tiistai 20. lokakuuta 2015

Raamattukritiikkiä 20.10.2015



Jer 35:1 – 36:32
Jeremia sanelee Baarukille joutuvia. Kirjakäärö jemmataan, mutta kuningas polttaa kirjakäärön. Sitten väsätään uusi kirjakäärö. Tähän tapaan vehkeiltiin ihan Jahven valtuuttamana. Kuka oli tällä kertaa tarinan konna? Veikkaan juuri Jahvea, joka kerta toisensa jälkeen tyrii kaiken.

1 Tim 5:1 – 25
5. Oikea leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan, anoo ja rukoilee öin ja päivin.
Onpa ankeaa elämää. Miksi pitäisi tehdä elämästään piinaava, jos sattuu olemaan leski? Paavalin jutut viittaavat siihen, että säännöt koskevat naisia. Muutenkin hepulla oli aika vihamielinen suhtautuminen naisiin. Leskimiehet taas saavat erityiskohtelua ja erityisvapauksia.
20. Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
Tuolla jakeella on oikeutettu mitä irvokkaimpia käytäntöjä uskovien parissa. Hoitokokoukset, jalkapuut olivat kevytversioita, mutta inkvisitio jutun aivan äärimmilleen.
Edelleen usko perustuu pelkoon ja parhaimmissakin tapauksessa pelotteluun. Hyvin ovat kristityt oppineet pelottelutaktiikan. Onneksi suuri osa länsimaisista ihmisistä on ymmärtänyt pelottelun olevan valtapolitiikkaa, monesti myös häiriintyneiden ihmisten harhaisista käsityksistä kumpuavaa hulluutta.

Snl 25:25 – 27
27. Liika hunajan syönti ei ole hyväksi, ja raskaitten asiain tutkiminen on raskasta.
*hymyilee*

maanantai 19. lokakuuta 2015

Raamattukritiikkiä 19.10.2015



Jer 33:1 – 34:22
Taas Jeremia kuulee ääniä. Väitetään, että Jeremia ennusti Messiaan syntymän, mutta kun lukee Jeremiaan ”profetian”, niin mikään ei viittaa Jeesus Nasaretilaiseen.
Jahve kuitenkin skitsoilee vähän joka asian suhteen, joten onko siis lopulta kyse Jeremiaan skitsoilusta vai oletun jumalan oletetusta skitsoilusta? Taitaa olla molempia.

1 Tim 4:1 – 16
Paavali sanoo, että tulevina aikoina jotkut luopuvat uskosta. Näin tietenkin tapahtuu, koska ihmiset huomaavat kristinuskon perustuvan huijaukseen. Lähtökohdat ovat epätosia, menettelytavat väkivaltaisia ja lopputulos kaikin mahdollisin tavoin haitallinen.
Siinä ei Paavalin rimpuilut auta.

Snl 25:23 – 24
23. Pohjatuuli saa aikaan sateen ja salainen kielittely vihaiset kasvot.
24. Parempi asua talon kulmalla kuin toraisan vaimon huonetoverina.
*nauraa*

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Juha Ahvio flippasi ihan totaalisesti narahtaen samalla taas kerran epärehellisyydestä



Nyt sitten sekin on nähty, että Patmoksen Juha Ahvio flippasi ihan totaalisesti. Ilmeisesti paluuta rationaalisesti ajattelevien ihmisten joukkoon ei ole, sen verran harhaisia Ahvion jutut ovat.

Patmoksen blogissaan 18.10.2015 Ahvio kirjoitti otsikolla: Usko ihmisperäisen ilmatonmuutoksen todellisuuteen on ideologisen maailmankatsomuksellista, ei tieteellistä.

Tuo on Ahviolta jo liian noloa, mutta aina nämä ”uskovat” pystyvät alittamaan riman. Tässä kohtaa täytyy tehdä *facepalm*.

En ole ilmastoasiantuntija, mutta ei sellainen ole Ahviokaan. Tästä syystä meidän kummankin on luotettava muiden tekemiin tutkimuksiin. Tässä asiassa voi - ja tulee - käyttää lähdekritiikkiä. Miten Ahvio määrittelee ideologian, maailmankatsomuksen ja tieteellisyyden? Ahvion olisi hyvä käyttää käsitteitä spesifisti määritellyllä tavalla. Lisäksi käsitteitä tulisi käyttää johdonmukaisesti. Vuosia Ahvion kirjoituksia lukeneena voin sanoa, että johdonmukaisuus ei ole ollut kirjoitusten kantava voima. Ei sitä ole ollut käsitteiden täsmällisyyskään.

Ahvio onnistuu taas projisoimaan omat näkemyksensä, oman ideologisen maailmankatsomuksensa ”vastapuolen” heikkouksiksi. Kuinka ollakaan, ilmastonmuutoksen yhteydessä tämä tarkoittaa sitä, että verifioidut ja hyvin dokumentoidut tutkimustulokset täytyy kategorisesti kieltää tekemällä niistä jonkin aivan käsittämättömän mekanismin mukaan ideologisia, ja vielä parempaa: poliittisesti virittyneitä ideologisia epätosia maailmankatsomuksellisia väitteitä, jotka on kopioitu amerikkalaisilta sivustoilta. 

Ahvion kirjoituksessa ei ollut montaakaan hänen omaa näkemystään. Ahvio toistaa pakkomielteisesti amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston ideologiaa. Kuulitko Juha? Minä sanoin: amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston ideologiaa.  Juha on kääntänyt bloginsa lähes sanasta sanaan amerikkalaisilta sivuilta, joilla faktuaalista ilmastonmuutosta pidetään kuvitellun vasemmiston kuviteltuna salaliittona.

Ilmastonmuutos on yhtä hyvin verifioitu ja dokumentoitu kuin painovoima, evoluutio ja suhteellisuusteoria. Juha, faktojen tunnustaminen on viisauden alku.

Ahvio upottaa itsensä seuraavalla virkkeellä:
On kuitenkin välttämätöntä entistäkin painokkaammin todeta, että ilmastotieteen asiantuntijoiden ja ilmastotutkijoiden keskuudessa ei edelleenkään vallitse minkäänlaista yksimielisyyttä siitä, että ilmastonmuutoksen vaikuttava perussyy olisi ihmisen toiminta.

Miksi on välttämätöntä todeta entistä painokkaammin, varsinkin kun toteamus on epätosi? Konsensuskaan ei merkitse sitä, että aivan kaikki tutkijat olisivat asiasta samaa mieltä. Yksimielisyyttä ei tutkijoiden keskuudessa taida olla edes suhteellisuusteoriasta.

Jo yksinkertainen meta-analyysi ilmastotutkimuksista riittää osoittamaan, että lähes 100% tutkimuksista on päätynyt siihen tulokseen, että havaitut ilmaston muutokset ovat ihmisen toiminnasta johtuvia. (Juha, sää ei ole sama kuin ilmasto!) Täten tutkijat ovat riittävällä varmuudella osoittaneet, että asiassa vallitsee suuri ”yksimielisyys”.  Miksi muuten ilmastonmuutos-denialistisia ”tieteellisiä” julkaisuja ei ole julkaistu vertaisarviointeja käyttävissä oikeissa tieteellisissä julkaisuissa? Ai niin, ihan unohdin, että sinun, Juha Ahvio, mukaan taustalla on salaliitot.

Faktojen kieltäminen sujuu Ahviolta näppärästi vetoamalla YK:hon ja Agenda 21. Just joo, nekin ovat salaliittojen tuloksia. Salaliittoja siellä sun täällä. Onko sinun Juha kovin raskasta elää kun näet salaliittoja siellä, missä niitä ei ole?

Ahvio viittaa Judith Curryn ”artikkeleihin” Climate change: no consensus on consensus ja The Conceits of consensus

Nyt Juha narahdit epärehellisyydestä. Curryn jutut eivät ole tieteellisiä artikkeleita, eivät edes journalistisia artikkeleita. Curryn kirjoitukset on julkaistu hänen blogissaan, joten ne ovat Curry mielipiteitä, joita sävyttää tietty maailmankatsomuksellinen ideologia. Ahviohan syyttää aina muita ideologisesta puolueellisuudesta ymmärtämättä itse, että käyttää lähteenään juuri puolueellisia ideologisia tekstejä.

Seuraavaksi Ahvio viittaa Timohty Ballin kirjaan The Deliberate Corruption of Climate Science.

Ballin on ihan konna, jota ei oteta tieteellisissä mielessä tosissaan. Miksi edes pitäisi, kun mies on yhtä epähellinen kuin Ahvio?

