keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Leo Mellerin pötypuheet



Välillä on hiukan turhauttavaa oikoa Patmoksen pääjehun, Leo Mellerin, tarkoituksellisia pötypuheita. Katson kuitenkin tärkeäksi, että Leksan ei saa levittää valheellista informaatiota siitä niin tärkeänä pitämästään kirjasta, Raamatusta.

Tämä menee vanhan toistamiseksi, mutta kerrataan nyt vielä. Ehkä Leksa vielä joskus oppii olemaan puhumatta aina(!) täyttä paskaa.

”Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta” (2 Tim. 3:16). Alkutekstissä kirjoitetaan Raamatun syntyneen ”Jumalan henkäyttämänä”. Koko Raamattu on ”Jumalan henkäyttämää”.

Nyt Leksan olisi osoitettava, että Raamattu on jonkun jumalan ”henkeyttämä”. Leksan olisi myös osoitettava, että ko. jumala on juuri Raamatun jumala. Tosin ihan aluksi Leksan täytyisi osoittaa, että mitään jumalia ylipäänsä on olemassa. Kaikki uskovien väitteet Raamatun jumalallisesta alkuperästä johtavat kehäpäättelyyn.

Leksan tulisi myös informoida lukijoitaan siitä, että mitään alkuperäisiä Raamatun tekstejä ei ole löydetty. Varhaisimmatkin käytössä olevat tekstifragmentit ovat peräisin ajalta, jolloin oletetun Jeesuksen oletetusta kuolemasta oli kulunut kauan. Kokonaiset versiot Raamatusta ovat peräisin ajalta, jolloin tuosta Jeesuksen kuolemasta oli kulunut useampia vuosisatoja; siis todella kauan.

Kaikki käytössä olevat tekstiversiot ovat pahasti korruptuneita. Niitä on editoitu kovalla kädellä.

”Pietari sai mahdollisuuden todistaa Jeesuksen Kristuksen kirkastumisihmeen vuorella. Hän kertoo silminnäkijäkuvauksena mitä tapahtui. Hän myös mainitsee mikä ylittää silminnäkijäkertomuksen voiman.”

Todistustaakka on edelleen Leksalla. Näin ainutlaatuinen väite vaatii poikkeuksellisen vahvoja todisteita. Niitä vain ei ole löytynyt, vaikka sellaisia on etsitty parin tuhannen vuoden ajan.

Pietari asettaa rinnakkain silminnäkijät ja Pyhän Hengen henkäyttämien profeettojen sanat.”Ennen kaikkea” on asetettava usko ja luottamus Raamatun pyhään sanaan. Mahdolliset silminnäkijätodistukset ovat hyvä asia. Mutta pelastava usko ei perustu sellaisiin.

Toistaiseksi ei ole evidenssiä ainoastaan hengestä tai mistään yliluonnollisesta. Raamattu on niin epäluotettava teos, että sellaiseen uskominen on melkoista idiotismia; sen verran pahasti Raamattu on korruptoitunut. Edelleenkään ainoatakaan silminnäkijätodistusta Jeesuksesta ei ole. On vain vain pronssikautinen myyttinen kertomus hemmosta nimeltä Jeesus.

”Esimerkiksi: neljä henkilöä voivat todistaa yhden ja saman tapahtuman, mutta kertoessaan siitä, he korostavat erilaisia yksityiskohtia monista subjektiivisista syistä johtuen.”

Leksa hei, juuri tästä syystä silminnäkijätodistukset eivät ole luotettavia. 

”Raamatun kansien sisällä olevat sivut ovat alkuperäisinä teksteinä Jumalan Pyhän Hengen henkäyttämää ilmoitusta ihmisille. Kun luemme esimerkiksi neljän evankelistan elämäkerrat Jeesuksesta, Pyhä Henki on henkäyttänyt miehet kirjoittamaan kukin sen mukaan, mikä on kunkin lukijakunnalle tärkeintä huomioitavaa Jeesuksen Kristuksen persoonasta ja vaiheista.”

Vieläkään niitä alkuperäistekstejä ei ole käytettävissä; ei ole vaikka Leksa toisin väittää. Edes sitä ei tiedetä, kuka evankeliumit on lopulta kirjoittanut, vaikka evankeliumit on pantu tiettyjen henkilöiden nimiin.

Spurgeon kirjoittaa Raamatun sana-inspiraatiosta seuraavasti: ”Raamattu on elävän Jumalan kirjoitus: jokainen kirjain piirrettiin Kaikkivaltiaalla sormella; jokainen sana lausuttiin iankaikkisilta huulilta; jokainen lause oli Pyhän Hengen sanelua.”

Todistustaakka on ja pysyy teisteillä. Raamatun kertomukset ovat lähinnä surkuhupaisia tarinoita törttöilevästä jumalasta ja hänen kömmähdystensä peittelystä. 

Keskusteltaessa Raamatun luotettavuudesta emme väittele siitä, mitä Jumala saattoi tai ei saattanut tehdä, vaan taivaasta annetulla uskolla tunnustamme Raamatun olevan Jumalan ilmoitus, varjeltu ja hoidettu Sana taivaasta ihmisille.

Tuollainen sokea usko saa ihmiset uskomaan mitä kummallisimpiin juttuihin. Ilmankos rationaalisuus ei ole koskaan ollut uskovien hyve. Se että tunnustaa Raamatun auktoriteetin, ei tee Raamatun kertomuksista tosia. Kaiken nykyisin käytettävissä olevan tiedon mukaan Raamattu on vain muinaista mytologiaa.

”Jumala antoi Raamatun.”
Miten Leksa tuonkin todistaa ilman kehäpäättelyä?

”Pyhä Raamattu on Jumalan Sana.”
 Näytöt vain puuttuvat kokonaan.

En hetkeäkään pidä mahdollisena, että Leksa olisi edes itse uskonut juttuihinsa enää vuosikymmeniin. Leksa vain toistaa vanhasta muistista kerran opittua fraaseja. Oikeastaan Leksan jutut ovat vanhan väsyneen miehen väsynyttä tarinointia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti