maanantai 26. tammikuuta 2015

Absurdia Koraania 26.1.2015



27:18
”kunnes joukot saapuivat Namlin eli Muurahaisten laaksoon, jolloin eräs niistä sanoi: »Oi Namlin heimo! Menkää asuntoihinne, etteivät Salomo ja hänen sotajoukkonsa teitä tietämättömyydessään murskaksi tallaisi.”
Puhuvia muurahaisia! Hahha…hahaaaa…hahhahhaa…!

Raamattukritiikkiä 26.1.2015



2. Moos. 2:11 – 3:22
Mooses on tappanut miehen ja joutuu pakenemaan. Mooses oli heti uransa alusta asti väkivaltainen.
Pakoreissulla Mooses hankkii vaimon.
Tässä jaksossa itse jumala puhuu Moosekselle palavasta pensaasta. Kuka sitten lie keksinyt tämän stoorin, niin draamallista ainesta siitä ei puutu. Palava pensas valtuuttaa Mooseksen viemään israelilaiset pois Egyptistä. Tästä alkaa monipolvinen seikkailukertomus.
”Jokainen vaimo pyytäköön naapuriltaan ja luonaan majailevalta vaimolta hopea- ja kultakaluja ja vaatteita. Niihin te puette poikanne ja tyttärenne ja viette ne saaliina egyptiläisiltä."
Paonkin yhteydessä piti sitten syyllistyä huijaukseen, petokseen ja varkauteen.

Matt. 17:10 -27
Jeesus alkaa järjestelmällisesti tehdä itsestään marttyyria. Jutut ”Ihmisen pojasta” ovat epäonnistuneen vallankumouksellisen höpinöitä.
Pari silmänkääntötemppua tehdään: riivaajia ajetaan taas pois. Kalan suusta löydetään raha

Ps. 22:1 -8
Erään tulkinnan mukaan tässä Psalmissa puhutaan Jeesuksesta. Kirjaimellisesti luettuna se on vain pateettista ruikutusta.

Snl. 5:7 – 14
Tässä sananlaskussa pönkitetään juutalaisten kansallista identiteettiä. Sama teema hallitsee koko Raamattua. Universaaliksi ohjekirjaksi Raamatusta ei ole.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Petri Paavola pieraisee, osa 4



Puuha-Pete on ryhtynyt ristiretkeen myös suurta ja mahtavaa Joulupukkia vastaan.
”Joulupukin tausta ja juuri on Jumalaa pilkkaavaa, sillä voiko kuvaus ja opetus joulupukista olla vain sattumaa siinä merkityksessä kuinka joulupukkia kuvataan kuin Jumalaa ja Jeesusta:
Joulupukilla sanotaan olevan valkoinen tukka; samoin ilmestyskirja 1:14 kertoo, että Jeesuksella on valkoinen tukka. Joulupukilla on punainen asu; samoin Jes 63 luku kertoo Vapahtajasta, joka tulee punaisessa puvussa, jonka Hänen verensä on värjännyt punaiseksi. Kun "kiltit" lapset odottavat joulupukkia, niin lapset eivät kuitenkaan tiedä koska hän tulee, mutta silti hän tulee lahjat mukanansa; Raamattu opettaa että Jeesuksen tulemuksen hetkeä ei kukaan tiedä, mutta Hän palaa ajallansa ja tulee hakemaan omansa luoksensa. Joulupukki tietää onko lapsi ollut kiltti vai tuhma; Jumala näkee kaiken, ihmisten hyvät ja pahat teot. Joulupukki kehottaa lapsia olemaan kilttejä; Jumala kehottaa kansaansa tekemään hyviä tekoja ja rakastamaan lähimmäisiään. Joulupukki on iätön ja ajaton; Jumala on Kaikkivaltias, jolla ei ole ikää. Joulupukki on lahjojen antaja; Jumala antaa iankaikkisen pelastuksen lahjan. Joulupukki on joulun isä; Jumala on Taivaan Isä. Joulupukille esitetään, toivotaan, kirjoitetaan lahja toivomuksia; Jumalalle kohdistetaan rukouksia. Joulupukilla on yliluonnollisia voimia, sillä hän ratsastaa taivaalla porovaljakolla; Jumala toimii yliluonnollisesti. Joulupukilla on näkymättömiä apureita (tonttuja); Jumalan enkelit toimivat näkymättömissä palvellen Jumalaa. Joulupukin sanotaan olevan maailman rauhan ja hyvän tahdon symboli; Jeesus Kristus on Rauhanruhtinas, joka ainoastaan kykenee tuomaan todellisen rauhan ihmisille.

Tämä ei pelkästään myötähäpeää herättävää ja noloa. Jos Paavola on kirjoittanut tuon tosissaan ja pystyy seisomaan julkisessa väittelyssä tiukasti argumenttiensa takaa, niin kyseessä on patologinen tapaus. Eikö Paavolalla ole lähimmäisiä, jotka palauttaisivat Pete takaisin maanpinnalle taivaallisista sfääreistä? Vastausta en tiedä, mutta kirjoitustensa perusteella Pete vaikuttaa jonkin verran yksinäiseltä. Toisaalta se ei ole ihme, koska sen verran sekopäistä settiä Puuha-Pete on kirjoittanut sivuilleen.

Mitä sitten vaikka Joulupukki onkin pakanallinen hahmo. Joulupukki ilahduttaa maailman lapsia ja aikuisiakin.
Petri Paavolan maailma on vain niin synkkä, että jopa Joulupukki on saatanallinen eksytys. Petellä täytyy olla todella ankea elämä – pelkkää synnintuskassa rypemistä.

Pete, ensi Jouluna menet sitten rohkeasti puhumaan Joulupukille. Huomaat Joulupukin olevan oikein mukava ja harmiton heppu

Petri Paavola pieraisee, osa 3



Pete näkee mörköjä kaikkialla. Parissa Puuha-Peten postauksessa joogataan; tai ei joogata vaan varotetaan joogasta saatanallisena eksytyksenä. Kyllä on Peten maailma paha, kun mörköjä on aivan kaikkialla – joogatunneillakin.

Paavolan pitkä kirjoitus voidaan tiivistää seuraavaan kappaleeseen:
Jooga ei tunnusta syntiä, iankaikkista kadotusta eikä sitä että Herra Jeesus kuoli syntien tähden ja Hän on ainoa, joka vapauttaa ihmisen ja johdattaa hänet Kaikkivaltiaan Jumalan luokse. Jooga opettaa valaistumista ja jälleensyntymistä sekä maailmankaikkeuden Brahman henkeä. Jooga opettaa ihmisen sisällä olevasta hyvyydestä, jonka jooga saa esiin henkisen kasvun kautta. Raamattu opettaa ihmisen sydämen olevan paha ja synnin orjuudessa ja vain Herra Jeesus voi vapauttaa ihmisen synnin orjuudesta. Herran Jeesuksen opetuslapsi saa Jumalan armosta sydämeensä avuksi Pyhän Hengen, joka antaa uskovalle voimaa elää ja kasvaa Jumalan sanan (Raamattu) opetuksen mukaisesti. Raamatullinen kristinusko (usko Herraan Jeesukseen) ei sovi yhteen joogan kanssa.

Totta Paavolan pierussa on ensimmäinen virke. Jooga todellakin opettaa Brahman henkeä, mutta tätä vai joogan hengellisimmissä muodoissa. Jooga opettaa ihan oikein ihmisen olevan hyvä. Ihminen on syntyjään tabula rasa ja kehittyessään aikuiseksi hyvä.

Joogan ihmiskäsitys on kovin toisenlainen kuin Puuha-Pete kalvinistinen synkkyys: synti, iankaikkinen kadotus, Jeesuksen kuolema oletettujen syntien tähden.

Paavolan sairaalloisen synkkä taivaallinen tyranni on saanut manipuloitua uskoviin seuraavaan prinsiipin: Raamattu opettaa ihmisen sydämen olevan paha ja synnin orjuudessa.”

Verrattaessa kahden jumalan – Brahman ja Jahven – käsitystä ihmisistä, ei ole lainkaan epäselvää, että juuri kristinusko on se primitiivisempi uskonto. Kristinusko sopii niille, joille ihminen on vihamielinen olento.

Jos tässä vaiheessa pitäisi arvioida Brahman ja Jahve etevämmyyttä, niin Brahma olisi kirkkaassa johdossa. Tosin molemmat jumalat ovat mielikuvitusolentoja.  Periaatteellinen ero on siinä, että Brahma edustaa hyvää ja Puuha-Peten Jahve on kuoleman kultti.

Se että Raamattu ihmisen sanotaan olevan synnin orja on loukkaus kenen tahansa ihmisyyttä kohtaan. Pahat ihmiset tekevät pahoja tekoja, hyvät ihmiset hyviä, mutta tarvitaan kristinusko, judaismi tai islam, jotta hyvät ihmiset pystyvät tekemään pahoja tekoja.

