sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Avioliittoinstituutio joutaa romukoppaan



Blogeissa ja keskustelupalstoilla taitetaan peistä avioliitosta. Näin on tehty jo jonkin aikaa ja pääsääntöisesti polemiikki on kohdistunut homoseksuaalien avioliittoihin. Sellaisethan tulevat mahdolliseksi myös Suomessa vuonna 2017. Mielipiteet ovat jyrkästi puolesta tai vastaan; näin ainakin nettikeskusteluissa. Suurimmalle osalle suomalaisista asialla ei kuitenkaan olla mitään merkitystä.

Muutama puheenvuoro on kuitenkin käyty aiheesta, onko aivoliitto ylipäänsä tarpeellinen. Miksi juuri jokin jota avioliitoksi kutsutaan, olisi millään tavalla relevantti ilmiö nykymaailmassa?

Avioliiton puolustajien argumentit eivät kaikilta osin kestä kritiikkiä. Jos avioliitolla olisikin joskus ollut yhteiskunnan kannalta joitakin positiivisia vaikutuksia, niin ei ole mitenkään selvää, että ko. vaikutukset olisivat edelleen relevantteja.

Perheen väitetään olevan yhteiskunnan perusyksikkö. Tämä näkökanta jättää kuitenkin huomioimatta, että yksilöt muodostavat perheitä. Siihen ei ole avioliittoinstituutiolla nokan koputtamista. Atomistinen näkemys on hyvinkin perusteltu: jokin kokonaisuus on rakenneosiensa summa.

On yksilön aliarvioimista, jos tiukasti väitetään, että juuri avioliitto muodostaisi jollain tavalla perheen. Perheen muodostavat yksilöt parhaaksi katsomallaan tavalla. Ihminen on täysin kykenevä muodostamaan aivan oman perhekäsityksensä ilman ulkoa annettua ohjeellista perhekäsitystä, jollainen avioliitto on.

Yksilöt pystyvät hyvinkin sopimaan keskenään kulloistakin ”perhettä” koskevista oikeuksista ja velvoitteista. Tämä olisi paikallista sopimista parhaimmillaan. Ei ole mitenkään välttämätöntä, että jokin valmis formaatti määrittelisi miten perhe määritellään. Toki valmis formaatti voi olla olemassa niille, jotka sellaista haluavat käyttää.

Yhteiskunnan kannalta on lopulta aivan yhdentekevää millaisin sopimuksia kukin haluaa parisuhdettaan säädellä; tai haluaako säädellä sitä lainkaan. Avioliitto on juridinen konstruktio, eikä sillä ole mitään muuta merkitystä, vaikka jotkut haluavatkin antaa toisinnan aika korkealentoisia merkityksiä.

Avioliitto yhdistetään useasti – turhan useasti – lisääntymiseen. Ihmiset lisääntyvät ihan ilman sosiaalista konstruktiota nimeltä avioliitto.  Juridisesti säädelty konstruktio on täysin turha lisääntymistouhuissa.

Myös väite siitä, että avioliitto – ja vain avioliitto – takaisi jälkeläisten oikeusturvan, on perusteeton. Näin ei ole ollut enää pitkään aikaan. Monet lapset syntyvät Suomessa avioliiton ulkopuolella. Näiden oikeusturva on parantunut huomattavasti, kiitos liberaalin lainsäädännön. Lainsäädännössä on huomioita tämä seikka kiitettävällä tavalla, vaikka parannettavaa vielä löytyy, jotta kaikki jälkeläiset olisivat tasavertaisessa asemassa.

Avioliiton ulkopuolella syntyneisiin lapsiin kohdistuva stigmatisointikin on saatu kitkettyä lähes kokonaan. Ainoastaan konservatiiviset uskovaiset pyrkivät enää stigmatoisimaan ilmiön.

Jälleen kerran palataan siihen, että yksilöt ovat täysin kykeneviä määrittelemään jälkikasvuunsa liittyvät seikat. On laiskuutta, jos näin ei toimita. Älyllisesti laiskoille toki valmis malli on tarpeellinen, mutta tuon mallin ei tule olla ainoa lasten juridista statusta määrittelevä tekijä. Onneksi näin ei ole ollut pitkään aikaan.

Heteronormatiivinen avioliitto ei ole sekään, mikä lastenkasvatuksen kannalta välttämätön tekijä. Aina – siis ihan aina – on ollut muitakin ”perhemuotoja” kuin heteronormatiiviset avioliitot. Huonosti käyttäytyviä lapsia – mitä huonosti käyttäytymisellä sitten tarkoitetaankaan – on aina ollut ja tulee aina olemaan. Sille ei jokin sosiaalinen konstruktio mahda mitään.

Maailma on kovin erilainen kuin esimerkiksi sata vuotta sitten. Tuolloiset normit ovat muuttuneet ja pääosin kumoutuneet, eikä se maailmanloppu ole siltikään tullut, vaikka avioliittoinstituution heikentymisen on sanottu jopa enteilevän maailmanloppua; tai ainakin sivilisaation perikatoa.

Kaikkialla missä ”perinteinen avioliitto” instituutio on heikentynyt, siellä on eletty ennennäkemättömän hyvinvoinnin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti