Koraaninpolttotalkoot

Jos minulle lähetetään 365 Koraania, niin lupaa polttaa yhden vuoden jokaisena päivänä tehden kustakin polttotapahtumasta videon.

Vai olisiko parempi polttaa kaikki 365 kirjaa kerralla? Ainakin se olisi näyttävämpi nuotio.

Tapahtuman ympärille voisi järjestää kaikenlaista muutakin happeningia kuten kaljanjuontia ja porsaankyljysten grillausta.

Siis lähetelkääpä Koraaneja tännepäin.

Puolimatkan puolivillainen projektio

Tapio Puolimatka on jatkanut ristiretkeään kristinuskon ujuttamisesta tieteeseen muka varteenotettavana vaihtoehtona tieteelliselle metodille jo kauan. Tapio, se keskustelu käytiin loppuun jo yli sata vuotta sitten. On vain moukkamaista vanhenevalta katkeraksi kääntyneeltä mieheltä esittää jotain niin hölmöä kuin Tapio Puolimatka tekee. Puolimatkan niin hellimä usko on vain sentimentaalista toiveajattelua, jolla ei ole mitään tekemistä yhdenkään reaalimaailman ilmiön kanssa.

Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla yli vuosi sitten (19.1.2015) Tapio julkaisi kirjoituksen, jonka otsikko oli Tarvitaanko demokratiassa ajatuspoliiseja?

Vastaus on: Ei! Tämä johtopäätös voidaan tehdä jo ennen kuin on edes lukenut Tapion kynäilyn tuotetta. Sitten kun on lukenut jutun, niin vastaus on entistä jyrkempi: Ei, ei!

Tuossa Uuden Suomen ”kertomuksessa” Puolimatka tyypilliseen tapaansa vyöryttää tekstiä esittäen suuren joukon erilaisia väitteitä kuitenkaan esittämättä mitään varteenotettavaa väitteidensä tueksi tai oikeutukseksi. Tämä on niin tavallista näille ”uudestisyntyneille”: kaikkiin kohtiin vastaaminen vaatisi kirjan kirjoittamista. Sitten kun ihan joka kohtaan ei vastata, niin nämä uudestisyntyneet kiljuvat riemusta: et pystynyt vastaamaan siihen ja siihen!

Puolimatkalta jää kuitenkin itsekritiikki tekemättä. Hän suorastaan vaatii, että hänen kanssaan ”keskusteltaisiin”, mutta kun se keskustelu ei ole debattia vaan Puolimatkan puolelta puolivillaista propagandaa, niin juuri kukaan ei viitsi vaivautua. Oikeilla tieteentekijöillä on muutakin tekemistä kuin kinata housut kintuissa narahtaneen uskonsankarin kanssa. Minulla onneksi on aikaa ja jopa voimia.

Katsotaanpa tuosta Uuden Suomen kirjoituksesta vain yhtä väitettä. Puolimatka kirjoitti: Vaikka sukupuolineutraalia ajattelua on ajettu tasa-arvon nimissä, sen propagoimisessa on turvauduttu totalitaarisiin menetelmiin. Mielikuvien varaan rakentuva julkisuustulva menettää tehoaan, jos sen keskeisiä mielikuvia kyseenalaistetaan kriittisessä ja asiallisessa keskustelussa. Sukupuolineutraali avioliittonäkemys on keinotekoinen luomus, jonka uskottavuuden säilyttäminen edellyttää kriittisen keskustelun rajoittamista.

Tuon sitaatin kuittaamiseen riittäisi yksi sana – projektio.

Tuo strategia on niin nähty: Puolimatka ottaa omat totalitaariset väitteensä ja esittää ne vastapuolen heikkouksina. Moukka mikä moukka!

Hyvinhän tuo Puolimatka on saanut asialleen julkisuutta. Hän on ollut ahkera mielipidekirjoittaja. Hänellä on ollut käytössään lähes kaikki kristilliset mediakanavat. Jo asemansa puolesta Puolimatkalla olisi mahdollisuus saada ajatuksiaan julki, mutta se taas ei onnistu, jos jutut eivät täytä tieteen kriteereitä, niin eihän niitä julkaista tieteellisissä julkaisuissa. Sitten heppu kitisee siitä, että hän ei saa julkisuutta kirjoituksilleen.

Vika ei ole demokratiassa tai sen puutteessa. Puolimatkan jutut ovat perättömiä ja parhaimmillaankin todentamattomia.

Sentimentaalisuudessa Puolimatka on linjassa uskonveljiensä ja – sisartensa kanssa. Juuri Puolimatka ja kumppanit ovat viljelleet sentimentaalisuuteen perustuvia uhkakuvia kaikkien vastustamiensa asioiden suhteen. Täten oman päättelynsä mukaan, kun noita sentimentaalisia uhkakuvia toistetaan tarpeeksi, niin ne menettävät tehonsa. Tosin näillä Puolimatkan uhkakuvilla ei ole ollut reaalista perustaa. Ne ovat enimmäkseen sentimentaalista nostalgista hymistelyä.  Taas Puolimatka uppoaa väitteidensä mukana.

Mitä lie Puolimatka tarkoittaa asiallisella keskustelulla? Jos hän vuodesta toiseen toistaa – kuten tekee – samoja moneen kertaan epätosiksi osoitettuja ja kaiken lisäksi hölmöiksi havaittuja väitteitä, niin niitä tuleekin sanoa hölmöiksi väitteiksi. Sitten Puolimatka närkästyy siitä, että hänen väitteitään kutsutaan juuri siksi, mitä ne ovat – hölmöiksi epätosiksi väitteiksi. Moukka mikä moukka tuo Puolimatka ja tämä oli kovin kiltisti sanottu.

Kukaan ei ole millään tavoilla rajoittanut Puolimatkan sanomisia. On myös sivistynyttä sanoa asiasta, jos uudestisyntynyt professori on väärässä, kuten tavallisesti onkin. Puolimatkan perusteesi on: hän saa kritisoida ihan mitä tahansa, mutta kun häntä kritisoidaan, niin se ei sitten enää käykään.

Oppineisuus ei ole tuonut Tapiolle minkäänlaista sivistystä ja se näkyy kauas.

Mia Puolimatkan epistemologinen epätoivo

Uudestisyntyneen professorin, Tapio Puolimatkan, nykyinen puoliso Mia Puolimatka, tarjoilee omissa kirjoituksissaan hilpeitä heittoja. Siinä on vakka kantensa löytänyt. Voidaankin kysyä, kumpi on aivopessyt toisensa? Ehkäpä molemmat vain ovat uskonharhaisia. Vaikea uskoa, että molemmat ovat väitelleitä kasvatustieteiden tohtoreita.

Mia kirjoitti:

Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen on vaurioitunut perusteellisesti toiminnallisesti ja älyllisesti. Kristillisen syntiinlankeemusopin mukaan tällainen itsepetos ja vääristynyt käsitys todellisuudesta on ominaista jokaiselle ihmiselle, koska syntinen ihminen ei kykene kohtaamaan todellisuutta rehellisesti... 

Ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta saavuttaa rehellistä itsetuntemusta ilman Kristuksen armoa ja rauhaa.

Kun tuota Mian väitettä ryhtyy tutkimaan, niin perimmäisenä taustaoletuksena on jonkin jumalan olemassaolo ja tuon jumalan olisi juuri oltava kristinuskon Jumala. Edelleen taustaoletuksena on Aadamin ja Eevan faktuaalisuus. Lisäksi oletuksena on syntiinlankeemus historiallisena tapahtumana.

Nyt Mian olisi esittävä jotain todennettavaa väitteidensä tueksi, mutta sitä tuskin on odotettavissa. Mian väitteet liikkuvat vielä heikommalla perustalla kuin kulmikkaiden ympyröiden olemassaolo. Niistä toki voidaan puhua, vaikka ne eivät ole reaalimaailman entiteettejä. Mian Jumala on samanlainen Meinongin viidakossa asustava olio kuin tuo kulmikas ympyrä.

Näin heikoista lähtökohdista alkaa Mian epistemologinen anarkismi: Anything goes! Ainakin niin kauan kuin sillä pystytään perustelemaan Mian taustaoletuksia, jotka eivät itsessään ole edes tosia. Minä voin riittävällä varmuudella sanoa, että Mian taustaoletukset todellakin ovat epätosia, eikä ole edes etäisiä viitteitä siitä, että tilanne tulisi muuttumaan.

Miahan voisi ihan itse tehdä tieteellistä tutkimusta koskien taustaoletuksiaan; onhan hänellä muodollinen pätevyys tutkimukseen. Tosin Mia kyllä ymmärtää itsekin, ettei hänen taustaoletuksensa ole tietoa, ei edes uskomuksia, vaan pelkkiä toiveita, joiden perusteella ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä ihmisen kognitiivisista kyvyistä, vaikka Mia niin väittää.

Mian epistemologia on niin epätoivoista, että se suorastaan nolottaa lukijaa. Ihmisen tietokyky todellakin on rajallista, johtuen aivojen materian ja siihen liittyvien sähkökemiallisten reaktioiden rajallisuudesta. Taas kerran tietokyky saa matarialistis-naturalistisen selityksensä, johon yhdelläkään jumalalla ei ole nokan koputtamista. Kun Mia ja Tapio pitävät filosofisesta saivartelusta, niin he voisivat perehtyä neurofilosofiaan. Tosin siinä saattaa usko mennä.

Mutta mitä Mia tarkoittaa ”vääristyneellä” käsityksellä todellisuudesta? Jo filosofian alkeiskurssin, jonka luulisi Miankin suorittaneen, perusteella on aivan selvää, että aistit eivät tuota välttämättä oikeaa käsitystä todellisuudesta. On kuitenkin todennäköistä, että aistit antavat riittävän luotettavan kuvan todellisuudesta, sen rakenteesta ja toimintatavasta, jotta todellisuudesta voidaan ylipäänsä puhua mielekkäästi.

Koska Mia pitää jumalaansa todellisena reaalimaailman oliona, myöskään Jumalasta ei voisi olla luotettavaa tietoa. Mian argumenttia ei pelasta edes Raamattu jumalallisena ilmoituksena: Raamatun kirjoittajat ovat voineet kirjoittaa ihan omiaan ja jopa valehdellen. Itse Jumalakin on saattanut valehdella, vaikka Jumalasta usein sanotaan, että Jumala ei valehtele, eikä voi valehdella. Tosin Jumala on juuri saattanut valehdella tässäkin asiassa. Taas Mia argumenttien epistemologinen viitekehys on heikolla perustalla.

Tuon Mian lausahduksen mukaan Miakaan ei pysty kohtaamaan todellisuutta rehellisesti. Tätä väitettäni voidaan jopa tutkia empiirisesti. Silti Mia menee väittämään, että jokin myyttinen hahmo nimeltään Jeesus olisi rehellisyyden edellytys.

Taas törmätään Jeesuksen todentamattomaan historiallisuuteen.  Jeesuksen armokaan ei pelasta Miaa epistemologiselta katastrofilta. Olisi edes auttavasti esitettävä mekanismi, jolla Jeesus jollain tavoin aiheuttaisi aistien ja aistihavaintojen tulkintojen luotettavuuden parantumisen. Sama pätee myös kaikkiin jumalallisiin vaikutuksiin.

Koska sellaista vaikuttavaa todennettavaa mekanismi ei sitäkään ole esitetty, eikä sellaisesta ole edes viitteitä, on perusteltua väittää, että sellaista mekanismia ei ole. Jos joku joskus sellaisen pystyy esittämään, niin se ilmiö taas joutuu kriittisen tieteellisen tarkastelun kohteeksi. Se, kestääkö mikään Jeesuksen masinoima mekanismi tieteellistä tutkimusta, on jo science fictionia.

Mia Puolimatka voi vain tarjota epistemologiseen epätoivoonsa…puuf!…yliluonnollista taikuutta. Mutta sekään ei kestä kriittistä tarkastelua.

P.S. Mia väite löytyy hänen kirjastaan Psyykkinen terveys ja synnintunto.

Tapio Puolimatkan imperiumin vastaisku

Sain eräältä lukijaltani linkkivinkin Suomi24:ään. Vaikuttaa siltä, että taannoiset pari kirjoitustani koskien Tapio Puolimatkan menneisyydestä löytyviä mörköjä on aiheuttanut pientä polemiikkia palstoilla. Ihmekös tuo kun ”aitoavioliittolaisten” pääideologi osoittautuukin itse joksikin muuksi kuin mitä väittää olevansa.

Keskustelupalstoilla ja Uuden Suomen Puheenvuorossa Puolimatkan hengenheimolaiset ovat yrittäneet ryhtyä imperiumin vastaiskuun.

Jutun juonihan on lyhykäisyydessään tämä: Ensin Aito Avioliitto ry:n nykyinen puheenjohtaja Susanna Koivula lykkää Puheenvuoron täyteen tuubaa jääden heti lähdössä argumentatiivisesti alakynteen. Paikalla hälytetään hätiin Tapio Puolimatka, mutta hän taas kärähtää housut kintuissa. Nyt sitten nämä ”vähäisemmät” uskovat yrittävät hoitaa damage controllin ohjaamalla keskustelua ihan toiseen suuntaan.

Ei tule onnistumaan. Meidän tarkkailijoiden muisti on hyvä ja pitkä.

Uudessa Suomessa Puheenvuoro-palstalla Kari Kilpiö oli julkaissut 23.3.2016 klo 20:49 kirjoituksen, jonka otsikko oli McGrath: Ateismi syynä tieteen ja uskonnon välisiin ongelmiin.

Samalla palstalla Petteri Hiienkoski (Kristillisdemokraatit) julkaisi 24.3.2016 klo 8:13 kirjoituksen, jonka otsikko oli Darwin ja ateismin suurlähettiläät.

Yhteistä näille kirjoittajille on se, että propagoivat mm. Tapio Puolimatkan argumenttien puolesta, mutta eivät kykene samanlaiseen verbaaliakrobatiaan kuin tuo uudestisyntynyt professorimme.

Lisäksi yhteistä em. kirjoittajille on se, että he ovat monta vuosikymmentä ja jopa monta vuosisataa myöhässä: tuo keskustelu on käyty jo ajat sitten, eivätkä uskovat ole koskaan pystyneet esittämään mitään, mikä pelastaisi heidän argumenttinsa. Sellaisia argumentteja ei vain ole, eikä mikään edes etäisesti viittaa siihen, että tilanne tulisi muuttumaan.

Uskonveljet ja – sisaret eivät pysty ohjaamaan keskustelua pois Puolimatkan munauksista. Jos Puolimatka olisi itse millään tavalla rehellinen, niin hän tulisi itse kertomaan tekemistään, mutta rehellisyys minkään asian suhteen ei olekaan Tapio Puolimatkan hyve.

Taas jää sekulaarien humanistien tehtäväksi korjata Brysselin tuhot

Brysselissä paukkui ja pamahteli eilen. Tästä voidaan päätellä, että uskonto – ihan mikä tahansa niistä – on myrkyllistä. Uskonto saa muuten järkevän ihmisen tekemään pähkähulluja tekoja.

Jos tuosta Brysselin terroristi-iskusta jotain hyvää pitää hakea, niin takuulla uskontojen merkitys tulee entisestään vähenemään. Kukaan ei kohta halua koskea pitkällä kepilläkään uskontoihin, sillä se on jo nähty mitä siitä seuraa – väkivaltaa väkivallan perään.

Sinne samaan uskontojen kaatopaikalle joutuvat niin kristinusko kuin islam. Kyse on vai siitä, kumpi kuolee ja kuopataan ensin. Molemmat nimittäin ovat jo melkein vainajia.

Sitä mukaa kuin näiden terroritekojen jälkiä paikkaillaan, tulee yhä vaikeammaksi oikeuttaa uusia iskuja. Nämä uskonharhaiset tarvitsevat apua, koska juuri näiden radikalisoituneiden ainesten päässä viiraa pahasti. Jumalia ei nyt vaan ole olemassa.

Taas jää meidän sekulaarien humanistien asiaksi siivota uskovien – uskoviahan nuo islamistitkin ovat – aiheuttamat tuhot. Siinä ohessa koko yhteiskunta sitten sekularisoituu ja sellainen kehitys on pelkästään positiivista.

Tapio Puolimatkan tekopyhyys paistaa läpi

Uudestisyntyneen professorin, Tapio Puolimatkan, ristiretki homoseksuaaleja ja erinäisiä vähemmistöryhmiä vastaan saa koomisia piirteitä, kun otetaan hänen omat taustansa. Puolimatkan tilannetta ei paranna sekään, että hän on käynyt taisteluun mm. yksinhuoltajia vastaan vaatien samalla avioerojen vaikeuttamista siten, että syyllisen tutkiminen palautettaisiin avioerojen yhteyteen. Avioeron myöntämisperusteitä pitäisi Tapion mielestä kaikin tavoin kiristää.

Puolimatka viittaa nykyisen vaimonsa säestyksellä aina nykyiseen perheeseensä, jossa on kaksi kouluikäistä lasta, Asriel ja Mikael Puolimatka. Juuri koskaan Tapio ei mainitse kahta vanhempaa, nyt noin kolmekymppistä, poikaansa Dani ja Joel Puolimatkaa.

Puolimatkan jutuista kuuluu katkeran vanhenevan miehen kiukku: jos Tapio tuntee itsensä kaltoin kohdelluksi, niin kaikkien muidenkin tulee tuntea olonsa mahdollisimman kurjaksi. Jos Puolimatkan ensimmäinen vaimo on pistänyt Tapiolle luun kurkkuun, niin on vain moukkamaista pistää  vahinkoa kiertämään.

Nyt kolmekymppisten Puolimatkan poikien ollessa lapsia, Tapio teki ensimmäistä väitöskirjaansa käytännöllisestä filosofiasta. Tuohon aikaan Puolimatkan nykyinen vaimo, Mia, oli vielä teini. Mia on syntynyt vuonna 1970. Myöhemmin Tapio teki vielä toisenkin väitöskirjan. Siitä hänelle pisteet.

Kahden vanhemman lapsen ollessa noin 10-vuotiaita Tapio matkusti Yhdysvaltoihin muutamaksi vuodeksi vierailevaksi tutkijaksi ja luennoitsijaksi. Tapion määränpää oli South Bend, Indiana, ja siellä konservatiivinen, pääasiallisesti katolinen, opinahjo nimeltä Notre Dame University. Niinä aikoina Tapsa tutustui mm. Alvin ja Plantingaan ja muihin konservatiiveihin. Ei ole siis lainkaan yllättävää, että Tapio toistaa sanasta sanaan amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston retoriikkaa. Tämä tekee Puolimatkan näkemyksen oudoksi koskien sitä, että sukupuolineutraalia avioliittoa käsittelevässä suomalaisessa – ja miksei kansainvälisessäkin - debatissa olisi käytetty harhaanjohtavaa retoriikkaa. Tapiolta kaltaiselta oppineelta olisi odottanut vähän parempaa suorituista kuin noin heikkoa projektiota.

Näistä vanhemmista Tapion lapsista Dani toimii Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon pastorina. Dani on koulutukseltaan teologian maisteri. Tuo STKL on kovin konservatiivinen puulaaki, jolla on ainakin ennen ollut yhteyksiä Missouri Synodiin, joka taas mutkan kautta kuuluu Leo Mellerin putiikin esikuviin.

Kaikille noille em. putiikeille ja puulaakeille on täsmälleen samat sanakäänteet kuin mitä Tapio itsekin käyttää. Kääntyypä Tapsa mihin suuntaan tahansa, niin hän on joka puolelta ympäröity uskonnollisen oikeiston propagandalla. Ja sitähän Tapio mielellään levittää.

Joel Puolimatkasta ei ole senkään vertaa julkista informaatiota kuin veljestään Danista. Tapio sentään mainitse yhden kirjansa – Uskonto, tiede ja evoluutio - esipuheessa Joelin.

Hyvin on Tapio yrittänyt häivyttää menneisyytensä siinä kuitenkaan onnistumatta. Ehkä Mia Puolimatka on niin kärttyinen Tapion kahdelle vanhimmalle lapselle, että aihetta ei juuri sovi edes puhua.

Jos Tapio nyt sitten sattuisi olemaan eronnut tai vaikka leski, niin sitä suuremmalla syyllä Tapion tulisi olla ylpeä lapsistaan; varsinkin kun Dani on valinnut pappisuran. Mutta kun menneisyydessä on jotain mörköjä ja luurankoja, niin ehkä Tapio on ajatellut unohtaa koko asian toivoen, ettei kukaan huomaa.

Perhedynamiikka taisi mättää Tapion entisessä perheessä ja ei se taida olla ihan kunnossa nykyisessäkään perheessä.

Kaiken lisäksi Danilla on ainakin yksi lapsi, joten Tapio voisi keksittyä vaikka lapsenlapsensa kanssa leikkimiseen sen sijaan, että kiljuu palstoilla vaatien keskustelua, mutta itse pakenee paikalta kun jotain omaa näkemystä pitäisi uskottavasti puolustaa.

Tapion poika Dani Puolimatka kertoo tuossa alle olevan linkin takana dokumentin (alkaa sivulta 26) perusteella seuraavaa:

Tieni Jumalan lapsena alkoi, kun minut kastettiin kansankirkkoon vauvana vuonna 1986.

Isäni rohkaisemana aloin myös lukea Raamattua systemaattisesti läpi. Jossain vaiheessa vähän ennen yläasteen alkamista olin kuitenkin lakannut lukemasta Raamattua. Emme myöskään käyneet perheenä säännöllisesti jumalanpalveluksessa, enkä isän houkutteluista huolimatta suostunut lähtemään hänen mukaansa kirkkoon.

Niinpä uskoni alkoi pikku hiljaa hiipua. Jossain vaiheessa menetin täysin uskoni, vaikka en koskaan sinänsä kieltänytkään Jumalan olemassaoloa.

Lapsemme tykkäsivät käydä kirkossa ja pyhäkoulussa.

Lähde josta Danin lausahdukset on koottu:

http://www.luterilainen.com/files/Luterilainen/14/Lut_14_0102C.pdf

Paniikkia Patmoksessa - tutkimuksen mukaan uskovat ovatkin itsekkäitä

Suomalaisen lähetyskentän kaikkien alojen asiantuntija Patmos Lähetyssäätiön Pasi Turunen panikoi taannoisessa blogikirjoituksessaan otsikolla Ovatko uskonnollisten kotien lapset muita itsekkäämpiä?

Turusta näyttää kismittävän, että yksi ainoa tutkimus sai julkisuutta niin Ylessä, Helsingin Sanomissa kuin Iltalehdessäkin, eikä Turuselta kysytty mitään. Turusen tilityksen pohjana on tutkimus, jonka mukaan tosiaan vaikuttaa siltä, että tuohon Turusen otsikointiin vastaus on ”kyllä”. Asia ei sinällään ole mitenkään mullistava: maailmassa on tehty jos jonkinlaista tutkimusta, eivätkä uskoa, uskontoa ja uskonnollisuutta koskevat väitteet ole millään tavoin tieteellisen tutkimuksen ulkopuolella.

Juttunsa ingressin jälkeen Turunen vyöryttää kahden kappaleen verran tekstiä, joka voidaan tiivistää yhteen sanaan – projektio. Kaikki ne argumentit, jotka osoittavat uskonnolliset väitteet silkaksi humbuugiksi, pannaan ateistien piikkiin. Turunen viljelee sellaisia termejä kuin auktoriteettiuskoiset ateistit, ateistinen narratiivi jne. Sivistyssanat eivät kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että Turusen teksti on denialismia puhtaimmillaan.

Kuinka ollakaan, ihmisen itsekkyyden syy on Turusen mukaan jokin kummajainen, jota kutsutaan perisynniksi. Edelleen Turusen mukaan kukaan ei ole tuon asian suhteen poikkeus. Jotta argumentti olisi edes auttavasti relevantti ja validi, niin jonkinlaista verifioitavaa evidenssiä (minäkin osaan sivistyssanoja!) olisi tarpeen esittää. Näin ei tietenkään tehdä, koska sellaista ei ole: synti, perisynti ja niiden oletetut seuraukset eivät ole reaalimaailman ilmiöitä, eivätkä varsinkaan ihmiseen rakenteellisesti liittyviä tekijöitä. Ne ovat primitiivisten aavikkobarbaarien selitysmalli ihmisen tietynlaiselle käyttäytymiselle.

Perisynti onkin selitysvoimaltaan samaa luokkaa kuin kulmikas ympyrä tai yksisarvinen. Niistä toki voidaan puhua, mutta mitään merkittävää reaalimaailmaan liittyvää niissä ei ole.

Jotta hörhöily täyttäisi uskonnollisen hörhöilyn kriteerit, puhuttuun asiaan on tietenkin liitettävä kommunistit ja vasemmistolaiset utopiat. Tällä kertaa Turunen ei sentään puhu homoista, joka vielä muutama kuukausi sitten oli oikein patmoslaisten mieliaihe ainakin mitä tulee Aito Avioliitto ry:n agendaan. Siinä puulaakissa Turunen olikin ihan omassa elementissään.

Yhdessä asiassa Turunen sentään on oikeilla jäljillä: sellaiset ilmiöt kuin itsekkyys ja altruismi ovat vaikeasti kvantifioitavissa. Nyt Turunen sitten perää kvantitatiivista tutkimusmetodia koskien em. ilmiöitä, kun on aiemmin pitänyt ko. metodia puutteellisena koskien ”hengellisiä” ilmiöitä. Tutkimusta se on kvalitatiivinen tutkimuskin ja laadullisen tutkimuksen menetelmät alkavat olla jo ihan käypiä. Turusen on siis ihan turha nillittää metodologiasta: käytettiinpä mitä metodia tahansa, niin se on aina väärä, jos metodi ei tuota Turusen toivomia tuloksia.

Kirjoituksensa lopuksi Turunen esittää kysymyksen: Pitäisiköhän uskonnollisen ja uskonnottoman kasvatuksen vaikutuksia sittenkin arvioida vasta, kun lapset ovat aikuisia? Vastaukseni tuohon on ”ei”. Jos tarkoituksena on tutkia lapsia, niin silloin tutkitaan lapsia.

Tässä yhteydessä lienee paikallaan todeta, että Turunen on heppu, joka anti-homo-retoriikan lisäksi puolusti raamatullista siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa Leif Nummelan haastattelussa, sillä perusteella, että Vanhassa Testamentissa siviilit olivatkin ”sotilaskohteita”. Kaikki Turusen esittämät apologiat aiheesta kuin aiheesta ovat niin ontuvia, että ne ovat pelkästään noloja.

Turusen raamatullisen väkivallan puolustuksen voi katsoa tuolta:

https://www.youtube.com/watch?v=tEqNC-zNCZo

Ja Turusen tämänpäiväisen tilityksen voi käydä lukemassa tuolta:

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/796/ovatko_uskonnollisten_kotien_lapset_muita_itsekkaampia