Uskonto myrkyttää kaiken! 

Lopulta, jos asiaa kysyy hinduilta, niin heidän mielestään Brahma on todellinen jumala, mutta Jahve korkeintaan demiurgi, mahdollisesti kokonaan epäjumala. Paavolan Peten ahtaaseen ajatusmaailmaan tällainen mahdollisuus ei voi edes juolahtaa; ja jos se sen tekee, niin ajatus pitää mahdollisimman nopeasti kieltää.

Joogan takana vaikuttavat pahuuden henkivallat haluavat turmella Raamatullisen uskon sekä eksyttää uskovat pois pelastuksesta. Raamatun sanan mukaan viimeisinä päivinä uskovien keskuuteen tulee suuri eksytys. Kun tutkimme tätä eksytystä Raamatun sanasta, niin löydämme sieltä yhteyden myös joogaan.

Pete näkee mörköjä. Paavola vetoaa kirjoituksessaan kundaliini-voimiin. Todellisuudessa sellaista on havaittu yhtä vähän kuin pyhän hengen voimaa. Ne ovat olemattomia. Tästä huolimatta Puuha-Pete panikoi kundaliinin takia. Luulisi kaikkivaltiaaksi väitetyllä Jahvella olevan keinonsa tähänkin. Pete ei taas vakuuta.

Joogan takana oleva henki ei ole Raamatun Jumalan Henki, vaan pimeyden henki, joka eksyttää ihmistä pois totuudesta.

Samaa settiä eri sanoilla. Tämä taas on todentamaton väite. Aavikkobarbaarien opaskirjaa Raamattua tulkitsemalla Puuha-Peten menetelmin, sieltä ehkä – siis ehkä – saadaan kaivettua em. tulkinta. Senkin totuusarvo on olematon. Hupaisa tapaa taivuttaa sana ”totuus” omaan agendaan sopivaksi. Paavolalta jää taas tarkoituksellisesti huomaamatta, että lähes jokaisen Raamatun jakeen totuusarvo on epätosi.

”Luopuessaan uskosta he vastaanottavat riivaajien opetuksen, jonka seurauksena villitsevät pahat henget eksyttävät heitä.”

Ei taaskaan näin, Petri! Kristinuskosta luopuneet ovat ottaneet faktat faktoina. Tosiasiat ovat tosiasioita, vaikka sinä kuinka polkisit jalkaa. Kristinusko on huijaus – maailman suurin sellainen – ja kristinuskon edustajana ja evankelistana Petri Paavola on huijari itsekin. Jotta hänen huijauksensa voisi jatkua vielä hetken pitempään, tällä kertaa demonisoinnin kohteeksi oli otettava jooga.

Sitten Petri Paavola lataa emävaleen:
Alkuseurakunnan uskovat eivät sopeuttaneet uskoaan hellenistisen ajan erilaisiin kulttuuris-uskonnollisiin muotoihin. Alkuseurakunnan uskovat uskoivat Raamattuun niin kuin sinne on kirjoitettu, eivätkä he sekoittaneet uskoonsa Raamatulle vieraita uskonnollisia ajatuksia, tapoja tai oppeja.

Mitään alkuseurakunnan puhdasta oppia ei edes ollut: Oli hellenistinen Kristus-yhteisö ja toinen kuppikunta oli Jeesus-liike. Tässä valtataistelussa Jeesus-liike pääsi voitolle, mutta heilläkin oli hellenistisiä tapoja. Varhainen teologia sitä paitsi oli hellenististä, tarkemmin platonista.
Et sitten Pete voinut olla rehellinen tässäkään asiassa.

”Jos sinä uskot edellä olevaan valheeseen, niin silloin jooga ja hindulaisuus voidaan istuttaa valheelliseen kristinuskoon. Joogaa ja hindulaisuutta ei voida istuttaa Raamatulliseen kristinuskoon.”

Ensimmäisessä virkkeessä Pete väittää kristinuskon olevan valheellista, joten jooga ei sovi valheelliseen kristinuskoon. Toinen virke vain korostaa Paavolan sanomisia.
Iskikö paha henki Peteen? Vai onko Pete oikeasti tätä mieltä? LOL LOL LOL 



Raamatullinen usko ei kieroile, ei manipuloi eikä koita salassa aivopestä ihmisiä tulemaan uskoon. Raamatullinen usko on rehellinen, sillä se avoimesti kertoo ihmisen olevan synnin orja, joka saa itse vapaasti omasta halusta olla uskomatta Herraan Jeesukseen tai uskoa Herraan Jeesukseen sielunsa pelastumiseksi.

Raamattunsa lukeneet ovat tulleet aivan toisenlaisiin tuloksiin. Raamatussa taas mikään ei ole totta, minkä Paavolakin itse tietää, mutta petoksen ylläpitämiseksi hän joutuu toistelemaan epätosia väitteitä tosia.

”Joogan takana olevien henkivaltojen tarkoitus on tukahduttaa uskovan rukouselämä, jos hän menee mukaan joogatunneille.”

Onko Pete käynyt jooga-tunnilla? Luulen Paavolan heittelevän typeryyksiä ihan puskista.
Loppu Paavolan jooganvastaisesta pamfletista on samaa paskaa.

Päivän mielipide 25.1.2015



Monen teistin mielestä teokratia on ihanteellinen valtiomuoto. Ongelmallista tässä valtiomuodossa on se, että ylimpänä ”valtionpäämiehenä” on kuvitteellinen olento, jonka olemassaolosta ei ole vähäisintäkään näyttöä.
Tästä huolimatta valtionpäämieheltä kysytään neuvoa. Tämä valtionpäämies vielä neuvookin sijaishallitsijoita, jonkin kuvitteellisen mekanismin kautta. Näin sijaishallitsijat ainakin väittävät, vaikka kukaan ei ole koskaan pystynyt selvittämään mekanismia, jolla valtionpäämies ohjaa sijaishallitsijoita.
Teistit siis haluavat hallitsijakseen mielikuvitusolennon. Kuulemma tämä valtionpäämies on aivan erityisen ilahtunut teokratiasta.
Teistit saavat kuvitella aivan mitä haluavat, kunhan eivät pakota minua hyväksymään teokratiaa. Minä luotan enemmän ihmisiin kuin mielikuvitusolentoihin.

Jeesuksen ohje vihollisen rakastamisesta on typerä. Typeryys onkin kaikkien uskontojen ideaali. Teistit ovat typeryydessään vertaansa vailla.
Vihollisen rakastaminen ei muuta vihollisen käyttäytymistä – päinvastoin. Se tekee vihollisen toiminnan helpommaksi. Tavoitteiden saavuttamiseen ei tarvita edes voimankäyttöä. Nämä vihollisiaan rakastavat ovat helppoja saaliita.
Minun vihollisiani ovat teokratiaan tavoittelevat teistit. Suhtaudun heihin vihamielisesti pyrkien vastustamaan heidän valtapyrkimyksiään mahdollisuuksieni mukaan.
Sinänsä on outoa, että kristityt teokraattiset teistit eivät noudata ideologisen oppi-isänsä Jeesuksen neuvoja. He pyrkivät alistamaan muut teokraattisen tyranniaan sen sijaan että rakastaisivat minua vihollisenaan ja antaisivat minun ajaa omaa agendaani.

Uskovat – ainakin rankimmat fundamentalistit – ovat pakkomielteisen kiinnostuneita salaliittoteorioita. Salaliittoja nähdään kaikkialla: Vapaa-muurarit ovat salaliitto, rokotteet ovat lääketeollisuuden salaliitto, tiedotusvälineet ovat salaliitto.
Kaikki on suurta salaliittoa teistejä vastaan. Teistit kyllä projisoivat salaliitot salaliitoiksi jumalan valtakuntaa vastaan. Samaan aikaan he eivät huomaa – tai eivät halua huomata – että he itse ovat liittoutuneet ihmiskuntaa vastaan. Nämä kuppikunnat vehkeilevät milloin mitenkin saadakseen valtapyrkimyksilleen legitimiteetin.
Uskonnot ovat olleet yksi tehokkaimmista manipulointimenetelmistä.

Tietämättömyys on uskonnollinen hyve. Kun tieteellinen on ristiriidassa uskonnollisen dogmin kanssa, tieto saa mennä. Olettaisi staattisen tilan olevan pitkästyttävää, mutta fundamentalistien maailma rakentuu pysähtyneisyyden varaan: Mikään ei saa muuttua, koska muuten saattaa usko mennä.
Staattista tilaa pidetään yllä kieltämällä tieteellisen tiedon uudet löydöt, jos nämä hiemankaan vaarantavat uskonnollisen auktoriteetin, esimerkiksi Raamatun tai Koraanin, arvovaltaa. Tiedekin demonisoidaan siten, että tiede on salaliitto jumalaa vastaan.
Yksi erinomainen esimerkki tieteen demonisoinnista ovat kreationistit. Koska tiede on osoittanut luomiskertomuksen myytiksi, tieteen täytyy olla paholaisen masinoima salaliitto jumalaa ja uskovaisia vastaan.

