Kongressivaalien kisastudion jälkilähetys

Kisastudiossa juotiin eilen kaljaa.

Vaalit menivät aika odotetusti. Demokraatit valtasivat edustajainhuoneen ja republikaanit etenivät senaatissa.

Ennen vaaleja esitin arvion, että voimasuhteet edustajainhuoneessa olisivat demokraateille 220-215 ja senaatissa republikaaneille 52-48. Tuloksia ei ole vielä vahvistettu, mutta eiköhän suuruusluokka ole oikean suuntainen.

Kuvernöörien vaaleissa demokraatit etenivät ihan kiitettävästi erityisesti niissä osavaltioissa, joissa republikaaneilla oli paljon valtaa.

Ja mikä tärkeintä, Kalifornia on tiukasti demokraattien käsissä, vaikka republikaanit saivatkin paikallisvaaleissa muutaman yllätysnimen läpi. Onneksi se ei vaikuta Kalifornian linjaan mitenkään. Kaliforniaa taitaa olla niitä harvoja osavaltioita, joissa on ollut johdonmukainen ja systemaattinen linja. Tuo linja on amerikkalaisen mittapuun mukaan jopa radikaalin edistyksellinen. Suomalaisesta perspektiivistä se on ihan tavallinen.

Vaaleissa kaupunkien ja lähiöiden naiset olivat merkittävässä vaa’ankieli asemassa. Tällä kertaa he suuntautuivat edistyksellisempiin asioihin kuin viime vaaleissa, jolloin he vielä panostivat republikaanien fasistiseen ja kristofasistiseen agendaan.

Lähiviikkoina käydään armotonta jälkipeliä vaalien tiimoilta. Lokaa saavat kaikki niskaansa ihan äänestäjiä myöten. Pahoin pelkään, että väkivallalta ei säästytä.

Kisastudion krapulainen lähetys päättyy tähän.

Amerikan evankelikaaliset mölyävät taas vaaleista

Tänään käydään USA:ssa välivaalit ja jälleen kerran evankelikaaliset mölyapinat ovat pitäneet niin kovaa melua, että korvat menevät lukkoon, eikä edes korvatulpat auta.

Alkuvuodesta 2017 Pulitzer-palkittu toimittaja-kirjailija Francesca FitzGerald julkaisi kirjan The Evangelicals – The Struggle to Shape America. FitzGeraldin näkemys on Chris Hedgesin American Fascist kirjan ohella ehkä mielenkiintoisin näkökulma evankelikaalisen liikkeen politisoitumiseen Amerikassa.

FitzGerald ottaa lähtökohdakseen megakirkon pastorin, Jerry Falwellin, yrityksen politisoida evankelikaalisuuden. Eihän Falwell asialla toki ihan yksin ollut, mutta jostain on aloitettava, joten miksipä ei Falwellista.

Kirjassa on 700 sivua ja se on paikoitellen vähän raskas lukea, mutta meneehän se, jos omaa edes jonkinlaiset perus- ja taustatiedot uskonnon politisoimisesta Amerikassa.

Monet kirjassa esiintyvät hahmot on mainittu tässä blogissa vuosien kuluessa useampaan kertaan. Täten toisto tuskin on tarpeen.

Yksi hahmo on kuitenkin syytä nostaa esille: R.J. Rushdoonay (1916-2001).  Hän oli kaikkein jyrkimmän ja vihamielisen kristinuskon prototyyppi. Nykyään tuo kristinuskon muoto on vallitseva, sillä muut eivät ole ”oikeita” amerikkalaisia kristittyjä.

Rushdoonayn panos uskonnollisen oikeiston ideologiaan ja agendaan on kiistaton. Asiat, joita hän propagoi, olivat todella vastenmielisiä.

Kaikki lait tulisi johtaa Vanhasta ja Uudesta Testamentista. Pienistäkin rikoksista tuli langettaa kuolemanrangaistus. Rushdoonay sai vittumaisesta vastenmielisyydestään huolimatta paljon kannattajia jo elinaikanaan.

Rushdoonay yhdisty hämärän teologian, puolivillaisen filosofian ja destruktiivisen politiikan sekavaksi kokoelmaksi väitelauseita, joista kristofasistit (a.k.a. dominionistit) ovat aivan näihin päiviin asti ammentaneet ohjelmansa.

FitzGerald tekee huomion, jonka mukaan evankelikaaliset ovat ainoa kristinuskon muoto, joka vielä evankelioi. Amerikassa tämä tarkoittaa kadunkulmissa kiljumista ja kaikenlaista ihmisten häiriköimistä. Juuri tällaista ihmisten elämän terrorisoimista Rushdoonay ajoi.

Kun vaalit 2018 ovat ohi, voidaan ainakin alustavasti analysoida uskonnollisen oikeiston vaikutusta ja vaikutusvaltaa. Lukumääräisesti he ovat jo nyt vähemmistössä, mutta heidän vaikutusvaltansa on suurempi kuin lukumäärä edellyttäisi.

Sosiaalinen media teki vaalikampanjoista ikäviä

Vaaliblogi

Marraskuun 5. 2018 maanantai

Drive through your suburbs…into to your blues…into your blues!

Vuosikymmeniä vaaleissa ehdolla olevat turvautuivat mainostoimistojen ja PR-toimistojen palveluihin. Sosiaalinen media muutti kaiken.

Ennen PR-toimistot käyttivät paljon aikaa, rahaa ja vaivaa rakentaakseen ehdokkaalle houkuttelevan imagon. Tätä imagoa sitten markkinoitiin äänestäjille.

Jos ehdokas sattui mokaamaan, niin se ei merkinnyt täyttä katastrofia. Usein äänestäjät eivät edes tienneet mahdollisista mokista.

Sosiaalisessa mediassa mokista raportointi sai aikaan sen, että ehdokas saattaa ihan itse tuhota oman kampanjansa ja sitä eivät sitten mitkään PR-kommervenkit pysty enää korjaamaan.

Twitterin myötä moni kampanja on tuhoutunut, mutta Twitter on myös mahdollistanut sen, että moni moukka saa näkyvyyttä. Ehdokas saattaa twiitata jotain aivan älytöntä ja äänestäjät hurraavat. Äänestäjien medialukutaito on vielä aika alkeellista ja tämän varaan erityisesti republikaanit laskevat: väitteen täytyy olla totta, koska ehdokas x sanoo sen sosiaalisessa mediassa, eikä kukaan vaivaudu tarkistamaan väitteen totuusarvoa.

Vaalikampanjoinnissa mielipiteistä on tullut faktojen veroisia väitteitä. Tältä pohjalta ei vain vai tehdä hyvinvointia lisäävää politiikkaa. Mielipiteistä on vaikea johtaa parhaita mahdollisia menettelytapoja. Pääasia ei ole se mitä sanotaan vaan ylipäänsä sanotaan jotain, vaikka sanoma olisikin vedetty ihan hatusta. Mölyämällä pääsee nykyään pitkälle

Erityisesti konservatiiviset ehdokkaat ovat vieneet faktojen välttelyn äärimmäisyyksiin. Faktat pyritään esittämään valeuutisina ja tätä huudetaan korkealta ja kovaa korvat huumaavalla voluumilla. Hyvin ovat konservatiivit onnistuneet aktivoimaan äänestäjäkuntansa silkalla paskanpuhumisella.

Kampanjoita ei suunnitella enää siltä pohjalta, että ehdokas ajaa valituksi tultuaan asiaa x. Pääasia on tulla valituksia keinolla millä hyvänsä. Tämä koskee ainoastaan konservatiivisia ehdokkaita. Vastaavaa häröilyä ei vain yksinkertaisesti löydy edistyksellisten parista.

Vaalikampanjoita ei enää suunnitella proaktiivisesti vaan reaktiivisesti. Digitaalisen markkinointiin perehtyneet kampanjapäälliköt mittaavat potentiaalisen äänestäjäkunnan mielialoja päivittäin. Tältä pohjalta ehdokas sitten reagoi sosiaalisessa mediassa tavalla, jonka toivotaan vahvistavan potentiaalisten äänestäjien mielipiteitä varsinkin jos nuo mielipiteet ovat jo ennestään ehdokkaan agendaa myötäileviä.

Sosiaalinen media on muuttanut vaalikampanjoita niin hyvässä kuin pahassakin.

Republikaanien viimeinen mohikaani Kaliforniassa

Dream on Californication…

Vaalikampanjoinnin loppukiri on alkanut. Los Angelesissa tunnelma on jotenkin vaisu. Ketään ei kiinnosta, mitä liittovaltion vaaleissa tapahtuu. Kaliforniassa vähät välitetään Washington D.C:n tapahtumista. Valkoisessakin talossa majailee oranssi sakea mulkku, jonka tekemiset ja sanomiset eivät vaikuta tässä maankolkassa juuri mitenkään. Voisi jopa väittää, että Donald Trump ei ole kalifornialaisten presidentti. Ukon tirsa näkyy melkein joka ilta uutisissa, mutta siihen se sitten jääkin. Naamaansa Trump esittelee ympäri maailman, vaikka häntä ei kaivata juuri mihinkään. Ehkä Alabama sentään tekee poikkeuksen.

USA:n osavaltioista Kalifornia on vuosikymmeniä, no ainakin sata vuotta, kulkenut ihan omaan suuntaansa. Monta kertaa oikein hämmästyttää, että Oklahoma tai Teksas kuuluu samaan liittovaltioon kuin Kalifornia. Juuri mitään yhteistä patavanhoillisilla ja edistyksellisillä osavaltioilla ei ole.

Oikein täytyi miettiä, kuka oli viimeinen merkittävä kalifornialainen republikaani. Ronald Reaganin jälkeen ei tule oikein muita mieleen kuin Arnold Schwarzenegger. Kalifornialaiset republikaanien poliitikot ovat valtakunnan tasolla näkymättömiä. Eiköhän tilanne säily samanlaisena ainakin nyt käynnissä olevien vaalien jälkeenkin.

Liittovaltion kongressin edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja, Devin Nunes, on saanut jonkin verran valtakunnallista huomiota. Tuo huomio on kyllä ollut enimmäkseen ikävää. Nunes on käyttänyt asemaansa väärin ja nyt erikoissyyttäjä Robert Mueller on ottanut myös Nunesin sekoilut Donaldin kanssa tarkasteluun.

Fresnosta on tähänkin asti löytynyt riittävä määrä republikaaneja, joten Nunes taitaa uusia paikkansa ensi viikolla. Kisa on kyllä kiristynyt ja jossain vaiheessa näytti jopa siltä, että Nunesin paikkansa menisi demokraateille. Ennen varmana pidetty republikaanien paikka on nyt uhanalainen.  Tätä ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Mikä lie fresnolaisia vaivaa, kun he valitsevat republikaanin, vaikka tämä olisi konna?

Ronald Reaganin jälkeen republikaaniset presidentit ovat suorastaan vältelleet Kaliforniaa. George H.W. Bush kävi kylässä muutaman kerran, mutta sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa. Donald on ehkä ei-toivotuin poliitikko ikinä näillä seuduin. Kaikenlaisia kilahtaneita tapauksia täällä on käynyt, mutta heihin on suhtauduttu suurella ymmärryksellä. Donald ei taas saa Kaliforniasta edes yhtä sympatiapistettä.

USA:n vaalit 2018, Los Angeles, kisastudio

Well I just got into to town about an hour ago, Took a look around, see which way the wind blow…

(The Doors: LA Woman)

Vaalit lähestyvät ja jännitys kohoaa. Luin välillä suomalaisia palstoja ja mitä niissä kerrotaan ensi viikon vaaleista. Yksi yhteinen piirre oli se, että liittovaltion kongressivaalit käsitetään ensi viikon ainoiksi vaaleiksi. Muutama kuvernöörin vaali sentään mainittiin. Oikeasti ensi viikolla valitaan tuhansia edustajia paikallisvaaleissa. Ne vaalit ovat ne tärkeimmät, joissa päätetään ihmisten jokapäiväistä elämää koskevista asioista: hanasta ei tule vettä, jos kaupunginvaltuusto päättää, että hanasta ei tosiaan tule vettä.

Suomalaisessa vaalikirjoittelussa jää myös huomiotta sellainen seikka, että 50 osavaltiossa on kaikissa ihan oma järjestelmänsä. Liittovaltionkin vaaleista vastaa kukin osavaltio itsenäisesti. Mitään koko liittovaltiota koskevaa vaalilainsäädäntöä ei ole. Perustuslakikin mainitsee vain tuon osavaltioiden itsemääräämisoikeuden vaaleissa.

Erot osavaltioiden välillä tosiaan ovat suuret. Kaliforniassa liittovaltion eivät saa läheskään sellaista huomiota kuin muualla maassa. Kaliforniassa ei paljon perusteta liittovaltion touhuista. Trumpiinkin suhtaudutaan tyyliin: Fuck you! Kalifornia on koko osavaltion statuksen omaamisensa ajan ollut aivan omanlaatuinen tapauksensa. Kalifornialla on varaa kulkea omaa tietään, sillä Kalifornia on ylivoimaisesti vaurain osavaltio. Itsenäisenä valtiona Kalifornia olisi laskutavasta riippuen maailman viidenneksi tai kuudenneksi suurin kansantalous.

Yksi esimerkki Kalifornian moniportaisesta vaalitavasta on tämä Los Angelesin kaupunginosa.

Liittovaltion kongressivaaleissa tämä kaupunginosa kuuluu Kalifornian 33. vaalipiiriin, josta edustajainhuoneessa istuu demokraattien Ted Liu. Ensi viikolla hän mitä todennäköisimmin uusii paikkansa.

Liittovaltion senaattoreita (kaksi jokaisesta osavaltiosta) valittaessa Kalifornia on yksi äänestysalue. Ensi viikolla toinen senaattorinpaikoista on katkolla, mutta eiköhän Dianne Feinstein taas uusi paikkansa. Hänen olisi aika jo jäädä eläkkeelle. Feinstein oli San Franciscon pormestarina jo 70-luvulla.

Kalifornian osavaltion edustajia valittaessa vaalipiirit menevät taas kerran uusiksi. Assemblya valittaessa (vastaa vähän liittovaltion kongressin edustajainhuonetta) tämä kaupunginosa kuuluu 66. vaalipiirin. Tällä hetkellä virassa on tältä alueelta demokraattien Al Muratsuchi.

Osavaltion senaattoreita valittaessa kaupunginosa kuuluu 26. vaalipiiriin. Virassa osavaltion senaattorina on nyt demokraattien Ben Allen.

Kalifornian kuvernööriä valittaessa koko osavaltio taas on yksi äänestysalue. Hommaa hoitaa tällä hetkellä demokraattien Jerry Brown.

Mutta vasta tämän jälkeen päästään täkäläisiä kiinnostaviin vaaleihin.

Los Angelesin pormestarin vaaleissa kaupunki on yksi äänestysalue. Pormestarina nyt demokraattien Eric Garcetti. Virkakaudet on rajoitettu kahteen.

Los Angelesin asukkaiden kannalta tärkein elin on kaupunginvaltuusto. Valtuutettuja on 15. Kaupunki on jaettu yhtä moneen vaalipiiriin. Tämä kaupunginosa kuuluu neljänteen Supervisonal Districtiin (en osaa suomentaa sitä) ja edustajana on demokraattien Janice Hahn.

Eikä tässä vielä kaikki. Lopulta valitaan kaupunginosan oma valtuusto, yhteensä viisi henkeä. Tämä elin päättää mm. kiinteistöverosta tällä alueella. Kyseisellä verolla kustannetaan mm. alueen puhtaanapito yms.

Eihän tämä mikään iso kaupunginosa ole, pari mailia kanttiinsa. Asukkaitakin ehkä vain jotain 35 000. Kaiken kaikkiaan oikein mukava paikka asua.

Los Angelesin alueella on lähes viisi miljoonaa rekisteröitynyttä äänestäjää, joista melkein 80 prosenttia demokraatteja. Meitä independent-äänestäjiä on kaupungin kokoon nähden vähän. Saattaa juuri ja juuri 100 000 sellaista löytyä.

Vedin tuon yllä olevan katsauksen ulkomuistista. Virheitä saattaa löytyä, toivottavasti ei.

Kun vastaehdokkaan naama ei olekaan valkoinen

Vaaliblogi

Marraskuun 2. 2018 perjantai

Demokraattien kannalta ongelmallisin kysymys on, kuinka kampanjoida puoluetta vastaan, jonka näkyvin hahmo on USA:n presidentti ja tuo hahmo on kaiken lisäksi patologinen valehtelija.

Kysymys on nimenomaan republikaaninen vastaisesta kampanjoinnista, sillä edistyksellisistä asiakysymyksistä huolimatta, ne eivät kanna vaalivoittoon, eivät tälläkään kertaa. Asiakysymysten käsittely jääköön vaalien jälkeiseen aikaan uuden kongressin aloittaessa toimikautensa tammikuussa.

Muutamassa aiemmassa postauksessa on ollut juttua avoimen rasistisen vaalikampanjoiden uudesta tulemisesta. Tämä koskee erityisesti republikaanista puoluetta: republikaaniset strategit ovat pähkäilleet, kumpi on tärkeämpi vaaliteema, rotu vai luokka. Lähes kaikissa osavaltioissa, mutta erityisesti niissä joissa valkoiset ovat lähellä menettää enemmistöasemansa, on päädytty kampanjoimaan rotustrategian turvin.

Kyselytutkimusten mukaan terveydenhoito on tärkein kysymys. Tätä mieltä oli 71% vastanneista. Republikaanit kuitenkin päätyivät tekemään vuoden 2018 vaaleista avoimen rasistiset vaalit. Monet, todella monet, demokraattien ehdokkaat ovat taas pitäytyneet asiakysymyksissä, joista tuo terveydenhoito on tärkein mutta samanaikaisesti problemaattisin.

Yksi tökeröimmistä kilpailuista käydään Floridan kuvernöörin paikasta. Vastakkain ovat republikaanien Ron DeSantis ja demokraattien Andrew Gillum.

DeSantis on ollut muutaman vuoden liittovaltion kongressin edustajainhuoneessa, Gillum on puolestaan toiminut Tallahasseen pormestarina. Kumpikaan ei ole keltanokka politiikassa.

DeSantis ja hänen tukijoukkonsa ovat ottaneet käyttöön kaikki rasistiset elementit. Heitä nyppii se, että vastaehdokkaan naama on musta. Kaiken lisäksi Gillum on fiksu ja sivistynyt. Sivistyksestä puheen ollen, kaikki sivistys on kadonnut. DeSantis on kyllä oppinut, mutta ei sivistynyt.

Florida onkin hyvä koelaboratorio kummankin ehdokkaan puolueelle. Florida on demografisesti nopeasti muuttuva osavaltio Kalifornian ja muutaman muun lisäksi.

Floridassa on pitkään vallinnut vahva republikaanien kannatus. Floridassa myös latinoväestö on poikkeuksellisesti kannattanut republikaaneja. Tämä johtuu siitä, että republikaaneilla on ollut jyrkempi suhtautuminen Kuubaan kuin demokraateilla. Floridassa on vaikutusvaltainen kuubalaisvähemmistö.

Nyt Fidel on kuitenkin kuollut ja Kuuban sosialismikin rakoilee, joten kuubalaissyntyisen väestön tuki republikaaneille ei ole enää itsestään selvää.

Florida on myös niitä osavaltioita, joissa tuloerot ovat revenneet. Tämäkin aiheuttaa poliittiselle kentälle paineita.

Florida antaa viitteitä siitä, mihin suuntaan valtakunnan politiikka lähtee lähivuosina ja vuosikymmeninä.

* * *

Kyselytutkimuksissa on äänestäjiltä tiedustelu jos jonkinlaisia mielipiteitä. Yli 70 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että politiikasta ovat käytöstavat kadonneet. Onhan politiikka ollut ennenkin likaista peliä, mutta juuri tällä kertaa politiikka on huonokäytöksisten ehdokkaiden likaista peliä. Huonot tavat koskevat ainoastaan republikaaneja.

Huonot käytöstavat korreloivat hyvin yhteen ehdokkaan rasismin asteen mukaan: mitä rasistisempi ehdokas on, sitä huonommat hänen käytöstapansa ovat politikoinnissa.

Jälleen kerran kun republikaanien näkyvin henkilö on maan presidentti, niin tämän katsotaan oikeuttavan huonot käytöstavat kaikkien republikaanisten ehdokkaiden kohdalla.

On oikeastaan aika hämmästyttävää, että huonotapaisuus vetoaa miljooniin äänestäjiin. Huonotapaisuutta perustellaan ja oikeutetaan myös poliittisen korrektiuden vastustamisena. En usko, että tällaiseen kiemurteluun turvautuva edes tietää, mitä poliittinen korrektius tarkoittaa.

Toisaalta moukka on moukka, yrittipä hän olla korrekti tai ei.

Avoimen rasistisen vaalimainonnan uusi kukoistus, kisastudio

Vaaliblogi

Marraskuun 2. perjantai

Kisastudion lämpötila 85 Fahrenheitia, melkein pilvetöntä.

Ensi viikolla näemme kuinka suuren kannatuksen mafiaorganisaatio saa vaaleissa. Rikollisjärjestöhän republikaaninen puolue on. Olipa vaalitulos mikä tahansa, odotettavissa on lisääntyvää väkivaltaa.

Los Angeles Timesin paperilehden mukaan 71 prosenttia Yhdysvalloissa tapahtuneista viharikoksista on paikallisen äärioikeiston toimeenpanemia. Tähän joukkoon lasketaan myös KKK:n kaltaiset rasistiset järjestöt.

Viharikoksista 26 prosenttia oli islamistien tekosia.

Lopulta peräti 3 prosenttia viharikoksista meni vasemmistoanarkistien piikkiin.

Tilasto on hyvinkin odotetun kaltainen. Suuri osa amerikkalaisista ei kuitenkaan kohtaa viharikoksia koskaan elämänsä aikana. On valitettavaa, että typeryydet, jotka kuuluvat maan historiaan, eivät sittenkään jääneet sinne historiaan. Kuten aiemmassa postauksessani totesin, niin juutalaisiin kohdistuneet rikokset ovat lisääntyneet 57 prosenttia Trumpin presidenttikaudella.

Toinen LA Timesin julkaisema tilasto koski Trumpin retoriikan vaikutuksia siihen, kuinka amerikkalaiset näkevät nykyisen tilanteen suhteessa poliittiseen ilmapiiriin ja väkivaltaan.

Vastanneista 79 prosenttia oli sitä mieltä, että Trumpin sanomiset ovat kiristäneet ilmapiiriä ja lisänneet väkivallan todennäköisyyttä.

Tämäkään tulos ei yllätä.

* * *

Rasistiset vaalimainokset ovat palanneet ja tilanne on nyt huonompi kuin edellisellä vuoden 2016 vaalikierroksella.

Willie Horton ja Jesse Helms ovat nousseet kummittelemaan haudan takaa. Nuo nimet eivät ehkä sano suomalaisille juuri mitään, joten lyhyt selvennys lienee paikallaan.

Vuoden 1988 presidentinvaalien (George H.W. Bush vs. Michael Dukakis) mainonnassa republikaanit esittivät Dukakisin henkilönä, joka valtaan päästyään suosii tappajaksi todetun Willie Hortonin kaltaisia hahmoja. Dukakis joutui rajun lokakampanjan kohteeksi, ehkä jopa uhriksi.

Horton oli istumassa pitkää tuomiota muista rikoksista, mutta yhdellä viikonlopun pituisella vankilomallaan hän syyllistyi murhaan. Tästä republikaanit repivät riemun väittämällä kustantamassaan tv-mainoksessa, että Dukakis päästää mustat rikolliset riehumaan turuille ja toreille vankeusrangaistuksesta riippumatta.

Vastaavia mainoksia on tällä kertaa nähty Floridan kuvernöörin vaalien yhteydessä, samoin Pohjois-Carolinassa.

Pitkäaikainen senaattori Jesse Helms on taas ihan oma lukunsa Amerikan rasistisessa poliittisessa historiassa.

Helms hyödynsi radiota palvellessaan laivastossa WWII:n aikana. Helms kehotti ohjelmissaan nuoria miehiä liittymään laivastoon vapaaehtoisina. Sodan jälkeen hän siirtyi siviilipuolen radioihin hyödyntäen kokemuksiaan propagandistina.

Vuoden 1950 kongressivaaleissa Helms oli jo suunnittelemassa Willis Smithin vaalikampanjaa. Vielä tuolloin vaalimainonta oli paljolti radiomainontaa. Avoimen rasistista mainontaa harjoitettiin radioaalloilla. TV:n vuoro tuli myöhemmin.

Helmsin oma poliittinen ura sai vauhtia vuonna 1970, jolloin hän loikkais demokaattien riveistä republikaaneihin. Vuonna 1973 hän olikin jo kongressissa republikaanina.

Helms oli myös ensimmäisiä uskonnollisen oikeiston äärilaidan edustajia. Tässä asiassa hän oli vuosikymmeniä edellä aikaansa.

Mainonnassaan hän käytti kaikkia samoja keinoja kuin republikaanit vuonna 2018. Hortoneiden ja helmsien luultiin jo jääneen pelkiksi ikäviksi luvuiksi historiankirjoissa, mutta niin vain he putkahtivat esiin ja jälleen perin ikävässä merkitysyhteydessä.

Rasismi näyttää ottaneen aivan uutta vauhtia tällä vaalikierroksella.