Ballin konnuuksiin voi tutustua tuolta:

Ball ei ole vuosiin julkaissut mitään tieteellistä. No tuskin sellaista voi edes odottaa 1938 syntyneeltä hepulta, jonka ura ja samalla koko elämä näyttää perustuneen epätosiin premisseihin.

Seuraavaksi Ahvio viittaa James Delingpolen kirjaan Watermelons: How Environmentalists Are Killing the Planet, Destroying the Economy and Stealing Your Children’s Future.

Delingpole ei ole tiedemies vaan toimittaja, joka teoksessaan viittaa sekundaarisiin lähteisiin. Eikö sinulle Juha opetettu mitään siitä, että jos alkuperäisille lähteille ei ole pääsyä, on syytä olla kriittinen toissijaisten lähteiden suhteen? 

Delinpoleen voi tutustua tuolta:

Loput Ahvion blogipostauksesta on taattua Ahviota: ei mitään järjen häivää vaan sanojen vyörytystä lukijan silmille. Vähänkään ajatteleva lukija huomaa kyllä Ahvion epärehellisyyden. 

MIksi Juha seuraavassakin valehtelet?
Yksityisten miljardöörien ja heidän säätiöidensä kautta kierrätettävän ja jaettavan rahoituksen lisäksi ilmastonmuutosuskontoa pakotetaan aktiivisesti jokaisen kansalaisen uudeksi maailmankatsomukseksi niin USA:ssa kuin Suomessa myös julkisin valtiollisin varoin eli jokaisen veronmaksajan omalla rahalla.

Yksityisellä rahoituksella - esim. Kochin veljesten toimesta – rahoitetaan ilmasto-denialismia ja konservatiivisia republikaaneja. Jokainen uskonnollisen oikeiston edustaja, GOP:n presidenttiehdokkaita myöten, on ostettu niiden rahoilla, joiden intresseihin kuuluu fossiilisten polttoaineiden tuotannon ja kulutuksen ylläpito ja edistäminen. Tämä on dokumentoitu fakta. 

Lopulta Juha tietenkin kehottaa ihmisiä tilaamaan tuotteita Kuvan ja Sanan verkkokaupasta. Tämäkin on kovin amerikkalaista ja mieleen tulevat ensimmäisenä huijarisaarnaajat, jotka imuroivat rahat vaikka mummolta, jos se suinkin on mahdollista.

Mielenkiinnolla jään odottamaan Ahvion seuraavaan flippausta.

Ahvion kirjoituksen voi lukea tuolta:
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/753/usko_ihmisperaisen_ilmastonmuutoksen_todellisuuteen_on_ideologisen_maailmankatsomuksellista_ei_tieteellista

Pönttö-Paavola


En ole nyt hetkeen julkaissut arvioita Petri Paavolan kirjoittelusta. Olen kyllä seurannut niitä sivusta.


Yleisvaikutelma on, että Petriä ahdistavat helvetinlieskat ja muu ”kadotus”, että Petrin kirjoitukset ovat pelkkää vaikerointia jollakin oletetulla ”oikealla” Raamatun opetuksella, ja kas kummaa, tuo oikea ”opetus” on juuri PePan opetus. Toistosta on tullut pakkoa, ja pakosta toistoa. PePan pinna vaikuttaa hänen kirjoitustensa perusteella olevan niin kireällä, että kohta katkeavat suonet otsasta.

Nyt PePa on oikein katsonut televisiota ja sieltä Studio 55 ohjelmaa, jossa aiheena oli ”uhrina omassa uskonnossaan”. Nyt täytyy tuottaa PePalle ja blogin lukijoille pieni pettymys paljastamalla johtopäätökseni turhan aikaisin: PePa on itse uhrina, ei pelkästään uskonnossaan, vaan myös uskossaan.

Viime aikoina PePa on alkanut liittämään kirjoituksiinsa disclaimerin. Tällä kertaa se kuului: en halua millään tavalla loukata ketään, vaan vertaan keskenään Raamatullista uskoa Jeesukseen sekä uskonnollista uskoa Jeesukseen, sillä ne ovat kaksi eri asiaa, jotka kulkevat eri suuntiin ja vaikuttavat ihmisissä erilaisia ajatuksia, tuntemuksia sekä elämässä ojentautumista.

Tuosta disclaimerista on sitten erilaisia variaatioita. PePa ei halua tehdä jotain, mutta tekee sitten kuitenkin juuri niin, mitä disclaimerin mukaan ei väitä tekevänsä. Se on joko tekopyhyyttä tai idiotismia, mutta PePan kirjoituksia pitkään seuranneena mahdollisesti molempia.

Ohjelmassa haastatellut kaksi helluntailaista sanoivat: Ohjelmassa tuli esille kuinka uskoontulon myötä tavallinen pulliainen huomasi tulevansa suosituksi ja yhtäkkiä ihmisestä tuli jotakin. Ohjelmassa toinen henkilö sanoi päässeensä tietämään maailmanluokan salaisuuden ja totuuden, jota maailmassa olevat tampiot (jumalattomat) eivät tajua mitä nämä uskovaiset olivat nähneet.
Sinänsä harvinaista, että PePa sai sitaatin oikein.

Tämän jälkeen Pepa polkaisee sekä puppugeneraattorin että paskamyllyn käyntiin. 

PePa kirjoitti:
Raamatullinen usko ei etsi ja huumaannu ihmisten suosiosta, koska siten ihmisestä tulee hyvin helposti toisten ihmisten mielistelijä, jonka avulla hän pyrkii pitämään yllä omaa suosiotaan. Raamatullinen usko etsii Jumalan tahtoa ja suostuu olemaan pieni ja nöyrä ihminen, jonka keskipiste on Herra Jeesus. Ihmisten suosiota etsivä ihminen pyrkii pitämään itsensä keskipisteenä. Hän saattaa puhua Jeesuksesta ja Raamatusta ihan oikeinkin, joissakin kohden, mutta hän etsii ihmisten suosiota, koska hän haluaa olla huomion keskipisteenä. Raamatullinen usko ei korota omaa itseä, vaan kasvaa uskossa, niin että hänen oma egonsa vähenee ja Herra Jeesus kasvaa koko ajan yhä suuremmaksi hänen sydämessään.

Mitä minä olen noita PePan kirjoituksia lukenut, niin Pepalla on kova tarve esittää oma tulkintansa absoluuttisena totuutena muotoilemalla väite seuraavasti…Raamattu opettaa. Pepa, sinä haluat opettaa jotain Raamatusta, mutta Raamattu on vain kirja, jossa on paljon paikkansapitämätöntä tekstiä. Jos PePa olisi rehellinen, hän sanoisi: Minun tulkintani tietystä Raamatun tekstistä on… Raamatullinen uskosi – se aivan oma tulkintasi siitä – oli kai alun perin tarkoitettu horjuvan egonsi pönkittämistä, mutta sinusta on vuosien myötä tullut niin irrationaalinen, että kireät Raamatun tulkintasi herättävät lähinnä myötähäpeää.

Seuraava sitaatti oli taas ohjelman haastatelluilta, vaikka Pepa pistää sen omiin nimiinsä:  Uskonnollinen ihminen pitää sellaisia ihmisiä tampioina, jotka eivät usko Raamattuun ja Jeesukseen.

Tuon edellä olevan PePa jälkeen PePa yrittää vesittää em. argumenttia, mutta päätyykin tekemään itseään koskevan tunnustuksen (ehkä vahingossa): Tämä johtuu siitä, että uskonnollinen ihminen ei kasva Raamatulliseen suuntaan, jossa hän vähenisi ja Jeesus kasvaisi suuremmaksi, mutta sen sijaan hän kokee olevansa muita erikoisempi sekä muiden yläpuolella ja siksi hän kasvaa väärään suuntaan kasvattaen koko ajan omaa uskonnollista egoansa yhä suuremmaksi ja suuremmaksi.  Hän alkaa käyttäytymään niin kuin Raamatun aikaiset fariseukset, jotka eivät rakastaneet lähimmäisiään, vaan väärällä tavalla Raamattua ymmärtäen he korostivat omaan erinomaisuuttaan. Raamatullinen usko ei nouse muiden yläpuolelle, eikä näe itsessään erinomaisuutta, eikä korota itseään, vaan korottaa Herraa Jeesusta sekä puhuu ja opettaa Jeesuksen hyvyydestä ja erinomaisuudesta.

PePa, sinun ”raamatullinen uskosi” on identtinen juuri sinun ”uskontosi” kanssa. Olet uskonnollinen ihminen oman raamatullisen uskosi mukaisesti. Ja kuten tiedetään, juuri yksikään raamatunlause ei ole totta, mutta niiden negaatiot ovat totta.

Seuraavassakaan ei ole mitään todennettavaa; muutenkin väite on sisällöllisesti tyhjä: Raamatullinen usko luottaa Jeesukseen sekä Jumalan sanan ja Pyhän Hengen työhön, sillä Jumala itse synnyttää uskon ihmisen sydämeen Pyhän Hengen todistuksen sekä evankeliumin sanan kautta. Noin tapahtuu vain PePan omassa tulkinnassa. Reaalimaailman relevanssia silläkään ei ole.

Raamatullinen usko ei kerro Jeesuksesta jumalattomille siksi, että hänellä on taakka ihmisten pelastumisesta, vaan siksi koska Jumalan Pyhä Henki antaa hänelle rakkauden rakastaa jumalattomia ja sen kautta Raamatullinen usko kertoo ja puhuu Jeesuksesta sekä pelastuksesta.

PePa, rakastaisitko lähimmäistäsi, jos se sinun opaskirjasi ei kehottaisi tekemään niin? Tuon perusteella juuri raamatullinen usko on todentamattomien ja epätosien väitteiden esittämistä tosina. Täten raamatullinen usko on yhtä kuin kristinusko: pelkkää huijausta. Lisäksi sinä, Pepa, venytät tulkintasi koskemaan kaikkia maailman kristittyjä, mutta hehän eivät olekaan ”oikeita” uskovia, koska uskovat omaa ”raamatullista uskoaan” eri tavalla kuin sinä.

Raamatullisessa uskossa oleva ihminen saa sydämeensä Pyhän Hengen todistuksen kautta uskon- ja pelastusvarmuuden siitä että Jumala on hänet pelastanut ja hän pelastuu Jumalan armosta uskon kautta Herraan Jeesukseen, Herran Jeesuksen sovitustyön tähden. Tämä sama asia tapahtuu jokaiselle, joka on Raamatullisessa uskossa olkoon hän lapsi, nuori tai aikuinen.

Tuo oli taas PePan amatöörimäistä teologista jargonia, joka ei ole edes jargonia vaan puppua. Väite on todentamaton, mutta väitteiden verifiointi ei ole PePalta koskaan onnistunut. Puppu on puppua, vaikka sen muotoilisi miten.

Ennen seuraavaa idioottimaista kommenttiaan PePa jaarittelee pitkään ja sitten lataa: Tosin ihan pienen lapsen ei tarvitse tätä ymmärtää, sillä silloin kun hän tulee siihen ikään, että ymmärtää henkilökohtaisesti hyvän ja pahan, niin hän voi tulla uskoon ja pelastua Jumalan armosta uskon kautta Herraan Jeesukseen, jolloin hän saa uskon- ja pelastusvarmuuden sydämeensä, joka kasvaa ja vahvistuu päivä päivältä hänen sydämessään.

PePahan käy suorastaan kryptiseksi. Ja näytöt olivat? Ai niin…niitä ei ole. Tuokin oli vain PePan tulkinta.
Seuraavaksi PePa pohtii juttujaan teemalla: Vaarallinen oppi vs. Raamatun oppi.

Tuosta ei sen enempää kuin se, että Raamatun oppi on vaarallinen oppi, vaikka PePan on yrittänyt vuosikaudet muuta todistaa (huonolla menestyksellä). Tämä PePan haikailema ”raamatullinen usko” on aiheuttanut paljon haittaa ihmiskunnannalle ja tämä väite voidaan todistaa. Yksikin todennettava argumentti PePan ”raamatullista uskoa ” vastaan riittää kumoamaan PePan olettaman raamatullisen uskon. Lopulta Raamattu on paras peruste Raamattua vastaan.

Raamatullinen usko ei pelkää riivaajia, koska Raamatullinen usko ei ole riivaaja keskeistä, vaan Jeesus keskeistä.

Riivaajia? Hui kauheaa! Nyt sitten verifioimaan riivaajien olemassaolo! PePa on sen verran suggestioherkkä, että häneen on tehonnut väite riivaajista reaalimaailman olioina. Se että sinä, PePa, olet suggestioherkkä, ei oikeuta olettamaan, että myös muut ihmiset ovat.

Pitkän kirjoituksensa loppupuolella PePa tempaisee: Raamatullisen ja terveen uskon kolme tekijää ovat Raamatun sanan erehtymätön totuus, Pyhän Hengen sisäinen todistus sydämessä sekä koetut asiat Pyhän Hengen vaikutuksen kautta. Silloin kun nämä asiat ovat todellisuutta uskovan elämässä, niin hän ei muutu ateistiksi, vaan muuttuu koko ajan enemmän ihmiseksi, joka oppii tuntemaan Jumalaa yhä syvällisemmin.

Tuossa PePan väitteessä on jotakuinkin kaikki pielessä: perustelematon usko miksi raamatullinen usko olisi jotenkin tervettä, kun käsitteitä ei ole koko kirjoituksessa spesifisti määritelty. Raamattu on täynnä niin monia erehdyksiä, ettei niitä mitenkään voi harmonisoida pois. Sydän on lihas, joka ei koe mitään. Pyhä Henki on imaginaarinen ja niin Jumalakin. Kokonaisuutena kaikki PePan jutut ovat ihan puppua. Aika harhaista denialismia PePalta.

Lisäksi PePalla on aika kummallinen todellisuuskäsitys: sitä voisi luonnehtia todellisuudesta vieraantumiseksi ja todellisuuspaoksi. Ilmeisesti PePalla on vaikeuksia erottaa faktaa fiktiosta, omia subjektiivisia kokemuksiaan verifioitavissa olevista faktoista. PePa asettaa subjektiiviset kokemukset ensisijaiseen asemaan todennettavien seikkojen suhteen seuraavasti: Ohjelmassa esiintynyt entinen saarnamies sanoi helluntailaisilla olevan kolme totuuden perustaa, jotka ovat Raamattu (täysin totta), sisäinen kokemus Jumalan kosketuksesta, jossa tunnet miten Herra vaikuttaa ihmisen mielessä sekä ihmisten omat henkilökohtaiset todistukset siitä mitä he ovat kokeneet Jumalan tekevän heidän elämässään. Entisen saarnamiehen mukaan nämä kolme asiaa ovat niin vahva tausta, että vaikka tiede sanoisi mitä tahansa, niin uskova on hämmennyksissä.

Sitten Pepa kritisoi ohjelmassa esiintyneen miehen näkemyksiä, mutta PePa on kyvytön huomaamaan, että hän itse toimii kuten henkilö, jota kritisoi.

PePa upottaa loputkin uskottavuudestaan: Raamatullisen ja terveen uskon kolme tekijää ovat Raamatun sanan erehtymätön totuus, Pyhän Hengen sisäinen todistus sydämessä sekä koetut asiat Pyhän Hengen vaikutuksen kautta. Silloin kun nämä asiat ovat todellisuutta uskovan elämässä, niin hän ei muutu ateistiksi, vaan muuttuu koko ajan enemmän ihmiseksi, joka oppii tuntemaan Jumalaa yhä syvällisemmin.

Todellisuuden kieltäminen, kaikkien todennettavien faktojen kategorinen kieltäminen ei voi olla kenellekään pitkän päälle terveellistä. Lopulta looginen päätelmä on solipsismi: omien subjektiivisten kokemusten pitäminen ainoina todellisuuden relevantteina kuvauksia.

Jotta tämä postaus ei nyt venyisi kohtuuttoman pitkäksi, niin PePa kiteyttää johtopäätöksensä seuraavasti: Jotkut ihmiset luopuvat uskosta sen tähden, koska he eivät ole olleet koskaan Raamatullisessa uskossa, vaan ovat olleet uskonnollisia ihmisiä ja nääntyneet uskonnollisten kahleiden kuristavaan otteeseen. Toinen ryhmä on sellaisia, jotka ovat olleet Raamatullisessa uskossa, mutta he ovat eksyneet valheeseen, koska heidän sydämensä ei juurtunut syvälle Jumalan sanan totuuteen sekä Pyhän Hengen vaikuttamaan rakkauteen. Kolmas ryhmä on sellaisia, jotka ovat joutuneet epäraamatullisen toiminnan kohteeksi. Syitä on myös monia muita.

Niinpä nyt PePan olisi osoitettava, että juuri hänen versionsa ”raamatullisesta uskosta” olisi oikea. Minä puolestaan väitän, että kaikki käsitykset raamatullisesta uskosta ovat vääriä.

PePan pönttöilyyn voi tutustua tuolla:

Raamattukritiikkiä 18.10.2015



Jer 31:27 – 32:44
Montako liittoa Jahve oikein Israelin kanssa tekee? Tässä taas yksi:
33. Tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin kansan kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä. Niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 34. Silloin ei enää toinen opeta toistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra. Sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.
Aina nämä liitot kusevat ja yleensä aina Jahven puolelta. Omasta tunaroinnistaan vittuuntuneena Jahve aina päätyy tappamaan ihmisiä: mitä enemmän ruumiita tulee sen parempi

1 Tim 3:1 – 16
Ohjeita seurakunnan palvelijoiden kriteereistä, mutta ei niitä kukaan pysty noudattamaan. Paljon melua tyhjästä.

Snl 25:20 -22
20. Kuin vaatteet pakkaspäivänä riisuva, kuin etikka lipeän sekaan on murheelliselle sydämelle lauluja laulava.
Taas tuli pettymys: tuohonkaan sananlaskun ei liittynyt mitään viisautta.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Raamattukritiikkiä 17.10.2015



Jer 30:1 – 31:26
Jahve hekumoi taas väkivallalla. Tällä kertaa uhkaillaan ja isotellaan israelilaisten vastustajille. Näiden väkivaltaisuuksien jälkeen Jahve palauttaisi porukan pakkosiirtolaisuudesta. Tosin sekään ei suju muuten kuin väkivaltaisesti.

1 Tim 2:1 – 15
Paavali kehottaa rukoilemaan esivallan puolesta. Kun esivalta toimii ihmisoikeuksia loukkaavasti, siinä eivät paljon rukoukset auta. Vaaditaan toimintaa. Rukous taas on sitä, että kuvitellaan tekevän jotain, mutta ei tehdä mitään, millä olisi mitään vaikutusta.

7. Sitä varten minut on asetettu saarnaajaksi ja apostoliksi, kansojen opettajaksi uskossa ja totuudessa. Puhun totta, en valehtele.
Niinhän tuo Paavali väittää puhuvansa totta, mutta kukaan ei voi olla varma puhuuko Paavali tässäkin asiassa palturia.

8. Tahdon, että miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäluuloa.
Paavali tahtoo montaa muutakin asiaa, mutta tuo vaikuttaa hölmöltä.

Paavalin vihamielisyys naisia kohtaan on häiritsevää:

9. Samoin olkoot naiset säädyllisessä puvussa. Kaunistakoot he itseään vaatimattomasti ja siveästi, ei tukkalaitteilla*, ei kullalla, ei helmillä eikä kalliilla vaatteilla,10. vaan hyvillä teoilla, kuten sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa.11. Naisen tulee oppia hiljaisena ja kaikin puolin alistuvana.12. Minä en salli, että vaimo* opettaa* enkä, että hän vallitsee miestä, vaan hän eläköön hiljaisuudessa.13. Aadamhan luotiin ensin, sitten Eeva,14. eikä Aadam joutunut petetyksi, vaan vaimo tuli petetyksi ja lankesi rikkomukseen.15. Hän on kuitenkin pelastuva lasten synnyttämisen läpi, jos pysyvät uskossa, rakkaudessa, pyhityksessä ja siveydessä.
 
Tuon perusteella vielä nykyäänkin perustellaan naisiin kohdistuvaa sortoa ja syrjintää.

Snl 25:18 – 19
18. Nuija, miekka ja terävä nuoli on mies, joka todistaa väärin lähimmäistään vastaan.
WTF?

perjantai 16. lokakuuta 2015

Raamattukritiikkiä 16.10.2015



Jer 28:1 – 29:32
Taas kuullaan mielikuvitusolennon sanoja. Tässäkin pätee uskolle: järki lähtee, ääni jää!
Jeremia manaa Hananjan kuolemaa ja kuoleehan se Hananja. Jeremia: 16. Sen tähden, näin sanoo Herra: Minä toimitan sinut pois maan päältä: Tänä vuonna sinä kuolet, sillä sinä olet julistanut luopumusta Herrasta."
Loput tästä jaksosta sitten onkin samaa vanhaa väkivallalla uhkailua.

1 Tim 1:1 – 20
Paavali kehottaa välttämään väittelyitä, mutta itse väittelee vähän väliä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä. Diplomaattisuus ei ollut Paavalin hyve.

Snl 25:17
17. Astu jalallasi harvoin lähimmäisesi kotiin, ettei hän kyllästyisi sinuun ja alkaisi vihata sinua.
Älkää sotkeko ympyröitäni!