Tieto on niin pahasta, että monella keskustelupalstalla tieteellisen tiedon lisääntymisen katsotaan olevan luopumuksen merkki, mikä taas kristillisessä perinteessä on lopunajan merkki. Koskaan ei kuitenkaan edes yritetä löytää kausaalisuhdetta Raamatun (tai Koraanin) ulkopuolelta. Korrelaatiokaan ei pystytä vahvistamaan.
Profetiapalstoilla viihtyvät hörhöimmät fundamentalistit. Kaikki on yhtä suurta salaliittoa, eksytystä, vainoa uskovia kohtaan, Harmageddonin enteitä ja mitä kummallisuuksia kukin sattuu keksimään.
Nämä hörhöt ansaitsevat kaiken pilkan ja ivan ja vielä vähän lisää siihen päälle. Toisaalta ei sairasta ihmistä tule saattaa entistä huonompaan asemaan, mutta uskonnollista fundamentalismia ei kaiketi lasketa sairaudeksi, joten hörhöt voi asettaa naurunalaiseksi; vielä parempaa: heidät tulee asettaa naurunalaiseksi.

Silloin kun uskova asetetaan naurunalaiseksi, heillä on aina käytössään marttyyri-kortti. He voivat ideologisen oppikirjansa mukaan tuntea itsensä vainotuiksi, jos heille nauretaan. Lopulta ivan kohteena ei ole typerän uskomuksen omaava ihminen, vaan hänen todella typerä uskomuksensa. Marttyyri-kortin käyttö on siis sekin naurettava toimintatapa.
Uskon varjolla onkin sitten syyllistytty toinen toistaan kauheampiin julmuuksiin. Fundamentalisteille ei riitä, että toisinajattelija asetetaan naurunalaiseksi. Ei, hänet tulee tappaa. Tästä historia kertoo meille valitettavan paljon.

Absurdia Koraania 25.1.2015



5:101
”Te, jotka uskotte! Älkää kyselkö asioita, jotka - jos ne teille julistettaisiin - voisivat teitä vaivata; ja jos te kyselette niitä Koraanin julistuksen yhteydessä, niin ne teille ilmoitetaan; Jumala suo tämän anteeksi, onhan Jumala armahtavainen ja lempeä.”

Tämä on useimmille uskonnoille tyypillistä: rehelliset vastaukset relevantteihin kysymyksiin osoittavat kaikkien uskontojen olevan puppua. Ei siis pidä kysellä, jottei usko turmellu. Itsepetosta!

Raamattukritiikkiä 25.1.2015



1.Moos. 50:1 – 2. Moos. 2:10
Jaakob kuolee. Jännitteitä veljesten välillä. Sitten Joosef kuolee.
Jaakobin poikien jälkeläiset jäävät Egyptiin. Uuden faaraon aikoina tarinaa on dramatisoitu vainoilla ja koettelemuksilla. Arkipäivän kuvaaminen onkin pitkästyttävää, joten iso kasa ruumiita on tämän jakson kirjoittajan mielestä tarpeellista. Vastasyntyneet pojat tulisi heittää Niiliin.
Näissä merkeissä syntyy Mooses.

Matt. 16:13 – 17:9
”Jeesus varoitti vakavasti opetuslapsiaan sanomasta kenellekään, että hän oli Kristus.”
Tämä sen takia, että muuten Jeesus olisi paljastunut huijariksi.
Pian Jeesus alkaa tehdä itsestään marttyyria, koska hän ymmärtää, että vallankumous menee reisille. Pullistuneen egon omaava Jeesus aikoo jättää jälkensä historiaan ja onnistuukin siinä.
Jeesus harrastaa vuorikiipeilyä parin opetuslapsen kanssa. Seurue kärsii vuoristotaudista: he näkevät hassua hallusinaatioita vuorella.

Ps. 21:1 – 14
Raamatulle tyypilliset väkivaltafantasiat esiintyvät tässäkin psalmissa.

Snl. 5:1 – 6
Sananlaskun otsikko on ”Varo irstaita naisia”. Miksi irstaista miehistä ei sanota mitään?