torstai 2. marraskuuta 2017

Rajat Kiinni -hörhöjen hassut salaliittoteoriat



Lueskelin riemastuneena suomalaisten junttien ja moukkien Suomi Ensin – kansanliikkeen verkkosivuja. Pitkään aikaan en olekaan lukenut mitään hauskaa.

Kun lähteenä ovat Breaitbartin ja Daily Callerin kaltaiset äärioikeiston amerikkalaiset verkkosivustot, tuloksena on sekavaa settiä ja shittiä. Infowarsin Alex Jones oli varmasti ylpeä suomalaisista junteista ja moukista, koska hän propagoinut aivan samoja salaliittoteorioita.

Aina kun lukee näitä oikeiston verkkosivuja, riippumatta siitä onko kyseessä uskonnollisen oikeiston, fasistien tai muun määrittelemättömän puulaakin verkkosivut, törmää välttämättä jos jonkinlaisen salaliittoon.

Edellisen johdosta esitänkin hypoteesin: Oikeistolainen agenda kaikkine variaatioineen edellyttää aina salaliittoteorian hyväksymistä faktana, eikä tästä ole poikkeusta. Toinen hypoteesini on, että juntteihin ja moukkiin uppoaa melkein mikä tahansa täysin faktojen vastainen väite, jos sen esittää heihin aiemminkin vedonnut lähde; esim. juuri Alex Jones tai vaikka sitten Breitbart.

On suorastaan noloa suomalaisten kannalta, että rajatkiinni.fi -saitilla väitetään 911:n olleen sisäpiirin temppu. Edelleen Sandy Hookin kouluampumisen olleen tekaistu juttu, jossa kukaan ei kuollut vaan näyttelijät oli palkattu lavastamaan kyseinen ampumistapaus. Näitä samoja salaliittoteorioita pidetään hengissä vuosikausia, vaikka ne on debunkattu moneen kertaan.

Tästä tullaan siihen, että näiden oikeistolaisten junttien ja moukkien on ylläpidettävä salaliittoteorioita ja otettava selvästi epätodet väitteet tosina, jotta muutenkin hauras psyyke ei hajoaisi kappaleiksi.

Rajat kiinni – sivustosta riittää viihdettä pitkäksi aikaa.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kristofasisti Pat Robertsonin uusinta bullshittiä



Amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston muinainen ykkösnyrkki ja tv-evankelistanakin tunnettu Pat Robertson on taas puhunut omassa ohjelmassaan 700Club läpiä päähänsä.

Se taisi olla joskus 1970-luvun lopulla tai aivan 80-luvun alussa, kun joutessani flippailin kanavia törmäten tuohon Robertsonin ohjelmaan. Jo silloin ohjelma oli riemastuttavaa bullshittiä ja mitä vanhemmaksi Robertson tulee, sitä kryptisimmiksi hänen juttunsa käyvät ja tämä oli kovin kiltisti sanottu.

Robertson on bullshitillään tienannut ison omaisuuden. Hän on ollut omistajana mm. lapsi- orjatyövoimalla toimivissa timantti- ja kultakaivoksissa Afrikassa. Oliko se nyt Sierra Leonessa tai sillä suunnalla?

Pat Robertson on myös sotkeutunut urallaan monen monta kertaa politiikkaan. Hän jopa pyrki presidentiksi juuttuen kuitenkin republikaanien esivaaleihin ja lopulta presidentiksi valittiin republikaani George H.W. Bush. Se ei kuitenkaan lopettanut Robertsonin sekaantumista politiikkaan. Ikääntyessään hän on kuitenkin radikalisoitunut tavalla, että muut änkyrät vaikuttavat suorastaan edistyksellisiltä liberaaleilta.

Voidaan aivan perustellusti, että Pat Robertsonissa kiteytyy kaikki se mikä on vialla republikaanisessa puolueessa ja uskonnollisessa oikeistossa. Samaan aikaan on suorastaan säälittävää, että selvästi seniili vanha ukko toimii oikeiston äänitorvena. Se kertoo paljon amerikkalaisesta uskonnollisesta oikeistosta ja heidän kannattajistaan: harhaista sakkia kaikki.

Toissapäivänä Robertson näytti olevansa vain kärttyinen vanhus; ei yhtään sen enempää. Hän käytti noin 10 minuuttia siihen, että hänen mielestään Bob Muellerin johtama tutkimus koskien vuoden 2016 vaaleja ja siihen liittyvää kähmintää tulisi lopettaa.

Edelleen Robertsonin mielestä Donald Trumpin tulisi armahtaa kaikki mahdolliset kähmijät jo etukäteen. Robertsonin jutut nyt vain ovat mitä ovat, eivätkä ne hetkauta Muelleria suuntaan eikä toiseen. Toki Robertson saa nolata itsensä kerta toisensa jälkeen. Meille edistyksellisille liberaaleille Robertson tarjoaa riemastuttavaa komiikkaa, parempaa kuin yksikään stand up – koomikko.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Republikaanit tuhon tiellä, mahtavaa!



Maailman vaarallisin terroristijärjestö, Yhdysvaltain republikaaninen puolue, koki eilen kovan iskun, kun kolme Trumpin vaalikampanjassa mukana ollutta saivat syytteet.

Paul Manafort, Rick Gates ja George Papodopoulos saivat syytteet Washington D.C:ssä. Manafortia ja Gatesia syytettiin talousrikosten lisäksi salaliitosta Yhdysvaltoja vastaan. Papodopoulos sai syytteen mm. valehtelusta FBI:lle ja se on Yhdysvalloissa aika vakava rikos.

Manafort ja Gates väittivät olevansa syyttömiä ja se olikin varsin odotettua. Papodopoulos taas tunnusti syyllisyytensä. Hän oli vehkeillyt venäläisten kanssa, mutta valehdellut kuulusteluissa asiasta.

Papodopouloksen tunnustuksesta tulee mieleen vuosikymmenten takaisesta Wategate-skandaalista tutun E. Howard Huntin tunnustus. Hunt oli ensimmäinen tunnustus skandaalissa, joka myöhemmin johti presidentti Nixonin eroon. Tuosta Huntin tunnustuksesta lähti vyöry, jossa noin 50 henkilö sai vankeustuomion.

Papadopouloksen tunnustuksella saattaa olla merkittäviä seurauksia ainakin Trumpille hallinnolle, mutta toivottavasti se myös panee liikkeelle republikaanien tuhon, sillä republikaanit ovat suurin uhka koko maailmalle.

Watergate oli sisäpoliittinen skandaali, mutta Venäjän sekaantuminen eri maiden sisäisiin asioihin on kansainvälisen luokan skandaali. Republikaaneista tuli vuosikymmenten mittaan niin korruptoitunut organisaatio, että mikä tahansa terrorisoinnin muoto kelpasi ja kelpaa heille, eikä asia aiheuta edes polemiikkia heidän keskuudessaan.

Kaikki republikaaneja viime vuosikymmeninä äänestäneet ovat osallisia tuon puolueen nimellä kulkevan terroristijärjestön toimintaan. Kaikki syyt äänestää republikaaneja ovat samalla syitä tukea terrorismia. Ehkä vähältä näemme puolueen rakenteiden hajoamisen ja samalla tulee paljastetuksi kaikki se ympäristön ja koko maailman terrorisointi, mihin republikaanit ovat syyllisiä.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Fox Newsin yrityskulttuuri suosii seksuaalista ahdistelua



Kristofasistinen Fox Newsin puhuva pää, Bill O’Reilly on hyvin hyvin vihainen Jumalalle.

O’Reilly on näitä seksuaaliseen ahdisteluun syyllistyneitä Fox Newsin heppuja, jotka ovat onnistuneet välttämään oikeudenkäynnin maksamalla uhreilleen korvauksia. Suurin yksittäinen korvaus O’Reillyn tapauksessa oli 32 miljoonnaa dollari kokonaissumman kohotessa 42 miljoonaan taalaan.

Bill O’Reilly on tullut Fox Newsille kalliiksi ja kun summaan lisätään muiden Foxin kusipäiden vastaavista tapauksista maksamat korvaukset, niin kirjanpidossa nuo summat ovat aika karua kerrontaa. Seksuaalinen ahdistelu on ollut Foxilla niin tyypillistä, että sen voi sanoa kuuluvaan yrityksen kulttuuriin. Fox Newsin entinen johtaja Roger Ailes sai potkut hänkin seksuaalisen ahdistelun takia, ja kun saa potkut Foxilta silloin syytteet ovat aika raskauttavia. Ailes kuitenkin kuoli pian potkujensa jälkeen, joten hänen osaltaan asian käsittely loppui siihen.

Myös Bill O’Reilly sai fudut Foxilta viime keväänä, kun mainostajat vetivät mainokset pois ohjelmasta O’Reilly Factor.

O’Reillyn irvokas menettely on ollut Foxin johdon tiedossa jo pitkään, mutta siitä huolimatta he uusivat O’Reillyn sopimuksen vuosikorvauksen ollessa 25 miljoonaa dollaria. Pian uuden sopimuksensa jälkeen hän kuitenkin poistui kuvaruudusta häntä koipien välissä.

Viime viikolla O’Reilly palasi Foxille vieraillessaan toisen puhuvan pään, Sean Hannityn, ohjelmassa. Hannity taas on yksi idioottimaisimmista kaapelikanavien puhuvista päistä ikinä. Siinä sitten kaksi idioottia tarinoivat keskenään ja yhtä idioottimainen yleisö hurrasi.

Potkujensa jälkeen O’Reilly on jutustellut podcastissaan. Siinä hän vasta häiriintynyttä settiä heittikin. O’Reilly on vihainen Jumalalla, koska Jumala ei suojellut häntä. Sitä kuitenkaan O’Reilly ei selvitä, olisiko Jumalan pitänyt suojella häntä syytteiltä vai olisiko Jumalan pitänyt suojella häntä siten, ettei hän olisi syyllistynyt seksuaaliseen ahdisteluun. Kun kyse on uskonnolliseen oikeistoon kuuluvasta hepusta, niin veikkaa ensimmäistä.

On tuo Foxin porukka täynnä vastenmielisiä mulkeroita!

O’Reillyn monologin voi katsoa tuolta:

perjantai 27. lokakuuta 2017

Amerikan uskonnollinen oikesto tuli ulos kaapista



Raw Story siteerasi Religion Dispatchia jutussa, jonka otsikkona oli: Religious right has come out of the closet – and it is everything its worst critics has claimed. Juttua laajensi Alternet omalla jutullaan otsikon ollessa: How America Charismatic Christianity Helped the Fantasyland Presidency of Donald Trump.

Aihetta on käsitelty tässä blogissa vuosien kuluessa monta kertaa ja monesta eri näkökulmasta. Historiaa voidaan kirjoittaa reaaliajassa dokumentoimalla tapahtumia. Amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston dokumentoitu historia ulottuu ainakin 40 vuoden taakse, jolloin perustettiin Moral Majority.

Uskonnollista oikeistoa syytettiin vuosien ja vuosikymmenten ajan siitä, että he olisivat kaapissa olevia teokraatteja. Uskonnollinen oikeisto tietenkin kielsi tällaisen tulkinnan omista motiiveistaan. Kaapissa ollessaan he kuitenkin toimivat systemaattisesti teokratian puolesta.

Donald Trumpin valinnan myötä uskonnollinen oikeisto tuli kaapista juhlimaan riemuvoittoaan. Sinänsä nuo juhlat ovat aika huvittavia. Kristinuskon ja muidenkin uskontojen merkitys on vähenemässä myös Yhdysvalloissa. Yhä harvempi ihminen identifioi itsensä mihinkään uskontoon kuuluvaksi. Samaan aikaan uskonnollisen oikeiston teokraattinen fundamentalismi on vahvempi kuin koskaan valtion hallinnon tasolla. Tässäkin asiassa USA on kenties polarisoituneempi kuin kertaakaan historiansa aikana.

Amerikkalainen versio fundamentalismista on hyvinkin erilainen kuin eurooppalainen vastineensa. Euroopassa fundamentalismi on kaiketi enimmäkseen ns. raamatullista fundamentalismia, kun Yhdysvalloissa fundamentalismi nykyään tarkoittaa kristinuskon politisoitua versiota kyseistä uskosta.

Tämän amerikkalaisen poliittisen ja uskontopoliittisen suuntauksen tyypillisin edustaja on varapresidentti Mike Pence. Donald Trump on vain hyödyllinen uskonnollisen oikeiston työrukkanen, joka oman etunsa nimissä ajaa siinä sivussa uskonnollisen oikeiston agendaa. Kaikilla tässä kappaleessa mainituilla instansseilla ihanteellisin hallitusmuoto on jonkinlainen totalitaristinen hallinto. Tätä asiaa on vatvottu tässä blogissa vähän väliä jo ennen kuin uskonnollinen oikeisto tuli ulos kaapista.

Trumpissa kulminoituu uskonnollisen oikeiston vihainen etnonationalismi, vaikka suuntauksesta löytyy myös yksittäisiä henkilöitä, jotka edustavat näkemystä, jonka mukaan USA:n on oltava eturintamassa rakentamassa globaalia kristillistä maailmanhallitusta.

Uskonnollinen oikeisto on vuosia ylpeillyt moraalisella ylivoimallaan ja sitten heidän edustajansa näkyvimmällä mahdollisella paikalla on kaikkea muuta kuin korkean moraalin omaava henkilöä. Tästä huolimatta uskonnollinen oikeisto tuskin tulee hylkäämään Trumpia, koska presidentti ajaa mallikkaasti heidän asiaansa; asiaa joka vie maan 1800-luvun moralismiin ja tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä moraalin kanssa. Moralismi ja moraali ovat aivan eri asioita.

Alternetin jutussa taas viitataan kirjaan Fantasyland: How America Went Haywire. Kirjassa käsitellään mm. sitä kuinka uskonnollinen oikeisto pääsi asemaan, jossa siitä on tullut uhka koko maailmalle. Kiitokset kuuluvat tietenkin Republikaaneille; puolueella josta on aivan perustellusti tullut maailman vaarallisin terroristijärjestö.

Alternet esittää em. kirjaan perustuen teesin, jonka mukaan uskonnollinen oikeisto pääsi valtaan amerikkalaisten hyväuskoisuuden takia. Aina kun joku uskonnollisen oikeiston edustaja sanoi jotain, kaikkein hyväuskoisimmat amerikkalaiset hyväksyivät väitteen tutkimatta lainkaan väitteen todenperäisyyttä. Yhdysvalloissa uskonnollisilla vaikuttajatahoilla on käsittämättömän suuri vaikutusvalta. Tilanne on muuttumassa, mutta tuskallisen hitaasti.

RawStoryn jutun voi lukea tuolta:

Alternetin juttu löytyy tuolta:

torstai 26. lokakuuta 2017

Wahlroosin perustuslaillinen rosvokapitalismi



Aamulehden näköispainoksesta löytyi merkittävä pääkirjoitus koskien rosvokapitalisti Björn Wahlroosin näkemyksiä perustuslaista.

Wahlroosin näkemykset eivät ole lainkaan yllättäviä, sillä muutama vuosi sitten Wahlroos nimesi Ayn Randin merkittäväksi ”yhteiskuntafilosofiksi”. Oikeasti Rand oli rosvokapitalismia ajava venäläissyntyinen kirjailija.

Wahlroos ruoskii Aamulehden pääkirjoituksen mukaan perustuslakivaliokuntaa. Wahlroos sanoo, että perustuslakivaliokunnan vetovoima on vähäinen, koska sen valiokunnan jäsenyys ei tuo pisteitä äänestäjien keskuudessa.

Mikäli tilanne todella on tuo, niin se on hyvin valitettavaa. Perustuslainhan tulisi olla se laki, johon kaikki muut lait suhteutetaan. Lakien perustuslaillisuus on syytä tutkia jo ennen kuin lakiehdotus etenee eduskunnan äänestykseen. Juuri näin toimitaan tällä hetkellä.

Wahlroos saattaa olla oikeassa siinä, että kansanedustajien osaaminen ei välttämättä riitä kunkin lakiehdotuksen perustuslaillisuuden arvioimiseen. Edelleen Wahlroos saattaa olla oikeassa siinäkin, että tilanne johtaa perustuslakivaliokunnan riippuvuuteen asiantuntijoista. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että perustuslakivaliokunnasta tulee luopua kuten Wahlroos ehdottaa. Perustuslakivaliokunnan jäsenten osaamista tulee sen sijaan parantaa.

Aamulehden mukaan ”Wahlroos kritisoi innokkaasti myös perustuslain perusoikeuksia ja vaatii niille sanatarkkaa tulkintaa ja sitovuuden selkiyttämistä.” Wahlroos kiemurtelee sanomalla: ”Perusoikeudet ovat liian epämääräisesti kirjoitettuja ja toisaalta ongelmallisia, koska ne ovat maksullisia oikeuksia.”

Kyseistä pääkirjoituksesta ei oikein selviä, mitä nämä maksulliset oikeudet ovat ja miten ne ovat maksullisia.

Edelliseen liittyen Aamulehden pääkirjoitustoimittaja sanoo kirjoituksensa lopuksi: ”Hämmästely on tervetullutta ja oikeutettua, mutta samalla esiin nousee huolestuttava ajatus. Jos rahaa vievien oikeuksien arvostus tai kunnioitus laskee tai niitä aletaan pitää liian hankalina”, mille ja millaiselle politiikalle avattaisiin ovet?”

Wahlroosille taitaa olla mahdoton ajatus, että oikeuksille ei tule antaa hintalappua; ei vaikka Ayn Rand olisikin toista mieltä.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Persuista sanottua

Tähän Uuden Suomen Puheenvuoron erään blogin kommenttiin ei ole mitään lisättävää.