Tässäkin blogissa Laura sai ajat sitten ihan oman aasinlakin, mutta se sopii asiaan ihan raamatullisessa merkityksessä: Laura on puhuva aasi!

Vaalikampanjasta tulee takuulla viihdyttävä nyt kun Laura Huhtasaari on mukana kisassa. Asiasta on kirjoitettu keskustelupalstoilla sen verran paljon, ettei juuri nyt ole aihetta ruotia Lauran ehdokkuutta tämän enempää.

lauantai 5. elokuuta 2017

Venäläistä rahanpesua Suomessa



Yhdysvalloissa kuohuu, on kuohunut jo jonkin aikaa, Donald Trumpin ja hänen Venäjä-yhteyksien ympärillä.

Kyseessä ei ole pelkästään venäläisten ja heidän hallinnoimien organisaatioiden sekaantuminen vuoden 2016 vaaleihin. Venäläiset ovat olleet rahanpesun mestareita touhun alkaessa jo Neuvostoliiton aikana.

Venäläiset ovat olleet aktiivisia niin New Yorkin kuin Floridankin kiinteistömarkkinoilla. Rahaa tuntuu riittävän ja peiteyrityksiä riittää. Tavallisesti näiden LCC:n (Limited Liability Companies) todellisia omistajia ei pystytä jäljittämään. Noiden yritysten on osoitettu osallistuvan kaikenlaiseen hämärään, tavallisesti rikolliseen, puuhaan, jossa moraalinenkin selkäranka on kumia.

Neuvostoliiton sekaantuminen Suomen politiikkaan on sekin hyvin dokumentoitu. Juuri kukaan ei joutunut syytteeseen. Paavo Väyrysen kohdalla liippasi läheltä, mutta hänkin pääsi pälkähästä neuvostoliittolaisten vaikutuksen ansiosta.

Sitten Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen venäläistä rahaa on sitäkin riittänyt myös Suomen kiinteistömarkkinoille. En aika vaikeaa uskoa, että kyseessä olisivat vain pelkät sijoitukset, kun venäläisten operaatiot Amerikankin kiinteistömarkkinoilla liittyvät todennettavasti rahanpesuun ja muuhun rikollisuuteen.

Pelkän maantieteellisen sijaintinsa takia venäläisillä tuntuu olevan sotilaallistakin mielenkiintoa maakauppoihin Suomessa. Tästä asiasta esitetään tiedotusvälineissä aina silloin tällöin spekulaatioita, mutta sen pitemmällä asia ei ole johtanut. Ainakaan julkisuuteen ei mahdollisista tutkimuksista ole tihkunut tietoja.

Olisiko Suomeen syytä nimittää syyteoikeuksin varustettu erikoistutkija tutkimaan venäläisten ja miksei muidenkin touhuja Suomessa. Lakeja jouduttaisiin vähän viilaamaan uuteen uskoon. Nämä perinteisemmät poliisin, verottajan ym. vastaavien instanssien resurssit eivät tahdo riittää ulkomaisen talousrikollisuuden tutkimiseen, vaikka muuten talousrikostutkinnat ovatkin tuottaneet aina silloin tällöin tuloksia.

Kokeilivatko venäläiset metodejaan Suomessa jo ennen kuin saivat Yhdysvaltain republikaanit nalkkiin? Kun metodi on todettu toimivaksi yhdessä maassa, niin sitä voi soveltaa toisaallakin.

perjantai 4. elokuuta 2017

Pekka Reinikaisen dementia pahenemaan päin



Tässä blogissa ei ole pariin vuoteen käsitelty Pekka Reinikaisen riemastuttavia blogeja, joilla hän kaiketi pyrkii osoittamaan, että kreationismi olisi totta.

Kaksi päivää sitten Pekka repäisi taas kerran patavanhoillisessa ja silkkaa puppua julkaisevassa verkkojulkaisussa, Seurakuntalaisessa, yhden kaikkien aikojen huumoripläjäyksen, joka oli otsikoitu: Mauno Koivisto vihasi ateisteja.

Nyt on pilattava Reinikaisen blogista seuraava lukunautinto. Otsikon premisistä ei seuraa kreationismia tukeva johtopäätös. Tällainen menettelytapa on niin tyypillistä kreationisteille, noille paskanpuhujille.

Reinikaisen blogeja vuosien ajalta seuranneena, voi tehdä sellaisenkin johtopäätöksen, että Pekka on dementoitunut ja dementia ja pahenemaa päin. Pekan tekstit ovat muuttuneet entistä häiriintyneemmiksi, suorastaan sekopäisiksi tilityksiksi.

Koska jokainen Pekan argumentti on paloiteltu jo aiemmin, niin ei niitä ole tarpeen toistaa tässäkään yhteydessä. Vuosia sitten Pekka yritti puolustaa näkemyksiään sellaisella epätieteellisellä palstalla kuin Suomi24:n kreationismi-osiossa. Osallistuttuaan yhteen ketjuun Pekka poistui palstalta palaamatta sinne. Yhteenkään tieteelliseen debattiin Reinikaisen ei ole uskaltautunut asian tiimoilta. Ehkä Pekalla on jonkinlaista itsesuojeluvaistoa. Tieteellisessä debatissa tulisi niin pahasti pataan, että se ei voi olla psyykelle hyvästä.

Pekkaa närästää erityisesti se, että lapset saavat faktuaalista tietoa kreationistisen humpuukin asemesta. Pekka kirjoittaa: Antikristillisen median aivopesun seurauksena 90% heistä luopuu uskosta. Kirkko on heittänyt pyyhkeen kehään, mielistelee mediaa, ylistää evoluutiota, eikä enää puolusta Raamattua historiallisena dokumenttina.

Siinä se tuli. Pekan deluusiot ovat pahemaan päin. Raamattu ei ole historiallinen dokumentti, eikä juuri mikään Raamatun väitteistä pidä paikkaansa. Lapset ja nuoret ansaitsevat parasta mahdollista käytettävissä olevaa tietoa. Raamattu ei täytä kriteeriä, joten sitä ei tarvita mihinkään.  Raamattua voi lukea vain muinaisena mytologiana, siinä kaikki.

Lukekaa Reinikaisen ratkiriemukas blogi. Se löytyy tuolta: